2024-01-22

Viikko 4/2024

Tämä raportti kertoo vuoden 2024 kalenteriviikosta 4, joka alkoi maanantaista 22.1.2024 ja päättyy sunnuntaihin 28.1.2024. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2024/04-24.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat. ("Päivän pohteet" päivitetty 24.1.2024.)

Sunnuntai 28.1.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Säätiön sivustot, kirjanpito ja raha-asiat
  • Tarkoitukseni oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata kaikkien sivuston AHJOS.NET kansilehdiltä avautuvien linkkien toimivuus. Sillä sivustolla on kaksi osaa: mobiiliversio ja tietokoneversio. Aloitin mobiiliversiosta ja sain sen käsitellyksi. Sitten jatkoin tietokoneversiossa ja pääsin siinä jonkin verran sivun puolivälin alapuolelle, kun jouduin lopettamaan. Jostakin syystä sivut alkoivat avautua niin hitaasti tai ei ollenkaan, etten tiennyt, onko kyseinen linkkini vanhentunut vai huononiko internet-yhteyteni Los Angelesiin, missä Ahjos.net sijaitsee. Aakkosellisen hakemiston www.ahjos.net/x linkkien tarkastaminen jäi johonkin myöhempään ajankohtaan.
MUITA ASIOITA: 
  • Sain aamulla puhelimeen ilmoituksen, että olin eilen voittanut Lotossa 5 euroa! Luulin aiemmin, että vain miljoonavoitoista ilmoitetaan. Samalla selvisi, että lauantain pelimaksu 3 euroa oli veloitettu pelitililtäni perjantaina aamupäivällä ennen kuin siirsin sinne lisää 30 euroa.

  • Uudistin netin kautta kirjastossa maanantaina erääntyvän lainan. Kysymys on Heidi Mäkäläisen kirjasta "Konetsno - venäjän suullisen viestinnän kurssi", joka on ollut minulla lainassa yhtäjaksoisesti jo 4 vuotta eli 24.1.2020 alkaen. En ole vielä lukenut sitä enkä kuunnellut kirjan liitteenä olevia kahta CD-levyä, mutta kirja vaikuttaa hyvältä.  Se maksaa Suomalaisessa kirjakaupassa 71,95 euroa ja  Adlibris-verkkokaupassa 57,59 euroa.

  • Presidentinvaalien tuloslaskentaa seuraan niin pitkään, että tulos näyttää selvältä. Tämän julkaisen jo sitä ennen.

  • Kiitollisuuden aihe: Viikon jokainen päivä oli värikoodiltaan vähintään vihertävä, maanantai jopa vihreä. 
Lauantai 27.1.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Asunnon siivous ja saunominen.
Tällä kertaa pelkästään työhuoneeni siivousta ja sen päälle "Viideltä saunaan ...".
  • Käsittelin täpötäyden roskakorin sisällön, joka koostui viime tiistaina paperipinoista poistamistani papereista. Silppusin kaikki sellaiset paperit, joissa oli nimeni ja osoitteeni tai jotakin muuta henkilökohtaista tietoa. Vein silputut jo isossa muovipussissa pihalla sekajätteiden keräilyastiaan. Lehdet, ikkunakuoret ja mainokset ovat nyt paperikassissa eteisen lattialla odottamassa vientiä jätepaperin keräilysäiliöön.

  • Kokosin pariin isoon paperikuoreen eri tuotteiden mukana saamiani pakkauksia, jotka eivät ole laatikoita. Ne odottavat vielä eteisen lattialla huomista ulosvientiä. Laatikot vein jo aiemmin keräyssäiliöön "Kartonki".

  • Lisäksi tutkin, järjestyisikö johonkin kaappiin tilaa niille tavaroille, jotka ovat olleet kauan työhuoneeni lattialla isossa kasassa. Noin puolet siitä kasasta sainkin sijoitetuksi näkymättömiin paikkoihin. 

  • Saunominen: Tällä kertaa saunoin hiukan korkeammassa lämpötilassa kuin viime lauantaina, jolloin saunoin ensimmäistä kertaa täydellisesti uusitussa huoneistosaunassamme. Saunaan mennessä ovensuulämpömittari näytti noin 60ºC. Se on WT-kiukaalla varustetussa saunassa jo ihan käypä saunomislämpötila. (WT = Water Tank = vesitankki).

  • Saunakaljan suhteen meillä on vielä parannettavaa: Nyt meillä oli vain yksi 1/3 litran Fink Bräu (Alkoholfrei) tölkki kahden hengen saunajuomaksi. 

