2023-09-17

Viikko 36/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 36, joka alkoi maanantaista 4.9.2023 ja päättyi sunnuntaihin 10.9.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/36-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Koko tämän viikon kuvauksen kirjoitin vasta 2 viikkoa myöhemmin lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika. Muista syömisistä kuin aamupuurosta ja sen yhteydessä paistamastani kananmunasta en tehnyt muistiinpanoja. 

Sunnuntai 10.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjoitin kiitollisuuden aiheiksi kaksi asiaa: 1) Onnistuin kokoamaan uuden pyykinkuivaustelineen käyttökuntoon ja kiinnittämään sen saunassa ylimmällä lauteella istuen hyvälle paikalle lähelle kattoa, mutta kuitenkin niin, ettei se ole saunottaessa tiellä. 2) Vaimoni teki maukasta yksinkertaista ruokaa ja lupasi, että saan tehdä maanantaina koko päivän retken "Camping Suvikujalle" ja ottaa sinne sitä samaa lounasruoaksi.

  • Pesin ensimmäisen pyykin vanhalla koneellamme asuntomme saunan uusitussa pesuhuoneessa. Muuten toimi hyvin, mutta kylmää vettä tippui hanan liitoksesta lattialle koneen käydessä.

  • Kiinnitin uuden pyykinkuivaustelineen saunaan lauteiden yläpuolelle lähelle kattoa.

  • Aloin kirjoittaa raskaan viikon 34 päiväkirjablogia, siis ajalta 21.-27.8.2023. 

  • Korjasin heti edellisenä iltana huomaamani yli 24 vuotta Ahjos.netissä olleen virheellisen tiedon, joka koski Minna Lehtisen missikilpailutulosta vuonna 1999.

  • Heräsin klo 5:50. Kävin parvekkeella hengittämässä ja söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 2/3.
Lauantai 9.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjoitin kiitollisuuden aiheeksi sen, että meillä on nyt tilaisuus toipua kylpyhuoneremontin aiheuttamasta pitkäaikaisesta stressistä, mutta vielä se tuntuu. 

  • Tutkin googlaamalla, mitä vuoden 1999 misseistä on sittemmin tullut. Mielenkiintoista!  

  • Avasin sattumalta Iltalehden uutissivuston juuri kun siellä alkoi Miss Suomi 2023 -kilpailun finaali. Katsoin sen. Sitten kaivoin esille ja jaoin Facebook-aikanajallani vuonna 1999 julkaisemani sivun, jossa kerroin joutuneeni yllättäen sen vuoden missikandidaattien ympäröimäksi lounasta syödessäni: https://www.ahjos.net/meriarkisto/life99/missit.htm Kauhukseni huomasin tuolla yli 24 vuotta sitten julkaisemallani sivulla kirjoitusvirheen: Olin merkinnyt sekä Saija Palinin että Minna Lehtisen 2. perintöprinsessoiksi vaikka jälkimmäinen oli 1. perintöprinsessa. Koska katsoin tuota sängyssä puhelimella, jolla en pysty Web-sivujani muokkaamaan, kirjoitin vain ToDo-ohjelmaan tehtäväksi, että virhe pitää korjata.

  • Kirjoitin USA:ssa pysyvästi asuville Tuulalle ja Pentille pitkän sähköpostiviestin, jonka otsikko oli "SMP => Persut". Kerroin siinä hauskoja tapahtumia Veikko Vennamosta ja hänen perustamansa SMP-puolueen ("Sirkka, Minä ja Pekka") eri vaiheista. Lähetin siitä kopion myös Suomessa asuvalle Heikki-serkulleni, joka kuuluu nykyisin samaan keskustelupiiriin.

  • Vaimoni piti lähteä autolla Lidliin ruokaostoksille, mutta kun hän oli hiukan sairas, minä kävin autolla läheisessä S-marketissa ja ostin sieltä myös hänen tilaamat elintarvikkeet.

  • Heräsin jo klo 2:24. Söin illalla keittämääni kaurasuurimopuuroa ja menin takaisin nukkumaan klo 3:25.  Sitten heräsin klo 8:30. Kävin parvekkeella hengittämässä ja aamupesulla asuntomme saunan uusitussa pesuhuoneessa.

