2023-07-17

Viikko 29/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 29, joka alkoi maanantaista 17.7.2023 ja päättyi sunnuntaihin 23.7.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/29-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.


Sunnuntai 23.7.2023:

Tämän kirjoitin vasta seuraavalla viikolla lyhyistä paperille kirjoittamistani muistiinpanoista, joissa ei ollut muita kellonaikoja kuin heräämisaika:

Arviolta noin klo 10 alkaen: LOPPUPÄIVÄ
- Söin lounaaksi vaimoni tekemää kotiruokaa.
- Lähetin tekniselle isännöitsijälle viestin, jossa kerroin, mitä olimme päättäneet eräiden avointen kysymysten osalta (ei suihkukoppia, saunan oveksi puuovi, jossa kolme kirkasta ikkunaa, sauna muutetaan infrapunasaunaksi). 
- Siirsin tavarani saunasta ja sen pesuhuoneesta parvekkeelle.
- Kun olin kertonut Facebookissa aikajanallani suunnitelmasta muuttaa sauna infrapunasaunaksi, muutamat kaverini kertoivat siellä omista infrapunasauna-kokemuksistaan tai sellaisen puuttumisesta.
- Jalkasen Heikki lähetti linkin erään majoitusliikkeen sivustolle, missä oli paljon tietoa mm. infrapunasaunan terveysvaikutuksista. Siitä sain tietää, että se ei sovi henkilölle, jonka sisällä on metallirakenteita, kuten minulla on selässä.
- Lähetin tekniselle isännöitsijälle toisen viestin, jossa kerroin, että infrapunasauna ei sittenkään tule kysymykseen. Kopioin siihen lukemani tekstin ja Jalkasen Heikiltä saamani linkin sivusta, josta olin tekstin kopioinut.
- Otin paljon kuvia saunasta ja sen pesuhuoneesta, joiden purkaminen alkaa huomenna. Julkaisin kuvat verkkoalbumissa, jonka linkin jaoin vaimolleni ja sähköpostiryhmälle Tuula, Pentti, Heikki-serkku.

Klo 7.25-8.10: AAMU 
Kävin parvekkeella hengittämässä, söin toissapäivän keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 3/3, paistetun kananmunan ja aamulääkkeet. Sitten menin takaisin nukkumaan.

Lauantai 22.7.2023:

Tämän kirjoitin vasta seuraavalla viikolla lyhyistä paperille kirjoittamistani muistiinpanoista, joissa ei ollut muita kellonaikoja kuin heräämisaika:

- Heräsin ja nousin ylös klo 8:20. Kävin parvekkeella hengittämässä ja söin kaurasuurimopuuroa.

- Maksoin perustamani säätiön web-tilin vuosimaksun kahdelta vuodelta Los Angelesissa toimivalle Hostpapa.comille. Maksu 301,11 euroa sisältää myös verkkotunnuksen Ahjos.net vuosimaksun samalta ajalta sekä Suomen arvonlisäveron 24%.

- Kävin rollaattorilla S-marketissa. Lyhyet sadekuurot pääsivät yllättämään mennen tullen.

- Testasin auton jääkaapin toiminnan kaasulla. Sitä ei ollut käytetty pitkään aikaan. Oli myös epävarmaa, toimiiko se auton ollessa etukenossa vai pitäisikö auto pysäköidä toisinpäin silloin, kun jääkaappia pidetään päällä. Autoni on luonnostaan aina hiukan etukenossa ja lisäksi autopaikkani on loivassa alamäessä. Koska jääkaapissa ei ole kompressoria vaan se toimii ns. haihdutusmenetelmällä, se ei kuulemma toimi, jos auto on liikaa kallellaan johonkin suuntaan. Minulla ei ole siitä käytännön kokemusta. Tällä paikalla se kuitenkin toimii riippumatta siitä, kuinka päin auto on pysäköity.

- Koska harkitsimme, että ensi viikolla alkavan kylpyhuoneremontin yhteydessä huoneistomme sisällä oleva sauna muutettaisiin infrapunasaunaksi, kysyin tuntemaltani Tuulalta sellaista koskevia tietoja. Hänellä on Jyväskylässä kerrostalossa kakkosasunto, jonka sauna on muutettu infrapunasaunaksi. Kysymykseni avasi pitkän sähköpostikeskustelun, jonka kuluessa Tuula otti ja lähetti minulle useita kuvia omasta saunastaan ja vastasi kaikkiin kysymyksiini useissa sähköpostiviesteissä.

