2012-06-22

Erikoinen taksimatka


Eilen illalla ilmoitin Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikalle hälytysrajan ylittävästä kuumeesta ja sain luvan tulla sinne heti tutkittavaksi. Lähdin invataksilla matkalle, joka oli täynnä tavanomaisesta poikkeavia ihmeellisyyksiä. Maksuselvityksineen se kesti lähes kaksi kertaa niin kauan kuin normaalisti. Riippuu Kelan tarkkuudesta, jatkuuko maksuselvittely vielä myöhemmin Kelan ja kuljetusliikkeen välillä.

Erikoinen ajoreitti ja pysäköinti molemmissa päissä

Tilasin invataksin Helsingin taksikeskuksen kautta. Odottelin sitä talomme edustalla Syystien jalkakäytävällä rollaattorini päällä istuen. Auto tuli kohtuullisen nopeasti pohjoisen suunnasta. Aina ennen invataksi on pysähtynyt jalkakäytävän reunaan tai jalkakäytävälle nokka kohti pohjoista: Silloin olen päässyt autoon sen sivuovesta, jollainen on vain auton oikealla puolella. Kuljettaja on nostanut rollaattorini autoon joko sivu- tai takaovesta. Sen jälkeen auto on kääntynyt ympäri,  lähtenyt etelän suuntaan ja ajanut reittiä Syystie - Pukinmäenkaari - Kehä I - Hämeenlinnan väylä - Mannerheimintie - Tukholmankatu - Meilahden sairaala tai varsinkin ruuhka-aikoina reittiä Syystie - Pukinmäenkaari - Kehä I - Tuusulanväylä - Mäkelänkatu - Koskelantie - Pasilan läpi (useita vaihtoehtoisia reittejä) - Nordenskiöldinkatu - Reijolankatu - Mannerheimintie - Tukholmankatu - Meilahden sairaala.  Tyypillisesti matkan pituus on ollut kuitilla 12,8 km.

Eilistä taksia ajoi ilmeisesti afrikkalainen tumma mies. Hän ajoi ensin luokseni Syystien jalkakäytävälle suoraan pohjoisesta, autoa kääntämättä ja pysähtyi siis kadun väärälle puolelle. Jouduin kävelemään rollaattorilla ajoradalle ja nousemaan sieltä autoon, joka oli korkeammalla jalkakäytävällä. Normaalisti jalkakäytävän korotus helpottaa autoon nousua, mutta tässä tapauksessa se vaikeutti. Syystie on melko vilkasliikenteinen bussiliikenteenkin käyttämä katu. Siinä sitten ajoradalla seistessämme hän ryhtyi laittamaan rollaattoriani kasaan, mutta ei osannut tehdä sitä ilman apuani. Koskaan aiemmin sitä ei ole tarvinut kasaan laittaa. Lopulta hän nosti kasaan laitetun rollaattorin auton ohjaamoon, kun se yleensä on ollut auton takaosassa turvakoukulla kiinnitettynä.

Ennen liikkeelle lähtöä ajattelin, että hän pysäköi auton noin typerästi, jotta sitä ei tarvitse kääntää kahteen kertaan, kun matka Meilahteen alkaa kuitenkin Syystietä pitkin etelän suuntaan ja auton nokka osoitti nyt valmiiksi etelään. Mutta matkamme alettua hän käänsikin auton ympäri ja lähti kohti pohjoista! Siinä vaiheessa sanoin, että lyhin reitti menee Pukinmäenkaarta Pukinmäen Mäkkärin kohdalta Kehä I:lle, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kun meidän piti lähteä etelään ja kääntyä sitten länteen, hän lähti pohjoiseen ja kääntyi Kirkonkyläntietä itään! Siitä sitten ajoimme Malmin hautausmaan ja Pihlajamäen ohitse Lahdentietä, Kustaa Vaasan tietä ja Hämeentietä Sturenkadulle. Kiersimme Linnanmäen ja Olympiastadionin. Siellä käännyimme kohti pohjoista ja ajoimme Urheilukatua Nordenskiöldinkadulle ja sitten reittiä Topeliuksenkatu - Haartmaninkatu - Meilahden sairaala. Kuittiin tuli 14,0 km.