  • Otin saunastamme verkkoalbumiin paljon valokuvia ennen sen remonttia ja remontin aikana. Ehkä olisi syytä täydentää samaa albumia myös remontin valmistumisen jälkeen otetuilla kuvilla. Yritin tänään ennen saunan lämmitystä ottaa kuvia Lumix-kamerallani, mutta totesin sen objektiivin vääränlaiseksi tuohon tarkoitukseen. Siinä on 20x optinen zoom, mutta kännykällä saa ahtaissa tiloissa laaja-alaisempia kuvia. Ennen remonttia ja sen aikana kuvasinkin kännykällä.

Perjantai 26.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Tekniikka ja tallenteet
  • Aamulla klo 8 alkaen kävin pesutuvassa mankeloimassa kuivaushuoneessa yön yli kuivumassa olleet liinavaatteet ja pyyheliinat.

  • Kotiin palattuani oli lopen uupunut ja menin sängyn päällä nukkumaan. Heräsin vasta klo 13:45 syömään lounasta.

  • Lounaan jälkeen yritin selvittää kännykän avulla, mitä auton GPS-paikannin oli tallentanut aiemmalle SIM-kortilleen. Alkuperäinen prepaid-kortti lakkasi toimimasta, kun en huomannut ladata siihen ajoissa lisää saldoa. Autossa on nyt uusi prepaid-SIM-kortti, mutta minua kiinnostaa nähdä, mitä vanhalle kortille on tallentunut. Laitteen myyjäkään ei tiennyt, osaako se laite käyttää kortin muistitilaa uudelleen vai ilmoittaako se vain aikanaan, että kortin muisti on täynnä, ja lakkaa toimimasta

  • Asensin siis auton GPS-paikantimessa aiemmin olleen SIM-kortin kännykkään, jossa on kaksi SIM-korttipaikkaa, mutta en löytänyt puhelimesta sellaista toimintoa, joka olisi näyttänyt SIM-kortin sisällön. Vaimoni, joka hallitsee kännykkäasiat yleensä minua paremmin, ei myöskään löytänyt. Hän ehdotti, että SIM-kortin sisältöä voisi ehkä tutkia tietokoneella, jos puhelimen kytkee siihen kaapelilla. Sitä ei ole vielä kokeiltu eikä minulla taida olla kotona kaapelia, jolla USB-C-liitäntäisen puhelimen saisi kytketyksi tietokoneeseen. (Autossa sellainen kaapeli on.)

MUITA ASIOITA:
  • Dokumentoin sellaiset uneni, joissa on mukana vähintään yksi roolihahmo tai näyttelijä tv-sarjasta "Lemmen viemää" (Sturm der Liebe). Viime yönä näin tämän vuoden ensimmäisen sellaisen unen. Avasin sillä vuoden 2024 unien kuvaussivun.

  • Olin saanut Maisassa ilmoituksen, että lääkäri katsoo tänään viimeksi otettujen verikokeiden (maksakokeiden) tulokset ja voi soittaa. Ei soittanut. 

  • Skannasin tietokoneen kovalevylle muutamia sivuja edellä mainitusta Pertti Rönkön kirjasta, jonka aion palauttaa kirjastoon maanantaina. 

  • Katsoin Veikkauksen pelitilin saldon. Se oli 7 euroa. Siirsin sinne 30 euroa, joka riittää 10 viikoksi, kun minulla on siellä kahden lottorivin tilaus, joka maksaa 3 euroa/viikko. 

  • Kiitollisuuden aihe: Otin käyttöön vaimoni tekemän uuden päiväpeiton.
Torstai 25.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Taloyhtiöasiat tai muut tehtävät
  • Vein kotona ladatun turvakameran akun autoon ja toin sieltä IKEA-kasseja kotiin pyykin lajittelua ja kuljetusta varten.

  • Pesin vaimoni kanssa taloyhtiön pesutuvassa monta isoa koneellista pyykkiä. Pesemme pikkupyykin aina kotikoneella, mutta liinavaatteet ja pyyheliinat on mukavampi pestä pesutuvassa, missä ne voi myös mankeloida. Tällä kertaa pesimme myös yhden peiton, päiväpeiton ja suihkuverhon. Varaan aina illan viimeisen pesuvuoron ja jätän pyykit kuivaushuoneeseen yöksi narulle kuivumaan. Aiemmin olen kyllä pilannut frotee-pyyhkeeni kuivausrummussa, mutta nykyisin vältän sen käyttöä. 
MUITA ASIOITA:
  • Luin pesutuvassa loppuun Perttti Rönkön tuoreen 230-sivuisen kirjan "Viidennen valtakunnan vieraana". Aion palauttaa sen kirjastoon maanantaina.

  • Päivitin sivun https://ahjos.net/nato/ruotsi.html saatuani tietää, että Turkin presidentti oli hyväksynyt allekirjoituksellaan Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin.