Perjantai 8.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle merkitsin kolme kiitollisuuden aihetta: 1) Vaimoni järjesti pesuhuoneeseen asennettuihin kahteen uuteen peltikaappiin (allaskaappiin ja hyllykaappiin) mielekkään sisällön. 2) Hallitus ja ministeri Purra saivat eduskunnan luottamuksen. 3) Windows-konettani vaivannut internet-yhteysongelma meni ohitse - ainakin toistaiseksi.

  • Keitin illalla kaurasuurimopuuroa aamuksi.

  • Odotin matkailuautokorjaamon pomon soittoa, mutta ei soittanut.

  • Viimeistelin ja julkaisin sivustoni Svision.net viikkopäivityksen ja laadin seuraavan viikon päivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Ruokatunnin jälkeen imuroin asuntomme eteisen, vessan ja keittiön. 

  • Aamiaisen syötyäni nukuin vielä keskiviikkoisen yhtiökokouksen aiheuttamassa henkisessä krapulassa koko aamupäivän. 

  • Heräsin klo 8:05. Kävin parvekkeella hengittämässä. Sen jälkeen join poikkeuksellisesti pienen kupillisen murukahvia. Söin sen kanssa kauraleipää ja vaimoni illalla keittämän kananmunan. Sitten söin vielä Valio Kevytmaidon kanssa samaa mysliä kuin eilenkin. 

Torstai 7.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjoitin kiitollisuuden aiheeksi sen, että sekä kylpyhuoneurakoitsijan lasku että taloyhtiön lasku kattoremontista olivat pienempiä kuin mihin olin varautunut,

  • Meillä oli viikottainen saunavuoro taloyhtiön saunassa, mutta kumpikaan ei jaksanut mennä sinne.

  • Soitin matkailuautokorjaamoon, kysyin pomoa, jolle olin lähettänyt autoni korjausta koskevan hoputusviestin sähköpostina sunnuntai-iltana. Puhelimeen vastasi asiakaspalvelutiskin takana istuva mies, joka lupasi, että pomo soittaa minulle. Odotin sitä soittoa koko loppupäivän - ei soittanut.

  • Nukuin kovassa henkisessä krapulassa, joka johtui eilisestä taloyhtiön yhtiökokouksesta, klo 11:40 saakka. Normaalisti herään viimeistään klo 11, jolloin minulla alkaa "työläisen ruokatunti", mutta nyt siis nukuin senkin ylitse. - Onneksi vaimoni ymmärtää, että saan tietynlaisista tilanteista ja tilaisuuksista henkisen krapulan, ja antoi minun olla rauhassa.

  • Heräsin vasta klo 8:30. Kävin parvekkeella hengittämässä. Kun puuroa ei ollut enkä jaksanut odottaa sen valmistumista, söin mysliä Valio Kevytmaidon kanssa. Siis "Alpen - No Sugar Added Swiss Style Muesli". Ja varmaankin söin myös yhden paistetun munan. Sitten menin takaisin nukkumaan.
Keskiviikko 6.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosunnitelmalomakkeelle merkitsin kiitollisuuden aiheeksi sen, että saan huomenna nukkua myöhään, kun ei ole pelkoa remonttimiesten tulosta.

  • Kylpyhuoneurakoitsija lähetti laskun koko urakastaan. Maksoin sen heti odottamatta laskuun merkittyä eräpäivää. Luotan siihen, että urakkaan vielä kuuluvat saunan oven ja suihkuseinän asennukset tehdään ilman eri maksua sitten kun kyseiset tuotteet on saatu. Oli mukava huomata, että laskun loppusumma oli täsmälleen aiemmin saamani tarjouksen suuruinen. Useinhan remonttilaskuissa on joitakin "lisätöitä", joita tilaaja ei osannut odottaa. Pieni epävarmuus jää vielä sen suhteen, hyväksyykö taloyhtiö urakoitsijan tekemän minun ja yhtiön välisen kustannusten jaon.

