Tämä on yksi niistä kirjoituksista, jotka jäivät viime elokuussa rästilistalleni. Se dokumentoi, minkälaista minun ja vaimoni elämä oli silloin.
Ripulikakassa nukkuminen oli pakko kokea, kun olin kotona selkänikaman murtumisen 25.7.2011 jälkeen syyskuun 12.päivään, jolloin pääsin sairaalan vuodeosastolle selkävammapotilaana. Selkävamma aiheutti öisin lihaskouristuksia, jotka kiersivät murtunutta selkärankaa niin tuskaisella tavalla, etten voinut olla huutamatta "täyttä kurkkua". Yritin kysyä lääkäriltä lääkettä kramppien vähentämiseksi, mutta unohdin esittää kysymyksen ennalta sovitun puhelun aikana enkä saanut lääkäriin yhteyttä enää sen jälkeen. Eräs sairaanhoitaja neuvoi, että magnesium on ainoa kramppeja vähentävä lääke eikä hänen tietääkseen ole haitaksi, jos otan 1-2 ylimääräistä magnesiumtablettia. Niinpä sitten teinkin ja vasta paljon myöhemmin sain tietää, että ehkä juuri liiallinen magnesium aiheutti lähes jokaöisen ripulin.
Miksi sitten en mennyt vessaan? Selkänikaman murtuma teki sängystä ylös nousemisen erittäin vaikeaksi ja kivuliaaksi. Makuuasennosta istumaan ja siitä edelleen seisomaan nouseminen oli vähintään puolen tunnin projekti, joka alkoi voimakkaan kipulääkkeen syömisellä ja sen vaikutuksen alkamisen odottamisella. Senkin jälkeen istumaan ja seisomaan nouseminen sekä hidas vessaan hoipertelu teki niin kipeää, etten voinut olla ääneen itkemättä. Kissa seurasi myötätuntoisena perässäni ja ulvoi suunnilleen samalla sävelkorkeudella. Kun heräsin yöllä kakkahätään, minulla ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä vessaan ennen kuin löysä ripulikakka oli jo housuissa tai lattialla. Niinpä en edes yrittänyt vaan annoin sen tulla vaippahousuun ja jatkoin nukkumista.
Vaippahousut pitävät seisoma-asennossa suurenkin määrän löysää ripulikakkaa siististi sisällään ja melko hyvin myös silloin, kun makaa suorana selällään. Mutta jos joutuu nousemaan sängystä ylös ripulikakkaisen vaipan kanssa ja samalla istumaan kakan päällä, se luonnollisesti leviää sivuille ja pursuaa vaippahousun reunoista sänkyyn. Ongelma helpottuu, jos jatkaa nukkumista useita tunteja, jolloin vaippa imee kakan melko kuivaksi.
Kerran ripulikakka tuli vaippaan noin klo 23:n aikaan ja nukuin sen kanssa koko yön. Juuri kun aamulla olin käynnistämässä ylösnousuprojektin, tuli toinen ripulikakka samaan vaippaan. En noussut ylös, koska sänky ja matto olisivat silloin pahoin likaantuneet. Olin koko päivän sängyssä. Appeni tarjoili minulle lääkkeet ja vaimoni tekemää ruokaa vaimon ollessa työpaikallaan.
Iltapäivällä aloitin vaipan tyhjentämisen kakasta. Jos selkä olisi ollut terve, vaippahousu olisi revitty auki molemmilla sivuilla olevista repäisykohdista ja vedetty pois kakkakuormineen jalkojen välistä. Murtunut lannenikamani ei kuitenkaan sietänyt vähäistäkään lantion nostoa sängystä, joten tuolla tavalla ei voitu toimia. Leikkasin saksilla pyjaman housuihin etupuolelle suuren luukun ja aloin lapata siitä kakkaa vessapaperilla vatiin. Luonnollisesti leikkasin myös vaippahousut reunoistaan auki ja laitoin tyhjennyksen jälkeen vartaloni päälle uudeksi imutyynyksi puhtaan vaipan.