Meilahden päivystyspoliklinikan edustalla hän pysäköi auton kieltomerkistä välittämättä kiireellisten ambulanssien vinopysäköintialueelle siten, että se vei kahden ambulanssin paikan.  Pahin sähläys alkoi kuitenkin vasta tämän jälkeen.

Sählääminen maksun kanssa

Yleensä olen sairaalaan saavuttuamme maksanut 9,25 euron omavastuuosuuden Visa-kortilla ja allekirjoittanut loppusummaa koskevan kuitin sekä taksin vihreän Kela-lomakkeen. Sen jälkeen olen poistunut yhdessä kuljettajan kanssa sairaalaan, missä hän on pyytänyt info-tiskiltä leiman siihen vihreään lomakkeeseen. Hoidon jälkeen olen saanut ao. osaston sairaanhoitajalta A4-kokoisen todistuksen invataksin käytön tarpeellisuudesta. Sen olen toimittanut kuljetusliikkeelle jälkikäteen.

Eilinen kuljettaja ajatteli, että menisimme ensin yhdessä sairaalaan hakemaan sen A4-kokoisen todistuksen, jota ei saa infotiskiltä vaan hoidon antaneelta sairaanhoitajalta yleensä vasta kotiin lähtiessä. Sen jälkeeen palaisimme takaisin autolle, missä maksaisin omavastuuosuuden. Korkean kuumeen väsyttämänä en mitenkään jaksanut suostua sellaiseen, vaan vaadin saada maksaa omavastuuosuuteni ensin, ettei minun tarvitse enää tulla sairaalasta takaisin autolle.

Tässä vaiheessa kävi ilmi, että hän ei täysin hallinnut kassakoneen toimintaa. Hän tarjosi minulle PIN-luvun syöttämistä varten maksupäätettä, johon hän oli syöttänyt maksun määräksi 9,00 euroa. Kun huomautin, että omavastuuosuus on 9,25 euroa, hän antoi ymmärtää, että se 25 senttiä on niin pieni raha, ettei sillä ole merkitystä. Sanoin tiukasti, että se on Kelan määräys, josta hän ei voi tinkiä. Hän ei kuitenkaan osannut sitä enää korjata vaan joutui kysymään puhelimitse neuvoa joltakin samaa kieltä puhuvalta kollegaltaan. Koneen kanssa sählätessään hän hukkasi välillä matkan kokonaishinnan, mutta koneen muistiin tallentunutta historiaa selaamalla hän sai sen takaisin ja sain lopulta kuitin 9,25 euron korttiveloituksesta. Sitten hän nosti rollaattorini alas autosta ja luuli laittaneensa sen ajokuntoon, mutta rollaattorin irroitettava ostoskori oli mennyt sillä tavalla huonosti, että se esti rollaattorin rungon lukittumisen. Jos olisin nojannut rollaattoriin sellaisena kuin hän sitä minulle tarjosi, se olisi mennyt linkkuun ja olisin voinuit kaatua rähmälleni maahan.

Tuo maksuselvittely kesti noin 15 minuuttia, mikä oli kuumeiselle päivystyspoliklinikkapotilaalle väsyttävän pitkä aika. Kun vertasin kotona häneltä saamaani kuittia paluumatkalla toiselta kuljettajalta saamaani kuittiin, niissä on se ero, että jälkimmäisessä maksamani 9,25 euroa on nimekkeellä "OMAVASTUU KELA" kun taas edellisessä se on nimikkeellä "JAETTU". Ilmeisesti tuo on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun kyydissä on useita henkilöitä, jotka jakavat laskun keskenään. Saman kassakonekuitin alaosassa on laskelma, paljonko maksua jäi vielä perittäväksi. Siinä laskelmassa matkan kokonaishinnasta on edelleenkin vähennettynä vain 9,00 euroa! Aikanaan, kun Kela maksaa kuljetusliikkeen osuuden, näen Kelan minulle lähettämästä korvauspäätöksestä, maksaako Kela kuljetusliikkeelle 25 senttiä liikaa vai ei.