2023-03-06

Viikko 10/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 10, joka alkoi maanantaista 6.3.2023 ja päättyy sunnuntaihin 12.3.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/10-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 12.3.2023:

Jatko tulee tähän väliin ... jos sitä tulee enää tälle viikolle.

Klo 16-20:  ILTA
Söin vaimoni tekemää tuoretta jauheliharuokaa ja nukuin sängyn päällä muutaman tunnin. Sitten hän paistoi vielä köyhiä ritareita! Koska viikko on nyt vaihtumassa, avasin Ilkka Koppelomäen kirjasta "Saa mitä haluat - Elämäsi kirja" kopioimassani viikkosuunnittelutyökirjassa "Viikot 1-13/2023" viikon 11 ja perustin päiväkirjablogiartikkelin "Viikko 11/2023", mutta julkaisen sen vasta aamulla.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - TEKOÄLYKESKUSTELUJEN TALLENNUS JA JAKELU
Jaoin ensin openAI-keskustelun Hykkylästä entisille luokkatovereilleni ja Facebookin Hykkylä-ryhmässä.  Sitten kyselin chat.openAI.comilta Kumpulasta.  Perustin AI-keskusteluja varten kansion http://ahjos.info/ai/ ja tallensin tähän mennessä käymäni 4 keskustelua sinne PDF-tiedostoina. Lisäsin uuden kansion linkin Ahjos.infon kansilehdelle, mutta valitettavasti kansilehden päivitetty versio tulee ilmeisesti näkyviin vasta huomenna. Jaoin tuon tiedoston Facebookissa omalla aikajanallani ja sähköpostitse kolmelle, jotka eivät ole Facebookissa.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ateriana vaimoni paistamaa herkullista kassleria, keitetty peruna, Saarioisen "Raikas kasvisssalaatti", ym. Juomana luomu-tomaattimehu.

Klo 7.45 alkaen: EDELLEEN TEKOÄLYN TESTAUSTA
Jatkoin edellä kuvattua keskustelua näin:
Minä: "Tiedätkö, mitä koulua kutsuttiin nimellä 'Hykkylä'?"
Hän: "Valitettavasti en ole kuullut koulua, jota kutsutaan nimellä "Hykkylä". On mahdollista, että kyseinen koulu on paikallinen tai alueellinen ja siksi vähemmän tunnettu  laajemmassa mittakaavassa. Voit ehkä saada lisätietoja koulusta kysymällä paikallisilta asukkailta tai hakemalla verkosta lisätietoja kyseisestä koulusta."
Minä: "Sen virallinen nimi oli 'Helsingin kaksoisyhteislyseo'".
Hän: "Kiitos lisätiedosta! 'Helsingin kaksoisyhteislyseo' on Helsingissä sijainnut lukio, joka tunnettiin myös nimellä 'Hykkylä'. Koulu toimi vuosina 1958-2016 ja sen opetuskieli oli suomi ja ruotsi. Koulu oli erikoistunut sekä lukiokoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen, ja sen opetusohjelmaan kuului laaja valikoima eri oppiaineita ja erityisohjelmia. Koulu oli myös tunnettu urheilulukiona, ja monet sen oppilaista ovat menestyneet urheilijoina. Koulu lakkautettiin vuonna 2016, ja sen toiminnot siirtyivät osaksi Helsingin suurta yhtenäislukioverkostoa."
Minä: "Opetuskieli oli vain suomi. Sitä ei lakkautettu vaan nimi muutettiin. Se on nyt 'Helsingin luonnontiedelukio'."
Hän: "Pahoittelen virhettä edellisessä vastauksessani! Kiitos korjauksesta! Kaksoisyhteislyseo toimi tosiaan suomenkielisenä oppilaitoksena, kuten mainitsitte. Lisäksi koulussa oli myös ruotsinkielisiä oppilaita, jotka opiskelivat ruotsinkielisiä aineita. Koulu muutti nimensä vuonna 2016, ja nykyään sen nimi on 'Helsingin luonnontiedelukio', kuten mainitsitte."
Minä: "Mutta mikä oli sen edeltäjäkoulu Viipurissa?"
Hän: "Viipurissa toimi ennen toista maailmansotaa Suomen vanhin suomenkielinen oppikoulu, joka tunnettiin nimellä Viipurin suomalainen yhteiskoulu (lyh. VYSK). Se perustettiin vuonna 1893 ja sen tavoitteena oli tarjota suomenkielistä opetusta Viipurissa, joka oli tuolloin Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunta. Koulu oli aluksi yksityinen ja sen toiminta laajeni vähitellen peruskoulutasolle. VYSK toimi Viipurissa aina vuoteen 1940 asti, jolloin sen toiminta keskeytyi talvisodan seurauksena. Talvisodan jälkeen Viipuri jäi Neuvostoliitolle, ja VYSK:n toiminta jatkui väliaikaisesti Laatokan Karjalassa, kunne se siirrettin lopullisesti Helsinkiin vuonna 1944 ja nimettiin uudelleen Helsingin yliopiston Viipurin suomalaiseksi ylioppilaskouluksi (lyh. ViipY)."
Minä: "Kiitos tästä keskustelusta!"
Hän: "Ole hyvä, oli mukava auttaa! Jos sinulla on tulevaisuudessa muita kysymyksiä, olethan rohkeasti yhteydessä."