Perjantai 21.7.2023:

Klo 9.15 jälkeen: LOPPUPÄIVÄ
Tein seuraavia asioita, jotka kirjoitin lyhesti muistiin ilman kellonaikoja:

- Pesin viimeisen pikkupyykin kotikoneella ennen ensi viikolla alkavaa kylpyhuoneremonttia, jonka aikana kotipesukone ei ole käytettävissä. Onneksi meillä on kuitenkin taloyhtiössä pesutupa koneineen.

- Söin lounaaksi vaimoni tekemää kotiruokaa. En kirjoittanut muistiin, mitä se oli.

- Suunnittelin lähiaikojen ruokailuja ja muita järjestelyjä, kun maanantaina alkavan kylpyhuonerenontin aikana aiomme olla päivät poissa kotoa.

- Julkaisin Svision.netin viikkopäivityksen ja tein seuraavan viikon päivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

- Luin HS.fi -sivustolla 20.7.2023 klo 9.23 julkaistun hyvän artikkelin perussuomalaisista. Sen otsikko oli "Ihan oma porukkansa". Tuo otsikko oli kyllä sikäli harhaanjohtava, että sen artikkelinkin mukaan perussuomalaisia äänestävät eivät muodosta yhtenäistä porukkaa vaan heidän joukossa on useita erilaisia ryhmiä. Artikkelissa oli graafinen arvokartta, johon oli merkitty nykyiset perussuomalaiset kansanedustajat, joista vain puheenjohtaja Purra oli nimellä merkitty. Siinä oli merkille pantavaa, että kaikki perussuomalaiset kansanedustajat eivät ole oikeistolaisia, vaan heidän joukossaan on myös vasemmistolaisia. Kaikki ovat kuitenkin arvokonservatiivejä. Valitettavasti tuo artikkeli avautuu vain Helsingin Sanomien tilaajille. Siitä varoittaen jaoin sen kuitenkin Facebookissa aikajanallani ja lähetin linkin serkulleni, joka ei ole Facebookissa, mutta on Hesarin tilaaja. Hän vastasi, ettei oikein jaksa innostua enemmästä persujen analysoinnista ja lausui heistä oman käsityksensä, joka oli erilainen kuin mitä siinä artikkelissa kerrottiin.

Klo 6-7.05: AAMU
Heti herättyäni kokeilin ruokapöydällä yön yli kuivumassa ollutta peruspuhelintani ja totesin, että siinä illalla ollut ongelma oli poistunut. Ei siis ollut tarvetta lähteä ostamaan uutta puhelinta. Käytyäni parvekkeella hengittämässä ja syötyäni kaurasuurimopuuroa, paistetun kananmunan ja aamulääkkeet menin takaisin nukkumaan.

Torstai 20.7.2023:

Klo 20-21: MATKAPUHELINONGELMA
Minulla on älypuhelimen lisäksi ns. peruspuhelin, jota käytän puheluihin ja tekstiviesteihin. Kun siihen tuli nyt tekstiviesti, en pystynytkään lukemaan sitä vaan koko näyttö muuttui ikäänkuin taskulampuksi. Yritin kaikkia keksimiäni konsteja, kuten puhelimen sammuttamista ja akun irroitusta, mutta sama ongelma toistui jokaisen käynnistyksen jälkeen. Päätin käydä heti seuraavana aamuna ostamassa itselleni uuden pienen peruspuhelimen. Tutkittuani eri liikkeissä tarjolla olevat vaihtoehdot valintani oli hiljattain julkaistu 4G-retropuhelin "Nokia 8210 4G". Se on ulkonäöltään kuin eräs suosittu 1990-luvun puhelin, mutta tekniikaltaan moderni. Niitä oli Malmin, Itäkeskuksen ja Viikin Prismoissa. Jätin puhelimen yöksi ruokapöydälle kansi avattuna ja akku poistettuna. Ideana oli, että jos ongelma johtui saunan kosteudesta, se voisi korjautua antamalla sen kuivua. Testasin jo aiemmin, mitä tapahtuu, kun soitin toisella puhelimella siihen. Puhelu meni suoraan MOI-vastaajaan, kuten pitikin.

