2024-01-15

Viikko 3/2024

Tämä raportti kertoo vuoden 2024 kalenteriviikosta 3, joka alkoi maanantaista 15.1.2024 ja päättyy sunnuntaihin 21.1.2024. Muutin tämän sivun esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2024/03-24.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat.
("Päivän pohteet" lisätty 16.1.2024.)

Sunnuntai 21.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Säätiön vuosikokouksen valmistelu
  • Olin laatinut perustamani säätiön tilinpäätöksen vuodelta 2023 jo aiemmin kirjanpitojärjestelmään, mutta nyt laadin toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 9-sivuisena A4-kokoisena asiakirjana, jota aiemmin kutsuttiin nimellä "Tasekirja". Laadin myös muut vuosikokouksessa käsiteltävät asiakirjat. 
  •  Lähetin säätiön hallituksen jäsenille ensin tuttavallisen kirjeen ja sitten virallisen kokouskutsun liitteineen.
  • Otin varmuuskopion pöytätietokoneen D-levyn tuoreista tiedostoista.
MUITA ASIOITA:
  • Aikaistin varaamani laboratorioajan yhdellä päivällä lakonuhan vuoksi. Se oli varattu torstaiksi 1.2.2024, mutta on nyt keskiviikkona 31.1.2024.
  • Tein pienen päivityksen sivulle svision.net.
  • Kävin ulkona viemässä muovikassillisen kartonkeja kierrätykseen. Sitten kävin autossa katsomassa tilanteen ja poistamassa tuoretta lunta auton edustalta ja tuulilasipeiton päältä.
  • Perustin SMH Viikkosuunnittelulomakkeen huomenna alkavalle viikolle 4/2024. (SMH = Ilkka Koppelomäen SaaMitäHaluat-metodi).
  • Kiitollisuuden aiheita: 1) Sain harvinaisen paljon tehdyksi yhdessä päivässä. 2) Eilisen saunan jälkeen aamulla oli puhdas olo, mutta työnenergialataus tuli vasta kylmästä suihkusta. Se on siis hyvä yhdistelmä!
Lauantai 20.1.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Siivous, Saunominen
  • Siivous: Kun ostin aikanaan nykyisen pölynimurimme, yksi tärkeä valintakriteeri oli hiljainen ääni. Niinpä valitsin Electrolux UItraSilencer -merkkisen imurin. Sittemmin vaimoni on kyllä valittanut, että se pitää liian harvoin minkäänlaista ääntä. 
  • Tänään imuroin asuntomme siinä laajuudessa kuin sen yleensä teen: Imuroin muut tilat lukuunottamatta kahta pientä makuu-/työhuonetta ja kylpyhuonetta.  Parvekelasitettua parveketta en imuroi pakkasella, jota tänään oli 12 astetta.
  • Olen merkinnyt siivouksen jokaisen lauantain pohteeksi, mutta se ei aina tarkoita asunnon imurointia vaan voi olla muunkinlaista siivoamista, vaikkapa työhuoneen kaappien siivousta.
  • Saunominen: Siitä on jo monta vuotta, kun viimeksi saunoin asuntomme sisällä olevassa saunassa. Taloyhtiön saunassa kävin joskus heinä-elokuussa. Kun taloyhtiö käynnisti kesäkuussa vesivahingon vuoksi asuntomme kylpyhuoneremontin, jossa mm. saunan seinäpaneelit ja lattiapinnoite piti purkaa, tilasin samalla omalla kustannuksella kaiken muunkin uudistamisen sekä saunassa että sen pesuhuoneessa. Kiukaaksi valitsin Helo-WT-seinäkiukaan. Vanha kiuas oli alkuperäinen Helo seinäkiuas talon valmistumisvuodelta 1979. Uuden kiukaan nimessä kirjaimet "WT" tarkoittaa, että siinä on kahden ensimmäisen vastusrivin välillä metallinen 2 litran vesitankki. Se täytetään vedellä ennen kiukaan käynnistystä. Vesi alkaa kiehua noin 12-15 minuutin kuluttua.  Sen ansiosta saunominen voidaan käyttöohjeen mukaan aloittaa normaalia aikaisemmin, kun lämpötila saunojan olkapään kohdalla on 55ºC.
  • Kun olin tänään imuroinnin jälkeen hiestä märkä, kävin saunassa ovensuussa seinällä olevan lämpömittarin näyttäessä 40-50ºC. En siis malttanut odottaa lämpötilan nousemista korkeammaksi. Kun jätin saunan vaimoni käyttöön, lämpötila oli noussut 60ºC:een. Mietin pitkään, ottaisinko lämpimän suihkun jälkeen vielä kylmän suihkun, mutta en sitä tehnyt vaan halusin kokeilla, minkälainen jälkitila on saunomisen jälkeen ilman kylmää suihkua. 
MUITA ASIOITA:
  • Kiitollisuuden aihe: Saunamme seinät ovat nyt tasaväriset ja kauniit, kun vaimoni viimeisteli niiden pintakäsittelyn urakoitsijan jäljiltä hiomalla ja Supi saunasuojalla.