Klo 5.58 alkaen: AAMU - TEKOÄLYN TESTAUSTA
Heti herättäni luin Tuulalta USA:sta saamani sähköpostiviestin. Kun kaksi kaveriani ovat hiljattain kertoneet omista suomenkielisistä tekoälykokeiluistaan, minäkin kirjauduin nyt sivustolle chat.openai.com ja kävin siellä ensin seuraavan keskustelun: 
Minä: "Do you speak Finnish?"
Hän: "Yes, I can understand and respond in Finnish. How can I assist you today?"
Minä: "Tiedätkö kuka on Timo Ahjos?"
Hän: "Valitettavasti en tunne henkilökohtaisesti ketään nimeltä Timo Ahjos enkä ole löytänyt tietoja hänestä tutkimukseni perusteella. Voinko auttaa sinua muilla tavoilla?"
Minä: "Voinko jatkaa tätä samaa keskustelua myöhemmin vai onko tässä aikakatkaisu?"
Hän: "Totta kai voit jatkaa tätä keskustelua myöhemmin! Chat-ikkuna pysyy avoinna, joten voit palata takaisin milloin tahansa ja jatkaa keskustelua mistä viimeksi jäit."
Siirryin paistamaan kananmunaa, syömään puuroa ja aamutoimille. 


Lauantai 11.3.2023:

Klo 20-21.30: LEMMEN VIEMÄÄ (Sturm der Liebe)
Katsoin jakson 3989, joka esitettiin Saksassa televisiossa viime maanantaina.  Nyt kävi niin, että ymmärsin täsmälleen näiden sanojen merkityksen, mutta en muistanut vastaavia suomenkielisiä sanoja ennen kuin katsoin ne sanakirjasta:
der Topf: des Topf(e)s, die Töphe = ruukku,  kannu, kattila
der Töpfer: savenvalaja, keraamikko
töpfern: valmistaa savesta

Klo 12 alkaen: TIETOKONEEN ÄÄRESSÄ
Laadin ja lähetin pitkän vastauksen Tuulalta USA:sta saamaani viestiin. Jatkoin Facebookissa keskustelua ajokorttivaatimuksista. Alan päivittää sivustoa www.svision.net

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni paistamaa herkullista kassleria ja muusia, jossa parsakaalia ym., vihreää salaattia, juomana luomu-tomaattimehu.

Klo 8-10.45: AAMUPÄIVÄ
Nukuin klo 10.30:een. Sitten aamutoimet (suihku, sängyn petaus, pukeutuminen).

Klo 5.48 alkaen: AAMU
Aamupuuron valmistumista odotellessa tein alla mainitut asiat. Sitten söin puolet puurosta ja yhden paistetun kananmunan. Luin Tuulalta USA:sta saamani sähköpostiviestin ja vastasin yhteen saamaani Facebook-viestiin. 

