2023-06-05

Viikko 23/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 23, joka alkoi maanantaista 5.6.2023 ja päättyi sunnuntaihin 11.6.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/23-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 11.6.2023:

Klo 17-20: ILTA
Lähdin ulos kävelemään tavanomaisen iltalenkkini: Ensin vien roskia keräilyastoihin - tällä kertaa muovikassillisen pahvipakkauksia kartonkisäiliöön. Sitten kävelen korttelin ympäri eli ensin Koivukujaksi epävirallisesti kutsutulle kävelytielle, missä istun hetken penkillä auringossa. Siitä jatkan Suvikujalle, missä menen autooni viettämään vapaa-aikaa. Kuvasin ja jaoin Facebookissa aikajanallani muutama päivä sitten puolen minuutin pituisen videon tuon lenkin varrelta. Oikeastaan voisin ladata sen vielä Youtubeen. Nukuin autossa noin klo 20:een ilman peittoa. Olin riisunut takin ja villapaidan, kun ensin autossa tuntui olevan kuuma ja jätin oven auki. Herätessäni jo hiukan palelin ja lähdin siitä sitten pian kotiin. Ennen sängyn päälle menoa olin syönyt ruokapöydän ääressä Lidlin Freeway -colajuoman kanssa autossa olleita makeita aamiaiskeksejä, joiden "Parasta ennen" -merkintä oli jo tammikuulla. Herättyäni join vain tilkan samaa juomaa, mutta en enää syönyt mitään, vaan lähdin kotiin reippaasti kävellen.

Klo 12-17: ILTAPÄIVÄ
Mittasin verenpaineen 2 kertaa ja merkitsin tulokset drive.google.comissa pitämääni taulukkoon. Kirjoitin tätä blogia alkaen aamusta. Kysyin tekoälyrobotilta, mistä sanonta "Arbeit macht frei" on alun perin peräisin. - Latasin Googlen palvelimelta ulkoiselle  USB-levylle yhden Google-tilini Takeout-tiedostot. - Kun sain viestin, jonka mukaan serkkuni vaimo oli allekirjoittanut sähköisesti pyytämäni asiakirjan, tulostin sen paperille ja tallensin samaan paikkaan, missä säilytän kotona testamenttini liitteitä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni aiemmin tekemän jauheliharuoan loppu ja vihersalaattia sekä kaksi keitettyä perunaa. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia.

Klo 9.15-11: AAMUPÄIVÄ
Viimeistelin testamenttini lisäsivun, jossa peruutin yhden legaatin, jonka saajaksi määräämäni henkilö on hiljattain kuollut. Lähetin sen serkulleni ja hänen vaimolleen sähköisesti allekirjoitettavaksi Dropbox Sign -järjestelmän kautta. Serkkuni allekirjoitti sen heti, hänen vaimonsa allekirjoitusta vielä odottelen.

Klo 7.50-8.30: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. En alkanut keittää puuroa, koska heräsin niin myöhään. Sen sijaan söin mysliä ja yhden paistetun kananmunan. Sitten menin takaisin nukkumaan.

Lauantai 10.6.2023:

Klo 11.30 -17: ILTAPÄIVÄ
Siirryin taas pöytätietokoneen ääreen jatkamaan useita keskeneräisiä asioita. Vastasin Pentille Baltimoreen ja lähetin kopion Tuulalle ja Heikille. Katsoin Ilkka Koppelomäen verkkokurssista "Mielenhallinnan voima" oppitunnin 46/65  "Video 43: Uskomusten kartoittaminen". - Sitten lisäsin vuoden 2019 luokkakokousta koskevan tekstin luokkakokousalbumeiden kansilehdelle.

Klo 10.30-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni tekemää melko tuoretta jauheliharuokaa, keitettyä kukkakaalia, keitetty peruna ja Saarioisen kasvissalaattia. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia Lidlin Ciabatta-leipäpalan kanssa. Vasta syötyäni suoritin aamutoimet ja sitten päivitin tämän blogin eilisestä alkaen.

