2023-06-28

Viikko 26/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 26, joka alkoi maanantaista 26.6.2023 ja päättyi sunnuntaihin 2.7.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/26-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 2.7.2023:

Olin vieläkin hirveän väsynyt. Aamupäivällä en jaksanut tehdä mitään hyödyllistä. Seurasin VR:n palvelusta lyhyelle lomamatkalle lähteneen vaimoni junan kulkua.  Iltapäivällä katsoin pitkästä aikaa kaksi tuoreinta jaksoa Lemmen viemästä. Ymmärsin kaiken siinä puhutun ilman sanakirjaa, joten tein muistiinpanoja vain juonesta mutta en käytetystä kielestä.

Lauantai 1.7.2023:

Kirjoitin tuoreet verikoetulokset drive.google.comiin. Olen tallentanut ne siellä taulukkoon vuodesta 2015 alkaen. Jaoin Facebook-aikajanallani Karavaanarit -ryhmästä kopioimani ilmakuvan Kauhavan lentokentältä, missä oli 80.000 Suviseurat 2023 -osanottajan  matkailuajoneuvoja valtava määrä pysäköityinä siisteihin tarkasti mitattuihin riveihin. Jaoin Facebookissa myös Iltasanomien viikkoliitteen artikkelin, jonka aiheena oli Lemmen viemää, koska sen jakso nro 4.000 esitetään Suomessa televisiossa alkavan viikon keskiviikkona 5.7.2023. Jaoin omalle Google-ryhmälleni "Lemppari" viestin, jossa kerroin sarjan lähiajan tapahtumista Suomessa. - Illalla vietin "karavaanarielämää kotipihalla".

Perjantai 30.6.2023:

En jaksanut tehdä muistiinpanoja enkä enää muista, mitä silloin tein. Sen tiedän, että en missään käynyt. Illalla vietin "karavaanarielämää kotipihalla".

Torstai 29.6.2023:

Klo 16 alkaen  ILTA:
En jaksanut tehdä muistiinpanoja enkä enää muista, mitä silloin tein.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Laitoin alusvaatepyykin kotikoneeseen pesuun ja aloin kirjoittaa tätä. Minullahan on koko tämä viikko vielä kopioimatta sivustolle timontti.ahjos.info.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Vietin siis "karavaanarielämäää kotipihalla" klo 11:een saakka, jolloin lähdin kotiin syömään. Ennen lähtöä autosta sain jo viestin, jonka mukaan minulla on Maisassa uusia tutkimustuloksia. Siellä olivat siis jo valmiina tämänaamuisten verikokeiden tulokset. Veriarvoni olivat käytännöllisesti samalla tasolla kuin edellisessä mittauksessa. Luultavasti lääkäri kirjoittaa vain lausuntona, että veriarvot ovat entisellä tasolla eikä ole aihetta toimenpiteisiin. Ainoa, minkä suhteen hän on aiemmin harkinnut ja pyytänytkin jotakin jatkotutkimusta, on hiukan koholla oleva  "ALAT". Kotona söin vaihteeksi vaimoni jo aiemmin paistaman kassler-pihvin tänään paistettujen perunoiden kanssa, lisänä sipulisilliä ja tomaatti.

Klo 9.30-10.30: KOTIMATKA 
Kävelin sairaalasta autolleni, joka oli pysäköitynä vakiopaikallaan taloyhtiön pysäköintialueella. Aloin siellä kirjoittaa tätä, kunnellen samalla musiikkia autoradiosta. Autossa olevilla välineillä pystyn kirjoittamaan Googlen blogspot-sivustolle, mutta en omalle sivustolleni timontti.ahjos.infoon. Kopioin tämän ja eilen autossa kirjoittamani tekstit sinne joskus myöhemmin kotona pöytätietokoneella.

Klo 7.30-9.30: MALMIN SAIRAALAN KAHVIOSSA
Siirryin laboratoriosta kahvilan luona olevalle sohvalle odottamaan kahvilan avautumista klo 8. Kirjoitin kahvilassa tarjolla olevasta puuroaamiaisesta Facebookiin aikajanalleni ja otin sinne myös yhden valokuvan. En liitä tähän blogiin valokuvia, koska kuvakertomuksena tästä tulisi liian suuritöinen.

Klo 7.20- 7.30: MALMIN SAIRAALAN LABORATORIOSSA
Sairaalaan saapuessani laitoin ensin takin asiakkaille tarkoitettuun lukittavaan vaatekaappiin. Niitä kaappeja on siellä noin 30. Kokemukseni mukaan kukaan muu ei minun lisäkseni käytä niitä edes talvella! Kävin vielä ennen jonotuslapun ottoa vessassa ja ilmoittamassa vahtimestarien koppiin, että keskimmäisen vessan toinen rullapyyhe oli jotenkin jumissa. Selvästi pyyhe ei ollut vielä loppuun käytetty. Vasta sen jälkeen otin jonotuslapun. Siinä oli numero 9 ja taululla näkyi, että nro 8 oli jo otettu sisään. Ehdin istahtaa tuolilla vain pari minuuttia, kun nro 9 kutsuttiin näytteenottoon. Sanoin näytteenottajalle heti, että minulla on klo 8.10 varattu aika, jolloin hän poisti sen systeemistä.