LIDLISTÄ EILEN OSTETTUJEN KOTIHOUSUJEN SOVITUS
Vaimoni osti minulle syntymäpäivälahjaksi housut, jotka tulivat myyntiin eilen Lidlin myymälöissä.  Niissä on nimilapussa Lidlin oma tuotemerkki  "Livergy" ja suomeksi "Collegehousut", ruotsiksi "Mjukisbyxor" ja englanniksi "Joggers". Mihinkähän tuo "college" Suomessa viittaa? Ruotsinkielinen nimi kertoo, että housut ovat pehmeät. Englanninkielinen nimi kertoo niiden sopivan lenkkeilyyn tai hölkkäämiseen. Housut ovat kaikin puolin todella miellyttävät ja hyvälaatuiset!  "Valmistettu turvallisissa ja sosiaalisesti vastuullisissa työpaikoissa." Minulla on monissa muissa housuissa vyötärön kuminauha löystynyt 60 asteisessa pesussa. Näissäkin on vyötäröllä kuminauha, mutta sen lisäksi nauhat, jotka solmimalla vyötärön saa tiukaksi sitten kun kuminauha on jo löystynyt.

PUUROMAIDON PUNNITUKSIA
Aamupuuroa tehdessä on toisinaan se ongelma, että en tiedä, paljonko vajaassa maitotölkissä on maitoa jäljellä. Jotta sen voi kirjevaa'alla punnitsemalla selvittää, pitää tietää nämä nyt selvittämäni painot: Täysi avaamaton Valio Kiehu -maitotölkki painaa noin 1100g, korkki alle 1g, tyhjä tölkki 32g, siis: 1 litra maitoa 1068g, 1 desilitra maitoa 107g. Käyttämäni 2,5dl muovinen mittalasi 49g, käyttämäni 1 dl metallinen mitttakuppi 38g.

Perjantai 10.3.2023:

Klo 14-16: LEMMEN VIEMÄÄ (Sturm der Liebe)
Katsoin jakson 3988, jonka jälkeen minulla on katsomatta kaikki tällä viikolla Saksan televisiossa esitetyt 5 jaksoa. Suomessa ne esitettäneen joskus heinäkuussa. Katsoin sanakirjasta tai ainakin kirjoitin muistiin seuraavat sanat tai sanonnat:
kapern: ... hat gekapert = oikeastaan kaapata (laiva), mutta ark. napata (pieni esine).
Das war nicht okay. Das war total daneben: Se ei ollut OK. Se meni täysin pieleen.
jemanden abblitzen lassen: antaa pakit/pitkät/palttua, sivuuttaa joku
der Entwurf, des Entwurfs, die Entwürfe: suunnitelma, luonnos
heben: hebt, hob, hat gehoben = nostaa

Klo 12 alkaen: RAHAPYÖRÄN PYÖRITYSTÄ
Suunnittelin eilen illalla omia raha-asioitani vuodeksi eteenpäin. Nyt päivitin niitä koskevat muistiinpanot. Mielenkiintoni raha-asioita kohtaan on aina ollut laskennallis-kirjanpidollista. En haaveile tai suunnittele käyttäväni säästöjäni koskaan mihinkään. Toki tiedostan edessä olevia pakollisia "sijoituskohteita". Lähikuukausina pitää ostaa autoon uudet kesärenkaat ja maksaa oma osuus parhaillaan tehtävästä talon kattoremontista. Kauempana häämöttää talon putkiremontti ja mahdollinen joutuminen hoitolaitokseen, jolloin eläke meneekin kunnalle ja itselle jää siitä vain hyvin pieni päiväraha.  Vaihdanko joskus vielä nykyisen autoni uuteen, sitä en vielä tiedä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana Atrian  "Metsästäjänpihvi sienikastikkeella", jonka viimeinen käyttöpäivä on huomenna, täydennettynä vaimoni tekemällä muusilla, jossa oli myös parsakaalia yms.  Söin myös osan ensimmäisen kerran tänään ostamastani purkitetusta Saarioisen kasvissalaatista, jota varten ostin myös Caesar-salaattikastiketta. Se mahtuu reppuuni  paremmin kuin kaupan salaattipöydästä isoon pahvirasiaan itse keräilty salaattiannos.

Klo 10-11: FACEBOOKISSA
Kyselin Facebook-kavereiltani heidän kokemuksiaan ajokortin uudistamiseen vaadittavasta lääkärintarkastuksesta.

Klo 8-10: S-MARKETISSA
Kävin rollaattorin kanssa kävellen Malmin S-Marketissa. Kun ostosten yhteishinta oli hiukan yli 51 euroa, työnsin S-kortin maksupäätteeseen, mutta sitten en muistanutkaan sen PIN-koodia. Olen viime aikoina tarvinut sitä erittäin harvoin, kun ostokseni eivät ole ylittänet 50 euroa, jolloin olen maksanut ne lähimaksulla, missä ei PIN-koodia yleensä kysytä. Kassanhoitajan suostumuksella tehtiin nyt niin, että S-kortille kirjattiin bonukset, mutta maksoin Nordea Visa Electron - kortilla, jonka PIN-koodin muistin. Ulko-ovella sen S-kortinkin PIN-koodi palautui jo mieleeni. Siihen minulla ei ole mitään muistisääntöä, kuten Nordean kortteihin, vaan vain tietty rytmi.

