Tämä raportti kertoo vuoden 2025 kalenteriviikosta 23, joka alkoi maanantaista 2.6.2025 ja päättyi sunnuntaihin 8.6.2025. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2025/23-25.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.
Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista
Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat ("Päivän pohteet" päivitetty 11.11.2024), muilta osin 4.2.2025.)
Sunnuntai 8.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Punnitus. Kävely. Taloushallinto. HTML-kieliset sivustot. Viikkoraportointi.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Muistelmien viimeistely ja julkaiseminen ajalta 4/1985-9/1987.
- Punnitus: Hiukan vähemmän painoa kuin edellisillä viikoilla.
- Jatkan liitetiedostojen linkkaamista otsikossa mainittuun muistelma-artikkeliin. Illaksi on sovittu saunan lämmitys, kun sitä ei tehty eilen.
- Viikon erityistehtävä: Linkkasin tekstin loppuun 20 skannattua liitetiedostoa. Mainostan sitä sivua Facebookissa ja kirjeenvaihtoystävilleni vasta huomenna, koska web-isäntäni tekniikka toimii niin, että index.html -niminen sivu avautuu päivitettynä normaalilla tavalla vasta päivitystä seuraavana päivänä.
- Saunan jälkeen lisäsin vielä muutaman linkin edellä mainitun tekstin loppuun. Saunakaljana join tänään vain kraanavettä, vaikka oluttakin oli tarjolla. Ulkona en käynyt koko päivänä.
MUITA ASIOITA:
- Mittasin pitkästä aikaa verenpaineen. Aion mitata sen nyt viikottain heinäkuun alkuun saakka, jolloin aion pyytää sisätautilääkäriltä verenpainelääkkeeseen uutta reseptiä. Syön sitä nyt joka aamu 12 mg, mutta terveyskeskuslääkäri, jonka piti kirjoittaa minulle vain lääkärintodistus ajokortin uudistamista varten, kumosi aiemman 12 mg reseptin ja kirjoitti 16 mg reseptin. Söin sitä niin paljon tämän kuun alkuun saakka, jolloin aloin kokeilla, riittäisikö 12 mg.
Lauantai 7.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. Asunnon siivousta. Sauna?
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Muistelmien viimeistely ja julkaiseminen ajalta 4/1985-9/1987.
- Vaimoni pyynnöstä saunan lämmitys siirrettiin huomiseksi. Asuntoa en tänään siivonnut.
- Kävely: Kävelin vajaan puolen tunnin vakiolenkkini Malmin sairaalapuistossa.
MUITA ASIOITA:
- Laadin ja lähetin vastauksen perustamani säätiön tilintarkastajan tilintarkastusmuistioon.
- Tein ruokatilauksen Oikiaruoka.fi -palveluun. Toimitus luvattiin tiistaiksi 10.6.2025.
- Paransin Kansa-ajan (1971-1987) muistelmieni luettavuutta vahventamalla h4-tyyppiset väliotsikot b-tägillä.
- Tilasin taloyhtiömme kaupparekisteriotteen ja totesin siitä, että yhtiökokouksessa 1.4.2025 päätettyjä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan vaihdoksia ei ole vielä merkitty kaupparekisteriin. Varatilintarkastajaksi on edelleen merkitty yhtiö, joka ei ole tilintarkastusyhteisö.
- Sain Garminilta ilmoituksen, jonka mukaan asiakastilini poistetaan, ellen kirjaudu sille 60 päivän kuluessa, koska en ole moneen vuoteen käynyt siellä. Kävin kirjautumassa ja määrittelin uuden salasanan.
Perjantai 6.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali. Tekniikka ja tallenteet.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Muistelmien viimeistely ja julkaiseminen ajalta 4/1985-9/1987.
- Kuntosali: Kävin aamulla kuntosalissa suorittamassa nykyisen vakio-ohjelmani.
- Kotilounaan jälkeen kävin ensin Nordean verkkopankissa hyväksymässä saapuneen e-laskun. Sitten aloin kirjoittaa tätä. Tarkoituksena on tänään lisätä eilen julkaisemani muistelmablogiartikkelin loppuun linkkejä liitetiedostoihin.
- Lisäsin 7 edellä mainittua linkkiä ja ilmoitin, että niitä tulee myöhemmin vielä lisää. Pdf-tiedostot linkkasin ChatGPT:n neuvomalla tavalla, jolloin luettu tiedosto ei jää pysyvästi lukijan laitteeseen.
MUITA ASIOITA:
- Sain perustamani säätiön tilintarkastajalta normaalin vahvistuspyynnön, jonka heti allekirjoitin, mutta sen lisäksi tilintarkastusmuistion, johon joudun miettimään vastauksen.
Torstai 5.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. Vaihtelevia tehtäviä.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Muistelmien viimeistely ja julkaiseminen ajalta 4/1985-9/1987.
- Aloitin virkeänä jo klo 8 eilen mainitsemani aineiston viimeistelyn. Klo 10 pääteksti ja sen Liite1 tuli lopputarkastusta vaille valmiiksi.
- Tauon jälkeen alan käydä läpi skannaamiani PDF- ja JPG-tiedostoja ja poimin erilleen sellaiset, jotka kannattaa julkaista.
- Edellisen tehtyäni ihmettelin, että skannatusta aineistosta puuttui muutamia pitämiäni esitelmiä. Kun aloin etsiä niitä, löysin yhdestä laatikosta nipun papereita, joita en ole ainakaan kaikkia skannannut. Ne pitää vielä käydä läpi ja tarvittaessa skannata. Mutta sitä en ehkä jaksa tehdä enää tänään.
