Tässä on "ammattipotilaan" neuvoja sellaiselle henkilölle, joka on menossa vasta ensimmäistä kertaa sairaalaan vuodeosastopotilaaksi. Tekstin keskivaiheilla on 25.5.2012 varustesuosituksiin tehty lisäys.
Jokaisessa sairaalassa on omat tapansa ja suuren sairaalan eri osastoilla voi olla erilaiset tavat. Tämä kirjoitus perustuu kirjoittajan kokemuksiin Meilahden Kolmiosairaalan hematologisilla vuodeosastoilla, Kirurgisen sairaalan hammas- ja leukakirurgian osastolla ja Töölön sairalan ortopedisellä osastolla vuonna 2011 sekä Malmin sairaalan akuuttiosastolla vuosina 2011-2012 tekemiini havaintoihin. Kun puhun jäljempänä lyhyesti Meilahdesta, Töölöstä, Kirurgista tai Malmista, tarkoitan vain niitä osastoja, joilla minua on hoidettu leukemian tai selkävamman vuoksi, enkä tunne samojen sairaaloiden muiden osastojen mahdollisesti erilaisia käytäntöjä.
Sairaalan antama opastus:
Jokaisella sairaalalla on nykyisin internetissä jonkinlainen potilasohje. Se kannattaa tietysti ensimmäisenä lukea enkä toista tässä niissä neuvottuja asioita.
Sairaalan vuodeosastolla on yleensä osastokohtainen kansio tai moniste, jossa on tarkemmin kerrottu juuri sen osaston käytännöt, kuten osoite ja puhelinnumero, puhelimen käyttöohje, päiväohjelma kellonaikoineen, lääkärit ja heidän kiertokäytäntönsä, muiden avainhenkilöiden nimet yms. Silloin kun potilas tulee osastolle suoraan kotoaan omissa vaatteíssaan, häntä yleensä opastetaan aluksi, annetaan nuo ohjeet ja kaikki ne vaatteet ja tarvikkeet, jotka jokaiselle potilaalle kuuluu. Mutta silloin, kun potilas tuodaan osastolle sairaalan sängyllä tai ambulanssílla toiselta osastolta tai toisesta sairaalasta, kokemukseni mukaan hoitajat helposti olettavat, että potilas tietää jo ennestään talon tavat. Ensikertalainenkin voidaan tuoda ensimmäiselle vuodeosastolleen tuolla tavalla, jos hän on mennyt sairaalaan päivystyspoliklinikan kautta. Siellä hänet puetaan kyllä sairaalan pyjamaan, mutta ei välttämättä anneta mitään muita varusteita. Sellaisessa tilanteessa potilaan on hyvä pyytää opastusta. Esim. kun minut siirrettiin Meilahdesta Malmin sairaalaan ambulanssilla perjantai-iltana, en saanut siellä minkäänlaista opastusta. Vasta kun kolmannen viikon alussa ihmettelin, että osastolla ei ole minkäänlaista infokansiota, minulle etsittiin julkaisu, jossa kaikki tarpeelliset perusasiat oli kerrottu.
Meilahdessa sain hoitojen alkuvaiheessa muutamia leukemiahoitoja koskevia painettuja ohjevihkosia sekä erilliset monisteet "Liikunta osastolla hoitojen aikana" ja "Syöpäpotilaan seksuaalisuus".