Ensimmäisen kerran kävi niin, että S-Marketista puuttui sieltä usein ostamiani tuotteita. Ne olivat Fazerin "Vaalea maitosuklaa", Saarioisen "Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset" ja Rainbow "Luomu pikakahvi". Joskus kauan sitten joimme Meiran "Kulta Katriina" -pikakahvia, mutta kun sen valmistus lopetettiin tai ainakin se poistui S-marketin valikoimasta, aloimme juoda tuota edellä mainittua kahvia. Nyt sitä ei siis ollut, mutta yllättäen oli taas "Kulta Katriinaa", joten ostin sitä. 

Klo 5.40 alkaen: AAMU
Herätys, paistettu kananmuna, eilinen puuro, aamutoimet.

Torstai 9.3.2023:

Klo 17 alkaen: SAUNA ja PÄIVÄN PÄÄTÖS
Käytiin vaimon kanssa taloyhtiön saunassa. Sen jälkeen aloin kirjoittaa tätä. Kun saan tämän valmiiksi, suljen tietokoneen ja alan levätä.

Klo 14-16: TALLETUSKORKOJEN VERTAILUA
Kävin läpi tämänhetkisen korkotilanteen eli eiliset Euribor-korot ja eräiden pankkien määräaikaistalletuksille tällä hetkellä tarjoamat korot. Syksyllä Kauppalehden julkaisemassa kahdessa vertailusssa Hypo-pankki maksoi korkeimmat korot eri pituisille määräaikaistalletuksille ja S-pankki oli toisena. Nyt Hypo on jäänyt kärjestä. Kun muissa pankeissa määräaikaistalletuksen voi tehdä verkkopankissa saman istunnon aikana alkavana, Hypossa sellaisen avaaminen voi kestää 1-3 viikkoa. Tänään tekemäni vertailun mukaan S-pankki ja DanskeBank maksavat nyt määräaikaistalletuksille  parhaat korot. Kun on noiden pankkien asiakas, voi verkkopankkiin kirjautuneena kokeilla eri suuruisille ja eri pituisille talletuksille maksettavan koron määrän. Nordean verkkopankki antaa korkotarjouksen vain sellaiselle summalle, joka kysyjällä on sillä hetkellä jollakin tilillä käytettävissä. Avista-tilille, jolta rahaa voi nostaa milloin tahansa, minun käyttämistä pankeista parhaan koron maksaa Uudenmaan Osuuspankki.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - VERIKOKEET
Sain sähköpostiin ilmoituksen, että minulle on Maisassa tuore viesti. Siellä oli määritelty ajokortin uudistamista varten varaamani lääkärintarkastuksen edellyttämät verikokeet. Ne pitää ottaa viimeistään 30.3.2023, vaikka terveyskeskuslääkärin vastaanotto on vasta kuukautta myöhemmin eli 28.4.2023.  Varasin labra-ajan Malmin sairaalaan Huslabin systeemistä. Minulle on jo tammikuussa määrätty leukemiaseurannan verikokeita. joiden pitää olla valmiina 1.4.2023. Ne ovat suurelta osin samoja. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ateriana vaimon tekemää herkullista siskonmakkakeittoa, vihreää salaattia, Vaasan Ruispala Verso, ym.

Klo 8.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Menin takaisin nukkumaan.

Klo 6.40 alkaen: AAMU
Tunsin taas vagus-hermo-oireita (pyörrytystä, lihaskipua oikeassa olkapäässä käden kääntyessä tiettyyn asentoon, yms). Keitin puuron ja söin siitä puolet, paistoin ja söin kananmunan, söin aamutabletit. Aamutoimia.

Keskiviikko 8.3.2023:

Tuon muisteluartikkelin kirjoittaminen, lähettäminen, jakaminen ja arkistointi kuormitti niin paljon, että suljin tietokoneen. Jatkoin kuitenkin matkapuhelimen käyttöä eli luin sieltä uutisia yms. PRH:n sivustolta totesin, että Säätiörekisteriin 3.2.2023 lähettämäni muutosilmoitus on nyt käsitelty ja hyväksytty.

