2026-05-18

Viikko 21 / 2026

Tämä raportti kertoo vuoden 2026 kalenteriviikosta 21, joka alkoi maanantaista 18.5.2026 ja päättyi sunnuntaihin 24.5.2026. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2026/21-26.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista
Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat ("Päivän pohteet" päivitetty 18.4.2026), muilta osin 4.2.2025.)

Sunnuntai 24.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Punnitus. Kävely. Taloushallinto. HTML-kieliset sivustot. Sauna. Viikkoraportointi.
  • Verenpaineen mittaus kuuluu lauantain ohjelmaan, mutta koska unohdin sen eilen, tein sen tänään.

  • Punnitus ja rasvaprosentin arviointi sunnuntain vakio-ohjelman mukaisesti.

  • Saunan lämmitin tänään tuntia tavallista aiemmin, koska olin varannut illaksi vielä pesutuvan.

MUITA ASIOITA:
  • Normaalisti varaan talon pesutuvan kuukauden 25. päiväksi klo 18-20, mutta kun sen oli huomiseksi varannut jo joku muu, olin merkinnyt oman varaukseni täksi illaksi. Kävin siis ensin omassa saunassa ja sitten pyykillä talon pesutuvassa. Kuten aina, jätin pesemäni pyykin yöksi kuivaushuoneeseen kuivumaan.

  • Jaoin Facebookissa netistä lukemaani tietoutta ja omia kokemuksiani eturauhasen hoitoon markkinoitavista kasvisrohdosvalmisteista.

Lauantai 23.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Verenpaineen mittaus. Kävely. Asunnon siivousta.
  • Verenpaineen mittaus: Unohdin mitata, joten siirsin sen huomiseksi.

  • Asunnon siivous: Vaimoni luvalla päätin siivota tänään vain omaa huonettani. Se jäi kuitenkin tekemättä.
MUITA ASIOITA:
  • Sain MOI-puhelinyhtiöltä viestin, että minulla on erääntynyt lasku. Kävin MunMoi-sivustolla varmistamassa, että olen valinnut maksutavaksi korttimaksun, jolloin ohjeen mukaan lasku veloitetaan maksukortilta ilman minun toimenpiteitä. Siksi en nyt maksanut sitä vaan jätin asiakaspalveluun kysymyksen, miksei eilen erääntynyttä laskua ole veloitettu maksukortiltani.

  • Kirjoitin kaksi pitkää ja perusteellista vastausviestiä saamiini sähköpostiviesteihin, kiitin lyhyesti yhdestä pari päivää sitten saamastani syntymäpäiväonnittelusta ja vastasin vielä toiseen tämänpäiväiseen viestiini saamaani vastaukseen. Sen jälkeen nukuin sikeästi noin klo 19:30 saakka, jolloin söin tavanomaisen iltapalan kamomillateen kanssa. 

  • Kun yksi luokioaikainen luokkatoverini on ollut eiliseen saakka viikon Madeliiveillä ja lähettänyt sieltä Facebookiin päivittäin valokuvia, luin uteliaisuuttani Wikipediasta, mitä siellä kerrotaan Madeliiveistä, joista en aiemmin tiennyt mitään.

Perjantai 22.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali tai kävely. Tekniikka ja tallenteet.
  • Kävely: Kävin noutamassa perustamani säätiön vuoden 2025 aineiston tilintarkastajalta. Ajoin kyllä bussilla Pukinmäkeen, mutta siellä ja kotimatkallakin jouduin kävelemään kyynärsauvan kanssa. Onneksi otin kevyen sadetakin päälle, sillä matkalla ei varsinaisesta satanut, mutta kuitenkin hiukan ripotteli vettä.
MUITA ASIOITA:
  • Tutkin netistä eturauhaslääkkeiden ja rohdosten myynti-ilmoituksia ja kokosin drive.google.comiin vertailutaulukon eri tuotteiden sisältämistä aineksista. En löytänyt enää sen verkkokaupan sivustoa, mistä viimeksi tilasin, mutta vertailun tuloksena päätin, mistä ja mitä seuraavalla kerralla tilaan. Teen tilauksen muutaman viikon kuluttua. 

Torstai 21.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely tai kuntosali. Vaihtelevia tehtäviä.
  • Palautin perustamani säätiön tilintarkastajalle eilen allekirjoitettavaksi saamani "vahvistusilmoituskirjeen" ja sovin tapaamisen huomiselle iltapäivälle. Tarkemmin sanottuna tapaan huomenna varatilintarkastajan, jota en ole aiemmin tavannut.

  • Kävely: Kävelin rollaattorilla ensin autolle ja kytkin sen sähköverkkoon. Sitten jatkoin kaupungin palvelukeskukseen lounaalle. Kun olin siellä ennen juttukavereitani, otin valokuvan syömästäni ateriasta ja julkaisin sen Facebookissa. Juteltuani lähiseudun eläkeläisistä koostuvan juttuporukan kanssa kävin viereisessä apteekissa ja S-marketissa vakio-ostoksillani.  Nyt täytyy olla tarkkana päivämäärämerkintöjen suhteen. Apteekissa jätin toisen lääkepakkauksen ostamatta, kun sen käyttöaika päättyi jo heinäkuussa. S-marketissa oli maitoa, jonka "parasta ennen" -päivä oli 24.5.2026. Tarkoitukseni oli keittää siitä puuroa vasta 24.-30.5.2026. Ostin sitten toisenlaista maitoa, joka on tuoreempaa.

