Maanantaina 30.5.2011 menin aamulla ensin kotoa Meilahden sairaalaan laboratoriokokeisiin. Sieltä jatkoin Kirurgiseen sairaalaan hammaslääkärin tutkimukseen. Sen jälkeen minut ohjattiin vuodeosastolle odottamaan leikkaussalissa tehtävää kolmen hampaan poistoa. Leikkaussalista minut työnnettiin operaation jälkeen omalla sängyllä takaisin vuodeosastolle, missä olin illan, yön ja aamun. Tiistaina aamupäivällä pääsin potilaskuljetusautolla Meilahden sairaalaan luuydinnäytteen ottoon. Siellä tehtiin myös luututkimus röntgenosastolla ja katetrin huuhtelu, jonka jälkeen lähdin julkisilla kulkuvälineillä apteekin kautta kotiin.
Kirurgisen sairaalan vuodeosastolla oli muuten hyvä olla, mutta en saanut siellä ennen tiistaiaamua sellaista ravintoa, jota elimistöni kaipasi. Syötäväksi oli tarjolla vain maitotuotteita, joita en lääkeohjeen mukaan olisi saanut syödä. Mieluisan ravinnon puutteen aiheuttama nälän tunne ja lievä huonovointisuus sivuuttivat nopeasti hampaiden poiston leukoihin aiheuttamat jälkituntemukset.
Maanantaina aamulla Meilahden sairaalassa:
Minun piti mennä kotoa Meilahden sairaalan laboratorioon verikokeita, virtsakoetta ja EKG:tä varten klo 8:ksi, mutta menin sinne jo klo 7:ksi, koska aikataulu oli mielestäni epärealistisen tiukka. Muuten en olisi ehtinyt Kirurgiseen sairaalaan sovittuun aikaan (klo 9.40). Pääsin lähtemään Meilahdesta vasta klo 8.45. Verikokeita otettiin ensin 16 putkea, jonka jälkeen kutsuttiin paikalle toinen näytteenottaja ottamaan vielä yksi verinäyte ("X-koe"). Kuulemma potilasturvallisuuden vuoksi sitä ei saa ottaa samalla kertaa veriryhmän määritysnäytteen kanssa. Hampaiden poistoa varten tarvittiin tieto lähinnä vain neutrofiilien ja verihiutaleiden määrästä. Hampaita ei voida poistaa, ellei neutrofiilejä ole vähintään 1,0 mittayksikköä. Neutrofiiliarvoni oli noussut aiemmin kertomani Neupogen-kuurin ansiosta 1,18:een. Verihiutaleita oli melko vähän, vain 75 mittayksikköä, mikä on tasan puolet terveen ihmisen viitearvojen alarajasta. Jos verihiutaleita on liian vähän, verenvuoto ei tyrehdy. Muut verikokeet oli tilattu hematologian poliklinikan tarpeisiin, kesäkuun puolivälissä alkavaksi suunnitellun seuraavan hoitojakson alkukokeina.
Virtsakokeen nopeuttamiseksi olin ottanut sen jo kotona vaimoni terveyskeskuksesta saamin välinein. Annoin valmiit näyteputket ja pyysin tilalle vastaavat välineet palautettaviksi vaimolleni. Verinäytteen ottaja hoiti samalla myös tämän, joten siihen ei kulunut monta minuuttia. Sen sijaan EKG:hen jouduin odottamaan vuoroani pitkään eikä se ole kovin nopea toimenpide.
Meilahdesta Kirurgiseen sairaalaan ajoin julkisilla kulkuvälineillä, jotka tulivat sopivasti. Eräs potilas oli suositellut minulle julkisten käyttöä sen jälkeen, kun hän oli kerran tehnyt saman matkan hitaammalla taksikyydillä.
Päivä Kirurgisessa sairaalassa:
Ilmoittauduin hyvissä ajoin Kirurgisen sairaalan toimistossa, mutta sen jälkeen kului paljon aikaa ennen kuin löysin monen käytävän, mutkan ja kahden hissimatkan takana pohjakerroksessa olevaan tutkimushuoneeseen. Vaikka olin käynyt samalla osastolla jo kerran aiemmin, eksyin käytävissä ja jouduin palaamaan lähtösuuntaan pitkän käytävän päästä, joka loppui yllättäen henkilökunnan ruokalan ovelle!