Klo 12-14: Muistelua aiheesta ELÄMÄÄ ELÄKEPUTKESSA
Kirjoitin ja lähetin vakioporukalle tällaisen kuvauksen eläkeputkesta sellaisena kuin minä sen aikanaan läpäisin: Elämää_eläkeputkessa

Klo 10.40- 11.40: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ateriana Saarioisen "Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset", jonka viimeinen käyttöpäivä on tänään. Näitä minulla on jääkaapissa aina sellaisten päivien varalla, jolloin vaimon tekemää ruokaa ei ole tarjolla klo 11, kun minun elimistöni vaatii ruokaa pysyäkseen iltapäivällä työkykyisenä.

Klo 6.25 alkaen: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Heräsin melko huonovointisena. Oireet viittaavat vaeltaja- eli vagus-hermon kuormittumiseen: pyörryttää makuuasennossakin, kävellessä täytyy ottaa melkein koko ajan tukea jostakin, oikean olkapään lihakseen sattuu, kun kääntää käden johonkin tiettyyn asentoon, verenpaine on korkealla ja mahassa on lievä oksennuttamisen tunne. Syykin on ilmeinen: Työskentelin eilen liian paljon tietokoneella. Erityisen kuormittavaa oli sähköpostikirjeenvaihto. Kirjoitin keskittyneesti pitkiä viestejä kolmelle tutulle ja vaihdoin muutaman viestin yhden viranomaisen kanssa.  


Tiistai 7.3.2023:

Klo 18-19: LEMMEN VIEMÄÄ (Sturm der Liebe)
Katsoin jakson 3987, joka esitettiin Saksassa televisiossa tasan viikko sitten tiistaina 28.2.2023.  Tämän jälkeen minulla on edelleenkin 4 jaksoa näkemättä, koska tänäänkin tuli uusi jakso. Tänään katsoin sanakirjasta sanan
aufheben: hebt auf, hob auf, hat aufgehoben: kumota, peruuttaa, lakkauttaa,  poimia, ym. Sarjassa usein, mutta ei tänään, käytetty sanonta
Aufgeschoben ist nicht aufgehoben: Siirretty ei ole peruttu.
Lisäksi googlasin sanan 
die Hebamme: kätilö. Kätilön tehtävä ei Baijerissa rajoitu pelkkään synnytykseen vaan hän tukee äitiä koko raskausajan ja koko perhettä jopa 9 kuukautta synnytyksen jälkeen.

Klo 14-15: MIELENHALLINAN VOIMA
Kävin läpi Ilkka Koppelomäen verkkokurssin "Mielenhallinnan voima" oppitunnit 37-38/65, aiheina "Rentoutumisen strategia" ja "Äänien hyödyntäminen rentoutumisessa".

Klo 11 alkaen: ILTAPÄIVÄN ALKU
Aloin kirjoittaa vastausta USA:ssa asuvan Pentin toiseen viestiin, joka koski eläkkeellä oloa verrattuna ansiotyöhön. Hän on minua vuoden vanhempi ja jatkaa edelleen ansiotyötään konsulttina aiemmalle työnantajalleen. 

Klo 10.30-11: RUOKAILUTAUKO - Mahlzeit!
Nälkäisenä aloitin ruokailutauon tavallista aikaisemmin ja söin parvekkeelta vaimoni eilen tekemää herkullista paistettua ahventa ja parsakaalimuusia + vihreää salaattia. Juomana tomaattimehu. 

Klo 8.30 alkaen:  AAMUPÄIVÄ
Olin saanut Pentiltä Baltimoresta kaksi viestiä. Vastasin tässä vaiheessa niistä toiseen, joka koski Microsoft ToDo -ohjelmaa. Siihen kului 50 minuuttia eli lähetin sen klo 9:20. Sitten aloitin tavalliset aamutoimet eli sängyn petaamisen, suihkussa käynnin yms. Säätiörekisteriltä oli tullut hiljattain lähettämäni rekisteri-ilmoituksen täydennyspyyntö. Sen johdosta tein heidän pyytämän toimenpiteen PRH:n sivustolle pankkiavaimilla kirjautuneena ja vaihdon muutaman sähköpostiviestin kyseisen virkailijan kanssa.

