2011-03-29

Raportti yhdeksänneltä sairaalaviikolta: toinen hoitojakso vuodeosastolla päättyi

Yhdeksäs sairaalaviikko alkoi keskiviikkona 23.3.2011 ja jäi pari päivää vajaaksi, sillä minut kotiutettiin sunnuntaina 27.3.2011 iltapäivällä toisen hoitojakson päättyessä. Kolmas hoitojakso eli kymmenes sairaalaviikko vuodeosastolla alkanee perjantaina 8. huhtikuuta. Hoitojaksojen välilläkin joudun käymään Meilahden sairaalassa monta kertaa.

2011-03-25

Miten sairaalassa saa ajan kulumaan?

Vasta yhdeksännen sairaalaviikon ensimmäisenä päivänä mieleeni juolahti ajatus, että aika on tulossa pitkäksi. Seuraavana päivänä sellaista tunnetta ei kuitenkaan enää ollut.

2011-03-23

Raportti kahdeksannelta sairaalaviikolta: rukoukseni kuultiin :)

Sairauskokemuksena vähätapahtumainen matalasoluviikko, johon sisältyi jälleen monta mieleenpainuvaa tapahtumaa. Ei siis suinkaan mikään tylsä viikko! Kahdeksas sairaalaviikkoni alkoi keskiviikkona 16.3.2011 ja loppui tiistaina 22.3.2011.

2011-03-16

Raportti seitsemänneltä sairaalaviikolta: mieleenpainuvia tapahtumia

Kulunut sairaalaviikko oli sairauskokemuksena tavanomainen matalasoluviikko, mutta eräät viikon tapahtumista muistan varmasti kauan. Niihin kuuluu huonetoverin yllättävä kuolema silmieni eteen.

2011-03-09

Raportti kuudennelta sairaalaviikolta: ongelmaton matalasoluviikko

Viikon aikana soluarvot painuivat pohjalukemiin ja pysyivät siellä. Mutta se ei ole suinkaan ongelma vaan solunsalpaajahoidon tarkoitus. Muutenkin kaikki  meni hoitosuunnitelman mukaisesti eikä mitään kivuliaita vaivoja ollut.

2011-03-02

Kuudes sairaalaviikko alkamassa

Toinen kotilomani kesti lauantai-iltapäivästä keskiviikkoaamuun, jolloin pääsin infektioalttiuden vuoksi sairaalaan suojaan. Tässä lähinnä vertailen ensimmäistä ja toista kotilomaani, jotka olivat aivan erilaiset.