Klo 7.40 - 10.30: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Herättyäni kävin parvekkeella hengittämässä, söin mysliä ja yhden paistamani kananmunan. Sitten aloin työstää ajankohtaisia asioita pöytätietokoneen ääressä vielä yöpukuun pukeutuneena. Illalla olin sopinut serkkuni kanssa, että hän allekirjoittaa vaimonsa kanssa sähköisesti testamenttiini liittämäni lisäsivun, jossa peruutan eilen siunatulle henkilölle testamentissa muistolahjaksi ja kiitokseksi määräämäni legaatin. Lupasin lähettää heille ensin ohjeen, kuinka sähköinen allekirjoitus tehdään käyttämälläni amerikkalaisella Dropbox-systeemillä (entinen HelloSign). Nyt laadin ja lähetin ensin sen ohjeen. Sen jälkeen laadin, mutta en vielä lähettänyt sitä testamentin lisäsivua. Jatkoin myös Facebookissa aikajanallani keskustelua samasta aiheesta ja luin Pentin Baltimoresta lähettämän sähköpostiviestin, johon täytyy vastata.

Perjantai 9.6.2023:

Klo 12-18: ILTAPÄIVÄ
Siirryin työhuoneeseen pöytätietokoneen ääreen pienen murukahvikupillisen kanssa. Korjasin ensin eilen laatimaani web-sivua, jonka julkaisen vasta viikon kuluttua. Sitten latasin Googlen palvelimelta USB-levylle yhden Google-tilini varmuuskopion (Takeout-tiedostot), jonka jälkeen päivitin tämän blogin. Samalla pohdin aamupäivällä lukemiani artikkeleita presidentinvaaliehdokkaista. Olen ilmeisesti siirtymässä Mika Aaltolan kannattajasta Pekka Haaviston kannattajaksi. Samalla mietin, oliko Olli Rehnin ehdokkuudella muuta tarkoitusta kuin estää Paavo Väyrysen ilmoittautuminen Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi. Esitin tuon kysymyksen Facebookissa julkisesti aikajanallani. Siitä alkoikin rönsyillä mainio keskustelu. - Sitten jatkoin ylläpitämäni luokkakokousvalokuva-albumikansion ylläpitoa ja laadin vuoden 2018 albumin esittelytekstin. Välillä pidin kahvitauon ja söin kahvin kanssa vaimoni Lidlistä tuomaa tuoretta Ciabatta-leipää.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vielä vaimoni aiemmin paistama kassler-pihvi, keitetty peruna, keitettyä kukkakaalia ja Saarioisen "Raikasta kasvissalaattia". Juomana tomaattimehu.

Klo 9.30-11: AAMUPÄIVÄ
Vasta tässä vaiheessa söin kevytmaidon kanssa annoksen tuoretta mysliä (ALPEN - No Sugar Added Swiss Style Muesli). Sen "Parasta ennen" -päivä on vasta 10.1.2024. Paistoin ja söin yhden kananmunan ja otin aamulääkkeet (D3-vitamiini, verenpainelääke ja magnesiumsitraattti).  - Vaimoni lähti isänsä kanssa autollani ruokaostoksille ja eräille muille asioille. - Tänään on vanhemman elossa olevan sisareni pitkäaikaisen avopuolison siunaustilaisuus. Minulle ei ilmoitettu sen paikkaa eikä tarkkaa aikaa, joten ilmeisesti minun ei toivottu osallistuvan. Lähetin siis vain adressin.  

Klo 7.35 alkaen: AAMU
Kävin heti herättyäni parvekkeella hengittämässä, mutta sitten menin takaisin sänkyyn enkä jaksanut keittää puuroa tai paistaa kananmunaa.  