Klo 6.25 alkaen: AAMU - MAITOTÖLKIN PUNNITUS
Kananmunan paistamisen ja syömisen jälkeen aloin keittää kaurasuurimopuuroa ja punnitsin siinä yhteydessä Valio Kiehu -maitotölkin eri tilanteissa. Kahden puuroannoksen tekoon käytän 4 dl maitoa (ja 1,5 dl vettä). Ideana on, että ostan aina 2 maitotölkkiä kerrallaan ja merkitsen vihkoon tölkeissä jäljellä olevan sisällön tähän tapaan:  (4+4+2)  (2+4+4).   Saan niistä siis viisi kertaa 4 dl puuron tekoon, kun en käytä Kiehu-maitoa mihinkään muuhun tarkoitukseen. Joskus olen kuitenkin ollut epävarma siitä, paljonko tölkissä on maitoa jäljellä. Siksi punnitsin sellaisen Valio Kiehu -tölkin ilman korkkia eri tilanteissa. Mittaukseni mukaan tölkin paino koostuu seuraavasti. 370g + 370g + 185g + Xg = 925+Xg, missä 370g = 4dl, 185g=2dl ja Xg=tyhjä tölkki ilman korkkia. X:n arvon saan selville vasta myöhemmin, kun minulla on tyhjä tai täysi tölkki. Nyt on vain yksi vajaa.

Maanantai 6.3.2023:

Klo 19: PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI
Siirrän taas Microsoft ToDo-ohjelmassa 8 tehtävänimikettä huomiselle ja suljen pöytätietokoneen. Sen jälkeen käytän vielä älypuhelinta ja merkitsen ainakin Ilkka Koppelomäen viikkolomakkeelle tämän päivän parhaat onnistumiset ja mistä olen erityisen kiitollinen.

Klo 17.30-18.30: LEMMEN VIEMÄÄ (Sturm der Liebe)
Katsoin jakson 3984, joka esitettiin Saksassa torstaina 23.2.2023. En huomannut yhtään sellaista sanaa, joka olisi pitänyt katsoa sanakirjasta. Minulta on edellen 4 jaksoa katsomatta.

Klo 15.40: Saavuin kotiin tilintarkastajan luota. Aloin kirjoittaa vastauksia saamiini sähköpostiviesteihin. 

Klo 12 alkaen: VALMISTAUTUMISTA TILINTARKASTAJAN TAPAAMISEEN
Olen sopinut tapaavani klo 15 perustamani säätiön uuden tilintarkastajan ensimmäisen kerran heidän toimistossaan Pukinmäessä. Onneksi bussilakko on päättynyt, niin voin mennä bussilla ilman oman auton käyttöön liittyviä tehtäviä ja pysäköintiongelmaa. - Lähtöä odotellessa lähetin USA:ssa asuville suomalaisille ystävilleni Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin, jossa kerrotaan, että taksit huijaavat asiakkaita Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Luin myös Facebookista Syystien seniorikeskuksen lounasravintolan uusista hinnoista ja eläkeläiskortilla annettavasta alennuksesta. Muualla asuvat toivotetaan nyt taas tervetulleiksi sinne syömään. Ennen koronaa söin siellä lähes joka päivä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Vaimoni eilen tekemää herkullista ja terveellistä ruokaa, ruokajuomana tomaattimehu (luomu).

Klo 6.46 alkaen: AAMUN VAIHE 2
Nousin ylös, lämmitin ja söin eilisen kaurasuurimopuuron, paistoin ja söin yhden kananmunan, otin aamun tabletit (D3-vitamiini, verenpainelääke, magnesiumsitraatti), tulin työhuoneeseen tietokoneen ääreen kirjoittamaan tätä. Laadin Pentille vastauksen, jossa esittelin hänelle Microsoft ToDo-ohjelman.  Sain sen valmiiksi ja lähetin sen klo 9:40.  Sen jälkeen tavalliset aamutoimet.

Klo 5.51 alkaen: AAMUN VAIHE 1
Herättyäni katsoin ensin, olinko saanut sähköpostia tai Facebookissa minulle osoitettuja viestejä. Pentti oli lähettänyt sähköpostiviestin Baltimoresta ja yksi FB-kaverini oli tykännyt eilisiltaisesta kirjoituksestani. Jäin sänkyyn miettimään, mitä vastaisin Pentille. .