2023-06-19

Viikko 25/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 25, joka alkoi maanantaista 19.6.2023 ja päättyi sunnuntaihin 25.6.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/25-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 25.6.2023:

Jatko tulee tähän väliin ...

Klo 13: ARTIKKELI VALMISTUI
Välillä kävin syömässä pikaisesti kana-aterian vihannesten kanssa, juomana tomaatti- ym. luomumehu ja sitten pieni murukahvi köyhän ritarin kanssa.  Sitten jatkoin eilen illalla aloittamani artikkelin www.ahjos.info/tarkastus laatimista. Nyt se on valmis, mutta luen sen joskus vielä läpi levänneillä aivoilla ja teen ehkä pieniä korjauksia ennen kuin alan jakaa sitä aktiivisesti. Nyt alan keräillä pyykkiä pestäväksi illalla talon pesutuvassa.

Klo 8.20 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Kirjoitin ensin tämän ja sitten jatkoin eilisen päivän kohdassa "MYÖHÄISILTA" mainitsemani artikkelin laatimista.

Klo 8-8.20: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin nopeasti mysliä kevytmaidon kanssa, paistamani kananmunan ja aamulääkkeet.

Lauantai 24.6.2023 - Juhannuspäivä :

Klo 21-01: MYÖHÄISILTA
Heikki Jalkanen pyysi Facebookissa minua kertomaan, mitä se paljon mainostamani 16-sivuinen raportti toiminnantarkastuksesta sisältää. Siitä sain idean julkaista artikkelin "Näin suoritan asunto-oskeyhtiön toiminnantarkastuksen". Aloitin sen kirjoittamisen osoitteeseen www.ahjos.info/tarkastus  

Klo 20 alkaen: ILTA
Nukuin taas noin tunnin verran klo 20-21. Sitten söin vaimoni tänään ostamia kirsikoita ja nautin nykyisin vakiintuneen iltapalan, johon kuuluu mukillinen kamomilla-teetä, siivu saaristolaisruisleipää sulatejuustoviipaleen kanssa ja iltalääkkeet (Calcihew Extra, B-vitamiinit, magnesiumsitraatti ja Gefilus). 

Klo 16 alkaen: PÄIVITYKSIÄ ja SOME-UUTISIA
Tein viimeistelyä vaille vaille valmiiksi sivuston Svision.net viikon kuluttua julkaistavan päivityksen. - Olin jo aiemmin lukenut suomennettuna puheen, jonka Venäjän presidentti piti tänään aamulla. Siellä on tänään alkanut tapahtua uskomattomia asioita. Nyt luen, miten asiat ovat päivän kuluessa kehittyneet. Sitä ihmettelen, mistä yksityinen palkka-armeija, jossa on sen johtajan mukaan 25.000 sotilasta, saa rahaa palkkojen maksuun silloin, kun se toimii maan puolustusministeriötä vastaan.

Klo 14-15.30: S-MARKETISSA
Juhannuspäivänä Helsinki on aina parhaimmillaan, kun "junantuomat" asukkaat ovat entisillä kotiseuduillaan ja on todella hiljaista. Kävin rollaattorilla läheisessä Malmin S-marketissa. Suosimani "sokeroimaton" Alpen-mysli oli loppu.  Edellisellä käynnillä olin ostanut Valion sulatejuustoa, jonka "Parasta ennen"-päivä oli ollut jo noin kuukausi ennen ostopäivää. Valitin siitä silloin heti S-mobiili-järjestelmän kautta. Sain silloin sähköpostiin vastauksena pahoitteluviestin, jossa kerrottiin, että minulle on hyvitetty sen juuston hinta ja voin lunastaa sen kassalla 1 tai 2. Tänään näytin sitä sähköpostiviestiä kassalla 1, jolloin tämänpäiväisten ostosten kuitissa näkyy käteissuorituksena sen hyvityksen määrä. Sitten yllättäen jostakin ilmestyi paikalle toinen myyjä, joka ojensi minulle Pauligin Juhla Mokka -kahvipaketin ja Fazerin sinisen suklaalevyn. Hän sanoi hymyillen, että saan ne kaupanpäällisiksi! 