Perjantai 19.1.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Pankkiasioita, Presidentinvaali, Palautuminen
  • Olin viimeksi valtion palveluksessa ja saan siksi eläkkeeen joka kuukauden 20. päivä. Koska 20.1. on huomenna lauantaina, sain eläkkeen jo tänään. Siirrän siitä aina vakiomäärät eri tileille eri tarkoituksia varten. Siirrot toistuvat joka kuukausi automaattisesti. Tänään tein siirtoihin yhden muutoksen. - Samalla maksoin Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen jäsenmaksun (HeSy, 25€/vuosi). 

  • Klo 11: Vaimoni valmistama lounas on juuri valmistumassa. Sen syötyäni lähden bussilla Malmin kirjastoon antamaan Jussi Halla-aholle yhden äänen. Jännä nähdä, onko siellä pitkä jono vai pääsenkö samalla bussilipulla takaisin.

  • Klo 15: Asumme Ylä-Malmilla, missä ei ole yhtään ennakkoäänestyspaikkaa. Ala-Malmilla niitä on peräti kaksi eli  Ala-Malmin torin molemmissa päissä. Tarkoitukseni oli käydä äänestämässä kirjastossa, mutta viedä sitä ennen yksi kirjekuori postilaatikkoon. Nousin bussiin kotitalomme vieressä olevalla pysäkillä klo 13:18. Kun kävelin Ala-Malmin torin bussipysäkiltä postilaatikolle, huomasin, että se toinen ennakkoäänestyspaikka olikin jo siinä matkani varrella, missä oli aiemmin R-Kioski. Kun olin pudottanut kirjekuoren postilaatikkoon, en viitsinykään kävellä torin toiseen päähän kirjastoon äänestämään, vaan menin sisään tuon entisen R-Kioskin ovesta. Ovi aukeni suoraan äänestyshuoneeseen, missä oli kolme äänestyskoppia eikä yhtään äänestäjää. Ovensuuopas katsoi henkilökorttini ja antoi äänestyslipun. Kun olin piirtänyt äänestyskopissa huolellisesti ison vitosen äänestyslippuun, jouduin valitsemaan viidestä vapaasta virkailijasta, kenen luokse menen. Valitsin nuoren miehen, muut olivat keski-ikäisiä naisia. Hän selosti hyvin jokaisen työvaiheen. Muita äänestäjiä siihen tilaan tuli vasta ovella vastaani, kun pakkasin jo omia varusteitani. Kävelin bussipysäkille, bussilippuni oli edelleen voimassa. Laskeuduin bussista kotitalomme vieressä olevalla pysäkillä klo 13:49. Sen pituinen se retki. 
MUITA ASIOITA:
  • Kiitollisuuden aiheita: 1) Huoltoyhtiö oli tehnyt lumityöt pysäköintialueella ja vaimoni isä autoni ympärillä. 2) Malmin Novan ennakkoäänestyspaikka on nyt paremmassa paikassa kuin aiempina vuosina ja äänestys sujui jonottamatta. 3) PRH:sta tuli ilmoitus, että yhtiöni tilinpäätös vuodelta 2023 on rekisteröity ja sen liitteenä tuli tuore kaupparekisteriote PRH:n paperille tulostettuna.