Klo 17-18: TALOYHTIÖN SAUNASSA
Viikottainen saunavuoro oli nyt sopivaan aikaan vilustumisen estämiseksi, kun rankka vesisade oli kastellut läpimäräksi.

Klo 12-16.30: RANKKA ILTAPÄIVÄ
Kävin laittamassa auton vesisysteemin talven jälkeen kesäasentoon. Siinä piti ensin nostaa suuri määrä tavaroita pois sängyn päältä ja sitten nostaa parisänky pystyasentoon. Se on saranoitu pitkältä sivultaan ja nousee noin 45 asteen kulmaan, missä se pysyy kaasujousien varassa. Silloin pääsee kurkottamaan sängyn alla seinän vieressä olevaan lämmityslaitekoteloon. Siinä on kolme kohtaa, joiden pitää olla kesällä eri asennossa kuin talvella. Talviasennossa vesi valuu systeemistä maahan, kesäasennossa vesi pysyy autossa eli raikasvesitankissa, lämminvesivaraajassa ja putkistossa. Lisäksi pitää nostaa pois ruokapöydän penkin istuintyyny, jonka alla on raikasvesisäiliö ja sen kierrettävä sulkuventtiili. Piti vain tarkistaa, että se on sellaisessa asennossa, jolloin vesi pysyy tankissa eikä valu maahan. - Tuossa vaiheessa vaimoni saapui paikalle ja kuljetimme yhdessä talon pesutuvasta autoon noin 45 litraa vettä. Meillä ei ole huoneistokohtaisia vesimittareita, joten se menee samaan vesilaskuun, ottaako veden omasta kraanasta vai pesutuvasta. Kuljetimme veden rollaattorin korissa 15 litran juomavesikanisterissa. Veden hakuun tarvittiin 4 edestakaista käyntiä pesutuvassa, koska minä en saisi selkävammani vuoksi nostaa yli 10 kg taakkaa. Valitettavasti juuri tuota tehdessä alkoi rankkasade ja kastuimme aivan läpimäriksi. Tämän työn lopuksi testasin, että auton molemmista kraanoista ja suihkusta tulee sekä kylmää että lämmintä vettä ja että wc-pönttöön tulee huuhteluvettä. "Lämmin vesi" oli tietysti sekin yhtä kylmää, koska lämmityslaite ei ollut päällä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit! 
En muista enää, mitä söin, kun kirjoitan tätä vasta lauantai-iltana.

Klo 9.20 -11: AAMUPÄIVÄ
Puhelin piippasi sen merkiksi, että eläke oli tulut tilille. Tarkistin, että tälle eläkkeen maksupäivälle määrittelemäni automaattiset tilisiirrot eräille muille tileille oli tehty.

Klo 7.30-8: AAMU
Parvekkeella hengittämässä. Aamupuurosta annos 3/3. En muista, paistoinko kananmunaa, kun kirjoitan tätä vasta lauantai-iltana. Sitten menin kuitenkin takaisin nukkumaan. 

Keskiviikko 19.7.2023:

Klo 20-22.30: ILTA
Herättyäni vaimoni tuli kotiin ja keskustelimme ajankohtaisista asioista. Ulkona en käynyt koko päivänä. Nautin vakioiltapalani, joka koostuu nykyisin mukillisesta kamomilla-teetä ja Maalahden saaristolaislimpun siivusta. Sen päälle laitoin tänään loput kauan sitten ostamastani Poutun lauantaimakkarasta. Otan sen kanssa tai jälkeen aina iltalääkkeet, jotka ovat: Calcichew D3 Extra, B-vitamiinisekoitus (B12+B6+fooolihappo), magnesiumsitraatti ja Gefilus-kapseli. 

