2023-03-13

Viikko 11/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 11, joka alkoi maanantaista 13.3.2023 ja päättyi sunnuntaihin 19.3.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/11-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 19.3.2023:

Jatko tulee tähän väliin ... jos sitä enää tälle viikolle tulee.

Klo 16: "PÄIVÄ PULKASSA" 
Aloin jo miettiä seuraavan viikon ohjelmaa.

Klo 14 alkaen: MICROSOFTIN TEKOÄLYROBOTIN KOKEILUA
Kokeilin ensimmäisen kerran Microsoftin Bing-hakukoneeseen integroitua tekoälyä. Halusin selvittää, minkälainen sää on odotettavissa lauantaina 15.4.2023, kun vaimoni sukulainen siunataan Vantaalla Honkanummen hautausmaalla, joka sijaitsee lähellä IKEA:n tavarataloa. Kävimme tällaisen keskustelun: www.ahjos.info/ai/101_Hautajaissaa.pdf 
Kertaan tässä vielä vertailun vuoksi sen toisen tekoälyrobotin kanssa viime yönä samasta aiheesta käymäni keskustelun:  www.ahjos.info/ai/009_Hautajaissaa.pdf
Jaoin tämän myös aikajanallani Facebookissa ja sähköpostitse niille kolmelle, jotka eivät ole Facebookissa.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - YLIOPISTON APTEEKIN VERKKOKAUPASSA
Lisäsin ensin tänne lauantai-iltaan klo 23 jälkeen tekoälyrobotin kanssa käymäni keskustelun "Kysymys hautajaissäästä" (Katso edellä lauantain lopusta!") Sitten aloin laatia tilausta Yliopiston apteekin verkkokauppaan YA.fi, joka antaa taas tänään 20% alennuksen mm. ravintolisistä. Tilaan samalla sellaisia tuotteita, joista ei saa alennusta.  YA.fi on siitä erikoinen verkkokauppa, että siellä veloitetaan 2,90 euron toimitusmaksu silloinkin, jos noutaa tilauksen apteekista. Kotiin kuljetus maksaa vain 4,90 euroa, joten valitsin sen. Talvella ainoastaan  DB Schenker on tarjolla kuljetusliikkeeksi. Budbee ja Posti ovat asiakkaan kannalta mukavampia, mutta kuulemma vain DB Schenker pystyy pitämään lääkkeet sopivassa lämpötilassa talvella koko kuljetuksen ajan. Budbee ja Posti ilmoittavat etukäteen, milloin lähetys on tulossa ja auton lähestymistä voi seurata matkapuhelimen kartalla. DB Schenkerillä ei ole sellaista palvelua, edes toimituspäivää ei ilmoiteta. Vasta silloin kun auto on muutaman minuutin ajomatkan päässä, kuljettaja soittaa ja kysyy olenko kotona.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni eilen paistamat kanasuikaleet ja hänen tekemä monipuolinen vihreä salaatti sekä itseni eilen keittämä kierrepasta. Juomana puoli lasia luomu-tomaattimehua ja vähän myöhemmin pieni kahvi.

Klo 7.47 alkaen: AAMU JA AAMUPÄIVÄ
Herättyäni söin eilisen kaurapuuron ja tänään paistamani kananmunan. Katsoin saamani viestit ja yleiset some-uutiset. Vastasin yhteen saamaani viestiin. Sitten jatkoin nukkumista klo 9 ja heräsin taas pari minuuttia ennen ruokatunnin alkua, kuten tavallista.

