2014-11-30

Ensihavaintoja Malmin uudesta päivystyssairaalasta

Malmin sairaalan vanha päärakennus purettiin pari vuotta sitten ja samalle paikalle rakennettiin uusi sairaala, joka avattiin kuluneen viikon torstaina 27.11.2014. Olen käynyt siellä muutaman kerran tutustumiskäynnillä, mutta en missään tutkimuksessa, hoidossa tai edes vierailijana potilashuoneissa. Tässä artikkelissa kerron, minkälaisiin asioihin kiinnitin huomiota. Yhden kappaleen lisäsin maanantaina 1.12.2014.

2014-11-23

Palautteen ja kirjoitustyylien pohdiskelua

Sain kuluneella viikolla harvinaisen ankaraa kritiikkiä, kun eräs henkilö peruutti tälle päivälle sopimamme lounastapaamisen, koska hän oli vasta nyt lukenut netissä "kirjoitelmiani". En tiedä tarkemmin, mitä niistä hän oli lukenut, mutta siitä sain aiheen tähän pohdiskeluun. Tässä artikkelissa kerron aluksi, mistä kirjoitukseni löytyvät ja sen jälkeen pohdin erilaisia mahdollisia kirjoitustyylejä.

2014-11-17

Autonhoitoviikko 10.11.-16.11.2014

Meillä on syksystä 2008 alkaen ollut perheen ainoana autona pieni matkailuauto. Aluksi sen hankintaan liittyi haave yhteisestä automatkailusta. Pari yöretkeä teinkin vaimoni ja kissan kanssa. Syksyllä 2012 vaihdoin auton uuteen, tällaiseen: http://goo.gl/gIqFS Vaimoni omaishoitajuuden ja kissan korkean iän (18v) vuoksi se on lähinnä selkävammainvalidin eli minun esikaupunkiauto. Kuluneella viikolla se vaati aika paljon työtä.

2014-11-11

Toipumisviikko 3.11.- 9.11.2014

Viikko kului edellisen viikon tapahtumista toipumiseen sekä niistä raportointiin ja keskusteluun. Lisäksi kommentoin erään paljon matkustaneen karavaanarin kirjoittaman noin 20-sivuisen oppaan käsikirjoitusta. Opas on tarkoitettu suomalaisille, jotka menevät omalla matkailuautollaan Espanjaan tai Portugaliin. Vesijuoksussa kävin kahtena päivänä. Lauantaina kävin vaimoni kanssa Juhani Lithin 40-vuotisvastaanotolla. Manifestointiprojektieni edistymisestä on alempana oma raporttinsa.

2014-11-05

Poikkeuksellisen runsastapahtumainen viikko 27.10.2014 - 2.11.2014

Otsikossa mainittu viikko oli nykyisessä elämänvaiheessani tavallista runsastapahtumaisempi. Muun muassa:
- Osallistuin Kiinteistöliiton koulutusiltaan.
- Katsoin Ville Haapasalon ohjelman ja keskustelin siitä.
- Kävin kahtena päivänä harjoittamassa vesijuoksua.
- Kävin Lahdessa ensimmäisen kerran viiteen vuoteen.
- Osallistuin SF Caravan ry:n ulkomaanmatkailukerhon lopetuskokoukseen ja keskustelin siitä verkkofoorumilla.