  • Yhtiökokouksen tuottama pettymys: Kun laina-asia oli käsitelty, kokouksen puheenjohtaja antoi minulle tilaisuuden alustaa esityslistalle pyytämäni pysäköintipaikka-aiheen. Pidin noin 12 minuutin pituisen, moneen kertaan harjoittelemani puheen. Siinä totesin, että vaikka kysymys on esim. kattoremonttiin verrattuna hyvin pienistä rahoista, katsoin kuitenkin toiminnantarkastajana velvollisuudekseni tuoda esille ongelman, että yksi naapuriyhtiöistämme ei lainkaan osallistu vieraspaikkojen järjestämiseen tai kustannuksiin, vaan heidän vieraat käyttävät päivittäin luvatta kolmea meidän alueen vieraspaikkaa. Totesin vielä, että yhtiötä johtaa hallitus eikä tarkastaja, mutta esitin omasta puolestani kolme vaihtoehtoista ideaa ongelman ratkaisemiseksi. Isännöitsijä ja eräs osakas vastustivat ideoitani ja esittivät perusteluja, joita olisin halunnut kumota. Puheenjohtaja ei kuitenkaan antanut siihen tilaisuutta vaan kysyi, kannattaako joku esitystäni. Kukaan ei ilmoittanut kannattavansa, jolloin puheenjohtaja päätti asian käsittelyn siihen. Ennen kokousta kolme osakasta oli pihalla kehunut minulle kokouskutsuun liitettyä tekstiäni, jossa oli idea nro 3 kuvattuna, mutta kukaan heistä ei osallistunut kokoukseen. Kokouksen puheenjohtajalle oli siis tärkeämpää saada kokous nopeasti lopetetuksi kuin että olisi yhteisen kiirreettömän pohdiskelun ja keskustelun kautta löydetty ongelmaan hyvä ratkaisu. Samoin kävi toiselle aiheelle, jonka otin jo toista kertaa yhtiökokouksessa keskusteluaiheeksi. Se koski saunan pukuhuoneiden käyttöä. Molemmat problematiikat jäivät taas pelkästään isännöitsijän ja hallituksen mietittäviksi ilman että muiden mahdollisia ideoita haluttiin kuulla. Itse olisin halunnut tuoda keskustelussa esille tietoja ja näkemyksiä, joita hallituksen jäsenillä ei luultavasti ole.

  • Yhtiökokouksen lupaava lähtötilanne: Varsinaisessa yhtiökokouksessa on aina paljon lakisääteisiä asioita esityslistalla. Sensijaan ylimääräisessä yhtiökokouksessa on yleensä vain yksi asia, minkä vuoksi kokous on kutsuttu koolle. Toki se asia voi vaatia monta erillistä päätöstä. Mutta vaikka yli 800.000 euron lainan ottaminen 20 vuodeksi on sinänsä suuri asia, yhtiökokousasiana se ei vienyt paljon aikaa. Osakkaat vain hyväksyivät hallituksen esityksen esitettyään muutamia kysymyksiä lainaehdoista. Meillä ei ole yhtiökokouksen lisäksi mitään muuta foorumia osakkaiden väliseen keskusteluun. Yhtiössämme on 105 huoneistoa, joten jokainen osakas on keskusteluyhteydessä enintään muutamien osakkaiden kanssa. Yhdellä naapuriyhtiöllä on nyt oma yksityinen Facebook-ryhmä, mutta meillä ei ole sellaista. Meillä olisi ollut tässä kokouksessa ainutlaatuinen tilaisuus keskustella kiireettömästi pysäköintialueista ja erityisesti vieraspaikoista, kun läsnä oli isännöitsijä, hallitus, pari-kolmekymmentä osakasta ja kokouksen puheenjohtajana mies, joka oli aikanaan hallituksen puheenjohtajana neuvotellut naapuriyhtiöiden kanssa edelleen voimassa olevat sopimukset. Minä olin toiminnantarkastajana valmistautunut asian käsittelyyn pitäen käsillä kirjallista materiaalia autopaikkavaatimuksista yms. ja päivittämiäni pysäköintialuekarttoja. Olin käynyt edellisinä iltoina katsomassa, minkälaisin liikennemerkein ja kyltein pysäköintipaikat on nykyisin eri pysäköintialueilla merkitty.