Klo 6-7.20: AAMU
Olin laittanut kännykkään klo 6.30 herätyksen, mutta heräsinkin jo klo 6. Kävin parvekkeella hengittämässä ja suoritin aamutoimet, mutta en syönyt mitään muuta kuin aamun lääkkeet, koska halusin nauttia sairaalan kahvilan puuroaamiaisesta. Minulla oli aika varattuna klo 8.10 Malmin sairaalan laboratorioon verikokeisiin. Kävelin sinne käyttäen yhtä kyynärsauvaa ikäänkuin kävelykeppinä. Tosin kävelen nyt suurimman osan matkasta pitäen kyynärsauvaa kädessä vaakasuorassa ja otan siitä tukea vain tasapainon kannalta vaativissa paikoissa, kuten esim. laskeutuessani bussista jalkakäytävälle. 

Keskiviikko 28.6.2023:

Klo 16-20: LOPPUPÄIVÄ
Syötyäni vielä jääkaapista vaimoni tekemää keittoa lähdin kannettavan Chromebook-tietokoneen kanssa autolleni nauttimaan kesäillasta ja kirjoittamaan tätä - ihan maanantaista alkaen. Välillä satoi vettä lyhyen aikaa tosi rankasti. - Noin klo 19.45 kiinnitin huomiota siihen, että näköpiiriini oli pysäköity iso pakettiauto, jonka takaseinän pariovet olivat selällään ja siellä näkyi parissa kerroksessa päällekkäin noin 20 punaista valoa. Ne olivat sähköpotkulautojen takavaloja. Kuljettaja oli ottanut sieltä kaksi sähköpotkulautaa ja vei ne kadun varteen jalkakäytävän reunaan siististi pysäköityinä. - Kellon tullessa pian 20.30 valmistaudun kotiin lähtöön. Mietin, pitäisikö minun vielä tänään silittää aamuksi puhdas paita. Olen varannut klo 8.10 näytteenottoajan. Otetaan verikokeita, jotka liittyvät 12 vuotta sitten saamani leukemiahoidon pitkäaikaisseurantaan.

Noin klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Lähetin isännöitsijälle sähköpostiviestin, jossa kiitin ensin häntä rakentavasta suhtautumisesta eilisen yhtiökokouksen eri kohdissa esittämääni kritiikkiin. Samalla ilmoitin, että asuntomme kylpyhuoneremontin aloittamiselle ei ole enää estettä. Olin pyytänyt, että sitä ei aloiteta ennen yhtiökokousta, koska tarvitsen siihen saakka kotona työrauhan.

Noin klo 10.30 alkaen: RUOKATUNTI
Vaimoni oli lähtenyt isänsä kanssa asioille, mutta jättänyt minulle ruokaa jääkaappiin. Söin sen ja seurasin samalla suoria lähetyksiä eduskunnasta, missä äänestettiin yhden ministerin luottamuksesta, koko valtioneuvoston luottamuksesta ja hallitusohjelmasta sekä eräistä nimeltä mainittujen kansanedustajien tekemista aloitteista, joiden sisältöä en tiennyt.

Klo 6.15-6.45: AAMU - HENKINEN KRAPULA
Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin jääkaapista loput eilen keittämästäni kaurasuurimopuurosta. Se on  toisena päivänä aina paremman makuista kuin ihan tuoreena, koska se jätän keittämäni puuron hellalle kannen alle hautumaan siihen saakka, kunnes sen voi jäähtyneenä laittaa jääkaappiin. Paistettuani vielä kananmunan ja syötyäni sen sekä aamulääkkeet menin takaisin nukkumaan. Tunsin itseni aivan tyhjiin ammennetuksi ja henkisesti krapulaiseksi.

Tiistai 27.6.2023:

Klo 17-20: TALOYHTIÖN YHTIÖKOKOUS
Kokous pidettiin läheisen peruskoulun tiloissa siten, että siihen sai osallistua myös etänä tietokoneella tai puhelimella. Minä osallistuin kotoa Chromebook-tietokoneellani. Kokouksen alussa isännöitsijä pyysi, että kamerat suljetaan, koska tietoliikenneyhteys kokouspaikalle oli vain hänen puhelimensa kautta. Yhteyden "kaistaleveys" ei olisi riittänyt, jos etäosallistujat olisivat lähettäneet koko ajan videokuvaa. Hiusten parturointi oli siis sikäli turhaa, että kukaan ei nähnyt siistejä hiuksiani, mutta kyllähän hiusten leikkaus aina parantaa myös omaa olotilaa.