Varusteet:
Internetin potilasohjeessa neuvotaan, mitä potilaan on hyvä ottaa ja olla ottamatta mukaansa sairaalaan. Aivan välttämättä siellä ei tarvitse olla mukana yhtään mitään, sillä sairaaloihinhan tuodaan myös äkillisen sairauskohtauksen saaneita ja onnettomuuksien uhreja suoraan kadulta. Oman mukavuuden vuoksi kannattaa ottaa ainakin matkapuhelin ja sen laturi sekä henkilökohtaiseen hygieniaan kuuluvia välineitä, kuten kynsisakset, deodorantti, parranajokone, jne. Kynsisaksia en Meilahdessa saanut sairaalasta pyytämälläkään, kuulemma hygieniasyistä. Kun olin pitkään liikuntakyvyttömänä makuuasennossa, pyysin vaimoani ostamaan ja tuomaan minulle käsipeilin. Sillä katsoin kasvojeni yläpuolella olevalta tarjottimelta ja sängyn vieressä olevalta pöydältä, missä kaipaamani esine on (esim. veitsi tai voinappi). Myös peilin löytäminen pöydältä oli vaikeaa ja se voi mennä rikki pudotessaan lattialle. Siksi pyysin ostamaan sellaisen peilin, jossa on muovinen varsi ja siinä reikä, josta ripustin sen sideharsolla sopivaan näkyvään paikkaan. Ellei potilaalla ole mukana omaa parranajokonetta, sairaalasta saa kyllä kertakäyttöisiä höyliä. Kuukautissuojista minulla ei ole omakohtaista kokemusta, joten niistä en osaa sanoa mitään. Kameraa en pitänyt mukanani, mutta ei sitä missään kiellettykään.
Lisäys 25.5.2012: Hyödyllisiä varusteita ovat myös kuumemittari ja pieni taskulamppu. Joillakin osastoilla saa sairaalan kuumemittarin pysyvästi omalle pöydälle, mutta ei kaikilla. Palelin sairaalassa usein, varsinkin yöllä. Silloin mittasin lämmön ensin itse ja vasta sitten päätin, ilmoitanko hoitajalle kuumeesta vai pyydänkö toisen peiton. Taskulampulla katsoin kuumemittaria ja seinäkelloa, niin ei tarvinut sytyttää vierustoveria häiritsevää isoa valoa. Oma rannekello oli tarpeeton ja sormuksia pidetään bakteeripesinä.
Jos sairauteen liittyy suun arkuutta, pitäisi käyttää sellaista hammastahnaa, joka ei sisällä "aftoja" (Stomatitis aphthosa, kivulias suun limakalvon haavautuma) aiheuttavaa natriumlauryylisulfaatti -nimistä ainetta. Tunnetuimpien hammastahnojen tuoteselosteessa se on englanninkielisessä muodossa "sodium lauryl sulfate". Meilahden hematologisen potilaan suunhoito-ohjeessa suositellaan sen vuoksi kalliita apteekissa myytäviä hammastahnoja, mutta myös Lidlin halvin hammastahna (Dentalux) täyttää tuon vaatimuksen. Ihmettelin, että Malmin sairaalassa saamani hammastahna sisälsi tuota ainetta, vaikka nimenomaan Malmin terveyskeskuksen hammaslääkäri minua sen haitallisuudesta aikanaan ensimmäisen kerran varoitti.
Sairaalassa ei saa kävellä edes omassa huoneessa paljain jaloin tai sukkasillaan. Hygieniasyistä pitää aina olla kengät jalassa. Kengät saa sairaalasta, mutta omiakin kenkiä saa käyttää, jos ne ovat puhtaat sisäkengät. Muitakin omia vaatteita saa käyttää, mutta potilaan pitää silloin itse huolehtia niiden pesusta. Meilahdessa oli sisällä talvella niin kylmä, että käytin omaa villapaitaa, kaulaliinaa ja pipoa. Malmilla sain sairaalan puolesta villatakkia vastaavan college-puseron. Molemmissa paikoissa jouduin käyttämään omia sandaaleja siinä vaiheessa, kun jalkani olivat niin turvoksissa, että ne eivät mahtuneet minkäänkokoisiin sairaalan kenkiin.
Sairaalan vaatetukseen kuuluu pyjama, jota pidetään ympäri vuorokauden, sukat, kengät ja aamutakki. Naisille on tarjolla myös pikkuhousut. Vasta muutaman kuukauden sairaalassaolon jälkeen kuulin eräältä potilaalta, että mieskin saa alushousut, jos pyytää. Silloin heti pyysin sellaiset kokeeksi. Ne olivat kuitenkin niin tiukat ja epämukavat, etten pyytänyt enää toista kertaa. Lisäksi potilaalle kuuluu kaksi pyyhettä: kasvopyyhe ja iso kylpypyyhe.