- Jaoin Facebookissa julkisesti ja sähköpostiryhmälle linkin www.ahjos.info/muistoja/1985-87_Kansassa_vaihe4/index.html Kerroin, että 4/1985-9/1987 olivat viimeiset kuukauteni Kansa-yhtiöiden palveluksessa ja että lisään artikkelin loppuun myöhemmin vielä liitetiedostoja, joista osa on vielä skannaamatta.
- Kävely: Kävin illalla rollaattorin kanssa S-marketissa. En ottanut kotoa mukaan reppua ja kylmälaukkua, kuten tavallisesti. Ostin vain sen verran, mitä mahtuu muovikassissa rollaattorin koriin. Minulla on aina tyhjä muovikassi takin taskussa, joten käytän samaa kassia moneen kertaan.
Keskiviikko 4.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Muistelmien viimeistely ja julkaiseminen ajalta 4/1985-9/1987.
- Viikon alkaessa en määritellyt tälle viikolle mitään erityistehtävää, mutta oltuani eilen yllättävän energinen ja saatuani jatketuksi yli 3 vuotta tauolla ollutta muistelmien laadintaa merkitsin sen tämän viikon erityistehtäväksi yllä mainitulta ajalta.
- Tänään klo 14 saakka ja sitten taas iltakävelyn jälkeen klo 21 saakka tein tuota erityistehtävää ahkerasti, mutta valmiiksi se ei vielä tullut. Keskeneräinen luonnos on kuitenkin jo nähtävissä osoitteessa https://ahjos.info/muistoja/1985-87_Kansassa_vaihe4/index.html.
- Kävely: Illalla tein vakiolenkkini Malmin sairaalapuistossa. Kävelyvauhtini on sen verran nopeutunut, että vakiolenkkiini ei nykyisin kulu enää 30 minuuttia. Täytynee miettiä siihen jokin laajennus.
Tiistai 3.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali. Muistelmien valmistelu.
- Kuntosali: Kävin siellä aamulla suorittamassa hiljattain uusimani vakio-ohjelman.
- Muistelmien valmistelu: Edistyin tosi pitkän tauon jälkeen. Skannasin viimeiset paperit mapista, jossa on työasioitani Kansa-yhtöistä vuosilta 1985-1987. Keksin lopultakin, kuinka kerron noista vuosista.
MUITA ASIOITA:
- Olen ilmoittautunut klo 16 alkavaan webinaariin, jonka aiheena on insuliiniresistenssi ja keton merkitys sen hoidossa. Sen pitää Keto Coach Sari & tiimi.
- Päivän päätteeksi luonnostelin vielä sisällysluettelon vuosien 1985-87 muistelmiini.
- Pitkästä aikaa ensimmäinen päivä, jolloin tein koko päivän väsymättä viikko-ohjelmani mukaisia tehtäviä.
Maanantai 2.6.2025:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. Viikon erityistehtävien aloitus tai tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsinta.
- En käynyt ulkona, en aloittanut mitään erityistehtävää enkä karsinut tarpeettomia tavaroita tai tiedostoja. Enkä ole tyytyväinen saamattomuuteeni.
MUITA ASIOITA:
- Kaupungin lähettämä moottorisängyn tarkastaja tuli sovittuun aikaan klo 9. Hän kysyi ensin, olenko havainnut sängyssä mitään vikaa. Vastasin, että en ole. Lisäksi kerroin, että se sänky on ollut minulla jo 13 vuotta eikä siinä ole koskaan ollut mitään vikaa. (Eräs aiempi tarkastaja sanoi, että sänkyni on parasta laatua, mitä kaupunki on ostanut.) Sitten hän kokeili sen kaikki toiminnot ja voiteli nivelkohdat. Pyörien lukitusta hän ei avannut eikä voidellut niitä. En seurannut tarkkaan, kytkikö hän sänkyyn jossakin vaiheessa sähköjohtoja. Repussa hänellä oli kyllä jokin painava laite. Koko käynti ei kestänyt ihan 15 minuuttia.
- Silitin eilen pesemäni kuntosalipaidan ja kaksi uutta käsipyyhettä.
- Vaimoni parturoi hiukseni, mistä olen hänelle kiitollinen.
- Ilmoittauduin huomenna klo 16 alkavaan webinaariin, jonka aiheena on insuliiniresistenssi.
Viikon 23 avaus:
Viikko alkaa moottorisänkyni vuositarkastuksella, jonka tulee tekemään Helsingin kaupungin lähettämä mies. Heti kun perustamani säätiön tilintarkastaja ilmoittaa tilintarkastuksen valmistumisesta, noudan aineiston häneltä ja suoritan aineiston loppukäsittelyn, johon kuuluu tilintarkastuskertomuksen lähettäminen säätiön hallituksen jäsenille, tilinpäätöksen sitominen ja vuosiselvityksen laadinta PRH:n säätiövalvonnalle.
Nyt on sopiva aika laittaa matkailuauto kesäkuntoon. Kaasulaitteiden vuositarkastukselle täytyy tilata korjaamoaika ja varautua usean viikon jonotukseen. Sitä ennen kannattaa kuitenkin itse tarkastaa, toimivatko kaikki vesi- ja nestekaasulaitteet. Vesien osalta siihen kuuluu, että vettä tulee kahdesta hanasta, suihkusta ja wc-pönttöön, ja että vettä ei valu mistään lattialle eikä maahan. Hanoista ja suihkusta pitäisi tulla myös lämmintä vettä. Nestekaasulaitteita ovat liesi ja jääkaappi. Jos jotakin on mennyt talvella rikki, se kannattaa korjauttaa samalla korjaamokäynnillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.