Ensin tehtiin tutkimus tavanomaisessa hammaslääkärin vastaanottohuoneessa, jonka oven pielessä oli kyltti "Erikoistuva hammaslääkäri". Hän oli nuori naislääkäri. Osan ajasta oli läsnä tietokoneeen ääressä myös suukirurgiksi erikoistuva nuorehko miespuolinen hammaslääkäri. Jälkimmäinen päätti nyt lopullisesti, että hänen jo toukokuisella tutkimus- ja suunnittelukäynnillä poistettaviksi suunnittelemansa kolme hammasta (dd. 36, 46 ja 16) poistetaan leikkaussalissa akuuttihoitona saman päivän aikana. Hänen poistuttuaan huoneesta naislääkäri teki pyynnöstäni muiden hampaiden nopean yleistarkastuksen. Hän otti vielä tarkemmat röntgenkuvat huhtikuussa otetun panoraamakuvan selostuksessa erikseen mainituista hampaista dd. 27 ja 44. Joku muukin hammaslääkäri arvioi ne välittömästä tietoverkon välityksellä. Johtopäätös oli, että ei tarvita muuta hammaslääkärin hoitoa kuin em. kolmen hampaan poisto. Lopuksi tutkimuksessa avustanut hammashoitaja saattoi minut leikkausosasto 2:lle.
Leikkausosastolle saavuin joskus vähän ennen puolta yhtätoista aamupäivällä. Sairaanhoitaja osoitti minulle heti oman vuoteen suuresta salista, jossa oli noin 10 vuodetta, ja antoi sairaalan vaatteet. Hän sanoi kuitenkin, että voin olla edelleen omissa lämpimissä vaatteissani vielä monta tuntia, sillä operaatio tehtäneen vasta noin klo 15:n aikaan. Edellisenä iltana olin mennyt melko myöhään nukkumaan ja joutunut heräämään aamulla jo ennen kello viittä ehtiäkseni virtsanäytteiden kanssa Meilahden laboratorioon klo 7:ksi. Niinpä olin varsin väsynyt ja nukuin aluksi muutaman tunnin. Heräsin, kun anestesialääkäri tuli keskustelemaan esitietolomakkeista, jotka olin täyttänyt kotona ja tuonut tullessani.
Sairaalan vaatteista:
Noin klo 14:n aikaan sairaanhoitaja tuli kertomaan, että olisi aika vaihtaa sairaalan vaatteisiin. Ne olivat erilaiset ja paljon viileämmät kuin mitä olin tottunut käyttämään Meilahden sairaalan hematologisella vuodeosastolla. Ei ollut pitkiä pyjaman housuja, vaan shortsimalliset tiukat ja lämpimät sepalukselliset alushousut. Samanlaiset saa kyllä Meilahdessakin, jos osaa pyytää, mutta harva mies niistä edes tietää. Yläosana oli esiliinaa muistuttava silkkimäisen ohut vaate, joka sidottiin niskasta yhdellä nauhalla kiinni. Siinä oli väljät hihat ja se oli edestä umpinainen, mutta takaa avoin. Selkä tai vähintäänkin alaselkä jäi kävellessä käytännössä paljaaksi, kun vyötäröllä ei ollut mitään kiinnitystä. Vaatetukseen kuului lisäksi samanlainen pitkä sileä puuvillatakki, valkoiset putkisukat ja tohvelit, jollaisia olin käyttänyt Meilahdessa.
Illalla katsoin operaation jälkeen päiväsalissa hetken televisiota, mutta siinä tuli kylmä istua, kun puolet reisistä ja sääret olivat paljaina eikä ollut muuta lämmintä vaatetta kuin lyhyet alushousut. Sitäpaitsi ovettomasta päiväsalista johti kulman takaa ulos remonttityömaalle lyhyt käytävä, jonka ulko-ovessa oli kyltti "Tämä ovi on pidettävä suljettuna". Ovi oli kuitenkin auki ja sieltä tuuli viileää ilmaa. Illalla pyysin sänkyyn peiton, jonka laitoin pussilakanan täytteeksi ja sain sen jälkeen pyytämättä vielä toisenkin valkoista froteepyyhettä muistuttavan peiton. Aamulla sain samanlaisen lämpimän pitkähihaisen ja pitkäpunttisen miesten pyjaman, jollaista olen Meilahdessa tottunut käyttämään.