Vuodeosaston ovella saattaa olla kyltti, jossa käsketään jättää päällysvaatteet aulassa oleviin vaatekaappeihin. Vuodeosastolle potilaaksi tulevan ei kuitenkaan pidä jättää päällysvaatteitaan aulassa oleviin vaatekaappeihin, vaan ne pitää nimenomaan tuoda omaan potilashuoneen kaappiin. Joissakin paikoissa saattaa olla keskitetty potilasvaatteiden säilytys, mutta kaikissa niissä paikoissa, joissa itse olen ollut, kaikki omat vaatteeni säilytettiin oman huoneeni lukittavassa kaapissa. Meilahdessa potilas sai ottaa kaappinsa avaimen haltuunsa. Siellä vaatekaapin sisällä oli vielä erillinen, samalla avaimella avattava pieni metallinen tallelokero. Malmilla taas oli sellainen käytäntö, että sairaanhoitajilla oli potilaan vaatekaapin avain ja potilas sai päättää, milloin kaappi avataan ja suljetaan. Käytännössä pidin Meilahdessa kaappiani lukossa ja sen avainta sängyn vieressä olevan pöydän laatikossa. Malmilla pidin vaatekaappiani auki aina muulloin, paitsi lähtiessäni sieltä Meilahteen, Töölöön tai Peijakseen tutkimuksiin. Aukipidon syy oli se, että säilytin kaapissa muutakin tavaraa ja olisi ollut liian hankalaa pyytää aina sairaanhoitajaa avaamaan ja sulkemaan kaappia, kun jotakin sieltä tarvitsin. Tavaroiden esille ottamisella ja kaappiin panemisella vaivasin omia vierailijoitani ja vain äärimmäisen harvoin henkilökuntaa.
Matkapuhelimen käyttö voi olla kirjallisissa ohjeissa potilashuoneissa kielletty, mutta kaikki niitä kuitenkin käyttävät eikä henkilökunta siihen puutu. Malmilla ei edes ollut mahdollisuutta käyttää sairaalan lankapuhelinta. Meilahdessa ja Töölössä sellainen mahdollisuus oli ja kokeilin sitä muutaman kerran. Puhelun hinta lisätään ohjeistuksen mukaan potilaan laskuun, mutta käytännössä ei mitään kuitenkaan lisätty. Oman matkapuhelimen käyttö on kätevämpää sen vuoksi, että siinä on tuttujen puhelinnumerot valmiiksi muistissa eikä niitä tarvitse näpytellä numero numerolta. Kaikkein läheisimmille ihmisille soitin kuitenkin vähintään kerran myös sairaalan lankapuhelimella, jotta he saivat oman matkapuhelimensa muistiin sen numeron, josta olisin ollut tavoitettavissa, jos matkapuhelimeni ei olisi toiminut. Se putosi nimittäin lattialle monta kertaa ja kerran pissapulloon, joka oli onneksi sillä hetkellä tyhjä. Malmilla, missä oma kännykkä oli ainoa yhteydenpitoväline ulkomaailmaan, tilasin varakoneeksi toisen halvan kännykän.
Vuodeosaston henkilöstön ammattiryhmät:
Kun osaston henkilökunnalta jotakin pyytää, on tärkeää tiedostaa eri ihmisten ammatit ja mitä keneltäkin kannattaa pyytää. Potilaan luona käy lääkäreitä, sairaanhoitajia, perushoitajia, lähihoitajia ja laitoshuoltajia sekä satunnaisesti eräitä asiantuntijoita (kuten fysioterapeutti, sosiaalihoitaja ja potilaan pyynnöstä myös psykiatrinen erikoissairaanhoitaja tai sairaalapappi). Erikoistilanteissa potilas voi kutsua luokseen myös osastonhoitajan tai potilasasiamiehen, mutta siihen on harvoin tarvetta.