  • Keitin aamuksi puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ensimmäisen kerran joulun jälkeen. Tähän saakka söin ensin vaimoni jouluna tekemää riisipuuroa sekahedelmäkiisselin kanssa ja sitten mysliä, jonka "Parasta ennen" -päivä oli tammikuussa.

  • Kiitollisuuden aihe: Vaimoni pesi pesutuvassa käsin sen uuden päiväpeittoni, jota ei ole vielä otettu käyttöön.
Keskiviikko 24.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen (edelleen saksa)
  • Viimeistelin ja jaoin viikkopäivityksen sivustolle Svision.net . Valmistelin kahden viikon kuluttua jaettavan viikkopäivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Luin sivut 167-200 Berliinissä asuvan Pertti Rönkön tuoreesta 230-sivuisesta kirjasta "Viidennen valtakunnan vieraana", jonka lainasin kirjastosta.
MUITA ASIOITA: 
  • Päivitin sivulle www.ahjos.net/nato/ruotsi.html tiedon Turkin parlamentin äänestyksestä.
     
  • Kävin rollaattorin kanssa kävellen S-marketissa ruokatarvikeostoksilla. Sen jälkeen nukuin noin puolitoista tuntia.

  • Kiitollisuuden aiheita: 1) Keksin ja otin käyttöön uuden värikoodin SMH-viikkosuunnittelulomakkeelle:  Kun päivän työ ei ole varsinaisesti edistänyt mitään pitkäaikaista tavoitettani, mutta olen kuitenkin käyttänyt sen viikko-ohjelman mukaisiin tehtäviin, merkitsen sen päivän vihertävällä. Esim. muistelmien työstäminen on vihreää, mutta siivous ja saunominen ovat vihertävää. Muunlainen ajankäyttö on harmaata. 2) Söin illalla loppuun vaimoni aiemmin tekemän siskonmakkara- ja vihanneskeiton, joka oli nyt juuri se, mitä eniten kaipasin, vaikka tuorettakin lämmintä ruokaa oli tarjolla.

Tiistai 23.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Tarpeettomien tavaroiden ja tiedostojen karsinta
  • Kun aloitin työskentelyn lounaan jälkeen klo 12, kirjoituspöydälläni ja sen edessä olevalla hyllyllä oli kolme pinoa sekalaisia papereita. Lisäksi oven takana oli nurkassa pino käytettyjä ostamieni tavaroiden pakkauslaatikoita. Kun lopetin työskentelyn sisällä noin klo 18, pöydällä ei ollut enää yhtään paperipinoa ja hyllyllä oleva paperipino oli olennaisesti aiempaa matalampi. Minne kaikki muu katosi? Sen kerron tässä:

  • Minulla oli hyllykössä yksi tyhjä perinteinen Mercantil-kotelomappi, jonka olin ottanut yliopiston päärakennuksen käytävältä joskus 15-20 vuotta sitten. Siellä oli silloin suuri määrä sellaisia käytöstä poistettuja mappeja kenen tahansa vapaasti otettavissa. Mapitin siihen nyt vero- ja muilta viranomaisilta saamani kirjepostit vuodesta 2011 alkaen. Tähän saakka ne olivat alkuperäisissä kirjekuorissaan kirjoituspoydän edessä olevan hyllyn paperipinossa. Vain verotuksen muutoksenhakuohjeet heitin roskakoriin.

  • Sellaiset paperit, joiden vanhentunut sisältö on jo menettänyt merkityksensä, laitoin roskakoriin myöhemmin silputtaviksi. Niistä ja viranomaispostin kirjekuorista roskakori tulikin aivan täyteen. Pinoista löytyi myös sellaisia papereita, joiden oikea paikka on taloyhtiöaineistossa, kulmalukkokansiossa "Tutut" tai saapuneiden korttien laatikossa. Laitoin ne sinne, minne ne kuuluvat.

  • Lopuksi purin pakkauslaatikot yhteen isoon pakkauslaatikkoon ja vein ne ulos jätekeräilyastiaan, jossa lukee "Kartongit".
MUITA ASIOITA:
  • Aamuyöllä lisäsin pohdelistaan torstain kohdalle "tai muut tehtävät". Aiemmin siinä oli vain "Taloyhtiöasiat". Koska olen taloyhtiössämme nykyisin vain toiminnantarkastaja, se ei vaadi yhden viikonpäivän käyttöä ympäri vuoden. Toisaalta ohjelmassa ei ollut muuta päivää käytettävissä muihin tehtäviin ilman, että se aika olisi pois jostakin tärkeästä jokaviikkoisesta vakiotehtävästä.

  • Kävin katsomassa, että autossa on kaikki hyvin. Toin valvontakameran akun autosta kotiin ladattavaksi.

