Tämä raportti kertoo vuoden 2026 kalenteriviikosta 39, joka alkoi maanantaista 21.9.2026 ja päättyy sunnuntaihin 27.9.2026. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2026/39-26.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.
- Vein roskat taloyhtiön syväkeräilysäiliöihin ja varasin sen jälkeen pesutuvan ylihuomiseksi eli torstaille 24.9. klo 19-21 ja mankelin perjantaiksi klo 8 alkaen. Vakioaikani 25.9. illalla oli varattu.
- Suunnittelin viikonlopun ja sen jälkeistä ohjelmaa:
- Lauantaina 26.9. sauna.
- Sunnuntaina 27.9. pistä Nivestim -kasvutekijää
- Maanantaina 28.9. klo 8:05 verikokeet Malmilla ja puuroaamiainen.
- Tiistaina 29.9. klo 12:20 HUS Hammaslääkäri Puistosairaalassa.
- Osta kotimatkalla Tostran-geeliä Päärautatieaseman apteekista! - Varasin kausirokotusajat Malmin terveysasemalle torstaiksi 15.10.2026 klo 8:40. Sen jälkeen ehdin Malmin sairaalaan puuroaamiaiselle, jonka tarjoilu loppuu klo 9:30.
- Totesin, että Alisa-pankki maksaa säästötileille korkoa
- yritysasiakkaille 1,25%
- henkilöasiakkaille 1,50% - lähdevero 30% = 1,05%
- Aamulla odotin, että DVS (entinen DB Schenker) tuo Yliopiston apteekista tilaamamme lähetyksen.
- Vaimoni pelotteli, että hänellä ei ole minulle mitään ruokaa. Enkä voisi tänään mennä myöskään palvelukeskukseen syömään, koska minun pitää ottaa vastaan DVS-kuljettajan tuoma lähetys. Se on luvattu tuoda tänään, mutta kellonajasta ei ole tietoa.
- Yritin tehdä uudelleen PayPalin kautta saman tilauksen, joka epäonnistui eilen sekä PayPalin että Nordea MasterCard-luottokortilla. Nytkin PayPal ilmoitti, että teknisen ongelman vuoksi tilausta ei voi tehdä, mutta Nordea MasterCard -kortilla se onnistui.
- Vaimoni otti pakastimesta kolmen kanankoiven pakkauksen ja neuvoi minulle, kuinka valmistan sen ateriaksi. Söin sitten sen ja DVS-kuljettaja toi apteekin lähetyksen.
- Julkaisin Facebookissa rahastosäästöraportin 30 kuukauden ajalta. Sen mukaan indeksisijoitusrahaston tuottoa vastaavan kuvitteellisen kiinteäkorkoisen pankkitilin vuosikorko olisi pitänyt olla EU-rahaston osalta 14,48% ja US-rahaston osalta 17,87%. Keskiarvo 16,17% on noin 7 kertaa niin paljon kuin samana aikana olisi voinut saada miltääm todelliselta pankkitililtä.
- lmoitin Facebookissa, että laadin noita rahastosäästöraportteja edelleen kuukausittain joka kuukauden 21. päivä, mutta lopetan niiden julkaisemisen tähän. Jaan niitä kuitenkin jokaiselle, joka ilmoittaa olevansa niistä kiinnostunut. Toistaiseksi yksi henkilö ilmoitti olevansa kiinnostunut.
- Totesin tähänastisen 30 kuukauden kokemukseni osoittavan:
- Sijoitus osakeindeksirahastoon tuottaa paljon enemmän kuin mikään pankkitili.
- Amerikkalaisiin yhtiöihin sijoittaminen tuottaa enemmän kuin eurooppalaisiin.
- Enhanced-rahasto tuottaa todennäköisesti hiukan enemmän kuin tavallinen osakeindeksirahasto, koska salkunhoitaja saa jättää siitä pois heikkoiksi arvioimansa osakkeet. - Iltapäivällä vaimoni kävi autolla Jumbossa ostoksilla ja toi minullekin hedelmien ja ruokien lisäksi erikseen pyytämiäni tuotteita (kaurasuurimoita, Balkan.-makkaraa, pyöreitä kauraleipiä). Kirjoitin kaurasuurimopakkauksiin huopakynällä suurin kirjaimin niihin leimatun "Parasta ennen"-päivän. Kiinnitin huomiota siihen pakkauksen mukaan ne on "110 % sydämellä tehty".
- Saunaa en tänään halunnut lämmittää, koska se olisi rikkonut viikkorytmini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.