- Laitoshuoltajat ovat usein maahanmuuttajia, jotka osaavat heikosti suomea. Heidän työhönsä kuuluu mm. siivous, tiskien ja pyykkien poisvienti, juomien ja toisinaan ruoka-annostenkin, varsinkin iltapalan jakelu. He eivät saa koskea potilaaseen, mutta usein mielellään keskustelevat potilaan kanssa, jos vain yhteinen kieli löytyy. Jos potilas osaa viroa, venäjää ja kiinaa, niillä pärjää mainiosti! Laitoshuoltajat ovat kokemukseni mukaan hyvin ystävällisiä ja empaattisia ihmisiä. En olisi odottanut heiltä niin myötätuntoista osallistumista. He auttavat mielellään sellaisissa asioissa, mitkä eivät ole heiltä nimenomaan kiellettyjä. Esim. jos potilaan kynä on pudonnut lattialle, laitoshuoltajaa voi pyytää nostamaan sen ylös. Laitoshuoltajaa ei kannata vaivata hoitajille kuuluvilla asioilla, sillä he eivät voi tehdä muuta kuin välittää tiedon eteenpäin.
- Perushoitajan tutkinto muutettiin hiljattain lähihoitajan tutkinnoksi. Kysymys on siis samasta ammattiryhmästä, jonka nuoret edustajat ovat lähihoitajia ja vanhemmat perushoitajia. Perus/lähihoitajat tuovat huoneeseen puhtaat vaatteet, pyyhket yms., jakavat ruoka-annoksia ja antavat potilaalle kaikkea muuta hoitoa paitsi lääkkeitä. He eivät mielellään tee laitoshuoltajille kuuluvia töitä, mutta joutuvat niitäkin käytännössä kuitenkin usein tekemään.
- Sairaanhoitajat vastaavat potilaan sairauden hoidosta. Siis siitä, että potilas saa lääkärin hänelle määräämän lääke- ym. hoidon ja että hoitorutiiniin kuuluvat tehtävät tehdään ajallaan (esim. tikkien poisto tietyn ajan kuluttua leikkauksesta). Vasta sairaalassa tajusin, että lääketiede ja hoitotiede ovat kaksi eri tiedettä. Monissa yliopistoissa voi suorittaa hoitotieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon, joka on aivan eri sisältöinen kuin lääketieteen kandidaatin tutkinto. Tyypillisesti sen suorittajat ovat peruskoulutukseltaan sairaanhoitajia ja he voivat valmistuttuaan työskennellä esim. sairaanhoitajien kouluttajina.
Sairaanhoitajat ovat siis nimenomaan hoitamisen asiantuntijoina ja sen käytännön osaajina usein parempia kuin lääkärit. He seuraavat potilaan tilaa ympäri vuorokauden, puuttuvat siihen tarvittaessa asianmukaisin toimenpitein ja kirjoittavat työvuoronsa päätteeksi raportin..Useimmista sairauteen liittyvistä ongelmista kannattaa ensin puhua sairaanhoitajalle eikä odottaa lääkärikiertoa. Sairaanhoitaja osaa itse selvittää monet ongelmat ja tarvittaessa hän välittää ongelman lääkärille jo etukäteen. Silloin se ei jää lääkärin kiireen vuoksi aamukierrolla käsittelemättä. Sairaanhoitajatkin joutuvat käytännössä tekemään paljon myös perus/lähihoitajille ja laitoshuoltajille kuuluvia tehtäviä, varsinkin yöllä, jolloin osastolla ei yleensä olekaan muiden ammattiryhmien edustajia.