  • Vieraspaikkaongelmat: Palkki-konserni perusti vuonna 1978 tämän asunto-osakeyhtiön lisäksi naapuriyhtiöt sekä viiden taloyhtiön yhteisomistukseen tavallisen osakeyhtiön, joka omistaa tällä alueella kolmen suuren pysäköintialueen tontit. Kun niissä ei ollut asemakaavan edellyttämää määrää pysäköintipaikkoja ja erityisesti vieraspaikkoja, kyseinen yhtiö sai kaupungilta vuokratuksi vielä neljännen tontin. Siinä oli aiemmin kaupungin lentopallokenttä, mutta se muutettiin pysäköintialueeksi, mistä jokainen taloyhtiö sai käyttöönsä puuttuvat autopaikat. Kuitenkin se alue on meidän talosta niin kaukana, että meidän talon vieraat eivät sinne saakka autoaan jätä. Sen vuoksi on aikanaan tehty suullinen sopimus, jolla vieraspaikkoja vaihdettiin meidän ja yhden toisen taloyhtiön kesken. Toisella meidän naapuriyhtöistä ei ole missään yhtään vieraspaikkaa eikä sitä yhtiötä ole edes mainittu asiakirjassa, jossa muiden yhtiöiden vierapaikkavaatimukset on lueteltu. Heidän vieraat käyttävät nyt päivittäin vieraspaikkoinaan meidän alueella olevaa kolmea paikkaa, jotka oli aiemmin varattu kaupungin päiväkodin henkilökunnalle. Kun päiväkoti muutti muualle, niistä paikoista tehtiin vierapaikkoja, joita lähinnä sen naapuritalon vieraat käyttävät ilman että kyseinen taloyhtiö osallistuu sen alueen kustannuksiin. Toinen naapuriyhtiö on sähköistänyt ne meiltä suullisella sopimuksella käyttöön saamansa vieraspaikat, merkinnyt ne omikseen ja luultavasti vuokrannut omille asukkailleen.  

  • Yhtiöllä oli kattojen uusimista varten pankista 900.000 euron remonttilimiitti, josta oli tarvittu vain 810.000 euroa. Yhtiökokouksessa päätettiin sen muuttamisesta 20 vuoden euribor-sidonnaiseksi pääomalainaksi. Kokouskutsussa ilmoitettiin huoneistokohtaiset lainaosuudet. Minun osuudeksi tuli noin 10.300 euroa, mikä oli noin tuhat euroa vähemmän kuin mihin olin varautunut. 

  • Illan yhtiökokouksen esityslistalla oli vain kaksi aihetta: kattoremonttia varten otetun luottolimiitin konvertoiminen pitkäaikaiseksi pääomalainaksi ja minun ilmoittamana aiheena pysäköintialueen vieraspaikkaongelma
    .
  • Harjoittelin päivän aikana vaikka kuinka moneen kertaan sekuntikellon kanssa puhettani illalla pidettävässä taloyhtön yhtiökokouksessa. Ensimmäisellä kerralla siihen kului 16 minuuttia, mutta asiasisällön järjestystä ja sanontoja parantamalla sain sen lyhennetyksi 12 minuuttiin.

  • Heräsin klo 7:38, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 3/3 ja yhden paistetun kananmunan. Klo 8:11 menin takaisin nukkumaan.
Tiistai 5.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle merkitsin kiitollisuuden aiheiksi sen, että kylpyhuoneremontti tuli kahta jälkitoimitusta vaille valmiiksi ja että huomenna saa pitkästä aikaa nukkua myöhään. Ne jälkitoimitukset ovat saunan ovi ja suihkuseinä.

  • Illalla harjoittelin moneen kertaan sekuntikellon kanssa  keskiviikon yhtiökokoukseen valmistamaani puhetta pysäköintialueen vieraspaikoista.

