2014-04-18

Maatilalomalla Haydayssä

Olen työskennellyt vaimoni kanssa kohta kolme viikkoa pienellä maatilallamme Haydayssa. Mitään löhölomaa se ei ole ollut vaan ahkeraa työntekoa, jonka lomassa olemme joutuneet käymään Helsingissä hoitamassa arkisia velvollisuuksia. Tässä artikkelissa kerron aluksi, minkälaista maatillallamme on ollut. Lopussa esittelen Haydayn niille, jotka eivät sitä ennestään tunne. Lisätty sunnuntaina 20.4.2014: Suomelan (ent. Nuukalan)  maatilan tilauskirja. Lisätty lauantaina 26.4.2014 tekstiin tuoreita tietoja sinisellä. Sittemmin vaimoni hoiti ja laajensi tilaa vielä monta kuukautta, mutta tätä kirjoitusta en ole huhtikuun 2014 jälkeen päivittänyt.



Paljonko euroja olen sijoittanut maatilaan?

Hankin maatilan maanantaina 31.3.2014 eli vajaan 3 viikkoa sitten. (Kirjoitan tätä raporttia pitkäperjantaina 18.4.2014.) Siitä ei tarvinut maksaa mitään, mutta seuraavana maanantaina totesin, että varaston laajentamiseen kannattaa investoida. Silloin ostin 1,79 eurolla 50 timanttia, koska varaston laajentamiseen piti ostaa minulla olleiden varusteiden lisäksi 1 rulla ilmastointiteippiä. Siitä maksoin 8 timanttia, joten 42 timanttia jäi muuhun käyttöön. Seuraavan kerran investoin maatilaan euroja viime yönä. Silloin oli tunnin ajan voimassa erikoistarjous, jossa myytiin 180 timanttia 57% alennuksella eli hintaan 2,69 euroa. Sähköpostiin saamassani kuitissa lukee "Valentines Day Offer (HayDay)". Maksut veloitettiin Googlen kautta Visa-luottokortilta.  Sittemmin myös eräänä toisena yönä sain samanlaisen tarjouksen, joka oli tunnin voimassa. Ostin silloinkin 180 timanttia 57% alennuksella eli hintaan 2,69 euroa. Timantteja olen käyttänyt etupäässä ladon ja viljavaraston laajentamiseen. Tätä lisäystä kirjoittaessani timantteja on tallella vielä 162 kpl.

Alkuperäinen metsämaisema

Kaikki näkemäni muiden Hayday-maatilat ovat sellaisia, että lähes kaikki alkuperäiset luonnonvaraiset puut on kaadettu ja tilalle on ostettu kaikkea mahdollista. Meillä on ihan toisenlainen filosofia: Emme halua harjoittaa laaja-alaista tehomaataloutta, vaan rakentaa kaupunkilaisille sopivan helppohoitoisen pientilan, jossa kunnioitamme alkuperäistä luontoa. Niinpä emme kaada yhtään puuta turhan takia. Muutama puu on kaatunut vahingossa. Tilamme alkuperäinen nimi "Nuukala" viittasi aikomukseemme hoitaa tilaa ilman euroja. Kun sittemmin olen luopunut siitä ajatuksesta, tilamme ainutlaatuinen ominaisuus näyttää olevan se, että alkuperäisiä havupuita on kaadettu mahdollisimman vähän. Tilamme on ikäänkuin suomalaismetsässä, siksi sen uudeksi nimeksi annettiin Suomela.

Tilalla olleet pienet suot raivasin, mutta siitä seurasi, että kymmenittäin sammakoita hyppeli pitkin pihaa ja autotielläkin. Siksi ostin tilan takareunaan pienen lammikon. Oli todella hauskaa katsella, kun sammakot hyppivät eri puolilta lammikon suuntaan ja lopulta lammikkoon. Etupihalle jäi vielä viitisen sammakkoa, mutta ne eivät häiritse.

Emme ole hankkineet maatilallemme läheskään kaikkea, mikä olisi jo tähän mennessä ollut mahdollista. Mahdollisuudet lisääntyvät asteittain sitä mukaa kuin tilan tasoluokitus nousee. Eilisillasta alkaen tilamme on nyt tasolla 27. Torstaina 24.4.2014 pääsimme tasolle 30.

Peltoviljely

Meillä on nyt yhteensä 42 yksikköä viljeltyä peltoa (tällä tasolla voisi olla 45). Normaalisti viljelemme seuraavia kasveja:
- Vehnää 6 yksikköä.
- Maissia 6 yksikköä.
- Sokeriruokoa 6 yksikköä.
- Soijapapua 6 yksikköä.
. Porkkanaa 5 yksikköä.
- Kurpitsaa 5 yksikköä.
- Chiliä 4 yksikköä.
- Indigoa 4 yksikköä.
Suurten laivatilausten toimittamiseksi jotakin tilattua kasvia voidaan tilapäisesti viljellä normaalia suuremmalla alalla ja pitää vastaavasti taukoa joidenkin muiden kasvien viljelyssä. Viljavarastomme koko on tällä hetkellä 150 yksikköä. Tilanne lauantaina 26.6.2014: viljeltyä peltoa 48 yksikköä, viljavaraston koko 200 yksikköä. Uutena viljelykasvina, joka tuli mahdollisiksi vasta hiljattain tasokorotuksen yhteydessä on tomaatti.