Varsinainen operaatio:
Leikkaussalissa tehtävään hampaiden poistoon kävelin naispuolisen anestesialääkärin saattamana tulopäivänä noin klo 14. Sitä ennen olin saanut suun kautta esilääkityksen (ilmeisesti Diapam). Leikkaussalissa menin makuulle leikkauspöydälle, joka vaikutti lakanalla peitetyltä hammaslääkärin tuolilta. Ainakaan se ei ollut ihan suora sänky, vaan siinä oli muutama säädettävä mutka, jotka tekivät olon mukavammaksi. Mekkomaisen vaatteeni yläosa riisuttiin ja paljaaseen yläruumiiseen kiinnitettiin samantapaisia sähköjohtoja kuin EKG-kokeessa. Sen jälkeen sain päälleni kaulaan asti ylttävän tavallisen sairaalasängyn pussilakanan, joka lämmitti sopivasti. Sieraimiin laitettiin hengitystä helpottavat "happiviikset". Lopuksi kasvoni peitettiin vihreällä "pressulla", jossa oli reikä vain suun kohdalla. Operaation suoritti sama suukirurgiksi erikoistuva lääkäri, jonka olin tavannut jo kahdesti aiemmin. Lisäksi siihen osallistui anestesialääkäri ja ilmeisesti kaksi hoitajaa. He puhelivat keskenään ja kysyivät välillä vointiani, jossa ei ollut valittamista. Kipua tunsin vain puudutuspiikkejä pistettäessä. Oikeanpuoleiset hampaat dd. 16 ja 46 irtosivat helposti ja nopeasti, mutta viime syksynä juurihoidetun hampaan d.36 poistaminen vaati enemmän työtä. Operaation jälkeen nousin leikkauspöydältä omin jaloin omaan sänkyyni, joka tuotiin siihen viereen. Sen jälkeen nukahdin ja heräsin vasta illalla vuodeosastolla.
Operaation jälkeiset tapahtumat ja yöpyminen vuodeosastolla:
Alkuilta vuodeosastolla: Kun heräsin, kello oli noin 17. Suussani oli poistettujen hampaiden kohdalla verenvuotoa estävät tupot. Sairaanhoitaja neuvoi, ettei minun pidä syödä eikä juoda mitään ennen kuin operaatiosta on kulunut 3 tuntia. Sen jälkeen voin syödä kylmää ja sainkin purkin jäätelöä ja vanilja[jotakin] sekä kylmää vettä ja mehua. Noin klo 18 menin päiväsaliin tutustumaan ja tutkimaan, onko siellä mahdollista katsoa suosikkisarjaani Sub-tv:ltä. Salissa istui yksi naispotilas, joka katsoi uutisia toiselta kanavalta. Myöhemmin kävin katsomassa suosikkisarjani parikymmentä viimeistä minuuttia. Minulla oli kuitenkin niin ohut ja avonainen vaatetus, etten viitsinyt jäädä päiväsaliin palelemaan, vaan palasin vuoteeseen peiton alle.
Ravinto-ongelma ja lievä pahoinvointi:
En ollut saanut minkäänlaista ohjetta, pitääkö minun saapua Kirurgiseen sairaalaan ravinnotta tai mitä saan syödä sitä ennen. Siksi noudatin omin päin samaa ohjetta, jonka sain helmikuussa keskuslaskimokatetrin asennusta varten. Silloin sanottiin, että operaatio tehdään paikallispuudutuksessa, mutta siltä varalta, että jos jotakin menee pieleen ja minut joudutaan sen vuoksi nukuttamaan, minun pitää olla 12 tuntia ravinnotta. Kun saavuin Kirurgisen sairaalan vuodeosastolle maanantaina aamupäivällä, en ollut syönyt mitään sunnuntai-illan jälkeen. Sairaanhoitaja kehui, että olin toiminut oikein. Hän antoi minulle yhden lasillisen mehua, mutta sanoi, etten saa pitkittää sen juomista enkä juoda tai syödä mitään sen jälkeen.
Hampaiden poistoa varten olin saanut Meilahdesta kaksi antibioottireseptiä ja minun piti aloittaa niiden syöminen jo kaksi tuntia ennen hampaiden poistoon saapumista. Toinen antibiootti (klindamysiini) oli tarpeen leuan tulehtumisen estämiseksi ja toinen (siprofloksasiini) keskuslaskimokaterin "kontaminoitumisen" estämiseksi. Olin ostanut molemmat lääkkeet etukäteen apteekista tabletteina, mutta sain niitä Kirurgisen sairaalan vuodeosastolla myös tiputuksena suoneen. Apteekissa farmaseutti neuvoi, että viikon pituisen siprofloksasiinikuurin aikana pitää välttää maitotuotteita: "Kahvin sekaan voit kaataa tilkan maitoa, mutta ei sen enempää". Lääkepakkauksen sisältämä ohje on tältä osin tarkkaan lainattuna seuraava: "Älä syö tai juo maitotuottteita (kuten maitoa tai jogurttia) tablettien ottamisen yhteydessä. Ota siprofloksasiinitabletit 1-2 tuntia ennen maitotuotteiden käyttöä tai vähintään 4 tuntia niiden käytön jälkeen. Maitotuotteet voivat heikentää siprofloksasiinin tehoa."
