2023-08-12

Viikko 31/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 31, joka alkoi maanantaista 31.7.2023 ja päättyi sunnuntaihin 6.8.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/31-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Koko tämän viikon kuvauksen kirjoitin vasta viikkoa myöhemmin lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika.

Sunnuntai 6.8.2023
  • Vaimoni pesi taloyhtiön pesutuvassa tehdaspölyt pois torstaina Lidlistä minulle ostamistaan kolmesta yöpuvusta.

  • Vastasin Heikki-serkkuni viestiin elämästä nauttimisesta.

  • Valokuvasin asunnossa olevan saunamme ja sen pesuhuoneen yksityiskohtia tilanteessa, kun kaikki vanha oli purettu, mutta mitään uutta ei ollut vielä rakennettu.

  • Kirjoitin Pentille Baltimoreen näkemyseroistamme koskien eläkkeellä oloa.

  • Heräsin klo 7:50. Söin eilen keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 2/3. 

Lauantai 5.8.2023
  • Presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut Mika Aaltola sai heti kielteistä julkisuutta, kun lehdissä kerrottiin, että hän ei ollut jättänyt omistamansa osakeyhtiön tilinpäätöstä kaupparekisteriin, joka oli sitä karhunnut häneltä ja kaksi kertaa. Hän sanoi luulleensa, että tiedot kaupparekisteriin menevät automaattisesti, kun jättää veroilmoituksen. Facebook-kaverini Yrjö T. aloitti keskustelun tästä aiheesta. Tutkin oman yhtiöni veroilmoitusta ja selvitin Yrjölle, miten tilinpäätös pitää liittää veroilmoitukseen, jos haluaa, että se välitetään myös Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) kaupparekisteriin.

  • Olin huomannut, että Siteground.comin palvelimella olevien web-sivujeni (ahjos.info ym) tyylisivut eivät toimi. Sivut avautuivat sellaisina kuin mitään tyylisivuja ei olisi olemassakaan. Tyylisivut ovat kansiossa .tyyli, jota en saanut avatuksi. Kysyin neuvoa Siteground.comista. Aluksi jouduin keskustelemaan chatissä sellaisen asiakaspalvelijan kanssa, joka ei kyennyt auttamaan muulla tavalla kuin siirtämällä ongelman pätevämmän henkilön ratkaistavaksi, jolloin siitä muodostui "support ticket". Aika pian sain sähköpostiin viestin, että ticket oli päivitetty ja sen avattuani sain tietää, että ongelma oli ratkaistu. Sivuni avautuivat taas sellaisina kuin tyylitiedostoissa on määritelty.

  • Kirjoitin sähköpostiryhmälle Pentti-Tuula-Heikki taloyhtiöasioista. He asuvat kaikki omakotitaloissaan, mutta jokaisella on myös kakkosasunto Suomessa asunto-osakeyhtiössä.

  • Heräsin klo 6:30. Keitin puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ja söin siitä annoksen 1/3.  

Perjantai 4.8.2023
  • Vastasin Pentille Baltimoreen hänen esittämiin kysymyksiin omistamani osakeyhtiön toiminnasta.

  • Julkaisin sivuston Svision.net viikkopäivityksen ja laadin seuraavan viikon päivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Heräsin klo 5:59. Söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 3/3. Kävin aamupesulla taloyhtiön saunassa.

Torstai 3.8.2023
  • Lidlissä tuli myyntiin pitkähihaisia ja pitkäpunttisia puuvillaisia yöpukuja. Vaimoni osti niitä minulle kolme ruokaostostensa yhteydessä. Lisäksi hän toi minulle pyynnöstäni purkillisen YA Magnesiumsitraattitabletteja, joita syön päivittäin 2 kpl.

  • Sain pysäköintialuetta koskevan viestin isännöitsijältä ja naapuritaloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Vastasin isännöitsijälle.

  • Tarkistin, että veronpalautus oli tullut pankkitililleni. Sain 0,55 euroa enemmän kuin mitä aiemmin oli ilmoitettu. 

  • Heräsin klo 6:30. Söin eilen keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 2/3. Klo 7:05 menin takaisin nukkumaan.

    Keskiviikko 2.8.2023
    • Kävin sähköpostikeskustelua naapuritaloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa aloitteestani pysäköintialueen ajoyhteyden siirtämiseksi Suvikujalta Syystielle.

    • Lähetin naapuritaloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle Messenger-viestin, jossa kysyin hänen sähköpostiosoitettaan. Sen saatuani lähetin hänelle tiedoksi saman yhtiökokousaloitteen, jonka olin aiemmin lähettänyt oman taloyhtiön isännöitsijälle ja hallitukselle.

    • Tilasin ja latasin naapuritaloyhtiön kaupparekisteriotteen. Tarkistin siitä, että hallituksen puheenjohtaja on edelleen sama kuin ennenkin.

    • Laadin ja lähetin isännöitsijälle ja hallitukselle yhtiökokousaloitteen pysäköintialueen ajoyhteyden siirtämiseksi Suvikujalta Syystielle. 

    • Heräsin klo 6:10.  Keitin kaurasuurimopuuron ja söin siitä annoksen 1/3. Kävin aamupesulla taloyhtiön saunassa.

    Tiistai 1.8.2023
    • Löysin tietokoneeltani monta vuotta sitten laatimani värillisen kartan osoitteessa Syystie 7 / Suvikuja 1 olevan pysäköintialueen autopaikoista ja niiden jaosta. Piirros oli välillä hukassa, mutta tallensin sen nyt paikkaan, josta sen toivottavasti myöhemminkin löydän.