Muut istutukset

Tuottavia istutuksiamme ovat omena- ja kirsikkapuut, vadelmapensaat ja karhunvatukkapensaat. Lisäksi vaimoni on istuttanut hillitysti koristekasveja.

Karja

Pidämme vain 5 lypsylehmää ja 6 munivaa kanaa. Molempia voisi olla kolminkertainen määrä. Porsaita ja lampaita emme kasvata vaan ostamme pekonin, villan ja valmiit villatuotteet toisilta tilallisilta aina silloin, kun tarvitsemme niitä meille tehtyihin tilauksiin.

Lemmikkieläimet

Tällä hetkellä emme vielä saisikaan tilalle lemmikkieläimiä, mutta emme aio niitä myöhemminkään hankkia. Olemme käyneet muiden tiloilla katsomassa erilaisia koiria, kissoja, hevosia ja aaseja, mutta emme ole niihin ihastuneet. Luonnovaraisina eläiminä tilalla on sammakoita, lintuja, perhosia ja toisinaan yksinäinen kettu.

Tuotantolaitokset

Tilallamme on seuraavat tuotantolaitokset, vain yksi kutakin, vaikka joitakin olisi jo saanut ostaa useampiakin:
- Meijeri: tekee maidosta kermaa, voita ja juustoa, myöhemmin jotakin muutakin.
- Sokerimylly: tekee fariinisokeria, kidesokeria ja siirappia.
- Rehumylly: tekee rehua tuotantoeläimille, meillä siis lehmille ja kanoille.
- Popcorn-kattila: tekee neljää erilaista popcornia.
- Grilli: paistaa pekonia ja munia, lettuja, hampurilaisia ja myöhemmin muutakin.
- Leipomo: paistaa vehnäleipää, maissileipää, keksejä, vadelmamuffinsseja  ja karhunvatukkamuffinsseja.
- Piirakkauuni: paistaa porkkanapiirakoita, kurpitsapiirakoita, pekonipiirakoita ja myöhemmin muutakin.
- Sulatusuuni: tekee malmista hopea- kulta- ja platinaharkkoja.
Eräitä muitakin tuotantolaitteita olisi ollut jo mahdollista hankkia, mutta emme ole pitäneet sitä taloudellisesti järkevänä. Kaikki valmistetut tuotteet menevät aluksi latoon, jossa meillä on tällä hetkellä varastotilaa 225 yksikköä. Lato on 26.4.2014 kooltaan 300 yksikköä.

Muut rakennelmat

- Ilmoitustaulun viereen kuorma-auton odotuspaikalle ostin penkin.

- Huonokuntoinen puulaituri on korvattu vahvalla kivilaiturilla, jossa käy nyt laiva kerran vuorokaudessa. Laivaan tilataan aina laatikkokaupalla maataloustuotteita.

- Rapistunut ja sen vuoksi suljettu kaivos on kunnostettu ja otettu uudelleen käyttöön. Sieltä voi saada louhimalla hopeamalmia, kultamalmia, platinamalmia ja jopa timantteja.

- Varhain tänä aamuna hankin tilalle muutaman neliömetrin lisämaata ja siihen kaivon. Myöhemmin vaimoni osti muutaman neliömetrin lisämaata ja istutti siihen omenapuita.

-Tilan maapohjasta pilkahtaa esille toisinaan yllätyslaatikoita. Useimmiten ne ovat lukittuja ja avaaminen maksaa 3 timanttia. Laatikon sisältö selviää yllätyksenä vasta sen avaamisen jälkeen. Avaamissani laatikoissa on ollut jokin työkalu tms, rahaa tai timantteja. Ellei laatikkoa avaa, se katoaa.

Kaupankäyntiä tukevat toiminnot

- Tilalla on ilmoitustaulu, johon ilmestyy tuotetilauksia. Kun tietty tilaus on valmiina toimitettavaksi, kuorma-auto vie tuotteet tilaajalle (esim. kouluun, lastentarhaan, kirkkoon, panimoon, jne) ja tuo paluumatkalla maksuna kolikoita ja sinisiä tähtiä eli kokemuspisteitä. Kolikoita voi käyttää tuotteiden ostamiseen. Kun on kerännyt vaaditun määrän kokemuspisteitä, saa maatilalleen tasoluokituksen korotuksen. Jokainen tasokorotus vaatii aina paljon enemmän kokemuspisteitä kuin edellinen tasokorotus.

- Tilalla käy jalkaisin kaksi miestä, yksi nainen sekä yksi nuori tyttö (äitinsä tai mummonsa lähettämänä) tekemässä ostoksia.

- Tien varressa on kioski, johon voi laittaa myyntiin oman tilan tuotteita. Sen kautta pääsee myös ostoksille omien Facebook-kavereiden ja muiden pelin kautta tutuiksi tulleiden tilallisten kioskeille.

