2022-10-27

Talvidieselin kausi alkamassa

Tämä ihan sama on toistunut useina aiempinakin vuosina. Nesteen asemahakukartalla voi seurata, kuinka talvidieselin myynti henkilöautoihin alkaa pohjoisimmasta Suomesta ja tulee sieltä sitten viikottain kohti etelää. Mutta prosessi näyttää pysähtyvän aina pariksi viikoksi Suolahteen, joka on hiukan Jyväskylän pohjoispuolella. Sitä etelämpänä kartan mukaan henkilöautoon saa tällä hetkellä talvidieseliä vain Kuhmoisten venesatamasta, mutta en tiedä, onko siellä mahdollista tankata suoraan autoon. Sitten yhtäkkiä talvidieseliä onkin saatavana lähes kaikkialla Etelä-Suomessakin - ei ihan jokaisella asemalla, mutta lähellä kuitenkin. Truck-asemilla sitä saa koko Suomessa lähes ympäri vuoden, mutta niillä ei voi maksaa tavallisilla kuluttajien maksukorteilla, vaan pitäisi olla Neste-tili.

Minulla tuo talvidieselin tarve perustuu seuraavaan: Tankki pitäisi pitää aina mahdollisimman täytenä, ettei siihen kerääntyisi kondenssivettä, joka voi jäätyessään tukkia polttoainesuodattimen, jolloin moottori ei saa polttoainetta. Mutta jos täytän tankin täyteen lokakuussa, sitä samaa ainetta on tankissa yli koko talven, koska autollani ajetaan vain vähän. Näin ollen kyttään joka vuosi, milloin talvilaatua on saatavana ja yritän ottaa sitä sitten mahdollisimman tyhjään tankkiin. Jos nimittäin tankissa on esimerkiksi 50% kesälaatua ja 50% talvilaatua, niin sen seoksen pakkaskestävyys ei ole niiden puolivälissä vaan paljon lähempänä kesälaatua.

Odotan siis, että talvidieseliä saa Nesteen asemilla pääkaupunkiseudulla joko ensi viikolla tai viimeistään seuraavalla. Kartalle se on tullut aiempina vuosina myöhemmin kuin pumpuille. Tosin voi olla niinkin, että aluksi se sekoittuu asemien tankeissa jäljellä olevaan kesälaatuun eikä täytä heti talvilaadun kriteerejä.

Tällä hetkellä Kuhmoisissa saa talvidieseliä vain venesatamassa, mutta ei minun kannata lähteä sinne saakka tankkaamaan. Yhtenä vuonna ajoin Helsingistä Mäntsälään ihan sen vuoksi, että menomatkalla sain kulutetuksi kesädieselin melkein loppuun ja Nesteen kartan mukaan siellä oli jo talvidieseliä myynnissä. Mutta kartassa oli virheellinen tieto, jolloin jouduin tankkaamaan siellä kesädieseliä, että pääsin kotiin. Kun valitin asiasta Nesteelle, he pahoittelivat virhettä ja lähettivät minulle 20 euron tankkauslahjakortin.

Nuorempana, kun ajelin autolla vielä huvikseni, ajoin kerran Helsingistä Turkuun ja takaisin (2 x 180 km) vain tankin tyhjentämiseksi kesälaadusta, kun Helsingissä myytiin jo talvilaatua. Turussa pidin vain lyhyen tauon, söin Mäkkärissä Big Mac -aterian ja ajoin sitten heti takaisin. Nykyisin olen jo siirtynyt seuraavaan elämänvaiheeseen: Vaimo toimii yleensä kuljettajana enkä käy enää Mäkkärissä syömässä Big Mac -aterioita vaan Burger Kingissä syömässä Whopper-aterian. 😋

Yhtenä vuonna tankkasin Kehä III:n Nesteellä ensin varovasti vain 20 litraa talvilaatua. Siihen pumppuun oli kiinnitetty teippi, jossa luki ne talvilaadun kriteerit. Kotona huomasin kuitenkin, että kuitin mukaan olin ostanut kesälaatua. Soitin sinne ja kysyin, kumpaako siinä tankissa on. Puhelimeen vastasi nainen, joka hoiti siellä K-kauppaa. Hän totesi ensin, ettei osaa vastata kysymykseeni, koska hän hoitaa vain sen K-kaupan, mutta Neste hoitaa "nuo kiisselit" 😃 Hän otti kuitenkin esillä mapin, jossa oli kuormakirjat, ja totesi, että siihen oli viimeksi tuotu juuri kuittini mukaista kesälaatua. Ajoin sitten vielä sinne ottaakseni valokuvan virheellistä tietoa sisältäneestä teipistä, mutta se oli poistettu.

Tässä meidän lähellä on kävelymatkan päässä Malmin Teboil. Yhtenä vuonna siitä ohi kävellessäni huomasin, että yhdessä pumpussa oli pieni kyltti "TALVI". Hain auton, tankkasin siitä 20 litraa ja menin kassalle maksamaan. Kun sanoin siellä "20 litraa talvidieseliä" mies totesi, ettei heillä ole vielä talvilaatua. Kun kerroin, että pumpussa luki niin, hän meni ulos katsomaan ja totesi, että joku oli kääntänyt sen kyltin. Hän käänsi sen takaisin ja minun poistuessani siinä luki "KESÄ". 😁