Klo 11.30-20: ILTAPÄIVÄ
Aloin kirjoittaa tätä blogia tiistai-aamusta alkaen. Microsoft ToDo-ohjelmassa on yhteensä 14 tehtävää kohdissa "Aiemmin" ja "Tänään".  Tyhjensin 15 litran juomavesikanisterin, joka on ollut kotona talven yli täynnä vettä satunnaisten vesikatkosten varalta. Niitä on meillä toisinaan ollut talossa tehtyjen remonttien vuoksi ja muualla Helsingissä putkien halkeamisen vuoksi. Lähipäivinä aion viedä sen autoon, minne sen olen varsinaisesti ostanut.  Jotakin muutakin pientä tein listalta, mutta menin sitten sängyn päälle lepäämään ja nukahdin.

Klo 10.30-11.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Aloin valmistautua pian alkavaan kylpyhuoneremonttiin laittamalla pyykkikorista pesuun 60-asteiset tummat alusvaatteeni ja yöpukuni. Pesukonettakaan emme voi noin 5 viikon aikana käyttää, mutta onneksi voimme käydä taloyhtiön pesutuvassa, missä on yleensä runsaasti vapaita aikoja. Vaimoni lähti ystävättäensä kanssa eväsretkelle ja minä lämmitin jääkaapista hänen aiemmin tekemää, mutta edelleen herkullista ruokaa, jota söin tuoreen kurkun ja tomaatin kanssa. 

Klo 7.30-8.15: AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä. Sitten äkkiä aamupesulla ja pukeuduin nopeasti varautuen siihen, että jos se kylpyhuoneurakoitsija tulee taas käymään esimerkiksi jättääkseen tarjouksen omakustanteisista lisätöistä. Söin osan 2/3 eilen keittämästäni kaurasuurimopuurosta ja viimeisen kananmunan pakkauksesta, jossa oli "Isoja ulkomunia. Kanoilla mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun. Laitilan kanatarha. Parasta ennen 16/07L". Ihan hyviä ne ovat vielä monta päivää "Parasta ennen" -päivän jälkeenkin, ainakin jääkapissa säilytettyinä. Yleensä syömme munia, jotka vaimoni ostaa Lidlistä 15 munan pakkauksissa, joissa lukee "Kot-Kot Kotimaiset Vapaan kanan munat. Nämä munat tulevat lattiakanalasta, jossa kanoilla on vapaus liikkua, kuopia, kylpeä pehkuissa ja munia pesiin." Jos minusta näyttää S-marketiin lähtiessäni siltä, että kananmunat saattavat loppua ennen kuin vaimoni lähtee seuraavan kerran Lidliin, ostan S-marketista hätävaraksi pienen 6 munan pakkauksen edellä kuvattuja Laitilan kanatarhan munia. Eilen ei näyttänyt siltä, joten en niitä ostanut. - Sitten menin takaisin nukkumaan, mutta sängyn päälle täysissä vaatteissa.

Tiistai 18.7.2023:

Klo 14 jälkeen: ILTAPÄIVÄ ja ILTA
Kotiin tultuani kirjoitin vihkoon ostamieni tuotteiden viimeiset käyttöpäivät ja "Parasta ennen" -päivät. Sen jälkeen lepäsin fyysisestä rasituksesta, join kahvia yms. Sitten jatkoin keskusteluja Facebookissa lähinnä omalla aikajanallani ajankohtaisista aiheista. Se kuormitti aivojani niin paljon, etten jaksanut päivittää tätä blogia. 

Vaimoni oli tänään aamupäivästä alkaen kaukaisen sukulaisensa hautajaisissa. Ne olivat hänellä vuoden sisällä jo kolmannet sellaiset hautajaiset, joihin minun ei onneksi tarvinut osallistua. Yksissä hautajaisissa minäkin olin toukokuussa ja ostin silloin uuden mustan puvun, kun vanhan hautajaispuvun housut eivät enää menneet kiinni. 