Klo 8 alkaen: VALMISTAUMISTA YHTIÖKOKOUKSEEN
Kävin ensin ulkona kävelemässä vakiolenkkini Malmin sairaalapuistossa.  Laadin ja lähetin isännöitsijälle toiminnantarkastajan palkkiolaskun tilivuodelta 2022. Yhtiökokous on päättänyt vuosittain, että tilintarkastajalle ja toiminnantarkastajalle maksetaan palkkio kohtuullisen laskun mukaan. Ensimmäiset vuodet tein sitä työtä palkkiota laskuttamatta, mutta nykyisin laskutan suunnilleen puolet siitä, mitä tilintarkastaja laskuttaaa. Verohallinto lähettää minulle pyytämättä tätä tuloa varten vuosittain verokirjan, jossa veronpidätys on nolla prosenttia. Se on kätevä sivutulon maksajalle, joka joutuu kuitenkin ilmoittamaan maksamansa palkkion tulorekisteriin. - Sen jälkeen käytin koko päivän yhtiökokoukseen valmistautumiseen. Kävin sitä varten jaetun ja itse kirjoittamani aineiston moneen kertaan läpi. Suoritin vielä joitakin tarkistuksia. Pyyhin pois itseäni sekoittamasta sellaiset lyijykynällä tekemäni merkinnät, jotka olivat jo menettäneet merkityksensä. 

Klo 7-7.20: AAMU
Parvekkeella hengittämässä ja sen jälkeen puuron keittäminen kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Söin puurosta heti puolet ja laitoin loput jääkaappiin. Paistoin ja söin yhden kananmunan.

Maanantai 26.6.2023:

Klo 10 alkaen: LOPPUPÄIVÄ
Mankelin jälkeen oli hirmuisen väsynyt. Halusin lepuuttaa aivojani monta päivää kestäneestä kirjoittamisesta ja päätin olla avaamatta pöytätietokonetta koko päivänä. Se antoi vaimolleni mahdollisuuden hoitaa sillä koneella omia asioitaan. Älypuhelinta kyllä käytin ja näin siitä, että isännöitsijä oli jo aamupäivällä vastannut kysymyksiini, jotka olin esittänyt viikonloppuna lähettämäni toiminnantarkastusraportin saatekirjeessä. Illemmalla vaimoni parturoi hiukseni huomista yhtiökokousta varten.

Klo 8-10: MANKELISSA
Olin pessyt sunnuntai-iltana taloyhtiön pesutuvassa neljä isoa koneellista pyyhkeitä ja vuodevaatteita. Omat froteepyyhkeeni olin kuivannut jo illalla rummussa, vaikka se tekee niille huonoa. Vaimoni pyyheliinat ja kaikki vuodevaatteet olivat yön kuivumassa kuivaushuoneessa ja nyt aamulla mankeloin ne. Pesutuvassa on kaksi pesukonetta, joten neljä koneellista pystyy pesemään 2 tunnissa. Kuivaushuone on periaatteessa käytettävissä vain 2 tuntia varatun pesuajan jälkeen. Sen vuoksi varaan pesuajan aina klo 19-21, jolloin voin jättää omat pyykkini kuivaushuoneeseen yön yli. Mankeli on omassa huoneessaan. Olen ilmeisesti ainoa, joka merkitsee mankelinkin varauksen varauskirjaan. Mankeli on viime talvena vaihdettu uuteen. Se, kuten pesukoneet ja kuivausrumpukin, ovat ruotsalaisia merkkituotteita, mutta en tiedä tehdäänkö niitä vielä Ruotsissa.

Klo 6-7.30: AAMU
Kävin ulkona hengittämässä. En keittänyt puuroa, koska se kestää niin kauan, vaan söin mysliä kevytmaidon kanssa ja yhden paistetun kananmunan.

Työviikon 26 avaus:

Tämän viikon alkupäivinä jouduin antamaan taloyhtiön asioille ykkösprioriteetin. Tiistai-iltana oli yhtiökokous, johon valmistauduin.  Taloyhtiön toiminnantarkastajana minulla oli paljon sanottavaa esityslistan eri kohdissa. Sen jälkeen keskiviikkona minulla oli henkinen krapula-aamupäivä. Aloitan tämän viikon päiväkirjablogin kirjoittamisen vasta keskivikkona joskus klo 16 jälkeen autossa. Kirjoitan tekstin ensin tänne Googlen blogspot-palvelimelle ja kopioin sen vasta myöhemmin kotona pöytätietokoneella, ehkä vasta torstaina, tuolle yllä mainitulle sivustolle.