Klo 12.30-13.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pitkäikainen stressi ja väsymys purkautui nukkumisena, jonka aikana näin useita unia. Niissä ei tapahtunut mitään kovin erikoista, mutta olen unen tapahtumissa yleensä voimakkaasti läsnä. Yleensä herään aina viimeistän klo 11 ruokatunnin alkaessa. En muista koskaan ennen nukkuneeni ruokatunnin ohitse.  Kotona ei onneksi ole yhtä ankara kuri kuin eräissä sairaaloissa, missä ruoka-ajan nukkunut jää ilman ruokaa. Söin vaimoni tänään paistaman kassler-pihvin eilisen vihanneswokin ja Saarioisen kasvissalaatin kanssa. Juomana tomaatti- ym. luomumehu.  

Klo 7.20 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Siirryin työhuoneeseen pöytätietokoneen ääreen. Kirjoitin aluksi tätä päiväkirjablogia torstain saunaillasta tähän hetkeen. Sitten katselin ja päivitin Microsoft ToDo-ohjelman tehtäväluetteloita. Siinä on nyt 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin" ja 7 tehtävää kohdassa "Tänään". Niistä varmasti osa siirtyy huomiseksi. Huomiselle ei ole tässä vaiheessa merkitty muuta kuin pesutupa klo 19-21. - Seuraavaksi viimeistelin ja julkaisin sivuston Svision.net viikkopäivityksen. Ilmoitin siitä yhdessä Google-ryhmässä ja kahdessa Facebook-ryhmässä. Sitten vastasin Pentille Baltimoreen. Klo 9.20 siirryn tietokoneen äärestä aamutoimille eli peseytymään ja pukeutumaan.  

Klo 6 - 7.15: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. Luin Pentin Baltimoresta lähettämän sähköpostiviestin ja tuttujeni kirjoituksia Facebookista. Söin jääkaapista loput toissa-aamuna keittämästäni kaurasuurimopuurosta ja  yhden kananmunan paistettuna. Pesin vaimoni minulle jättämät tiskit.  

Perjantai 23.6.2023 - Juhannusaatto:

Klo 17-21: ULKOILUA
En ollut moneen päivään käynyt lainkaan ulkona, mutta kun sain tuon tarkastusraportin lähetetyksi, kävelin Malmin sairaalapuistoon, missä istuin pitkään puistonpenkillä. Nautin rauhasta ja lämpimästä kesäillasta - olihan sentään juhannusaatto, jolloin kaupunki on tavallista hiljaisempi. Kirjoittelin Facebookiin aikajanalleni ja lähetin yksityisviestin sairaanhoitajalle, joka 12 vuotta aiemmin vietti koko yön seurassani, kun olin saanut kantasolusiirron edellisenä päivänä.

Klo 12-17: TOIMINNANTARKASTUSRAPORTIN VIIMEISTELY
Viimeistelin 16 sivuisen tarkastusraporttini. Klo 16.59 lähetin sen PDF-tiedostona sähköpostin liitteenä taloyhtiömme isännöitsijälle ja hallitukselle "toimenpiteitä varten" ja tilintarkastajalle tiedoksi. Saatekirjeessä esitin 5 kysymystä, joihin odotan vastausta, ja 3 kysymystä, jotka aion esittää yhtiökokouksessa ensi tiistaina. Kerroin osallistuvani kokoukseen etäyhteydellä kotikoneelta, mutta pyysin, että mahdollisen yhteyskatkon sattuessa nuo kysymykset kuitenkin käsiteltäisiin kokouksessa ennalta lähetettyinä kysymyksinä.

