50 vuotta sitten joulu sotilasurani huipulla

Nyt on kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun vietin joulun 1974 Porkkalan varuskunnassa Upinniemessä Rannikkojääkäripataljoonan päivystäjänä. Tehtäväni alkoi jouluaattona ja päättyi joulupäivänä. Muistelen tässä, mitä kaikkea sen vuorokauden aikana tapahtui. 

TEHTÄVÄÄN VALINTA

Rannikkojääkäripataljoonassa Upinniemessä oli silloin noin 20 upseerikokelasta, joista yhden piti toimia jouluna pataljoonan päivystäjänä. Muut pääsivät koteihinsa joulun viettoon. Kaikilla muilla tuntui olevan sellainen asenne, että olisi kurjaa, jos joutuu viettämään joulun kasarmilla. Minä ajattelin, että se olisi ainutkertainen kokemus. Kun kysyttiin, jäisikö joku sinne vapaaehtoisesti päivystäjäksi, minä olin ainoa, joka ilmoittautui. Valinta oli silloin helppo eli minut valittiin.

JOULUJUHLA SOTILASKODISSA

Jouluaattona sotilaskodissa pidettiin iltapäivällä perinteinen joulujuhla. Ohjelmaltaan se muistutti koulun joulujuhlaa. En muista enää ohjelman sisältöä, mutta siinä oli ainakin musiikkiesityksiä, ehkä luettiin jouluevankeliumi, joulupukki jakoi lahjoja yms. Esiintyjinä oli kantahenkilökunnan kouluikäisiä lapsia. Juhlayleisönä oli varusmiesten lisäksi kantahenkilökuntaa perheineen. Kaiken kaikkiaan se oli oikein mukava perinteinen lapsellinen joulujuhla.

ILTA KASARMILLA

Olin rannikkojääkäripataljoonan päivystäjänä korkein kasarmilla läsnäoleva sotilashenkilö. Vastuullani oli mm. järjestyksen valvonta kasarmin kaikissa rakennuksissa. Tarkastuskierroksellani huomasin, että ainakin yhdessä tuvassa ryypättiin. Pidin siellä miehille puhuttelun, jossa lupasin, että en tee asiasta ilmoitusta, jos he heti lopettavat. Elleivät lopeta, minun pitää tehdä siitä merkintä päivystäjän pöytäkirjaan, mikä johtaa joulun jälkeen rangaistuksiin. Kun kävin samassa tuvassa pari tuntia myöhemmin, näytti siltä, että uhkaukseni oli otettu todesta enkä nähnyt enää ryypiskelyä. En sitten myöskään tehnyt siitä merkintää pöytäkirjaan.

ÖINEN AUTO-ONNETTOMUUS

Upinniemen juuressa, lähes 10 kilometrin päässä kasarmialueesta oli Suomen Sokerin Kantvikin tehdas. Sen lähellä asui romaneja, joita sanottiin "Sokerin mustalaisiksi".  Joskus iltayöstä sain tietää, että joku varusmies oli saanut lainaksi toisen varusmiehen melko uuden Moskvitsh-merkkisen henkilöauton ja lähtenyt sillä ostamaan viinaa Sokerin mustalaisilta. Liukkaalla mutkaisella tiellä hän oli menettänyt auton hallinnan, suistunut tieltä ja törmännyt sähköpylvääseen. En joutunut selvittämään tuota varuskunta-alueen ulkopuolella tapahtunutta onnettomuutta enempää kuin että ilmoitin tapahtuneesta paikallisen sähkölaitoksen päivystykseen.

YÖLLÄ ESIKUNTARAKENNUKSESSA

Rannikkojääkäripataljoonan kasarmialueen keskellä oli esikuntarakennus, johon ei varusmiehillä yleensä ollut asiaa, mutta jouluyönä olin ainoa ihminen siinä rakennuksessa. Istuin yön päivystäjän huoneessa, jossa minun piti vastata puhelimeen ja kirjoittaa pöytäkirjaan kaikki havaintoni ja toimenpiteeni. Joskus suunnilleen puolen yön aikaan puhelin soi. Soittaja kertoi, että häneltä tulee salattu viesti. Kun minulla ei ollut mitään salattuihin viesteihin liittyvää koulutusta, hän neuvoi minulle, mitä minun pitää tehdä. Hän saneli sen viestin muistaakseni neljän numeron pätkinä, jotka kirjoitin paperille. Sitten hän neuvoi, kuinka se viesti avataan selväkieliseksi. Kirjoitin sen sitten myös selväkielisenä paperille. Lopuksi hän neuvoi, että minun pitää antaa se joulupäivänä pataljoonan komentajalle, everstille, kun hän tulee ruokalaan syömään. Kirjoitin päivystäjän pöytäkirjaan suunnilleen näin: "Otin vastaan salatun viestin ja toimin sen edellyttämällä tavalla."  En tietenkään voinut siihen pöytäkirjaan kirjoittaa salatun viestin sisältöä kenen tahansa luettavaksi. Siitä seurasi, että kun esikuntaan kuuluva majuri tuli joulun jälkeen työpaikalle, hän kutsui minut heti selvittämään, mistä oli ollut kysymys. 

JOULUPÄIVÄN JUMALANPALVELUS

Porkkalan varuskunnassa (Upinniemessä) oli Rannikkojääkäripataljoonan lisäksi Helsingin Laivastoasema, jonka komentaja oli koko varuskunnan päällikkö. Siellä on meren rannalla kaunis Merikappeli -niminen kirkko, johon molemmat joukko-osastot kokoontuivat joulupäivän jumalanpalvelukseen. Koko Rannikkojääkäripataljoona oli silloin minun komennossa. Ilmoitin kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkua: "Herra kommodori, Rannikkojääkäripataljoona järjestynyt jumalanpalvelukseen. Ilmoitti kokelas Ahjos."  Hän vastasi lyhyesti "Kiitän!" ja sitten urut alkoivat soida. Se oli sotilasurani huippuhetki, sillä missään muussa tilanteessa en ole komentanut niin suurta sotilasjoukkoa.

SALATUN VIESTIN EDELLYTTÄMÄ TOIMINTA

Se yöllä saamani salattu viesti piti luovuttaa selväkielisenä paperille kirjoitettuna pataljoonan komentajalle, kun hän tulee joulupäivän lounaalle. Pysäytin hänet ruokalan rappusilla ennen kuin hän astui seurueineen ovesta sisään. Hän luki kirjoittamani paperin ensin huolestuneen näköisenä ja totesi sitten tähän tapaan: "Voi helvetti, eiks niillä ole parempaa tekemistä?"  Viestin oli lähettänyt Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja, kenraaliluutnantti Halmevaara. Hän toivotti siinä joukko-osastoille ja sotilaspiireille, niiden päällystöille, varusmiehille ja siviilihenkilökunnalle rauhallista joulua, hyvää vuoden loppua ja onnekasta uuden vuoden alkua.