Lauantai 18.3.2023:

Klo 23 jälkeen yöllä: KYSYMYS HAUTAJAISSÄÄSTÄ
Ajattelin kysyä Microsoftin Bing-tekoälyassistentilta, minkälainen sää on 15.4.2023, kun vaimoni sukulainen haudataan. Sain kuitenkin heti tiedon, että se toimii vain Microsoftin Edge-selaimessa, jota minulla ei puhelimessa ole. Työskentelin siis sängyssä puhelimella. Esitin sitten kysymykseni aiemmin käyttämälleni tekoälykumppanille, jonka kanssa kävin tällaisen keskustelun: www.ahjos.info/ai/009_Hautajaissaa.pdf

Klo 21: ILTA
Tuo edellä kertomani viikkopäivitys tuli valmiiksi jo klo 15 aikaan. Sen jälkeen keitin kierrepastaa vaimoni ohjeen mukaan ja söin sitä peston kanssa. Loppupäivän loikoilin moottorisängyn päällä katsellen somea puhelimella. Varsinkin Tik-Tok-videot vetävät mukaansa. Ne ovat yllättävän hyvin tehtyjä. ToDo-ohjelmassa oli paljon tälle päivälle merkitsemiäni tehtäviä, jotka siirsin huomiselle. Oudon väsyneeksi tunsin tänään itseni koko päivän. Muutamia kirjallisia tehtäviä ja pankkiasioita hoidin, mutta ulkona en ole käynyt moneen päivään. Iltapalana O'Boy -kaakaota, saaristolaisleipää ja sinihomejuustoa. (Vitsi: Joku raukka oli niin köyhä, että joutui syömään homeista juustoa ja juomaan vanhaa viiniä.)

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Aloin ensin kirjoittaa tätä. Sen jälkeen teen viikkopäivityksen sivustolle www.svision.net ja tiedotan siitä kolmessa keskusteluryhmässä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Heräsin, kuten usein ennenkin, pari minuuttia ennen klo 11. Pääruokana vaimoni tekemän herkullisen kaalikeiton loppu "Vaasan Ruispala Verson" kanssa. 

Klo 5.59 alkaen:  AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Keitin kaurasuurimopuuron entiseen tapaan ja söin siitä puolet. Paistoin kananmunan ja söin sen. Luin Pentin Baltimoresta lähettämän viestin, joka koski hänelle eilen lähettämääni videota presidentti Niinistön vastaanotosta Ankarassa Turkin presidentin vieraana. Vastasin hänelle lyhyesti kiinnittäen huomiota siihen, että sotilaallinen seremonia, jossa Niinistö tervehti sotilaita turkinkielellä, oli sikälikin perusteltu, että hän on Suomen armeijan ylipäällikkö ja Suomi on nyt liittymässä sotilasliittoon Turkin kanssa. Sitten jatkoin nukkumista. Näin monta erilaista unta. Yhdessä niistä olin paikan päällä Ankarassa katsomassa tuota seremoniaa. Unessa se jatkui kenttähartaudella, mitä ei todellisuudessa ollut. Seisoin hyvin kaukana papista, mutta kuitenkin näköetäisyydellä. Aina kun sotilaille komennettiin "asento" tai "lepo", tein saman itsekin. Kun pappi aloitti puheensa, hän unohti komentaa "lepo". Mutta kun hän huomasi minun seisovan vaivautuneena edelleen asennossa, hän komensi "lepo" ja hymyili sitten huomatessaan, että minä noudatin käskyä.  


Perjantai 17.3.2023:

Klo 17-20:  ILTA
Syötiin vaimon kanssa kalapuikkoja ja muusia alkoholittoman Fink Bräu -oluen kanssa. Päivitin "Lemmen viemää" -aiheisia sivujani tuoreilla juonikuvauksilla ja yhdellä valokuvalla.