Torstai 18.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Taloyhtiöasiat
  • Tarkoitukseni oli poistaa työhuoneen kirjoituspöydällä olevasta paperipinosta kaikki taloyhtiötä ja omaa asuntoa koskevat paperit. Niin teinkin, mutta ensin jouduin kuitenkin tekemään niille tilaa muualta. 
  • Työhuoneeni hyllystön alimmlla tasolla on kaksi muovista muuttolaatikkoa, joista toisessa on pystyssä painettuja julkaisuja ja kulmalukkokansioita, joissa on erilaista sisältöä. Poistin muuttolaatikosta vanhaa paperitavaraa (julkaisuja ja lehtileikkeitä) paperikoriin niin paljon, että sinne mahtui uudet kulmalukkokansiot taloyhtiöpapereille vuosilta 2022 ja 2023. Samassa muuttolaatikossa on ennestään kulmalukkokansiot vuosien 2008-2021 taloyhtiöpapereille. Sitä vanhemmat olen vienyt kodin ulkopuolelta vuokraamaani varastokoppiin.
  • Taloyhtiöaineistoa on myös työhuoneen lattialla isossa mappisalkussa. Järjestin sen sisällön niin, että siinä on nyt Kiinteistöliiton opaskirjat, oman puheenjohtajakauteni 2008-2010 aineisto sekä uudessa mapissa asukkaille jaetut tiedotteet.
  • Kun kaikki edellä sanottu tuli tehdyksi, imuroin vielä sen alueen - kuten olin tehnyt jo työtä aloittaessani. Söin puolet maksalaatikosta, jonka viimeinen käyttöpäivä on huomenna, ja kävin talon pesutuvassa varaamassa pesutupavuoron ensi viikon torstai-illaksi ja mankelin perjantai-aamuksi.
MUITA ASIOITA:
  • Valvoin yöllä klo 2:en manifestoiden tämän päivän työtä. Heräsin vasta klo 9:15, jolloin kävin parvekkeella hengittämässä ja söin kuuman maidon kanssa mysliä, jonka pakkaukseen merkitty viimeinen käyttöpäivä on tänään. Klo 9:40 jatkoin vielä nukkumista ruokatuntiin saakka. 
  • Aamupesun, kylmän suihkun ja lounaan jälkeen siirryin työhuoneeseen käsittelemään taloyhtiöpapereita. Kun se homma tuli valmiiksi, kävin pesutuvassa ja autolla, jonka ympärillä on nyt enemmän lunta kuin kertaakaan aiemmin tänä talvena - ja lisää sataa koko ajan.
  • Kiitollisuuden aiheet: 1) Sain kaiken tehdyksi, mitä olin toivonut tänään tekeväni. 2) Vaimoni sanoi, että minun ahkeruus kannusti häntäkin tekemään omia töitään.

Keskiviikko 17.1.2024:   
PÄIVÄN POHDE: Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen (vuorossa saksa).
  • Viimeistelin ja julkaisin sivuston Svision.net viikkopäivityksen. Valmistelin viimeistelyä vaille valmiiksi kahden viikon kuluttua julkaistavan viikkopäivityksen.
  • Lähdin rollaattorin kanssa kävellen hakemaan Pukinmäen kirjastosta sinne saapuneen varaamani kirjan, joka on Berliinissä asuvan, pitkäaikaisen YLE:n kirjeenvaihtajan, nyt jo eläkkeellä olevan Pertti Rönkön vuonna 2023 julkaisema  Viidennen valtakunnan vieraana .
  • Luin edellä mainitusta kirjasta 76 sivua 230:sta sivusta.  Lukemassani osassa mielestäni mielenkiintoisin kohta on sivuilla 30-31 oleva tilasto, jossa kerrotaan kuinka paljon nykyisinkin tunnetuilla yrityksillä oli aikanaan pakkotyöläisiä tai miten ne muuten hyötyivät natsivallasta. Mm. seuraavat mainitaan: Volkswagen, Deutsche Bahn, Deutsche Bank, Dresdner Bank, BASF, Bayer, Hoechst, Daimler, Lufthansa, Bosch, Siemens ja Hugo Boss.
MUITA ASIOITA:
  • PRH oli lähettänyt sähköpostiin ilmoituksen yhtiöni tilinpäätöksen rekisteröinnistä ja tuoreen kaupparekisteriotteen.
  • Lähetin Alisapankille yhtiöni tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja tuoreen kaupparekisteriotteen.
  • Kiitollisuuden aihe: Tästä tuli täysipainoinen työpäivä.

Tiistai 16.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsiminen
  • Merkitsin viikkosuunnittelulomakkeelle kolme kiitollisuuden aihetta: 1) Sain laadituksi ja julkaistuksi hyvän tuntuisen viikko-ohjelman perusteluineen. 2) Tiistaipäivän pohteessa pääsin hyvään alkuun, josta on hyvä jatkaa ensi tiistaina. 3) Vaimoni hyväksyi viikko-ohjelmastani sen kohdan, että lauantaista tehdään siivous- ja saunapäivä.

  • Nukuin pari tuntia kunnes heräsin tuntemattoman soittajan häirikköpuheluun, johon en vastannut.

  • Päivän pohde: Lajittelin, silppusin ja pakkasin pois vietäväksi työhuoneen paperikorin sisällön. Sitten poimin vanhentuneet aikakauslehdet vietäviksi paperinkeräykseen. Vein ne vasta eteiseen.

  • Kello on tässä vaiheessa vasta 13, joten päivä jatkuu ...

  • Lounaan jälkeen täydensin selitykset.html -sivulle kohdan "Päivän pohteet".