  • Urakoitsijan poistuttua miehineen lähetin remontin valvojana toimivalle taloyhtiön tekniselle isännöitsijälle ja hallinnolliselle isännöitsijälle päivitetyn version aeimmin laatimastani 3-sivuisesta suunnitelmasta "Tuotetilaukset.pdf". Sen lopussa on suunnitelman toteutuminen päivämäärineen. Lähetin siitä kopion myös urakoitsijalle. 

  • Vaatekoukkujen kiinnitys: Pesuhuoneen seinässä oli aiemmin kaksi emaloitua vaatekoukkutelinettä, joista kummassakin on 4 koukkua. Ne ovat ainoat takaisin asennetut alkuperäiset osat, jotka ovat olleet käytössä vuodesta 1979 alkaen. Olimme edellisenä iltana vaimoni kanssa etsineet niille sopivat paikat ja merkinneet lyijykynällä seinään ruuvien paikat. Yritimme laittaa ne ihan entisille paikoilleen siten, että toinen on niin ylhäällä, että siihen mahtuu pitkä aamutakki tai pitkävartinen moppi kuivumaan. Toinen on taas niin matalalla, että lyhytkin ihminen ylttää ripustamaan siihen pyyhkeensä.

  • Lampun silikonitiivistys: Toinen työmiehistä hyödynsi heti tuota edellä mainitsemaani mahdollisuutta ja nosti toisen penkin pesuhuoneeseen peilikaapin eteen. Sen päällä seisten hän tiivisti silikonilla peilikaapin lampun ja seinän välisen raon lampun päältä ja suihkun puolelta kuten sähköasentaja oli määrännyt.

  • Lauteiden horjahtamissuoja: Silloin kun ensimmäisen kerran keskustelimme saunasta urakoitsijan kanssa, hän kysyi, haluaisimmeko toisen lauteen reunaan sellaisen kaiteen, jonka päälle voi nostaa jalat löylyä ottaessa. Aiemmin meillä ei ollut sellaista, mutta pidimme sitä hyvänä ideana ja sovimme, että laitetaan siihen sellainen. Sen vuoksi alimman tason penkiksi ostettiin vain 70 cm pituinen penkki, kun saunamme leveys on 120 cm ja kaksi laudetta ovat sen pituiset.  Horjahtamissuoja tehtiin "pitkästä tavarasta", mutta sen tekijä asensi sen eri paikkaan kuin oli tarkoitus. Hän laittoi sen aivan kiukaan eteen. Totesin silloin, että se on siinä erittäin hyvä ja hyödyllinen, koska voin ottaa siitä tukea oikealla kädellä tullessani lauteilta lattialle. Seinään asennettu kaide on hyvä ylöspäin mennessä ja kun tulee ylemmältä lauteelta siihen penkille seisomaan, mutta siinä vaiheessa se jää selän taakse eikä ole enää avuksi. - Tuon jälkeen urakoitsija kysyi, haluammeko kuitenkin vielä sellaisen kaiteen lauteen reunaan. Hän huomautti, että jos siihen sellainen laitetaan, se laude täytyy kiinnittää seinään, ettei se "kippaa", kun kaidetta työnnetään jaloilla. Lauteen kiinnitys seinään taas vaikeuttaa siivousta. Päätimme olla edelleenkin ilman sellaista kaidetta. Siitä taas seurasi tarve tehdä alin laude koko saunan levyiseksi eli ostaa sen 70 cm pituisen penkin jatkoksi toinen saman korkuinen penkki. Urakoitsija kävi ostamassa siihen toisen samanlaisen penkin, joka on 70 x 40 cm. Se mahtuu siihen vain poikittain niin, että se on osittain lauteen alla. Kahdesta penkistä muodotuvan alimman lauteen pituus on siis 40 + 70 = 110 cm, jolloin seinän viereen jää 10 cm rako. Jos olisimme alun perin tienneet päätyvämme sellaiseen ratkaisuun, alimmaksi tasoksi olisi kannattanut laittaa yksinkertainen kevyesti nostettava 120 cm pituinen laude. Nyt sen paikalla on kaksi raskasta penkkiä. Ainoa hyvä puoli tässä on, että jos asunnossa tarvitaan joskus tukevaa 35 cm korkuista penkkiä, saunasta voi sellaisen lainata.