Torstai 8.6.2023:

Klo 16 jälkeen: ILTA
Kyselin ensin kahdelta tekoälyrobotilta ja sitten Facebookissa kavereiltani, mitä legaatille tapahtuu, jos testamentissa legaatin saajaksi nimetty henkilö on jo kuollut. Saamistani vastauksista teen sellaisen johtopäätöksen, että jos legaatin saajan perilliset eivät ole testamentinlaatijan perillisiä, legaatti jää kuolinpesään samalla tavalla kuin jos testamentissa ei olisi kyseistä legaattia ollenkaan mainittu.

Klo 14-15: VIIKKOPÄIVITYS
Suoritin jo tänään sivustoni www.svision.net viikkopäivityksen, jonka olen luvannut tehdä vasta viikonloppuisin. Jaoin ilmoituksen päivityksestä yhteen Google-ryhmään ja kahteen Facebook-ryhmään.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - PYYKIN PESUA ja KUIVAUSTA 
Täytin pesukoneen tummilla 60-asteessa pestävillä alusvaatteilla ja yöpuvuilla. Nyt ne voi ripustaa saunaan kuivumaan, kun ilmastoinnin mittaaja kävi jo eilen. Hänellä piti olla esteetön pääsy poistoventtiiliin eikä työpisteen lähellä saanut olla mitään likaantuvaa tai särkyvää. Pesukoneen käydessä täydensin vielä aamulla kirjoittamaani tekstiä ja aloin sitten kirjoittaa tätä blogia eilisestä alkaen. - Klo 13.30 pesukone pysähtyy, jolloin menen ripustamaan pyykit kuivumaan saunassa oleville naruille. Sanotaan, että pyykkiä ei saisi kuivattaa saunassa tulipalovaaran vuoksi, mutta meillä sitä vaaraa ei ole, koska saunan kiukaan kolme sulaketta on pysyvästi poistettu sähköpäätaulusta. Laitamme ne takaisin vasta sitten, kun koko sauna ja sen pesuhuone on rakennettu uudelleen. Sen pitäisi tapahtua lähikuukausina. Siihen saakka saunomme taloyhtiön saunassa.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana loput aiemmin paistetuista kanasuikaleista ja kaksi keitettyä perunaa. Myös vaimoni aiemmin tekemää salaattia oli vielä tarjolla, mutta se oli jo ohittanut parhaat päivänsä. Juomana tomaatti- ym. luomumehu ja pieni kupillinen murukahvia. 

Klo 7.30- 10.30: AAMUPÄIVÄ
Nukuin koko aamupäivän. En tiedä, miksi olen nykyisin niin väsynyt. Johtuisiko se "ajokorttilääkärin" nostamasta verenpainelääkityksestä?

Klo 6-7.20: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä ja toin sieltä eilen keittämäni kaurasuurimopuuron, jonka lämmitin mikrossa ja söin. Paistoin ja söin myös yhden kananmunan. Sitten toteutin pöytätietokoneen ääressä drive.google.comissa yhden iltayössä keksimäni idean. Vilkaisin sähköpostin ja eräät keskusteluryhmät todeten, että niissä ei ollut mitään, mihin minun pitäisi vastata. Sitten menin takaisin nukkumaan.

Keskiviikko 7.6.2023:

Klo 21-21.30: VIDEO FACEBOOKIIN
Julkaisin Facebookissa aikajanallani päiväkävelyllä kuvaamani puolen minuutin videon.

Klo 17-18.30: WEBINAARI
Katsoin ja tallensin Kiinteistöliitto Uusimaan webinaarin "Osakkaan muutostyöt taloyhtiössä". 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Siirryin työhuoneeseen pöytätietokoneen ääreen pienen murukahvikupillisen kanssa. Lähetin kaksi Facebook-artikkelia Berliinistä sähköpostiviestissä serkulleni, joka ei ole liittynyt Facebookiin. Päivitin valokuva-albumin ARD4 . Sitten aloin kirjoittaa tätä. Pitäisi jatkaa taloyhtiön kirjanpidon tutkimista, mutta en nyt oikein jaksaisi. Ehkä teen ulkona pienen kävelylenkin ennen sitä. - Kävelin tutun reitin Malmin sairaalapuistossa. Otin vaihteeksi muutamia valokuvia  ja yhden videonpätkän leikkipuisto Traktorin suuntaan, Malmin sairaalan ruumiskonteista ja Koivukujaksi kutsutusta kävelytiestä.  Neuvoin yhdelle nuorelle miehelle hänen kysymänsä tien asemalle ja kauppaan. Kävelylenkin lopuksi vietin aikaa matkailuautossani.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni paistamat kanasuikaleet, hänen tekemä salaatti ja yksi keitetty peruna. Juomana tomaatti- ym. tuoremehu.