    • Sain isännöitsijältä viestin, jossa hän kyseli Tyynelänkujan päässä kaupungilta vuokratun pysäköintialueen kustannusten jaosta. Vastasin hänen esittämiin kysymyksiin sähköpostitse.

    • Lähetin talomme tekniselle isännöitsijälle kysymyksen, milloin kylpyhuoneremonttimme jatkuu. Lähetin viestistä kopion hallinnolliselle isännöitsijälle, joka oli heinäkuun lomalla. 

    • Heräsin klo 7. Söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 3/3. En lähtenyt taloyhtiön saunaan aamupesulle vaan menin takaisin nukkumaan klo 7:20. 

    Maanantai 31.7.2023
    • Kotipihalle päästyämme jäin autoon lepäämään ja testasin uuden Schuko-CEE -sovittimen toiminnan. Se ei ole muotoilultaan yhtä hyvä kuin vanha, jonka olin jättänyt Motonetiin sähköromun kierrätykseen. Vanhassa schuko-pistoke oli sellainen, että sähkötolpan luukun kannen sai lukkoon johdon ollessa kytkettynä. Uudessa johto tulee pistorasiasta suoraan niin, että se estää luukun lukitsemisen.

    • Lopuksi ostin Motonetista vielä kaasupullon. Tarkemmin sanottuna vaihdoin melkein tyhjän kaasupullon täyteen.  Käytän vain 5 kg komposiittipulloja. Niissä on ns. painoventtiili. Aiemmin olen aina joutunut pyytämään myyjää painamaan pullon päälle tulevan PV-KV -sovittimen paikalleen, koska minulla ei ole auton kaasupullokaappiin ojennetuissa käsissä riittävästi voimaa. Nyt testasin ensimmäisen kerran vasta hiljattain keksimääni konstia: Irroitin ensin em. sovittimen auton kaasuletkusta. Niiden välissä on kierreliitos, jossa on ns. vasenkätinen kierre. Sen jälkeen nostin kaasupullon maahan ja nostin em. sovittimen irti pullosta. Kävimme vaihtamassa pullon täysinäiseen ja sen jälkeen painoin em. sovittimen kiinni pullon painoventtiiliin. Maata vasten painettuna voimani riitti siihen hyvin. Sen jälkeen nostin kaasupullon auton kaasupullokaappiin ja kiersin sen sovittimen kiinni auton kaasuletkuun, mikä ei vaadi lainkaan voimaa. Tuon menetelmän testattuani voin ostaa kaasupullon mistä tahansa, koska en tarvitse sen asentamiseen enää myyjän apua. Ihme, etten ollut tuota aiemmin keksinyt.

    • Hälytin vaimoni autokuskiksi ja hänen isänsä lähti mukaan matkustajaksi lyhyellä varoitusajalla. Kävimme Vantaan Motonetissa ostamassa uuden Schuko-CEE -sovittimen. Samalla ostin "wc-tyynyjä" (Thetford Kem Blue Sachets WC-kemikaali, 15 annospussia), 3 paria merinovillasukkia ja työkäsineet, joita käytän yleiskäsineinä. Olisin ostanut käsineitä usemmankin parin, mutta minulle sopivan koon 10 käsineet oli niin korkealla hyllyllä, etten ylttänyt niitä ottamaan.  Kuitenkin yksi pari haluamiani käsineitä oli ihan alimmalla hyllyllä. Ilmeisesti joku oli sovittanut niitä ja jättänyt ne sitten siihen. Ostin ne itselleni.

    • Kauhukseni huomasin, että autooni ei tullut verkkovirtaa, vaikka virtakynä osoitti, että sähkötolpassa oli sähkö päällä. Tutkin virtakynällä, missä kohdassa yhteys oli poikki. Selvisi, että vika oli siinä sovittimessa, joka ottaa sähkön tolpan Schuko-pistorasiasta ja antaa sen pitkälle johdolle, jonka molemmissa päissä on CEE-liittimet.

    • Heräsin klo 5:30. Söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 2/3. Sitten kävin taloyhtiön saunassa aamupesulla ja menin matkailuautooni.

    Viikon 31 avaus:
    Tällä viikolla piti jatkua asuntomme saunan ja pesuhuoneen täysremontti. Purkuvaihe tuli valmiiksi jo edellisen viikon torstaina, jonka jälkeen ei viikolla 31 tapahtunut yhtään mitään. (Kirjoitan tätä vasta viikon 32 lopulla.) Kysyin tekstiviestitse purkuvaiheen urakoitsijalta, milloin työ jatkuu. Hän vastasi, että sitten kun taloyhtiö on päättänyt, kuka työtä jatkaa. Lähetin sähköpostitse saman kysymyksen taloyhtiön isännöitsijälle ja tekniselle isännöitsijälle, joista kumpikaan ei vastannut viikon 32 loppuun mennessä mitään. - Nyt ei tule kysymykseen mikään kesälomamatka, koska meiltä voidaan milloin tahansa odottaa saunan ja sen pesuhuoneen uudelleen rakentamista koskevia materiaalivalintoja. Toisaalta marraskuussa kolhittu matkailuautomme odottaa vieläkin Saksasta jo silloin tilattuja varaosia. Auto pitäisi korjata ennen lokakuista katsastusta. - Vietän nyt melko paljon aikaa taloyhtiön pysäköintialueelle pysäköidyssä autossa. Siellä minulla on kannettava Chromebook-tietokone, jolla on helppo kirjoittaa tätä blogia Googlen blogspot.com -palvelimelle, mutta vaikeampi kopioida tekstiä AHJOS.INFO -sivustolle. Näin ollen jälkimmäinen sivusto voi olla enemmän ajastaan jäljessä, jos en jaksa enää iltaisin työstää tekstiä kotona pöytätietokoneella.