Miksi tarvitaan keskuslaskimokatetri? Ensimmäisellä hoitojaksollani vasemman käden laskimosuoniin tiputettiin ns. kanyylin läpi useita kymmeniä litroja keittosuolaliuosta lääke- tai glukoosilisäyksineen sekä muutamia pusseja verituotteita (punasoluja ja verihiutaleita). Kanyylit toimivat vain lyhyehkön ajan - minun tapauksessani muutamasta päivästä runsaaseen kahteen viikkoon. Vajaan neljän viikon pituisen ensimmäisen hoitojaksoni aikana kanyyli piti vaihtaa kolme kertaa ja neljännelle kanyylille oli jo hyvin vaikeaa löytää toimivaa suonta. Kotiloman aikana vasen käsi oli kanyylien jäljiltä arka ja ranteesta turvoksissa. Sillä kädellä ei pystynyt tekemään juuri mitään ja yksi sen verisuonista on vielä tätä kirjoittaessanikin arka parinkymmenen sentin matkalta. Tarvitaan siis parempi vaihtoehto, jos tiputuksia on pakko jatkaa.
Keskuslaskimokatetrin käyttötarkoitus on sama kuin kanyylin eli siis nesteiden tiputus laskimoverisuoneen. Keskuslaskimokatetri pistetään oikeanpuoleisen solisluun alapuolella olevaan keskuslaskimoon, jota pitkin veri valuu ylhäältä alaspäin suoraan sydämeen.
Tavallinen eli tunneloimaton keskuslaskimokatetri asennetaan kuulemma leikkaussalin heräämössä anestesialääkärin toimesta. Letku tulee ulos nahan alta oikeapuoleisen solisluun lähellä. Se ommellaan siihen parilla tikillä ja reiän peittää tiivis bakteerisuoja, joka mahdollistaa suihkussa käynnin. Pari potilastoveria on näyttänyt minulle omia tuontyyppisiä keskuslaskimokatetrejaan. Ihon ulkopuolisten varusteiden osalta ne lienevät samanlaisia kuin minulle asennettu, tunneloitu keskuslaskimokatetri.
Tunneloitu keskuslaskimokatetri on kuulemma pitkäikäisempi, kunhan sitä ei päästetä kuivumaan eikä tulehtumaan. Asennus tehdään leikkaussalissa paikallispuudutuksessa. Potilaan on oltava sitä ennen 12 tuntia ravinnotta kuulemma siltä varalta, että hänet voidaan joutua nukuttamaan, jos jotakin alkaa mennä pieleen. Katsoin leikkaussalin seinäkellosta, että olin leikkaussalissa melko tarkkaan yhden tunnin. Minut työnnettiin suoraan leikkaussaliin omassa vuodeosaston sängyssäni ja heti operaation jälkeen takaisin omalle osastolle. Operaatioon ei siis liittynyt mitään esivalmistelua tai jälkiseurantaa leikkausosaston muissa tiloissa.
Leikkauspöydällä pääni oli vihreän peitteen alla siten, että näin seinustalla ajoittain seisseen kauniin sairaanhoitajan, mutta en leikkauspöydän päällä olevia kirkkaita valoja. Peite oli siis sopivan etäällä kasvoista. Hengitin "kuonokopasta" tulevaa ilmaa, mikä tuntui oikein miellyttävältä ja helpolta hengittää. Vähän väliä kerrottiin, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kyseltiin, onko oloni jollakin tavalla epämukava. Ei ollut. Operaatio oli puudutuspiikkien pistämisen jälkeen täysin kivuton, mutta tunsin, että lääkäri työnsi katetrin jäljempänä kuvaamani 13 cm pituisen tunneliosuuden läpi kovalla voimalla. Asennuksen jälkeen minusta otettiin pari röntgenkuvaa leikkauspöydällä selällään maaten. Lopuksi asennuksen suorittanut lääkäri tuli kertomaan, että hän oli katsonut röntgenkuvat ja todennut niistä, että katetrin asennus onnistui. Ilmeisesti hän suoritti tämän operaation anestesialääkärinä, mutta hänellä on paljon muutakin pätevyyttä ja muita rooleja.