  • Kotiin päästyäni avasin eilen Kiinasta saamani purkin, jossa on eturauhasen hoitoon tarkoitettuja kasvisrohdoskapseleita. Syön niitä nyt päivittäin ja noin kahden viikon kuluttua täytän ChatGPT:n minulle laatiman seurantataulukon.
MUITA ASIOITA: 
Katson nyt, tunnenko tarvetta selittää joitakin eilen illalla laatimani luettelon kohtia:
  • Vastasin illalla Pentin eiliseen sähköpostiviestiin. Serkkuani en ole vielä kiittänyt onittelusta. Täytyypä tarkistaa, kiitinkö jo Tuulaa. Muita onnitteluja en nyt saanutkaan. Facebook pakottaa ihmiset lähettämään syntymäpäiväonnitteluja, mutta kun en ole julkaissut syntymäpäivääni Facebookissa, yhä harvempi muistaa sen.

  • Eilisessä luettelossa en maininnut sitä, että saan eläkkeen aina kuukauden 20. päivänä, joka oli eilen. Siksi julkaisin tänään Facebookissa rahastosäästösopimuksen kuukausiraportin ja otin käyttöön uuden systeemini, jolla pidän käyttötilien saldot turvallisuussyistä aiempaa pienempinä.

Keskiviikko 20.5.2026 - syntymäpäiväni:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. "Mökkipäivä". Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen.

Tänään realisoitui harvinaisen monta pitkään vireillä ollutta asiaa. Luettelen tässä nyt ensin päivän tapahtumia aikajärjestyksessä ja täydennän ehkä huomenna luetteloa kertomalla kunkin asian merkityksestä.
  • Klo 0.10: Sain USA:ssa asuvalta Pentiltä sähköpostiviestin, johon aion vastata. Se ei sisältänyt onnittelua.

  • Klo 2.13: Sain USA:ssa asuvalta Tuulalta sähköpostiviestinä syntymäpäiväonnittelun, jossa oli liitteenä puolentoista minuutin pituinen heidän ikkunasta tai parvekkeelta kuvattu video auringon noususta.

  • Noin klo 7-8 välillä: Suoritin aamutoimet. Silitin kesäkäyttöön soveltuvat päällyshousut, jotka otin tänään käyttöön. Heti housujen silittämisen jälkeen jatkoin kuitenkin nukkumista ja heräsin vasta noin klo 10:45.

  • Ennen uudelleennukahtamista otin vastaan vaimoni ostamat syntymäpäivälahjat, jotka olivat pääasiassa syötäviä tuotteita.

  • Klo 8.07: Sain sähköpostiviestinä syntymäpäiväonnittelun Lahdessa asuvalta serkultani.

  • Klo 8.18: Sain Tori.fi -palvelusta viestin, jonka mukaan eräs henkilö on kiinnostunut kahdesta Samsung lasertulostimen värijauhekasetista, jota olin ilmoittanut siellä antavani ilmaiseksi.

  • Klo 9.08: Sain Puhti Lab Oy:ltä syntymäpäiväonnittelun, jossa oli lahjana 30% alennus verkkokaupasta 27.05.2027 saakka. 

  • Klo 10.11: Sain perustamani säätiön tilintarkastajalta sähköpostitse ilmoituksen, että tilintarkastus on nyt valmistunut ja se allekirjoitetaan kun olen palauttanut pyydetyn vahvistusilmoituskirjeen.

  • Nukkuessani Posti oli tuonut ilmoituksen, että minulle on saapunut "Seurattava kirje", jonka voin noutaa postista. Tiesin sen sisältävän eturauhasen hoitoon tarkoitetun kasvisrohdosvalmisteen, jonka tilasin jo 12.4.2026.

  • Posti toi myös paperille tulostettuna perustamani säätiön verotuspäätöksen vuodelta 2025. Olin jo aiemmin ladannut sen OmaVerosta tietokoneelleni PDF-tiedostona. 

  • Koska vaimoni oli lounasaikaan kaupungilla asioillaan, olin suunnitellut, että käyn tänään rollaattorilla lounaalla kaupungin palvelukeskuksessa ja sen jälkeen apteekissa ja S-marketissa. Olin herättyäni kuitenkin utelias noutamaan heti edellä mainitun postilähetyksen. Vaimoni oli jättänyt ruokapöydälle viestin, jossa hän kertoi, mitä voin syödä kotona lounaaksi.

  • Muutin ohjelmaani niin, että en lähtenyt minnekään rollaattorilla vaan kävelin kyynärsauvan kanssa ensin pesutupaan varaamaan sen sunnuntai-illaksi 24.5. ja mankelin maanantai-aamuksi 25.5.2026. Sen jälkeen ajoin bussilla Malmin keskustaan ja hain saamani lähetyksen postista.