Klo 7-11: AAMUPÄIVÄ
Suurimman osan ajasta nukuin enkä ainakaan tehnyt mitään hyödyllistä. Tietysti luin some-uutiset ja vastasin yhteen minulle osoitettuun viestiin.

Klo 5.20-7.00: AAMU
Heti herättyäni kävin parvekkeella hengittämässä ja keitin puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Sen valmistumista odotetellessa suoritin aamutoimet poikkeuksellisen varhain, koska meille tulee ehkä jo tänään asunnon ilmastoinnin mittaus taloyhtiön toimesta. Sitä työtä tehdään kolme päivää, tästä aamusta alkaen. Sitten söin puurosta puolet ja yhden paistamani kananmunan. Sen jälkeen jatkoin nukkumista päivävaatteissa päiväpeiton päällä.

Tiistai 6.6.2023:

Klo 13-19: ILTAPÄIVÄ
Tein monia erilaisia asioita pöytätietokoneella ja Googlen palvelimella, mm. rahoitussuunnitelman yhtiölleni vuodeksi eteenpäin. Tulostin sen myös paperille yhtiön aineistoon sen varalta, että joku muu joutuu sitä toteuttamaan. Täydensin myös hiukan entisille luokkatovereilleni laatimani luokkakokousvalokuva-albumikokoelman tekstitystä. Laadin vasta nyt Ilkka Koppelomäen ohjeiden mukaisen kesäkuun kuukausisuunnitelman  Tänään sain MasterCard -luottokortin laskun toukokuulta. Se tulee aina Nordean verkkopankkiin sellaisena e-laskuna, jossa maksettava määrä on 30 euroa tai sitä vähemmän, jos ostoja on ollut vähemmän. Tallennan sen laskun aina omalle koneelle PDF-tiedostona ja muutan sitten verkkopankissa maksettavan määrän sellaiseksi, että korollista luottoa ei jää lainkaan. 

Klo 11.30-12.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni paistama kassler-pihvi keitetyn perunan ja vaimoni tekemän salaatin kanssa. Juomana tomaatti- ym. luomumehu. Vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia työhuoneessa pöytätietokoneen ääressä.

Klo 9.50-11: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Nousin ylös vasta klo 9:50. Sitä aiemmin olin vain käynyt vessassa ja parvekkeella hengittämässä. Söin vasta tässä vaiheessa parvekkeelta eilen keittämäni kaurapuuron ja aamun lääkkeet (D3-vitamiini, magnesiumsitraatti, verenpainelääke).  - Sitten menin pöytätietokoneen ääreen. Täydensin yhtiöni kirjanpitoa yhdellä tositteella ja kolmella tase-erittelyjen liitteellä. Nyt puuttuu vielä Hypon tiliote toukokuulta. - Microsoft ToDo-ohjelmassa on samat vanhat 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 4 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 5 tehtävää kohdassa "Huomenna". - Sen katsomisen jälkeen aamutoimet.

Maanantai 5.6.2023:

Klo 21-22: LOPPUILTA
Posti toi tänään yhtiöni Nordeassa olevan käyttötilin tiliotteen toukokuulta. Tein siihen tiliöintimerkinnät, jotka olin jo aiemmin tehnyt tilapäisille papereille, ja liitin sen yhtiöni tositemappiin.