  • Puuilosta ostamani räppänän kiinnitys nurkista neljällä ohuella ruuvilla oli nopea toimitus, kun olin itse jo poistanut siihen paikkaan aiemmin asennetun pyöreän venttiilin, joka ei mahtunut räppänän alle.

  • Ylimmän lauteen korotus: Kun urakoitsija oli aiemmin kysynyt, mille korkeuksille haluamme saunan lauteet, olin antanut hänelle lapun, johon olin kirjoittanut. 32 + 32 + 46 = 110 cm.  Ne oli kuitenkin asennettu niin, että alimpana oli irtonainen penkki, jonka korkeus oli 35 cm. Seuraava taso oli 30 cm sen yläpuolella ja kolmas siitä 40 cm ylempänä, siis 35 + 30 + 40 = 105 cm. Jotta minun olisi helpompi nousta ylimmältä lauteelta, pyysimme siihen 5 cm korotusta. Asentaja toteutti sen laittamalle ylimmän lauteen alle 5 cm korotuspalat, jolloin kokonaisuudeksi tuli 35 + 30 +45 = 110 cm.

  • Sähköasentajan poistuttua sisään tuli urakoitsija kahden työmiehensä kanssa. Meillä oli heille tiistaille 5 asennustehtävää: Ylimmän lauteen korotus 5 cm, Puuilosta lauantaina ostamani räppänän kiinnitys, saunan lauteen horjahtamissuojan asennus, vaatekoukkujen asennus pesuhuoneen seinään ja sähköasentajan suosittelema silikonitiivistys valaisinpeilikaapin lampun ja seinän väliin lampun yläpuolelle ja suihkun puolelle.

  • Käytin tilaisuutta hyvkseni ja kysyin sähköasentajalta muutamia kysymyksiä:
    1.  Onko sähköpäätaulussa mahdollista laittaa tiettyyn paikkaan väärän kokoinen sulake? - On niin päin, että esim. 16 A sulakkeen koloon sopii myös 10 A sulake, mutta ei toisinpäin.
    2. Mihin käytetään "hitaita sulakkeita", joita minulla on myös ostettuna?  - Jotkin laitteet, lähinnä moottorit, voivat käynnistyessään aiheuttaa lyhytaikaisen virtapiiikin, jonka vain hidas sulake kestää. Kotitaloudessa ei yleensä ole tarvetta hitaille sulakkeille, mutta sellaisen voi ja saa kyllä laittaa tavallisen suiakkeen paikalle.
    3. Kerroin tuntevani vikavirtasuojauksen teorian ja että minulla on käytännön kokemusta toisenlaisista vikavirtasuojista, mutta en ole ennen nähnyt sellaista pistorasiaan upotettuna. Onko siinäkin testipainike? - Menimme pesuhuoneeseen, missä hän näytti yhdessä pistorasiassa vikavirtasuojan pienen testipainikkeen, kuinka se toimii ja kuinka virran saa sitten taas päälle.
  • Ensin tuli sähköasentaja aentamaan eteiseen sähköpäätaulun alapuolelle katkaisijan, josta voi ulos lähtiessä varmistaa, että kiuas ei ole päällä. Istuin eteisessä olevalla penkillä katsomassa, kuinka hän sen asensi. Lopputulos on juuri sellainen kuin toivoin: Siinä on melko pitkävartinen vipukytkin, jolla on kaksi asentoa: Ala-asennossa kiuas ei saa sähköä ja katkaisijan punainen merkkivalo palaa himmeänä. Yläasennossa kiuas saa sähköä ja katkaisijan punainen merkkivalo palaa kirkkaana. Kiuas on teholtaan 6 kW ja se saa sähkön kolmelta 10 A sulakkeelta. Asennettu kytkin katkaisee samalla kaikki kolme virtaa.