Illalla noin klo 18 aikaan yritin taas käynnistää kivuliaan ylösnousuprojektin, mutta silloin tuli jo kolmas ripulikakka samaan vaippaan. Nukuin saman vaipan kanssa vielä toisenkin yön. Seuraavana aamuna pääsin ylös melko kuivana. Silloin oli pakkokin nousta, sillä minun piti mennä silloin Meilahden päiväsairaalaan keskuslaskimokatetrin huuhteluun.
Tuossa vaiheessa meillä ei ollut vielä kotona muita suojavälineitä kuin vaippahousuja, jotka olin saanut sairaalasta mukaani. Minulla oli myös sairaalasta lainaksi saamani pissapullo ja sen teline, joten virtsaaminen ei ollut ongelmana. Mutta ripulikakkainen ruskea lieju valui vaippahousun reunoista lakanan ja petauspatjan läpi jousipatjaan, joka piti sen jälkeen hävittää. Sitä olisi ollut mahdotonta enää puhdistaa. Samoin päälläni ollut pussilakana ja sen sisällä ollut täkki tulivat niin kakkaisiksi, että vaimoni päätti hävittää ne. Myöhemmin hankin Attends -sängynsuojia, jotka melko hyvin estivät liejun valumisen sänkyyn. Niissä on vedenpitävän kalvon päällä ohut kerros hyvin vettä imevää vaippa-ainesta.
Koko tuo puolentoista kuukauden pituinen elämänvaihe oli raskainta ansiotyössä käyvälle vaimolleni. Hän heräsi yöllä tuskanhuutoihini, kun sain edellä mainittuja selkäkramppeja. Lisäksi jouduin toisinaan herättämään hänet yöllä tyhjentämään pissapulloni. Sittemmin palautin sairaalasta lainaksi saamani pissapullon ja ostin alan liikkeestä kaksi samanlaista "sorsaa" ja kummallekin oman telineensä. Sen jälkeen niitä ei tarvinut yöllä tyhjentää. Aamulla ennen töihin lähtöä vaimoni joutui tekemään minulle aamiaisen ja lounaan sekä siivoamaan ripulikakat sängystäni. Monena aamuna koko asunnossamme oli voimakas ja erikoinen kakan haju. Se tarttui mm. hänen vaatteisiinsa, joita hän joutui tuulettamaan parvekkeella ennen työhön lähtöä. Uusia täkkejä ja muita sänkyvaatteita hän joutui ostamaan muutaman kerran. Hän joutui pakon edessä työskentelemään huonosti nukkuneena yli omien voimavarojensa.
Itselleni ripulikakassa nukkuminen ei ollut mahdottoman suuri vaiva verrattuna selkänikaman murtumisen aiheuttamiin kipuihin ja leukemian aiheuttamaan kuolemanvaaraan. Ripulikakan tulo vaippahousuun tuntui vain lämpimältä eikä se tehnyt kipeää. Kaksi kertaa se integroitui näkemääni uneen. Kummassakin unessa joku muu henkilö pyysi minua auttamaan, kun hänelle oli tulossa ripulikakka housuun. En osannut heitä kuitenkaan mitenkään auttaa ja olin siitä ahdistunut. Samalla tunsin takapuolessani, kuinka lämmin kakka valuu housuun. Se tuli siis minulta omaan vaippahousuuni! :) Ensimmäisessä unessa apuani pyysi puhelimitse keskellä yötä tv-sarjan "Lemmen viemää" (Sturm der Liebe) sittemmin edesmennyt roolihenkilö Cosima Saalfeld. Kuuluin unessa saksalaisen Fürstenhof-hotellin henkilökuntaan, mistä sarja kertoo ja mistä rouva Saalfeld omisti huomattavan osan. Ennen kuin ehdin lähteä huoneestani hän soitti jo toisen kerran, hoputti ja huomautti, että minulla on lopun ikääni velvollisuus auttaa kaikkia muita ihmisiä, koska olen saanut kantasolusiirron tuntemattomalta luovuttajalta. Toisessa unessa apuani pyysi nuori perushoitajatyttö, joka oli Meilahden Kolmiosairaalan hematologisen vuodeosaston 7A uusin työntekijä. Hänellä ei ole vastinetta todellisuudessa.
