Edellisen kirjoituksen julkaisin perjantaina 29.7.2011 juuri ennen lähtöä Meilahden päiväsairaalaan katetrin huuhteluun. Seuraava käyntini Meilahdessa piti olla sunnuntaina 31.7.2011, sekin pelkkä katetrin hoitokäynti. Todellisuus meni kuitenkin toisin: olinkin sairaalan vuodeosastolla perjantaista sunnuntaihin munuaisten huuhtelussa. Tekstiä korjailtu torstaina 4.8.2011 klo 10.30
Minulla on edelleenkin ihon alla helmikuussa asennettu tunneloitu keskuslaskimokatetri, josta olen aimmin kertonut. Silloin kun sen kautta ei mitään tiputeta, sen kanavat eli "lumenet" pitää huuhdella joka toinen päivä keittosuolaliuoksella ja niihin laitetaan hepariinia, ettei hyytyvä veri tuki niitä. Tarvittaessa samalla puhdistetaan alkoholilla ihoa letkun sisäänmenoaukon ympäriltä sekä vaihdetaan aukon suojana oleva peite ja ns. "perhonen". Siinä on ulkona roikkuvia letkuja kannattava muovinen lukko ("statlock") kiinnitettynä ihoon lujasti liimautuvaan perhosen muotoiseen kalvoon. Poliklinikkakorttiin merkitty "katetrin hoito" sisältää siis usein enemmänkin kuin pelkän huuhtelun, mutta puhekielessä sitä sanotaan useimmiten vain huuhteluksi.
Julkaistuani edellisen kirjoituksen viime perjantaina klo 12.01 tarkoitukseni oli sen jälkeen nopeasti lämmittää mikrossa ja syödä vaimoni edellisenä iltana minulle tekemä lounas ja lähteä sitten bussilla Meilahteen. Kuitenkin juuri silloin torstai-iltana ottamani ummetuslääke alkoi vaikuttaa. Suoli tyhjeni pitkästä aikaa kunnolla. Sen jälkeen ei ollut enää aikaa ryhtyä ruokaa lämmittämään ja syömään. Lähdin siis sairaalaan aamulla syömäni aamiaisen varassa. Ehdin katetrin hoitoon juuri ajoissa klo 14.30:ksi.
Vaikka minulle oli varattu Päiväsairaalassa aika vain katetrin hoitoon, joka on siellä pienessä toimenpidehuoneessa yhden sairaanhoitajan työnä aamulla ja iltapäivällä, kerroin hänelle myös selkävaivoistani ja pyysin mahdollisuutta keskustella asiasta jonkun lääkärin kanssa. Pelkäsin, minkälaisia seuraavat yöt tulevat olemaan ja että minulla voi olla vaikeuksia tulla sairaalaan varsinkin varhain maanantai-aamuksi sovittuihin tutkimuksiin, ellen pääse ajoissa sängystä ylös. Minun jälkeeni katetrin hoitoon oli tulossa vielä yksi potilas, jonka jälkeen se toimenpidehuone suljettiin viikonlopuksi ja sairaanhoitajan työaika päättyi. Hän jäi kuitenkin sen verran ylitöihin, että lähti etsimään minulle lääkäriä.
Päiväsairaalassa on aina paikalla yksi lääkäri. Ymmärtääkseni hän kieltäytyi ottamasta minua vastaan. Sairaanhoitaja kulki ohitseni toiseen suuntaan ja sanoi kysyvänsä toiselta lääkäriltä. Hänkään ei ottanut vastaan tai ehkä hän oli jo lähtenyt viikonlopun viettoon. Kolmanneksi sairaanhoitaja lähti etsimään lääkäriä samassa kerroksessa olevalta hematologian poliklinikalta. Käytävällä kulki minulle tuntematon lääkäri, ehkä hematologi, joka sanoi sairaanhoitajalle, ettei ole hoitanut minua aiemmin eikä ottanut vastaan. Sitten sairaanhoitaja tuli kysymään minulta, minkä nimiset lääkärit ovat minua aiemmin hoitaneet. Luettelin monta nimeä. Jonkin ajan kuluttua hän palasi luokseni ja kertoi, että yksi mainitsemistani lääkäreistä tulee myöhemmin katsomaan minua, mutta hänen pitää ensin käydä vuodeosastolla. Sairaanhoitaja neuvoi minua istumaan samassa paikassa lääkärin tuloon saakka ja lähti viikonlopun viettoon. Istuskelin siinä noin tunnin. Sinä aikana moni kotiin lähtevä hoitaja kävi kysymässä, odotanko jotakin. Heidän mielestään se oli outo paikka odottaa mitään perjantai-iltapäivällä, kun kaikki lähihuoneiden toiminnot oli jo suljettu viikonlopuksi.