Malmilla oli aluksi vaikea tietää, kuka hoitajista on sairaanhoitaja ja kuka lähi- tai perushoitaja. Meilahdessa jokainen hoitaja esitteli itsensä selkeästi joko sairaanhoitajaksi tai lähi/perushoitajaksi. Ruotsinkielessä on nyt tehty selvä ero: sairaanhoitaja on sjukskötare (tai sjuksköterska) ja perushoitajakin oli vielä primärskötare, mutta lähihoitaja ei ole olekaan enää mikään skötare vaan närvårdare! Sana vård on suomeksi hoito, hoiva, huolenpito.
- Lääkäreitä on sairaalan vuodeosastoilla kolmea tasoa: nuoria tai erikoistumassa olevia, seniorilääkäreitä ja ylilääkäri. Esim. yliopistosairaalan hematologisella vuodeosastolla on sisätautilääkäriksi tai veritautien erikoislääkäriksi (eli hematologiksi) erikoistuvia lääkäreitä, joita sanotaan sairaalalääkäreiksi. He työskentelevät tyypillisesti vain kolme kuukautta samassa tehtävässä. Seniorilääkärit ovat valmiita erikoislääkäreitä. Yleensä potilaasta vastaa yksi lääkäri kullakin kolmella hierarkiatasolla. Vähintään alimman tason lääkäri käy potilaan luona joka arkiaamu ns. aamukierrolla. Potilaasta hoitovastuussa oleva sairaanhoitaja on mukana kuuntelemassa lääkärin ohjeita, jos muilta kiireiltään ehtii. Seniorilääkäri kiertää hänen kanssaan tai yksin tyypillisesti kahtena aamuna viikossa. Ylilääkäri käy potilaan luona harvoin, ehkä vain kerran kuussa, tai tilanteen ollessa erityisen vakava. Öisin ja viikonloppuisin vuodeosastoilla ei yleensä kukaan lääkäri käy potilaan luona, mutta joku erikoislääkäri kuitenkin päivystää jossakin taustalla ja on tarvittaessa sairaanhoitajien paikalle kutsuttavissa. Meilahdessa oli sellainen käytäntö, että päivystävä lääkäri kävi myös lauantaina ja sunnuntaina läpi kaikki potilaat ao. sairaanhoitajan kanssa tietokoneen ääressä keskustellen, mutta hän tuli potilashuoneeseen vain tilanteen vaatiessa.
- Sosiaalihoitaja: Sosiaalihoitaja kävi Meilahdessa hoitosuhteen alussa esittäytymässä. Yksi huonekavereistani pyysi häntä täyttämään jotakin hakemuslomaketta. Itse pyysin vain kerran Malmin sosiaalihoitajaa käymään luonani kysyäkseni häneltä erästä sairaalamaksuja koskevaa asiaa, mutta hän ei tiennyt siitä mitään. Kun valitin asiasta osastonhoitajalle, osastonhoitaja tulosti nopeasti jostakin ohjesivun, jossa kysymäni asia oli selitetty ja täydensi siihen kynällä minua koskevat päivämäärät.
- Fysioterapeutti: Fysioterapeutit huolehtivat huonokuntoisten potilaiden liikunnasta ja kuntouttamisesta. Heillä on ammattitaidon lisäksi suuri määrä erilaisia kuntoiluvälineitä ja muitakin apuvälineitä, joita voi saada lainaksi. Fysioterapeutin tunnistaa sinisistä housuista.
- Psykiatrinen erikoissairaanhoitaja: Haastattelemistani potilastovereistani vain yksi oli itseni lisäksi käyttänyt psykiatrisen erikoissairaanhoitajan palveluksia. Minulle se oli erittäin myönteinen kokemus. Kaikki muut hoitavat potilasta biologisena olentona, vaikka tekevätkin se parhaimmillaan hyvin ystävällisesti. Psykiatrinen erikoissairaanhoitaja ei pelkästään lohduttanut vaan myöskin yritti auttaa minua selvittämään omia sairauteeni liittyviä asioita kognitiivisen psykoterapian keinoin.