  • Kiitollisuuden aiheita: 1) Tästä tuli täysipainoinen pohdelistan mukainen työpäivä. 2) Viikko-ohjelmani vaikuttaa nyt oikein hyvältä ja innostavalta. 3) Tiistaipohde on helppo niin kauan kuin voi karsia sellaisia papereita, jotka ovat jo menettäneet merkityksensä. Niitä minulla on vielä paljon mm. pankkimapeissa. 4) Vaimoni ompeli minulle uuden päiväpeiton eilen valitsemistaan kahdesta kankaasta. Se pitää vain ennen käyttöönottoa ravistaa ulkona.
Maanantai 22.1.2024:
PÄIVÄN POHDE: Muistelmien kirjoitus
  • Muistelmieni kirjoittaminen ei ole edistynyt ollenkaan pariin vuoteen. Tänään aloitin sen jatkamisen palauttamalla ensin mieleen, että seuraavaksi pitää dokumentoida aikaväli 4/1985-10/1987. Toimin silloin edelleen kahden Kansa-konseriin kuuluvan yhtiön toimitusjohtajana, mutta olin eronnut ulkomaantoiminnan johtoryhmästä maaliskuun 1985 lopussa, koska konsernijohto aikoi ottaa ulkomaantoiminnassa mielestäni liian suuria riskejä, jotka olisivat paljolti tulleet minun vastuualueelle.

  • Käytännön työsuorituksena kopioin tänään vuoden 1987 taskualmanakastani merkinnät tietokoneelle. Tässä yhteydessä relevantit almanakat vuosilta 1985 ja 1986 olen käsitellyt jo aiemmin samalla tavalla. Almanakkojen kopiointi on tärkeä avustava toimenpide tapahtumien palauttamiseksi mieleen. Monet luulevat, että minulla on erittäin hyvä muisti, mutta kyllä muistelmien kirjoittaminen on paljolti arkistotyöskentelyä. Almanakassani on merkintöjä tapaamisista monien sellaisten ihmisten kanssa, joista minulla ei ole enää minkäänlaista muistijälkeä.
     
  • Merkitsin SMH-viikkosuunnittelulomakkeella tämän päivän vihreällä värikoodilla sen merkiksi, että työskentelin tänään tavoitteiteni hyväksi. Kaikki muut päivät helmikuun 2022 lopun jälkeen ovat muistaakseni olleet harmaalla värillä koodattuja. Harmaa tarkoittaa, että mitään edistystä ei tapahtunut.
MUITA ASIOITA:
  • Nousin sunnuntai-iltana vähän ennen puoltayötä tekemään web-sivuilleni muutamia pieniä päivityksiä. Olen huomannut, että jos aion toteuttaa mieleen tulleet ideat vasta aamulla, en saa unta. Mutta jos nousen ylös ja toteutan ideat keskellä yötä, sen jälkeen nukahdan helposti ja nukun hyvin.

  • Sovin perustamani säätiön hallituksen jäsenten kanssa vuosikokouksen ajankohdaksi torstain 8.2.2024.

  • Avasin tässä päiväkirjablogissa tämän viikon 4/2024. 

  • Kiitollisuuden aiheita: 1) Noin kahden vuoden tauon jälkeen muistelmahankkeeni liikahti eteenpäin. 2) Vaimoni toi kangasvarastostaan kaksi kangasta, joista hän aikoo tehdä sänkyyni uuden päiväpeiton puhki kuluneen tilalle. Uudesta päiväpeitosta tulee kaksivärinen siten, että jalkopäässä on eriväristä kangasta, jolloin sukista irronnut lika ei tule hengitykseen.

Viikon 4/2024 avaus (kirjoitettu saman viikon maanantaina):
Ulkolämpötila vaihtelee edelleen melko nopein muutoksin suunnilleen miinus 25 asteen ja plus neljän välillä. Lunta on paljon ja lisää tulee melkein jatkuvasti.  Sen sulattamiseksi matkailuautoni katolta ja muistakin syistä pidän auton asunto-osan diesellämmitintä päällä "ykkösellä", jolloin sisälämpötila pysyy suunnilleen +4 ja +8 asteen välillä. Yli puoli vuotta kestänyt huoneistosaunamme ja sen pesuhuoneen remontti on nyt täysin valmis ja sauna on jo otettu käyttöön. Kylpyhuoneremontin viimeinen vaihe oli se, kun vaimoni osti ja kiinnitti saunan räppänän luukkuun kirsikkapuisen nupin. Melkein tasan vuoden kestänyt autoni kolhimisvaurion korjaus ei päättynyt vakuutuskäsittelyn osalta  mielestäni oikeudenmukaisesti, mutta en halua kuormittaa sillä asialla hermojamme enää toista vuotta.  Olimme syytön osapuoli, mutta emme saaneet pyytämääni sijaisautoa ja seisontapäiväkorvausta maksettiin vain viideltä päivältä, vaikka auto oli korjaamolla kuukauden.