Kun odottamani lääkäri saapui paikalle, ehdin vasta alkaa kertoa vaivastani, kun hänen puhelimensa soi. Hän meni vähän matkan päähän puhumaan puhelimeen ja kertoi sitten olevansa päivystävä hematologi, jonka täytyy heti mennä, jos tulee kiireellinen kutsu, ja puhelimessa tuli juuri sellainen. Hän lupasi kuitenkin palata luokseni heti kun pääsee. Puolen tunnin kuluttua hän palasi ja siitä alkoikin sitten ripeä toiminta:
Hän koputteli selkärankaani ja paikallisti kosketusarat nikamat. Hänellä oli mukanaan tuoreimmat verikoetulokseni, joissa munuaisten kuntoa mittaavan kreatiniinin arvo oli 187, kun sen pitäisi olla alle 100. Klo 18 aikaan olin jo vuodeosastolla sairaalan päivällisen syöneenä, sairaalan vaatteissa ja "kontrollit" mitattuina (lämpö, paino ja verenpaine).
Klo 19.30 olin jo katetristani kiinni tiputusletkuissa ja munuaisten huuhtelussa. Lääkitysohjelmastani poistettiin toistaiseksi kaksi munuaisia mahdollisesti kuormittavaa lääkettä. Toista niistä olisin muuten ottanut seuraavan kerran samana iltana klo 20 ja sitten taas aamulla klo 8 jne. Ellei sitä lääkettä olisi jo perjantai-iltana korvattu toisentyyppisellä, kreatiniini oli ehtinyt nousta vielä paljon korkeammalle ennen maanantaiksi sovittua verikoetta ja lääkärin vastaanottoa.
Toimivien munuaisten huuhtelu tapahtuu ympärivuorokautisena nesteytyksenä eli keittosuolaliuoksen tiputuksena katetrin kautta. Pissaa tuli niin paljon, että yöhoitaja joutui tyhjentämään toisena yönä pissapullon kolme kertaa yön aikana. Itse nousin sängystä ylös vain aamuisin yhden kerran vuorokaudessa kovien kramppien jälkeen ja vahvan kipulääkkeen avulla. Sitten olin koko päivän jalkeilla varoen menemästä minnekään pitkäkseni. Lauantai-aamuna selkärankani röntgenkuvattiin koko pituudeltaan, mikä auttoi selvittämään, minkälaatuinen selkävaivani on tai minkälaatuinen se ei ainakaan ole.
Päivittäisestä lääkityksestäni oli siis laitettu tauolle kaksi hyvin tärkeää, mutta munuaisia mahdollisesti kuormittavaa lääkettä. Toinen niistä korvattiin tilapäisesti toisenlaisella lääkkeellä (kortisonilla), jolla on sivuvaikutuksena mm. taipumus nostaa veren sokeripitoisuutta. Sunnuntaina sain opastuksen verensokerin omatoimiseen mittaamiseen. Sain mukaani kotiin mm. verensokerin mittauslaitteen ja kipulääkkeet, joiden piti varmistaa sängystä ylös pääsy maanantaina, jolloin viimeistään saisin niitä ostetuksi apteekista.
Maanantai-aamuna otetuissa verikokeissa kreatiniinia oli enää 117 mittayksikköä. Sekin on liikaa, mutta ei ehkä vaarallisen paljon. Maanantaina ehdin ajoissa Meilahteen aamun verikokokeisiin ja sen jälkeiselle kantasolusiirtoyksikön hematologin viikottaiselle vastaanotolle. Jatkohoito tapahtuu tästä eteenpäin taas poliklinikkahoitona ja kotona yöpyen. Viikonlopuksi "lainaamalleni" vuodeosastopaikalle tuli jo sunnuntaina iltapäivällä potilasjonosta seuraava potilas.
PS: Kortisonilla voi pitkään käytettynä olla pahoja sivuvaikutuksia, mutta ensimmäiset annokset, joita sain pari kertaa jo kantasolujen siirto-osastolla, tekivät olon miellyttäväksi ja antoivat toimintaenergiaa.
