Toinen kotilomani kesti lauantai-iltapäivästä keskiviikkoaamuun, jolloin pääsin infektioalttiuden vuoksi sairaalaan suojaan. Tässä lähinnä vertailen ensimmäistä ja toista kotilomaani, jotka olivat aivan erilaiset.
Ensimmäinen kotilomani oli ensimmäisen hoitojakson jälkeen tilanteessa, jossa soluarvot olivat sytostaattikuurin ja sitä seuranneen matalasoluvaiheen jälkeen olleet jo muutaman päivän nousussa ja syto-kuurin jälkeiset tulehdukset oli antibiooteilla parannettu. Kotiin saapuessani olin kuitenkin vielä muutaman päivän huonokuntoinen enkä olisi pärjännyt ilman vaimoni apua. Hän kävi puolestani apteekissa ja ruokakaupassa sekä laittoi ruokaa. Vointini parani päivä päivältä sitä mukaa kuin verisolujen määrä kasvoi.
Nyt päättynyt toinen kotiloma alkoi yllättäen jo toisen hoitojakson ensimmäisen viikon jälkeen samana päivänä, jolloin sytostaattikuuri päättyi. Ensimmäisellä hoitojaksolla minulla oli siinä vaiheessa kuumetta, mutta nyt sitä ei ollut. Kotiin saapuessani veriarvot olivat korkealla ja laskivat sitten päivittäin. Heti kotiin saavuttuani kävin talvilomaleskenä Malmin keskustassa ruokakaupassa, apteekissa ja vielä Mäkkärissä illallisella. Nautin yhdessäolosta kissan kanssa, jolle kotilomallani oli suuri henkinen merkitys. Kissan fyysinen hoito on kyllä hyvissä käsissä myös molempien "vanhempien" poissaollessa.
Tänään päättyneen kotiloman viimeisenä päivänä - siis eilen - olin jo "sytopeenisessa" tilassa eli neutrofiileja reilusti alle 0,5 ja punasolut hyvin lähellä tiputusrajaa. Illalla huomasin kuitenkin, että sopivat juomat ja proteiiniruoka olivat loppumassa. Sitäpaitsi olin lauantaina unohtanut ostaa kananmunia, joita ei sairaalassa tarjoiltu kertaakaan. (Vasta tänään kuulin, että niitäkin voi sairaalan keittiöstä tilata.) Niinpä taapersin illalla hissukseen lähimpään ruokakauppaan. Ostin juomien ja munien lisäksi kaksi grillattua kanankoipea, jotka söin yhdessä kissan kanssa.
Grillatut koivet ovat suurta herkkua meille molemmille ja sitäpaitsi kissa arvostaa erityisesti sitä, että se saa samanaikaisesti samaa ruokaa mitä minä olen syömässä. Ei ollut loppua niillä kiitollisuuden tai rakkauden osoituksilla, joita kissa osoitti minulle sen jälkeen. Tavanomaisen "laatuaikamme" (jolloin kissa tulee syliini noin puoleksi tunniksi) päätyttyä se nukkui pienellä kerällä minuun nojaten sohvalla, jolla istuin. Koko yön se nukkui sänkyni jalkopäässä ja jäi siihen vielä nukkumaan sairaalaan lähtiessäni. Sen ilmeistä ja eleistä näkyi, että olin onnistunut tekemään kissan onnelliseksi! :)
Aamulla lähdin sairaalaan infektioalttiuden vuoksi taksilla. Kun neutrofiileja on vähän, pitää välttää sellaisia paikkoja (kuten julkisia kulkuvälineitä), joissa on paljon ihmisiä, koska silloin siellä on yleensä jollakin flunssa. Taksissa istuessani huomasin kauhukseni, että kuljettajalla oli ainakin lievä flunssa! Lähipäivinä nähdään, tarttuiko se minuun. Sairaalaan tultuani istuin ensin puoli tuntia Meilahden sairaalan päärakennuksen 3. kerroksessa olevassa näytteiden oton odotussalissa, missä oli paljon ihmisiä. En kuitenkaan huomannut kenenkään kovin lähellä istuvan yskivän.
Vuodeosastolle saavuin klo 10:ksi. Sain saman vuodepaikan, mistä lähdin lauantaina kotilomalle. Huonekaveri oli vaihtunut siksi mieheksi, jonka lähdettyä kotilomalle minut siirrettiin viime viikon keskiviikkona hänen paikalleen kahden hengen huoneeseen. Viimeviikkoinen huonekaverini on nyt puolestaan kotilomalla. Nämä lyhyet kotilomat lisäävät aika paljon osaston vuodepaikkakapasitettia.
Tänä aamuna otetut verikokeet osoittivat, että hoitosuunnitelman mukainen matalasoluvaihe on tosissaan alkanut. Kaikkia verisoluja on nyt vain vähän ja punasolutankkaus on jo tilattu huomisaamuksi. Kuumetta tai tulehduksia ei vielä ole, mutta ne alkanevat pian, kun ruoansulatuskanavan limakalvot menevät rikki syto-kuurin seurauksena ja suoliston bakteerit voivat päästä vereen ja muihin elimiin. (Täällä ajatellaan niin, että veri on yksi elin.)