Klo 10.30-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ensin aamutoimet. Sitten söin ensimmäistä kertaa ostamani HK:n kalapaistoksen, jonka pakkauksen kansipahvissa sitä kuvataan mm. näin. "Pakkalan perinteinen kalapaistos. Uunikalaa herkullisessa juustokastikkeessa maukkaan muusin kera. 300 G.  Intohimona maku. Jo vuodesta 1913. Tuttu tuote, uusi ilme!" .  Siinä on 33% kalaa, joka on seitiä. En tiedä, ostanko toista kertaa. - Tuon kanssa söin Saarioisen "raikasta kasvissalaattia". Juomana tomaatti- ym. luomumehu.

Klo 9.10-10.30: AAMUPÄIVÄ
Jatkoin taloyhtiön toiminnantarkastusraportin laadintaa.

Klo 6.30-7.15: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin jääkaapista puolet eilisen kaurasuurimopuuron puolikkaasta.

Torstai 22.6.2023:

Klo 17 jälkeen: ILTA
Olinkin niin väsynyt, että en jaksanut lähteä saunaan. Sen sijaan nukuin pari tuntia sängyn päällä päivävaatteissa ennen varsinaista nukkumaan menoa.

Klo 15.30-17: VALMISTAUTUMISTA SAUNAAN
Lepäilen rankan kirjoitusurakan jälkeen, syön jotakin ja valmistaudun saunaan lähtöön.

Klo 12-15.30: TALOYHTIÖN TOIMINNANTARKASTUS JATKUI
Sain viimeistelyä vaille valmiiksi 16-sivuisen raporttini suorittamastani toiminnantarkastuksesta ja sen saatekirjeestä.  

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana eilistä, mutta edelleen herkullista jauheliharuokaa parin pienen keitetyn perunan, Saarioisen kasvissalaatin ja Vaasan Verso Ruispalan kanssa, levitteenä Becel ja juomana tomaatti- ym. luomumehu.

Klo 10.30-11: TAUKO
Vasta tässä vaiheessa katson sähköpostit, some-uutiset ja keskusteluryhmät sekä suoritan aamutoimet.

Klo 7-10.30: AAMUPÄIVÄ
Kävin syömässä pikaisesti puolet juuri keittämästäni puurosta ja yhden paistetun kananmunan. Sen jälkeen jatkoin toiminnantarkastusraportin laatimista. Sain sen nyt kirjoitetuksi loppuun, eli tämän jälkeen on edessä vielä sen viimeistely. Siihen tuli 15 sivua. 

Klo 5.40-7: AAMU
Ensin kävin parvekkeella hengittämässä ja laitoin puuron valmistumaan kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Siirryin jo klo 6.10 pöytätietokoneen ääreen tarkoituksena jatkaa raporttiani taloyhtiön toiminnantarkastuksesta. Kirjoitin kuitenkin ensin tämän blogitekstin. 

Keskiviikko 21.6.2023:

Klo 18-20.30: ILTA
Pääsin taloyhtiön asioissa tärkeän kynnyksen päälle kun sain selville, miten lainoja on käsitelty ja mitä on ilmeisesti tehty väärin. Tästä eteenpäin tarkastusraportin laadinta lienee jo toivottavasti alamäkeä, joka menee omalla painollaan. Noin klo 18 olin työskennellyt itseni uuvuksiin ja lähdin ulos kävelemään vakiolenkkini, jonka loppupäässä tuuletin autoani. Kun pidin ovea auki tunnin ajan, sisälämpömittarin lukema laski 31º:sta 29º:en. Noin klo 19.15 lähdin kotiin, missä söin kaksi vaimoni juuuri paistamaa Bratwurstia ja kaksi pientä keitettyä perunaa. Sitten vastasin muutamiin Facebook- ja sähköpostiviesteihin. Lopuksi kirjoitin tämän.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Ensin kirjoitin tätä päiväkirjablogia eilisillasta alkaen. Sitten jatkan taloyhtiön toiminnantarkastusraportin laadintaa.