-Sairaalapappi: Minä en pyytänyt sairaalapappia luokseni kertaakaan, mutta jouluna hän kiersi jokaisen potilaan luona tervehtimässä ja tarjosi suklaamakeisen. Sairaalapappi voi kuulemma tarjota potilashuoneessa jopa ehtoollisen, jos potilas sitä pyytää, ja tietysti hän on valmis lohduttamaan.
- Osastonhoitaja on osaston hoitajien esimies, joka päättää esim. työvuorot.
- Sihteerit istuvat osaston toimistossa ja hoitavat siellä esim. kuljetustilaukset ja monia kirjallisia töitä.
- Potilasasiamies palvelee monen eri osaston tai koko sairaalan kaikkia potilaita. Häneltä voi kysyä neuvoa, jos tuntee itsensä huonosti tai väärin kohdelluksi ja haluaisi tehdä siitä valituksen.
Ketä kannattaa vaivata milläkin asialla ja milloin:
Jos sairaalassa haluaa hyvän palvelun, palvelupyyntö olisi hyvä osoittaa oikealle henkilölle ja oikeaan aikaan. Viimekädessä sairaanhoitajat tekevät mitä tahansa ja vaikka keskellä yötä, mutta he eivät tietenkään ole mielissään, jos yöllä pyydetään jotakin sellaista, minkä laitoshuoltaja, perushoitaja tai päivävuorossa ollut sairaanhoitaja olisi voinut tehdä jo edellisenä päivänä. Sellaisia pyyntöjä ovat esim. pullotetun juoman haku keittiöstä tai puhtaiden pyyhkeiden tai sukkien tuonti aamua varten. Yöllä osastolla ei yleensä ole yhtään perushoitajaa eikä laitoshuoltajaa ja jokaisen sairaanhoitajan hoidettavana on enemmän potilaita kuin päivävuorossa.
Jos kysymys koskee lääkkeitä, se kannattaa esittää suoraan sairaanhoitajalle tai lääkärille. Jotkut sairaanhoitajat viettävät paljon aikaa potilaan luona, mutta joitakin voi olla vaikea tavoittaa. Silloin perus/lähihoitajalle voi sanoa, että haluaisi keskustella lääkeasiasta, jolloin hän kutsuu sairaanhoitajan paikalle. Lääkäri tulee paikalle vain sairaanhoitajan kutsusta muulloin kuin säännöllisellä lääkärikierrolla.
Henkilöstön työvuorot tulevat potilaille nopeasti tutuiksi. Työvuoron lähestyessä loppuaan sairaanhoitaja joutuu kirjoittamaan raportin eikä ole enää yhtä helposti tavoitettavissa kuin sitä ennen. Heillä on myös ruoka-aikansa ja tiettyjä säännöllisiä kokouksia, jotka ovat jokaisella osastolla erilaisia ja eri aikoina. Aamulääkkeiden jakaminen kuului Meilahdessa yöhoitajan tehtäviin ja ne jaettiin tavallisesti noin klo 6. Malmilla taas aamulääkkeet jakoi joku aamuvuoroon tulleista sairaanhoitajista klo 8:n jälkeen, mutta ei välttämättä sama sairaanhoitaja, joka oli aamupäivän hoitovastuussa.
Jokaisella potilaalla on ns. omahoitaja, mutta hän ei ole läheskään aina työvuorossa. Kuitenkin jokaisessa työvuorossa on aina joku sellainen sairaanhoitaja, joka on päävastuussa potilaasta sen työvuoron ajan ja kirjoittaa raportin. Olennaisimmat asiat kannattaa kertoa nimenomaan hänelle eikä niille muille hoitajille, jotka tuuraavat häntä esim. ruokatauon ja kokouksen aikana, kiiretilanteessa tai työvuorojen saumakohdissa.
Tämän artikkelin myöhemmin julkaistavassa osassa 2 käsittelen mm. päiväohjelmaa, ruokaa ja sitä, mikä on sairaalassa sallittua ja mikä kiellettyä.