- Tien varressa olevassa postilaatikossa on ilmoituslehti, jonka kautta voi ostaa tuotteita ventovierailta tilallisilta.

- Tien vierellä on lepäämässä juoksupoika Tom, jonka voi lähettää etsimään ja ostamaan mitä tahansa tuotetta, jota ei ole edes lehdessä ilmoitettu. Tom työskenteli pari päivää ilmaiseksi, mutta vaatii nyt aikaperusteisen palkan. Lyhin työaika on 1 vuorokausi, joka maksaa 15 timanttia.

Lähiajan suunnitelmat

Rannassa on vanha huonokuntoinen vene, joka on kuulemma setäni entinen kalastusvene. Sen aion kunnostaa, kun olen saanut säästetyksi siihen tarvittavat 39.000 kolikkoa. Euroilla en viitsi niitä kolikoita ostaa, mutta tuhat kolikkoa maksaisi keskimäärin noin yhden euron (hinta riippuu kerralla vaihdettavan valuutan määrästä). Siis ostamalla noin 39 eurolla kolikoita saisin veneen heti kuntoon. Maataloustuotteita tuottamalla  ja myymällä 39.000 kolikon ansaitsemiseen menee monta päivää, riippuen tietysti ahkeruudesta.

Kun vene on kunnostettu, sillä pääsee kalastamaan ja voi käydä joen toisella puolella, minne voi perustaa kalastajamökin ja erilaisia kalastukseen liittyviä laitoksia. En kuitenkaan aio ryhtyä kalastamaan, mutta voisin ehkä hankkia pienen mökin vastarannalle ja käydä siellä veneellä. Muuten maatilamme onkin jo sellainen kuin halusin sen olevan, joten lisää viljelymaata, eläimiä tai tuotantolaitoksia en sinne enää kaipaa. Sain veneen kuntoon torstai-iltana 24.4.2014. Olen käynyt sillä muutaman kerran joen toisella puolella, missä vanha kalastajaukko tunnisti veneen setäni vanhaksi kalastusveneeksi. Hän opasti minulle kalastusta, mutta siihen en innostunut.

Vierailumahdollisuudet

En ole onnistunut ottamaan tilaltamme valokuvia, joita voisi täällä näyttää. Kaikki Facebook-kaverini, joilla on oma Hayday-maatila, pääsevät meidän tilalle sen kautta. Youtubessa on runsaasti videoita muiden maatiloilta, kuten tämä nopeutettu kuvaus tasolta 18, jolle itse pääsimme kahdeksassa päivässä: https://www.youtube.com/watch?v=rQTjUNedyHQ  Huomautan kuitenkin vielä siitä, että meidän maatilalla on aivan eri näköistä! Valitettavasti en ole onnistunut ottamaan siitä näytönkuvia.


MIKÄ JA MISSÄ ON "HAY DAY"?

HayDay on suomalaisen SuperCell Oy:n kehittämä mobiililaitteilla pelattava peli, jonka voi ladata maksutta Applen laitteisiin App Storesta tai Android-laitteisiin Googlen Play-kaupasta. Android-version tulee olla 4.0.3 tai uudempi, iOS-version 4.3 tai uudempi.

HayDay tuli Suomessa yleisesti tunnetuksi, kun japanilaiset pelialan toimijat ostivat 51% vuonna 2010 perustetun SuperCell Oy:n osakkeista 1,1 miljardin euron kauppahinnalla syksyllä 2013.

HayDayn lataaminen ja käyttäminen on maksutonta, mutta tavoitteiden saavuttamista voi nopeuttaa ostamalla oikealla rahalla pelissä käytettäviä maksuvälineitä, joita ovat kolikot ja timantit. Kolikkoja on vain yhdenlaisia eikä niissä ole merkittynä mitään raha-arvoa. Samoin kaikki timantit ovat keskenään saman arvoisia. Kolikoilla ei voi ostaa timantteja eikä timanteilla kolikoita. Lisäksi pelissä käytetään maksuvälineinä erilaisia kuponkeja, joita ei voi rahalla ostaa.

HayDayn kioskilla ja ilmoituslehden kautta pelaaja tekee kauppoja maataloustuotteilla muiden todellisten pelaajien kanssa. Lisäksi pelissä on kuvitteellisia ostajia, jotka tekevät tilauksia tai käyvät jalkaisin tilalla ostoksilla.

HayDay on kytketty Facebookiin ja kytkettävissä Google+ -palveluun, mikä mahdollistaa esim. oman tilan siirtämisen mobiililaitteesta toiseen. Facebook-kaverit voivat vierailla toistensa maatiloilla. Pelaaminen vaatii toimivan internet-yhteyden Supercell-yhtiön palvelimeen. Sitä ei tarvitse mitenkään avata, mutta joskus peli ei käynnisty vaan tulee ilmoitus "Yhteyttä palvelimeen ei saada" tai "Palvelinta huolletaan".  Sitä on siis turvallisinta pelata mobiililaitteilla, joiden internetliittymän datan siirrosta ei veloiteta käytön mukaan.