Klo 12-14 alkaen: RUOKAKAUPPAREISSU
Kävin ensin S-marketissa kävellen rollaattorin kanssa. Minulla on Microsoft ToDo -ohjelmassa pysyvä luettelo usein ostamistani tuotteista. Valitsen siitä aina ne tuotteet, jotka aion seuraavalla käynnillä ostaa, jolloin ne nousevat listan kärkeen. Kauppaan saapuessani istun ensin penkille, jos siinä on tilaa, ja käyn ostoslistani kertaalleen läpi. Sitten laitan puhelimen taskuun ja teen ostokset puhelinta katsomatta muistinvaraisesti. Kun olen kaikki muistamani tuotteet kerännyt ostoskoriin, otan puhelimen taas esille. Poistan valintamerkin niiden tuotteiden kohdalta, jotka olen jo poiminut ostoskoriin, ja katson, mitä olin unohtanut. Aina jotakin unohtuisi ilman tuota listaa. Tällä kertaa olin unohtanut tomaattimehun, joten kävin hakemassa vielä sen ja sitten menin kassalle. Kun käyn rollaattorilla kaupassa, minulla on pieni neliskanttinen lämpölaukku rollaattorin korissa, pienehkö reppu rollaattorin istuimen päällä sidottuna repun hihnoilla rollaattorin sarviin, sekä kaupan muovikassi roikkumassa kummallakin puolella kädensijoista. Periaatteessa olisin vielä halunnut ostaa hedelmiä ja kaupan aulasta marjoja, mutta en olisi pystynyt kuljettamaan niitä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit! 
En enää muista, mitä söin, koska kirjoitan tätä vasta keskiviikkona. Joka tapauksessa se oli vaimoni tekemää herkullista kotiruokaa.

Ehkä non klo 9 alkaen: AAMUPÄIVÄ - KYLPYHUONEREMONTIN VALMISTELUA
Heräsin puhelimen soittoon. Numero oli minulle tuntematon, mutta vastasin, kun numero alkoi +358... . Soittaja oli kylpyhuoneemme korjauksen urakoitsija, joka sanoi tulevansa teknisen isännöitsijän kanssa katsomaan kylpyhuonettamme. Hän kertoi, että he ovat jo samassa talossa toisessa huoneistossa. Sanoin, etten ole vielä pukeutunut ja pyysin tulemaan vasta hetken kuluttua. Aloin äkkiä pukeutua aamupesulla käymättä. Ehdin muuten valmiiksi, mutta toisen sukan sain jalkaani vasta ovikellon soiton jälkeen. He katsoivat kylpyhuoneen, joka on samalla saunan pesuhuone. Keskustelimme remontista alustavasti, mutta ymmärtääkseni muuta ei vielä sovittu kuin: 
- purkutyö alkaa ensi viikon maanantaina, 
- töitä tehdään klo 8-18 välisenä aikana,
- remonttimies kulkee yleisavaimella,
- eteiseen rakennetaan kevyt kalvoseinä, joka estää pölyn leviämisen muihin tiloihin,
- työ kestää ehkä 5 viikkoa, jona aikana suihkua ei voi käyttää,
- voimme käydä suihkussa taloyhtiön saunassa silloin kun se on vapaana,
- sähkö otetaan meidän töpselistä, mutta sen käyttö kirjataan ylös ja hyvitetään minulle,
- lattiamateriaaliksi tulee liukumaton sileä kaakeli.
Sain teknisen isännöitsijän yhteystiedot. Urakoitsija lupasi lähettää minulle tekstiviestinä oman sähköpostiosoitteensa ja sitä kautta jatkaa keskustelua eri vaihtoehdoista. Keskustelimme myös vaihtoehtoisista ratkaisuista, kuten saunan oven vaihtamisesta ja suihkukopin hankinnasta, mutta niihin emme vielä ilmaisseet kantaamme. Vaimoni vei tekninen isännöitsijän vielä katsomaan vessaa, jossa on myös korjaustarvetta, mutta se ei sisälly taloyhtiön nyt käynnistämään remonttiin.

Klo 7.30-8.40: AAMU 
Kävin parvekkeella hengittämässä. Keitin puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ja söin siitä osan 1/3. Paistoin ja söin yhden kananmunan. Söin aamulääkkeet ja menin takaisin nukkumaan. 

Maanantai 17.7.2023:

Klo 6.30 alkaen:  AAMU
Kävin parvekkeella hengittämässä, lämmitin mikrossa ja söin osan 3/3 aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta sekä yhden paistetun kananmunan. Sitten menin takaisin nukkumaan.