Klo 11.30-12.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni eilen tekemä maukas jauheliharuoka keitettyjen perunoiden ja ruisleivän kanssa. Juomana tomaatti- ym. luomumehu. 

Klo 10.30 - 11.30: AAMUPÄIVÄ - FACEBOOKISSA ja S-PANKISSA
Katsoin, miten illalla Allogeenisen kantasolusiirron saaneiden ryhmässä julkaisemaani kirjoitukseen oli reagoitu. Siihen oli tullut 47 tykkäystä ja 10 onnittelukommenttia!  Luin some-uutiset ja sain tietää, että Olli Rehn on ilmoittanut ryhtyvänsä presidenttiehdokkaaksi. - Sitten suoritin aamutoimet. - Menin S-pankin verkkopankkiin, jossa ensin huomasin, että S-pankki on nostanut Prime-korkoaan 0,3% ja se on nyt 2,30%. Minulla on siellä yksi tili. jonka korko on sidottu Prime-korkoon, mutta sen korko ei ole yhtä hyvä kuin mitä saa nyt eräistä muista pankeista. Aion lopettaa sen tilin elokuun puolivälissä, kun sinne on tullut eräs tilisiirto. Tutkin verkkopankista, onko siellä tilin lopetuspainike. Näyttää olevan, joten voin sitten tehdä sen lopetuksen itse. Otin vielä käyttöön uuden tunnuslukutaulukon, kun vanhan tunnusluvut ovat jo melkein loppuneet.  Minulla on kyllä käytössä myös matkapuhelimessa  S-mobiili-sovellus, jolla voi hoitaa mm.  juoksevia pankkiasioita.

Klo 8.10-8.40: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. En keittänyt puuroa, koska heräsin niin myöhään, vaan söin mysliä  (ALPEN - No Added Sugar Swiss Style Muesli) kevytmaidon kanssa ja paistoin yhden kananmunan. Luettuani Pentin Baltimoresta lähettämän viestin menin taas takaisin nukkumaan. 

Tiistai 20.6.2023:

Klo 20 jälkeen: VIESTI ALLOGEENISEN KANTASOLUSIIRRON SAANEILLE
Julkaisin Suomen Syöpäpotilaat ry:n Facebook-ryhmässä "Allogeenisen kantasolusiirron saaneet" pitkän viestin, jossa kerroin, että tällä viikolla tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun sain allgoneesisen kantasolusiirron. Kerroin siinä myös leukemiani paranemisesta, selkänikaman murtumisesta ja nykyisestä terveydentilastani. Tuollaisella tukifoorumilla useimmat kirjoittajat eivät ole vielä parantuneet, joten uudet jäsenet saavat helposti sellaisen käsityksen, että kukaan ei parane. Siksi on tärkeää ja tervetullutta, että myös monia vuosia kantasolusiirron jälkeen eläneet kertovat itsestään. 

Klo 19.30 alkaen: ILTA
Käväisin OP-verkkopankissa ja sain tietää, että osuuspankit nostivat eile prime-korkoaan. Minulla ei ole siellä kuitenkaan mitään sellaista asiakassuhdetta, johon se vaikuttaisi. - Selasin nopeasti läpi Lemmen viemän tänään Saksassa televisiossa esitetyn jakson nähdäkseni, onko sarjaan eilen tullut laulajatar Vanessa Mai vielä siinä mukana. Ei ollut joten hänellä oli todella lyhyt rooli. Samalla sain kuitenkin tietää yhden asian, jolla on uutisarvoa sarjan suomalaisille katsojille.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - UUDEN HALLITUKSEN ESITTELY
Koko iltapäivän tutkin keskittyneesti taloyhtiön tilinpäätöstä ja laadin omaa tarkastusraporttiani. Katsoin kuitenkin välillä ISTV:stä suorana lähetyksenä tiedotustilaisuuden, jonka uusi hallitus piti heti tultuaan nimitetyksi ja uusien ministerien vannottua valansa. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - PÄÄMINISTERIN VALINTA
Ruokana taas yhdenlainen kassler-pihvi ja vaimoni tekemää salaattia. Juomana Helsingin hyvä kraanavesi, jota minun lapsuudessa jotkut miehet sanoivat joskus Huberin viinaksi. Klo 11.20 alkoi eduskunnassa äänestys, hyväksytäänkö presidentti Niinistön ehdotuksen mukaisesti Petteri Orpo Suomen pääministeriksi. Katsoin ISTV:stä suorana äänestyksen tuloksen julistamisen ja Orpon lyhyen kiitospuheen. Orpo toimi puhemiehenä myös häntä koskeneen äänestyksen ajan. 