Noin klo 18:sta eteenpäin sain ikenien puolesta syödä kylmiä "ruokia". Tarjolla oli jäätelöä, erilaisia jogurtteja, vanilja[jotakin], mehua, Jaffaa ja vettä. Yritin lääkeohjeen mukaisesti välttää maitotuotteita. Varsinkin klo 22:n jälkeen, jolloin oli kulunut jo yli 24 tuntia edellisestä syömisestäni, minulla oli aika kova proteiiniruoan nälkä. Kysyin sairaanhoitajalta, olisiko mahdollista saada jotakin pehmeää proteiiniruokaa. Ei ollut. En malttanut olla vertaamatta aiempaan vuodeosastooni Meilahden sairaalassa: siellä oli mm. saksalaista proteiinijuomaa ja pakastimessa lihapiirakoita. Kirurgisessa sairaalassa olisin saanut edellä mainittujen lisäksi sokeripitoista energiajuomaa, makeaa mehukeittoa ja muistaakseni myös viiliä, mutta elimistöni ei kaivannut sellaista vaan esim. kananmunaa, maksamakkaraa tms.
Lopputulos oli siten se, että kotona sunnuntai-iltana syömäni iltapalan ja Kirurgisessa sairaalassa tiistaiaamuna saamani aamupuuron välillä en syönyt mitään muuta kuin 1 purkin jäätelöä, 1 purkin vanilja[jotakin], 1 purkin mustikkajogurttia ja 1 purkin mansikkajogurttia. Juomina nautin kyseisenä puolentoista vuorokauden aikana vain kylmää vettä, makeaa sekamehua ja Hartwallin Jaffaa. Epäsopivasta ravinnosta aiheutunut lievä huonovointisuus ja nälän tunne sivuuttivat käytännöllisesti katsoen kokonaan hampaiden poiston leukoihin aiheuttamat vaivat.
Yhdessä vaiheessa pyysin yöhoitajalta pahoinvointilääkettä. Hän kertoi, ettei voi antaa minulle sellaista muuten kuin lääkärin luvalla. Hänen pitäisi ensin kutsua anestesialääkäri käymään luonani. Sen kuultuani peruutin pyyntöni ja arvelin pahoinvointini johtuvan vääränlaisesta ravinnosta. Vasta kotona luin kotiuttamisen yhteydessä saamastani kotihoito-ohjeesta, että verta ei pidä niellä ja että se voi aiheuttaa pahoinvointia. Sairaalassa nielin suuhuni valuneen veren siltä osin kuin se ei imeytynyt suussani heti operaation jälkeen olleisiin tuppoihin.
Tiistaina tarjotun aamuaterian jälkeen oloni alkoi parantua. Silloin sain veteen keitettyä kaurapuuroa mehukeiton kanssa sekä kahvin kanssa leipäviipaleen, josta oli kovat reunat leikattu pois ja sen päällä oli voita (tms) ja kinkkuleike. Myöhemmin aamupäivällä kävin vielä hoitajan luvalla sairaalan kahvilassa syömässä munariisipasteijan kahvin kanssa.
Kipulääkitys:
Illalla ei aluksi ollut mitään kipua, mutta sellaista alkoi vähitellen tulla poistettujen hampaiden kuoppien läheisyyteen ja kipu tuntui hiljakseen voimistuvan. Pyysin, sain ja söin kipulääkkeeksi kaksi Panadol-tablettia arviolta noin klo 19-20 aikaan. Myöhemmin pöydälleni tuotiin lisää Panadol-tabletteja säännöllisin välein pitkin yötä. Ne jätin kuitenkin syömättä, koska voimakasta kipua ei ollut ja halusin tässäkin tilanteessa noudattaa leukemiapotilaille annettuja pysyviä ohjeita. Minulla oli nimittäin yöllä lämpöä 37,2 astetta. Sellaisessa tilanteessa leukemiapotilaat eivät saa nauttia mitään kuumetta alentavaa lääkettä, jollainen esim. juuri Panadol on. Potilaan pitää silloin vain odottaa, nouseeko kuume 38 asteeseen. Ellei nouse, ei tehdä mitään. (Niin kävi tässä tapauksessa.) Jos nousee, otetaan ensin veriviljelynäyte ja heti sen jälkeen aloitetaan tietty monikirjoinen antibioottitiputus. Vasta sen jälkeen saa syödä Panadolia.