Noin klo 10: Heräsin puhelimen soittoon. Numeroa en tunnistanut, mutta vastasin, kun numero oli +358-alkuinen. Soittaja kertoi tulevansa 10 minuutin kuluttua ottamaan asbestinäytteeen kylpyhuoneemme vesieristyksestä, joka pian puretaan. Minulle tuli kova kiire pukeutua. Aamupesulla en ehtinyt käydä. Olin pukeutuneena, kun ovikello soi ja kaksi miestä tuli sisään. Vanhempi heistä leikkasi mattoveitselleä pienen näytepalan kylpyhuoneen lattiamatosta pieneen minigrip-pussiin. Nuorempi oli ilmeisesti vain opissa.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
En enää muista, mitä söin, kun kirjoitan tätä vasta tiistaina. 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - SISÄPOLITIIKKAA
Minua on alkanut vaivata se, että eräät tahot yrittävät kaataa maan tuoreen hallituksen kaivamalla perussuomalaisten ministerien ennen ministeriaikaa kirjoittamista artikkeleista heidän mielestään rasistisia sanontoja. Yksittäisiä sanoja on irroitettu alkuperäisestä asiayhteydestä siten, että lukija saa aivan väärän käsityksen alkuperäisen artikkelin sisällöstä. Eniten on kohdistettu huomiota Riikka Purran maaliskuussa 2019 julkaisemaan blogiartikkeliin, jossa hän kritisoi sitä, että muslimimiehet alistavat Suomessa omia naisiaan tavoilla, jotka eivät ole suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä. Asiayhteydestään irroitetuista ilmauksista moni on tehnyt sen väärän johtopäätöksen, että Riikka Purra haukkui musliminaisia, kun päinvastoin hän puolusti heidän oikeuksia.  

Jaoin tuon Riikka Purran blogiartikkelin julkisena omalla aikajanallani Facebookissa, jotta ainakin minun kavereilla ja seuraajilla on mahdollisuus muodostaa siitä oma käsityksensä.  Lisäsin myös Riikka Purran blogiin kommentin, jossa kerroin omalla nimelläni, missä ja minkälaisin saatesanoin sen julkaisin. Sinne kirjoitetut kommentit tulevat näkyviin vasta sen jälkeen kun hän tai joku muu moderaattori on sen hyväksynyt. Aika pian kirjoitukseni tuli hyväksytyksi. Kun sitä siellä klikkaa, avautuu minun aikajana Facebookissa, joten siitä voi seurata myös minun aikajanalla käytyä jatkokeskustelua.

Jatkoinkin sitten omakohtaista tukeani "persuille" kertomalla omalla Facebook-aikajanallani, ketä perussuomalaisia olen viimeisen 10 vuoden aikana äänestänyt kunta-, EU- ja eduskuntavaaleissa, ja miksi olen äänestänyt juuri kyseisiä henkilöitä. Siitä alkoikin hyvä monta tuntia pitkä keskustelu, johon monet Facebook-kaverini osallistuivat. Lähes kaikki heistä tuntuivat suhtautuvan "persuihin" kielteisesti. Poliittisesti aktiivisimmat Facebook-kaverini eivät osallistuneet keskusteluun. 

Tuohon meni koko iltapäivä ja ilta. En käynyt ollenkaan ulkona koko päivänä.


Viikon 29/2023 avaus:
Tällä viikolla nähtäneen, miten hallituspuolueet reagoivat opposition aloittamaan kampanjaan, jossa vaaditaan ministeri Purran eroa. - Henkilökohtaisella tasolla on mukavaa, että torstaina on eläkkeen maksupäivä, mutta epämukavaa, että nyt alkanee asuntomme saunan ja pesuhuoneen täysremontti. Hyvä, että se tehdään, mutta remontin on arvioitu kestävän kuivauksineen yli kuukauden. Sinä aikana emme voi käydä suihkussa. Onneksi meillä on WC eri paikassa, joten se on käytettävissä. Saamme käyttää taloyhtiön saunan suihkua silloin, kun siellä ei ole kenenkään saunavuoro. Rakenteiden purkaminen aiheuttaa kovaa melua. Sen ajan voinemme viettää ulkona tai autossa, mutta auto pitäisi lähiaikoina viedä ja jättää korjattavaksi, kun jo marraskuussa Saksasta tilatut varaosat ovat tulleet. Autoni asunto-osaa kolhittiin marraskuun alussa Bilteman pysäköintipaikalla.