Täältä kannattaa kurkata tuoreimmat uutiset tai mitä aiemmin kesken jäänyttä kirjoitusta on hiljattain päivitetty. Täydennetty viimeksi maanantaina 26.3.2012.
Kaikista tämän blogin artikkeleista on responsiivinen kopio sivustolla http://timontti.ahjos.info
Vanhempia asioita muistelen osoitteessa http://tahjos.blogspot.com
Vastaava toimittaja timo.ahjos@gmail.com
Kysymyksiä ja kommentteja saa kirjoittaa kunkin artikkelin loppuun tai Facebook-aikajanalleni.
Tervetuloa myös kotisivulleni
www.ahjos.net
2011-12-19
Facebook pääsi yllättämään
Peruutan täten kutsun, jonka Facebook lähetti nimelläni ilman valtuutustani. Sen mukaan kutsuin tuttujani Facebookin käyttäjiksi. En kuitenkaan itse aio käydä siellä säännöllisesti, vaikka nyt lopulta sinne liityyinkin.
2011-12-16
Joululahjoja odotellessa
Alkavalla viikolla on luvasssa kaksi merkittävää joululahjaa: Kantasolusiirrosta tulee kuluneeksi 6 kk ja selkäleikkauksesta jouluaattona 3 kk. Tekstin viimeistä edelliseen kappaleeseen lisätty sunnuntaina 18.12.2011 tänään saaamani tieto.
2011-12-10
Tätä en nyt ehdi kirjoittaa :)
1. Tarkoitukseni on esitellä hypoteesi jonka mukaan syöpätauti puhkeaa usein silloin,
kun
1.1 ihminen on syövälle altista tyyppiä ja
1.2 ihminen kokee jonkin sellaisen menetyksen, joka vie häneltä oman identiteettinsä (esim. työnarkomaani menettää työnsä)
2. Sitä ennen kerron, että olen ainakin KMML:lle altista tyyppiä, koska minulla on joissakin soluissa nukleofosmiinigeeni (NPM). KMML:n muuntuminen akuutiksi leukemiaksi (AML) on sinänsä normaali ilmiö.
3. Lisäksi kerronm toukokuun 2009 tapahtumat:
3.1. Perintökiinteistön myynti, joka vei identiteetini
3.2-3.3 Poikkeukselliset stressitekijät ja muunlainen identiteettiongelma
Kohta 3 on minulle vaikea kirjoittaa, mutta haluan sen nyt kuitenkin tehdä.Sitä ennen joudun kuitenkin korjailemaan eräässä psykiatrin lausunnossa olevat faktavirheet ja väärinkäsitykset, joita siinä on todella paljon.

2011-12-07
Sielu ja ruunis, osa 3: Mistä tiedän, että krooninen leukemiani (KMML) puhkesi juuri toukokuussa 2009?
Teksti toistaiseksi kirjoittamatta. Kirjoitan sen pikimmiten.
Sielu ja ruumis, osa 2: Leukemioiden luokittelu
Leukemioita on monta eri lajia ja vakavuusastetta. Hitaasti etenevää sanotaan krooniseksi ja nopeasti etenevää akuutiksi. Leukemian tyyppi ilmaistaan usein kirjainlyhenteellä, jonka ensimmäinen kirjain ilmaisee etenemisnopeuden
2011-12-04
Siirtyminen Android-aikaan PERUUTETTU!
Hankin matkapuhelimen, jonka päällä lukee "Google". Siinä on mm. satelliittipaikannus, Google Maps ja Google Earth sekä Googlen hakukone valmiiksi asennettuina. Niitä oli helppo käyttää jo ennen SIM-kortin asennusta. Yhteys pilveen ja avaruuteen toimii täällä sairalassa kaupungin avoimen verkon kautta. Pian SIM-kortin asentamisen jälkeen opin soittamaan puhelun siten, että näppäilen numeron, mutta en ole vielä löytänyt puhelinluetteloa, minne voisin tallentaa puhelinnumeroita. Tekstiviestejä en osaa vielä lähettää, kolmen päivän tutustumisen jälkeen. - Päivitetty sunnuntaina 1.4.2012: Luovuin kokonaan Android-puhelimen käytöstä. Perustelu artikkelin lopussa. Uusi lisäys 3.11.2012: Otin sen uudelleen käyttöön. Tarkemmin artikkelin lopussa.
Tunnisteet:
Android,
Google; Sonera,
kännykkä,
matkapuhelin,
älypuhelin
2011-12-03
Sielu ja ruumis, osa 1: Sairastumiseni aikaiset psyykkiset tekijät toukokuussa 2009
Tässä artikkelissa kuvaan lyhyesti toukokuun 2009 stressitekijöitä, joiden yhteisvaikutusesta itkin, hakkasin päätäni seinään ja huusin "Minä en jaksa enää". Tuorein päivitys keskiviikkkona 7.12.2011 klo 8.. ARTIKKELI ON EDELLEEN KESKENERÄINEN.
2011-09-18
Töölön sairaalassa.. Meilahden sairaalassa..Kaupungin kuntoutussairaalassa
KATSO MYÖS: TÄTÄ SEURAAVA VIESTI "Tilannetiedotteita ajalta 22.10.2011-"
Lisätty la 22.10.2011 klo 19: Kiitän vaimoani painavasta puheenvuorosta ja kaikkia lukijoita, jotka ovat minulle postia ja kommentteja lähettäneet. Nyt olen puolentoista kuukauden tauon jälkeen netissä enkä voi olla tässä enää monta minuuttia, joten nyt vain kaikkia kollektiivisesti. Leukemia näyttää tulleen hoidetuksi heinäkuussa ilman jälkitauteja. Elokuussa yksi selkänikama murtui ja olin isossa selkäleikkuksessa. Lokakuussa todettiin TRPA-sairaalabakteeri. Nyt sekin näyttää parantuneen. Eilen minut siirrettiin kaupungin kuntoutussairaalaan, missä makaan ja kakkaan vaippaan, kunnes jalat alkaa kantaa. Arvioitu kuntousaika on ehkä 3 kk. Kiitos vielä kerran kaikille. Luultavasti voin taas huomenna jatkaa. Terv. Timo
Päivitetty 4.10.2011 klo 20:25
Hyvät blogin lukijat!
Timon pyynnöstä minä (Timon vaimo) pidän teidät ajan tasolla.
Timo on siirretty Töölön sairaalaan perjantaina 16.9.2011 aamupäivällä. Hänen vointi ei ole
2011-09-15
Tilannetiedotteita ajalta 22.10.2011-30.11.2011,
Täältä kannattaa kurkata tuoreimmat uutiset tai mitä aiemmin kesken jäänyttä kirjoitusta on hiljattain päivitetty. Tätä osiota on viimeksi päivitetty tiistaina 29.11.2011 ja järjestelty tuoreimmat viestit uudelleen sunnuntaina 4.12.2011.
2011-09-11
Ketjun kärjestä katosi yksi artikkeli
Onkohan tässä systeemissä jokin sellainen sensuuri, että tietyistä aiheista ei saa kirjoittaa? Minulla oli nimittäin tuossa koko ketjun kärjessä eräs kirjoitus, jonka olin ajatellut tämän blogin viimeiseksi. Lisäsin siihen tänään hiukan tekstiä ja silloin se häipyi. En uskalla kirjoittaa sen otsikkkoa tähän, ettei tämäkin häivy. Olin lähettänyt siitä kopion itselleni sähköpostitse. Kopioin tekstin sähköpostista tänne, mutta se ei tallennu.
Lisäys 17.5.2012: Aloitin tänään kadonneen aiheen palautuksen julkaisemalla artikkelin "Sopeutuminen kuolemaan johtavaan tautiin, osa 1". Se on arkistoitu vuoden 2012 toukokuulle.
Lisäys 22.5.2012: Jatkoin tänään kadonneen aiheen palautusta julkaisemalla artikkelin "Sopeutuminen kuolemaan johtavaan tautiin, osa 2". Sekin on arkistoitu vuoden 2012 toukokuulle.
Lisäys 30.5.2012: Viimeistelin tänään kadonneen aiheen palautuksen julkaisemalla artikkelin "Rukoileminen ja Jumala-suhde, johdatustako?". Sekin on arkistoitu vuoden 2012 toukokuulle.