Vuodeosaston yöelämä:
Kirurginen sairaala (puhekielessä "Kirurgi" eli "Kirra") on vanhassa hienossa rakennuksessa, jonka vanhin osa valmistui jo vuonna 1888. Sairaalan suurissa perinteisissä potilassaleissa on katto korkealla. Samassa salissa oli 10 potilasvuodetta ja niissä sinä yönä yhteensä 4 potilasta (2 miestä ja 2 naista), joista minä taisin olla nuorin. Päivällä salissa on paljon enemmän vuodepotilaita, joista useimmat kotiutetaan yöksi.
Salin päässä on kaksi vessaa ja niiden välissä pesuhuone, kaikki yhteisiä miehille ja naisille. Jouduin käymään vessassa monta kertaa yön aikana. Lähes joka kerta, kun kävelin toisen miespotilaan vuoteen ohitse, hän valvoi ja teki ristisanatehtävää. Aamulla hän kertoi minulle valvomisensa syyksi kivut ja että hän ei osaa nukkua sellaisessa paikassa. Toinen naispotilas sai myöhään illalla ja varhain aamulla vuoteessaan jonkin arviolta noin 5-10 minuutin pituisen hoidon, jonka ajan hän huusi tuskissaan niin kovaa kuin jaksoi. Toinen naispotilas kertoi minulle aamulla poikansa leukemiakuolemasta, joka oli tapahtunut 1980-luvun alkupuolella. Hän ei ollut kuollut suoranaisesti leukemiaan vaan runsaista punasolutiputuksista elimistöön kertyneen raudan aiheuttamaan sydänlihasvaurioon.
"Kotiinpaluu":
Tiistaina kello 11:ksi minulle oli tilattu kyyti Meilahden sairaalaan inva-taksin tapaisella autolla, jossa luki "HUS Potilaskuljetus". Meilahdessa minua odotti luuydinnäytteen otto päiväsairaalassa, luustotutkimus röntgenosastolla ja keskuslaskimokatetrin huuhtelu hematologisella vuodeosastolla. Tuntui mukavalta palata tuttuun "kotisairaalaan", mutta oli myös mielenkiintoista olla yksi yö "vierailevana potilaana" toisenlaisessa paikassa. Molemmat ovat kuitenkin HYKS:in sairaaloita.
Jälkihoito:
Toimenpidepäivän aamuna aloitettu kahden antibiootin kuuri jatkui viikon ajan ja päättyi eilen, siis tämän kirjoituksen julkaisupäivää edeltäneenä päivänä. Kummankin antibiootin tuoteselosteessa mainitaan yleisimpinä haittavaikutuksina pahoinvointi ja ripuli. Sen vuoksi kuljin monta päivää Kirurgisesta sairaalasta saamissani vaippahousuissa. Ripulia ei kuitenkaan tullut eikä lievää yökötystä pahempaa pahoinvointia. Kysyin Hematologian poliklinikalla sisätautilääkäriltä, voinko käyttää pahoinvointiin aiemmin toisessa tilanteessa ostamaani Primperania. Hän sanoi, että voin käyttää, mutta varoitti, että se voi tehdä vatsan löysäksi. Niinpä en viitsinyt sitä ottaa, vaikka tabletit olivat mukanani.
Oikeassa poskessani oli hampaiden poiston jäljiltä suuri mustelma noin viikon ajan.
"Kirralta" saamassani kirjallisessa kotihoito-ohjeessa suositellaan lyhytaikaiseen käyttöön (käytännössä yhden apteekista ostetun pullon verran) samaa suuvettä, jota sairaalassa käytettiin ennen hampaiden poistoa ja sen jälkeen. Aineen tieteellinen nimi on klooriheksidiiniliuos (0,12%) ja kauppanimi GUM Paroex.
Kirjalliseen ohjeeseen on lisätty käsin "Niistämiskielto 2 vkoa", koska yläleuan hampaan poiston yhteydessä avautui jokin kanava.
PS: Eilen eli viikko hampaiden poiston jälkeen minulla oli neutrofiilejä vain 0,53 mittayksikköä ja verihiutaleita 21 mittayksikköä. Niillä arvoilla ei olisi voitu hampaita poistaa. Soluarvojen huomattava lasku viikon aikana johtunee lähinnä siitä, että niitä oli keinotekoisesti nostettu ennen hammassaneerausta pistämällä valkosolujen kasvutekijää (Neupogen) ja antamalla verihiutaleita tiputuksena. "Ei kannettu vesi kaivossa pysy." Tämänhetkinen taso vastannee sitä, mihin oma luuytimeni tällä hetkellä pystyy. Suu on nyt kutakuinkin terve, mutta liian kovan ruoan pureskelun jälkeen sylkeen tihkuu edelleenkin verta.