  • Urakoitsija oli perjantaina ehdottanut, että kaikki loput työt tehtäisiin sitten, kun puuttuvat tarvikkeet (saunan ovi ja suihkuseinä) on toimitettu. Minä olin tehnyt vastaehdotuksen, että tehdään nyt valmiiksi kaikki, mikä on mahdollista tehdä ennen saunan oven ja suihkuseinän toimitusta, mikä voi kestää vielä useita viikkoja. Olisin silloin valmis maksamaan laskun, kun kaikki muut työt on tehty. Hän hyväksyi ehdotukseni ja oli jo maanantaina laskunkin lähettänyt. Nyt tiistaina hän tuli kahden työmiehensä kanssa tekemään vielä toivomamme asennukset.

  • Heräsin klo 5:40, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 2/3. 
Maanantai 4.9.2023:
  • Kylpyhuoneremontin sähköasentaja teki perjantaina muut kytkennät, mutta tilaamani kiukaan pääkatkaisijan asennus jäi maanantaiksi. Olin koko päivän kotona häntä odottaen. Muiden remonttimiesten luvattiin tulevan vasta tiistaina. Klo 14 jälkeen lähetin urakoitsijalle tällaisen tekstiviestin: "Hei, ollaan odotettu sähköasentajaa, mutta ei taida tänään tullakaan?" Urakoitsija soitti ja kysyi, jäikö häneltä jotakin vielä tekemättä. Kerroin, että eteiseen tilattu kiukaan pääkytkin vielä puuttuu.

  • Odotin matkailuautokorjaamon pomon soittoa hänelle illalla lähettämäni sähköpostiviestin johdosta. Olin pyytänyt, että autoni korjattaisiin syyskuun aikana siihen kuntoon kuin nyt on mahdollista, eikä enää odotettaisi jo marraskuussa tilattua asunto-osan ovea. Kun se ei ole vajaassa 10 kuukaudessa tullut, ehkä sitä ei koskaan tulekaan. Aiemman kokemukseni mukaan hän on aina vastannut lähettämiini sähköpostiviesteihin soittamalla puhelimella. Sellaista soittoa nyt odotin koko päivän, mutta sitä ei tullut.

  • Google pakotti minut määrittelemään uuden salasanan tilille timo.ahjos@gmail.com. En tiedä, mikä siihen oli syynä, mutta en pystynyt sitä pyyntöä ohittamaankaan. Siitä aiheutui paljon vaivaa. Salasanan vaihtaminen on sinänsä helppo toimenpide, mutta minun piti päivittää myös dokumentaatio, missä ohjeistan aineistoni käytön kuolemani jälkeen. Tuo tili on toinen kahdesta Google-tilistäni ja sillä tilillä on paljon laatimaani aineistoa, ei pelkästään sähköposteja. Kun sitten myöhemmin avasin kannettavan Chromebook-tietokoneeni, siellä pääsin käsiksi tallentamiini tiedostoihin vain antamalla vanhan salasanan. Kun olin sen kerran antanut, sen jälkeen vanhaa salasanaa ei enää tarvittu.

  • Heräsin klo 6, kävin parvekkeella hengittämässä, söin illalla keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 1/3 ja yhden paistetun kananmunan.

Viikon 36 avaus:
Asuntomme saunan ja sen pesuhuoneen remontti eli ns. kylpyhuoneremontti jatkui edelleen. Jouduimme vieläkin määrittelemään remontin tekijöille asioita, joita ei voi enää myöhemmin muuttaa. Nyt ei tarvinut käydä enää taloyhtiön saunassa aamupesulla, sillä oma uusi suihku oli jo käytettävissä. Suihkuseinää ja verhoa ei vielä ollut, joten piti olla tarkkana sen suhteen, mihin suihku osoitti. - Viikon stressaavin tapahtuma oli taloyhtiön ylimääräinen yhtiökokous keskiviikkona 6.9.2023. Olin valmistautunut pitämään siellä perusteellisen esityksen pysäköintialueen vieraspaikkaongelmista.
Marraskuussa kolhittu matkailuautomme odotti vieläkin Saksasta jo silloin tilattuja varaosia ja se pitäisi korjata ennen lokakuista katsastusta.