2011-09-03
Paljon kiitoksia tammi-elokuulta 2011!
Nyt on varmaankin sopiva aika kiittää eri ihmisiä siitä, mitä te olette hyväkseni viimeisen 8 kuukauden aikana tehneet. Kuten koko tässä blogissa, en mainitse henkilöiden nimiä. Asianosaiset tietävät kyllä muutenkin, ketä tarkoitan. Henkilön nimen mainitseminen tälläisella julkisella harrastepohjaisella foorumilla internetissä voi koitua hänelle "karhunpalvelukseksi", kun ei etukäteen tiedä, mihin tarkoitukseen joku voi sitä nimitietoa joskus käyttää.
2011-08-31
Kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet
Tätä verkkopäiväkirjaani on kiitetty ja kenties moitittukin siitä, että tarkastelen asioitani viileän tunteettomasti kuin ulkopuolisen silmin. Olen kirjoittanut vain sairauskokemuksesta ja yrittänyt antaa sellaista informaatiota, josta voisi olla muillekin hyötyä. En ole kirjoittanut omista tunteistani enkä siitä, millä tavalla muut potilaat ja hematologian klinikan henkilökunta ovat rikastuttaneet elämääni viimeisen kahden vuoden aikana. Heistä en voi vieläkään kirjoittaa, mutta omista tunteistani voin.
Miksi varasin tyhjiä kirjoituspaikkoja?
On tullut elokuun viimeinen päivä. Tähän hoitoprosessiin kuuluva kuoleman vaara on suurimmillaan syyskuun aikana. Edellä avaamilleni kirjoituspaikolle minulla on jo tiettyä sisältöä mietittynä, mutta mikään niistä ei sovellu tämän blogin viimeiseksi kirjoitukseksi. Tämän kirjoituksen jälkeinen kirjoitus on mahdollisesti viimeinen.
Kysymys on "käänteishyljinnästä". Kun ihmiseen siirretään elimiä tai tässä tapauksessa veren kantasoluja toisesta ihmisestä, on mahdollista, että oma elimistö alkaa hylkiä siirrännäistä. Sellaisen vaara ei ole minun tapauksessa olennainen, koska oma elimistöni on heikennetty sytostaateilla ja muilla lääkkeillä. Käänteishyljintä tarkoittaa puolestaan sitä, että vieraasta ihmisestä siirretyt terveet aktiiviset solut alkavat tappaa uuden isäntänsä soluja ja mahdollisesti koko isännän. On kuitenkin toivottavaa, että käänteishyljintää esiintyisi jonkin verran eli lääkkeillä hallittava määrä. Siinäkin tapauksessa palaan sairaalan vuodeosastolle enkä ole varma, pystynkö siellä jatkamaan kirjoittamista.

Enimmäkseen lyhyitä tilannetiedotteita ajalta 1.9.-15.9.2011
Tässä on lyhyitä tilannetiedotteita siten, että tuorein on aina päällimmäisenä, mutta siis vain otsikossa mainitulta ajalta. Tuoreemmille uutisille on ylempänä vastaavanlainen osastonsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)