  • Puolen yön jälkeen ideoin sängyssä aihetta "Päivän pohteet". Klo 3 lämmitin mikrossa mukillisen kuumaa maitoa ja söin sen kanssa lautasellisen mysliä. Sen jälkeen nukahdin ja heräsin vasta klo 8:40. 

  • Eilisen tekstin julkaisemisen jälkeen kirjoitin vielä Facebookiin kylmien suihkujen antamasta energisyydestä, mistä sen idean sain ja kuinka yritän tästä lähtien raportoida. Lähetin FB-julkaisustani kopion sähköpostiryhmälle H-P-T otsikolla "Facebookista lainattua" ja merkitsin sen Gmailissa luokkaan "Käyttölyriikkaa".

Maanantai 15.1.2024:
  • Merkitsin viikkosuunnittelulomakkeelle kiitollisuuden aiheeksi, että Klarna suostui kuittaamaan helmikussa erääntyvän 170 euron laskun joulukuisesta saamisestani, jolloin saamiseni määrä pieneni noin 198 euroon.

  • DB Schenkerin kuljetusta odotellessa tulin työhuoneeseen sulkemaan pöytäkoneen, mutta kirjoitinkin sitä ennen tähän blogiin tämän viikon maanantain. Lähetys tuotiin klo 20:55. Yliopiston apteekki veloittaa verkko-ostosten kotiinkujetuksesta vain 4,90 euroa lähetyksen koosta ja painosta riippumatta, mutta jos verkko-ostoksen tilaa noudettavaksi apteekista, siitä veloitetaan toimitusmaksuna 2,90 euroa. Heille on siis selvästi edullisempaa jakaa ostokset suoraan varastosta koteihin kuin viedä ne apteekkiin noudettavaksi. Kenenkään ei kannata käydä apteekissa 2 euron säästön vuoksi.

  • DB Schenkerin kuljettaja soitti noin klo 16:30 ja sanoi tuovansa Yliopiston apteekin lähetyksen klo 17-22 välillä. YA.fi-sivustolla kerrotaan, että Schenker tuo kotiinkujetukset yleensä klo 8-16.

  • Perustin viikon 3/2024 päiväkirjablogin ja kirjoitin siihen viikon avauksen.

  • Kirjoitin viikon 2/2024 päiväkirjablogiin sunnuntain. Ilmoitin viikon 2 valmistumisesta Facebook-kavereille ja sähköpostiryhmälle H-P-T.

  • Otin chat-yhteyden Klarnaan ja kerroin, etten ole vielä saanut 367,91€ maksun palautusta, jonka luvattiin 12.12.2023 tulevan tililleni 10 pankkipäivän kuluttua tai mahdollisesti jo sitä ennen.

  • Yritin kirjautua Maisaan Telian mobiilivarmenteella, mutta se jäi odottamaan PIN-luvun syöttämisen jälkeen kunnes aikaleikkuri katkaisi yhteyden ja käski aloittaa yhteydenoton alusta.

  • Sain odottamatta kutsun huhtikuussa HUS Puistosairaalaan hampaiston panoraamakuvaukseen ja hammaslääkärin tarkastukseen.

  • Heti kuudelta herättyäni vastasin USA:ssa asuvalle Pentille hänen Ilkka Koppelomäkeä koskevaan kysymykseen ja esittelin hänet. 

Viikon 3/2024 avaus (kirjoitettu saman viikon maanantaina):

Ulkolämpötilojen ennustetaan taas vaihtelevan suunnilleen plus neljän ja miinus 25 asteen välillä. Lunta on reilusti ja sitä tulee aina tarvittaessa lisää. Autossa olen pitänyt peruslämmön päällä. Se sulattaa lunta auton katolta. Autoni asunto-osassa on diesel-lämmitin. En ole itse käynyt omalla autolla joulun jälkeen missään, mutta vaimoni on käynyt sillä ruokakaupoissa ja tankkaamassa. Tällä viikolla joudun käymään rollaattorilla kirjastossa noutamassa varaamani kirjan ja bussilla äänestämässä presidentin vaalissa. Asumme Ylä-Malmilla, missä ei ole yhtään ennakkoäänestyspaikkaa. Ala-Malmin torilla niitä on peräti kaksi eli torin kummassakin päässä (kirjastossa ja kauppakeskus Novassa). Kirjallisten töiden jonossa on seuraavana perustamani säätiön tilinpäätösaineiston viimeistely ja hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Hiljattain remontoitu asuntomme sauna on nyt yhden kerran lämmitetty ja vaimoni totesi sen oikein hyväksi ja kauniiksi. Itse en ole siellä vielä saunonut. Sen sijaan olen ottanut kylmän suihkun joka aamu.