Klo 5.30-6: AAMU - PANKKITEKNIIKKAA
Katsoin heti klo 5.30 uteliaisuuttani, oliko eläke tullut tilille jo näin varhain. Oli tullut. Olen määritellyt, että tililtä siirtyy aina eläkkeen maksupäivänä tietyt vakiosummat eräille muille tileille. Ne oli näköjään veloitettu tililtä jo ennen eläkkeen kirjaamista, jolloin tilin saldo ei ylittänyt hetkeäkään määrittelemääni hälytysrajaa, minkä ylityksestä tulee puhelimeen ilmoitus tekstiviestinä. Parvekkeella hengittämässä. Söin toissaaamuisen puuron lopun, joka oli noin 1/4 silloin keittämästäni määrästä, sekä yhden juuri paistamani kananmunan. Sitten menin takaisin nukkumaan.

Maanantai 19.6.2023:

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Laitoin pyykkiä  pesukoneeseen 30º pesuun. Siirryin pienen murukahvikupillisen ja kääretorttupalan kanssa työhuoneeseen pöytätietokoneen ääreen. Makeaa kääretorttua ei ole terveellistä syödä heti ruoan päälle, mutta siihen merkitty eräpäivä 19.6.2023 houkutteli sen jo syömään. Sitten aloin kirjoittaa tätä. Tämän jälkeen jatkan taloyhtiön tilinpäätöksen tutkimista kohdasta Tase: Vaihtuvat vastaavat: Rahat ja pankkisaamiset.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit! 
Ruokana jälleen kassler-pihviä, mutta nyt tuoretta ja erilaista kuin edellisinä päivinä. Sen kanssa pari eilen keitettyä perunaa, sipulisilliä ja vaimoni juuri tekemään tuoretta salaattia. Juomana tomaattimehu.

Klo 8.30-10:45: AAMUPÄIVÄ
Nukuin taas koko aamupäivän. Tästä tavasta en ole ylpeä. 

Klo 7-820: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin jääkaapista puolet eilen keittämäni kaurasuurimopuuron puolikkaasta. Jotenkin se annos tuntuu suurentuneen, kun se on ensin hautunut kannen alla, kunnes on jäähtynyt. Siis heti keittämisen jälkeen syön puolet, mutta seuraavana päivänä jäljelle jäänyt puolikas tuntuu liian suurelta annokselta kerralla syötäväksi.

Työviikon 25/2023 avaus:
Tämä viikko on valtakunnallisella tasolla merkittävä, kun maan hallitus vaihtuu. Henkilökohtaisesti aion tälläkin viikolla vielä keskittyä taloyhtiön toiminnantarkastukseen. Lähetin jo aiemmin isännöitsijälle sen toiminnantarkastuskertomuksen, joka on jo jaettu osakkaille yhtiökokouskutsun liitteenä, sekä erillisen selvityksen valokuvineen eräiden autopaikkojen käytöstä, mutta yksityiskohtaisempi kirjanpidon ja tilinpäätöksen yms tutkiminen on vielä kesken. - Jos autokorjaamosta ilmoitetaan, että marraskuussa pysäköintipaikalla kolhittuun autooni tilatut varaosat ovat Saksasta saapuneet, vien auton korjaamolle Vantaalle ja tulen taksilla- junalla- bussilla kotiin.