  • Kotiin tultuani aloin neuvotella Tori.fi -palvelussa laser-värijauhekaseteistani kiinnostuneen naisen kanssa niiden luovutuksesta. Hän kysyi, voiko hän noutaa ne jo tänään. Minulle se sopi hyvin ja luovutin ne hänelle klo 17:30 talomme edessä olevalla bussipysäkillä.

  • Vaimoni tultua kotiin nautimme hänen ostamaansa mansikka-rahka-kakkua kahvin kanssa.
Tämän listan sain valmiiksi kovin väsyneenä klo 19. Lopetan tietokoneen käytön tältä päivältä tähän. Täydennän ehkä edellä olevaa luetteloa sitä selittävillä lisätiedoilla huomenna.

Tiistai 19.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali tai kävely. Muistelmien valmistelu.
  • Olin eilen suunnitellut, että tänään kävisin läpi HOFE-tiedostoja sisältävän CD-levyn, josta huomasin vasta eilen, että pystyn lukemaan vanhat WordPerfect tiedostot ja Lotus 123 -tiedostot ääkkösineen nykyisillä Libre Office -ohjelmillani. Päivän ohjelma muodostui kuitenkin aivan toiseksi, kun sain aamulla Verohallinnolta viestin, jossa kerrottiin, että minulle on lähetetty perustamani säätiön tuloverotusta koskeva kirje tai päätös.

  • Aiempina vuosina olen hoitanut säätiön veroasiat OmaVerossa, mutta tänä vuonna en ole nähnyt siellä lainkaan säätiön tietoja. Nyt säätiölle lähetetyn kirjeen tai päätöksen sisältö on tärkeää pian selvittää, sillä säätiön pitää tehdä veroilmoitus vain pyydettäessä. Jos kirje sisältää sitä koskevan pyynnön, en pääse säätiön veroilmoitusta edes tekemään, ellen saa säätiön tietoja esille OmaVerossa.

  • Tuosta alkoi viestien vaihto digiviraston kanssa. Sieltä saamieni ohjeiden avulla sain säätiön tiedot taas näkymään OmaVerossa ja sen tänään lähetetyn kirjeen luetuksi. Se kirje oli Verotuspäätös vuodelta 2025 ja siinä myös todettiin, että kyseinen säätiö on yleishyödyllinen. Se on tärkeä toimintaa ohjaava päätös, joka harkitaan joka vuosi uudelleen.

  • Tuossa meni koko päivä. En sano sen menneen hukkaan, mutta kaikki muu tälle tiistaille suunnittelemani jäi tekemättä. En käynyt myöskään ulkona tai kuntosalissa.

Maanantai 18.5.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely tai kuntosali. Viikon erityistehtävien aloitus tai tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsinta.
  • Katsoin ja jaoin omalla Facebook-seinälläni muutamia Elon Muskin mietelmiä, jotka kannustivat minua pitkästä aikaa jatkamaan omaa luovaa työtäni. Päätin eilen, että tänään maanantaina käyn läpi Hofe-aineistoa ja poimin erilleen sellaiset paperit, joissa on tietoa Hofen ja HPC:n kustannuksista. Niiden käsittely puuttuu vielä muistelmistani.  En siis ottanut tämän päivän tavoitteeksi vielä niiden kirjallista käsittelyä. 

  • Löysin Hofe-aineistosta myös CD-levyn, jolle kopioin aikanaan 3,5" levykkeille henkilökohtaisesta työkoneestani tallentamani aineiston.  Tekstitiedostot kirjoitin aikanaan Word Perfect -ohjelmalla. Kokeilin ensin, asentuuko minulla CD-levyllä oleva WP-ohjelma nykyiselle Windows11 -tietokoneelle. Ei asentunut. Sitten latasin Microsoft Storesta yhden ohjelman, mutta sitä olisi voinut käyttää maksutta vain 3 päivää. En antanut sille luottokorttini tietoja, jolloin en saanut sitä edes kokeiltavaksi. Poistin sen asennuksen tietokoneestani. Lopuksi älysin kokeilla WP-tiedostojen avaamista Libre Office Write-ohjelmalla. Se toimii ja ääkkösetkin näkyvät oikein! Kopioin HOFE:n CD-levyn koko sisällön pöytäkoneeni kovalevylle. Siinä olevat Lotus-tiedostot avautuvat myös Libre Office -ohjelmalla. Muilla ohjelmilla (Ventura, Paradox, yms) tehdyillä tiedostoilla ei ole enää merkitystä. Venturalla aikanaan tekemäni osakas/jäsentiedotteet olen jo aiemmin skannannut paperitulosteista PDF-tiedostoiksi.

Viikon 21 avaus:
Alkavalle viikolle ei ole muita erityistehtäviä kuin säätiön tilinpäätösaineiston noutaminen tilintarkastajalta, kun hän ilmoittaa tilintarkastuksen valmistuneen. Sen jälkeen joudun laatimaan säätiön vuosiselvtyksen PRH:n säätiövalvonnalle. Myös syntymäpäiväni aiheuttaa joitakin pakollisia velvollisuuksia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.