Tunneloitu keskuslaskimokatetri menee keskuslaskimon sisään suunnilleen samassa paikassa kuin edellä mainitut tunneloimattomat, siis hyvin lähelle sydäntä. Pistokohta on oikeanpuoleisen solisluun lähellä, mutta letku ei tule ulos siitä kohdasta. Siinä on vain pieni kiinni ommeltu haava. Letku tekee ihon alla jyrkän mutkan alaviistoon ja tulee ulos 13 cm alempana reiästä, joka on 5 cm oikeanpuoleisesta nännistä kohti oikeaa olkapäätä. Nämä mitat olen mitannut itsestäni mittanauhalla.
Reiän suojana on kerran viikossa vaihdettava läpinäkyvä bakteerisuoja, joka mahdollistaa suihkussa, mutta ei saunassa eikä uimassa käynnin. Siitä letku jatkuu irtonaisena ihon pintaa pitkin muovisen avattavan pidikkeen läpi. Pidike on kiinni perhosen muotoisessa, erittäin tiukasti ihoon liimautuneessa valkoisessa hengittävässä kalvossa. Jos jokin jatkoletkuista tarttuu vahingossa jonnekin kiinni, mekaaninen veto kohdistuu silloin ensisijaisesti "perhoseen" eikä ihon läpi menevään reikään, ihon sisällä olevaan letkuun tai keskuslaskimoon. "Perhonen" on niin tiukasti ihossa kiinni, että sen liima irtoaa vain alkoholilla liottamalla eikä kovin helposti silläkään.
"Perhosen" jälkeen letkussa on Y-haara, josta lähtee kaksi rinnakkaista letkua. On siis mahdollista tiputtaa kahta ainetta yhtäaikaisesti, mutta vieläpä siten, että aineet eivät sekoitu keskenään ennen kuin vasta verisuonessa. Nimittäin ennen Y-haaraakin letkun sisällä on kuulemma kaksi erillistä kanavaa. Toinen letku soveltuu paksujen verituotteiden ja toinen ohuiden nesteiden tiputtamiseen. Kummassakin letkussa on "klipsi", jolla nesteen ja ilman sisäänmeno voidaan sulkea. Letkujen päissä on kierreliittimet, joilla ne yhdistetään tippatelineen letkuihin. Katetriin kuuluvien letkujen päät ovat klipseineen ja liitoskappaleinen kankaisesssa, kaulasta roikkuvassa, tarranauhoin suljetussa pussissa, jonka raoista jatkoletkut tulevat ulos.
Käytännössä kumpaankin letkuun voidaan liittää vielä Y-haaroitin. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani katetrin toinen letku on korkattuna kaulapussissa ja toiseen letkuun tippuu yhdestä pullosta keittosuolaliuokseen laimennettua sytostaattia ja toisesta pullosta keittosuolaliuosta, johon on lisätty glukoosia.
Silloin kun katetrin kautta ei tiputeta mitään, letkuihin pumpataan käsiruiskulla hepariinia, joka estää verisuonessa olevan osan umpeen hyytymisen, ja letkujen päät suljetaan muovisilla kierrekorkeilla. Hepariini pitää vaihtaa joka toinen päivä.
Minulle asennettu katetri on kaksihaarainen, kuten alimpana olevassa kaaviokuvassa. Se on asennettu samalla tavalla kuin ensimmäisessä kuvassa oleva yksihaarainen katetri. Kuvat ovat valmistajan sivustolta http://www.bardaccess.com Lisätietoja voi löytyä muualtakin hakusanoilla:
Leonard Central Venous Catheter
Dual Lumen
Tunneling Procedure