Klo 16-20:  ALKUILTA
Lepäsin päivän tapahtumista viettäen rauhallista alkuiltaa matkailuautossani, jolla on vakiopaikka puistomaisessa ympäristössä kotitalomme pysäköintialueella. Sain ulkomailta puhelinsoiton, johon en vastannut. Riippuen siitä, montako numeroa puhelimessa näkemäni numeron alusta oli maakoodia, se tuli joko Italiasta (+39), Serbiasta (+390) tai Vatikaanista (+3906).  Olikohan paavilla tärkeää asiaa? 

Klo 12-15: PANKKIASIOITA
Kun Hypossa yli 15 vuotta sitten avaamani ja tänään lopettamani talletustilin saldo lopetuskorkoineen oli tullut korottomalle käyttötililleni Nordeaan, lähetin sen heti hiljattain Danske Bankissa avaamalleni Turva-tilille, jonka korko on 1.6.-31.8.2023 välisen ajan 2,562%, kun tilin saldo on välillä 10.000-49.999 euroa.  Siirto ei näy vielä Dansken verkkopankissa, mutta luultavasti myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna. Kyseinen summa on melko tarkkaan saman suuruinen kuin osuuteni taloyhtiön kattoremonttilainasta, joka tullee maksettavaksi parin kuukauden sisällä. - En pidä kirjanpitoa omasta taloudestani yksityishenkilönä, mutta minulla on muutamia Googlen taulukkolaskentaohjelmalla tekemiäni suunnitelmia, jotka päivitin uuden tilanteen mukaisiksi. - Klo 15 katsoin ja näin Danske Bankin verkkopankista, että Hypon talletustililtä tänään siirretty saldo lopetuskorkoineen on nyt turvassa Dansken Turvatilillä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni juuri paistama kassler-pihvi ja jo aiemmin aloittamani Saarioisen "Raikas kasvissalaatti", jonka viimeinen käyttöpäivä on tänään. Juomana tomaatti- ym. luomumehu.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Ensin aamutoimet. Sitten Hypo yllätti minut ripeydellään: Lauantaina salattuna asiakasviestinä lähettämäni talletustilin lopetuspyyntö oli jo totetettu ja siitä oli lähetetty minulle ilmoitus salattuna sähköpostiviestinä jo klo 10:29. Ihan silloin en sähköpostia lukenut, mutta vähän myöhemmin puhelimeni piippasi sen merkiksi, että käyttötilini saldo Nordeassa oli ylittänyt tietyn hälytysrajan. 

Klo 7 alkaen: AAMU
Aamu alkoi parvekkeella hengittämisellä ja puuron keittämisellä kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Sen valmistumista odotellessa päivitin tämän päiväkirjablogin ajan tasalle. Tähän saakka päästyäni (klo 8.20) lähdin syömään sen puuron.

Työviikon 23/2023 avaus:
Tälläkin viikolla aion vielä keskittyä taloyhtiön toiminnantarkastukseen. Olen jo lähettänyt isännöitsijälle sen toiminnantarkastuskertomuksen, joka jaetaan osakkaille yhtiökokouskutsun liitteenä, ja erillisen selvityksen valokuvineen eräiden autopaikkojen käytöstä, mutta yksityiskohtaisempi kirjanpidon ja tilinpäätöksen yms tutkiminen on vielä kesken. Taloyhtiön toimesta kaikkien asuntojen ilmanvaihto mitataan ja säädetään. Työ kestää kolme päivää eli keskiviikosta perjantaihin. Sitä varten on pyydetty siirtämään mahdollisesti likaantuvat tai särkyvät esineet pois työkohteen läheisyydestä keittiössä, kylpyhuoneessa, saunassa, vessassa ja vaatehuoneessa, jollaista meillä ei ole. - Jos autokorjaamosta ilmoitetaan, että marraskuussa pysäköintipaikalla kolhittuun autooni tilatut varaosat ovat Saksasta saapuneet, vien auton korjaamolle Vantaalle ja tulen taksilla- junalla- bussilla kotiin.