Väistämätön ripulikakassa nukkuminen loppui 12.9.2011, jolloin pääsin sairaalan vuodeosastolle selkävammapotilaana. Olin ensin tutkittavana, sitten suuressa selkäleikkauksessa ja sen jälkeen monta kuukautta liikuntakyvyttömänä toipilaana, yhteensä kolmessa eri sairaalassa. Leikkauksen jälkeen minulla oli pitkään lähes jatkuva ripuli eli löysää kakkaa valui vaippaan päivin ja öin, usein myös kesken vierailuajan. Kaikissa sairaaloissa neuvottiin, että ennen kakan tuloa pitäisi pyytää hoitajaa tuomaan alusastia. Jos kakka on jo tullut vaippaan, pitää pyytää hoitajaa heti vaihtamaan vaippa, ettei uloste ehdi ärsyttää ihoa. Alusastia oli kuitenkin jokaisessa sairaalassa yhtä huono, minulle liian korkea ja kova. Yritin siihen ulostamista eri paikoissa noin 10 kertaa, mutta tuloksena ei ollut koskaan muuta kuin kipua. Siihen verrattuna vaippaan ulostaminen oli miellyttävää. Minulta tuli sitä ripulikakkaa kuitenkin niin usein ja monesti heti vaipan vaihdon jälkeen, etten kehdannut kutsua hoitajaa sitä heti siivoamaan. Mielestäni 2-3 kertaa yössä oli enimmäismäärä. Malmin sairaalassa ihmettelin, ettei siellä ollut kunnollisia sängynsuojia, jolloin myös lakanat yleensä likaantuivat ja niitäkin jouduttiin vaihtamaan pahimmillaan monta kertaa vuorokaudessa.
Kun sairaalassa vaippa vaihdettiin, se tapahtui makuuasennossa. Samalla kakat puhdistettiin huolellisesti iholta ja ihoa voideltiin. Viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkunut, monta kertaa vuorokaudessa tapahtunut jynssääminen teki kyllä arimmissa paikoissa kipeää. Heti selkäleikkauksen jälkeen minua ei voinut ollenkaan kääntää. Silloin lantioni selkäpuolelle tuli ns. painehaavauma, jota sanottiin aiemmin makuuhaavaksi, ja uloste syövytti pakaroitten välisen ihon rikki. Siihen miellyttävin lääke oli "3M Cavilon Ihonsuojakalvo", jota suihkutettiin suihkepullosta. Malmin sairaalassa yksi ystävällinen sairaanhoitaja repi minua varten vanhasta lakanasta arviolta noin 12x12cm -kokoisia kangaslappuja ja laittoi niitä suojaamaan kivespussia kakalta. Kaikki muut hoitajat eivät osanneet niitä käyttää. Niinpä yksi nuori hoitajatar laittoi kerran lapun liian alas, peräaukon eteen, jolloin se esti kakkaa menemästä vaippaan ja päinvastoin ohjasi löysän kakan eteen ja ylös. Siitä seurasikin sitten melko kivulias koko genitaalialueen jynssääminen. Vesipesu ei ollut mahdollinen, kun makasin sängyssä. Vain kerran viikossa huoneeseen tuotiin pesusänky ("bridge"), jossa potilas voidaan kauttaaltaan pestä vedellä ja saippualla. Muulloin käytettiin pesuvoidetta. Näissä toimenpiteissä luontainen ujous ja häveliäisyys häipyi. Ne olivatkin siinä mielessä hyvää harjoittelua eräiden myöhempien, urologisten tutkimus- ja hoitotoimenpiteiden kannalta. :)