Klo 15 eteenpäin: RENGASTILAUS
Tilasin autooni Saksasta netin kautta uudet kesärenkaat, samanlaiset kuin 8 vuotta sitten. Arvioitu toimitus suoraan rengasliikkeeseen 27.3. eli 10 päivän kuluttua. Käytän kesärenkaina ns. ympärivuotisia renkaita, vaikka Vianor julkaisi hiljattain artikkelin, jonka mukaan ne eivät sovi Suomen teille. Uskon kyllä, että varsinaiset kesärenkaat voivat olla kuumalla asfaltilla jotenkin taloudellisempia, mutta sillä ei ole minulle merkitystä, koska matkailuautoani käytetään enemmän asumiseen kuin ajamiseen ja diesel-polttoainettakin kuluu enemmän lämmitykseen kuin liikkuniseen. Ympärivuotiset renkaat vapauttavat siitä paniikista, minkä ensilumi aiheuttaa joka syksy kesärenkaita käyttäville - ja joskus harvoin takatalvikin. Ympärivuotisilla renkailla voi huoletta ajella pääkaupunkiseudulla esim. koko marraskuun, vaikka lunta olisikin jo satanut. Yleensä ne syksyn ensimmäiset lumet sulavat pian pois ja sen jälkeen kadut ovat vielä useita viikkoja lumettomia, jolloin on turha kuluttaa asfalttia nastarenkailla.

Klo 13 alkaen: ILTAPÄIVÄN ALKU 
Vastasin tietokoneella muutamiin viesteihin ja aloin kirjoittaa tätä.  Sitten katsoin  ja lähetin USA:ssa asuville suomalaisille ystävilleni Turkin valtion jakaman videon seremoniasta, jossa presidentti Niinistö saapui Ankarassa ratsuväen saattamana tapaamaan Turkin presidenttiä. Kansallishymnien jälkeen he tarkastivat kunniakompanian ja Niinistö tervehti sotilaita Turkin kielellä.  

Klo 11.45-12.45: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Tavallista myöhempänä ajakohtana, koska söi aamupuuronkin tavallista myöhemmin. Pääruokana vaimoni aiemmin tekemää herkullista keittoa. 

Klo 9.50 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Söin eilen keittämäni kaurasuurimopuuron. Suoritin tavanomaiset aamutoimet. Ajattelin käyttää tänään tietokonetta mahdollisimman vähän, mutta katsoin kuitenkin puhelimella saamani viestit. Helsingin Rengashotelli Oy oli jo vastannut myöhään illalla lähettämääni sähköpoostiviestiin. He käyttävät nykyisin markkinointinimeä BestDrive Suutarila, jota ei vielä näy Googlen katukuvissa.  (BestDrive on Continentalin omistama ketju, johon kuuluu 13 Suomessa rengasliikettä.) Sovimme sähköpostitse asiakassuhteesta ja lähiaikojen toimenpiteistä.

Klo 5.58 alkaen: AAMU
Lyhyen WC-käynnin jälkeen menin takaisin nukkumaan. Tunsin, että olen viime päivinä katsonut liian monta webinaaria, käynyt liian paljon sähköpostikeskusteluja ja muutenkin käyttänyt tietokonetta ja älypuhelinta liian paljon. Oireet ovat sen mukaiset. Yhtä 2-tuntista webinaaria, johon ilmoittauduin, en ole jaksanut katsoa edes tallenteelta. Suosikkisarjaani "Lemmen viemää" (Sturm der Liebe) minulta on nyt katsomatta viime viikon tiistaista alkaen eli 9 jaksoa. Ilkka Koppelomäen erinomaisia verkkokursseja, joista maksan 47 euroa joka kuukausi, olen jaksanut katsoa vain harvakseltaan. Eilen illalla olisi ollut Ilkan johtama ryhmän verkkotapaaminen, johon en jaksanut osallistua.

Torstai 16.3.2023:

Klo 20-22.45: UUDEN RENGASHOTELLIN VALINTA
Aion ostaa uudet autonrenkaat netin kautta Saksasta rengas-online.comista  Ne voi tilata suoraan johonkin suomalaiseen rengasliikkeeseen, joka on heidän palvelukumppani. Nykyinen rengashotellini Vianor ei sellainen ole, joten joudun vaihtamaan rengasliikettä. Valitsin Helsingin Rengashotelli Oy:n. Lähestyin heitä sähköpostiviestillä, jonka otsikoksi kirjoitin "Asiakassuhteen perustaminen". 

Klo 17-18: TALOYHTIÖN SAUNASSA
Vaimon kanssa viikottainen saunavuoro.  Tunnin pituinen aika on hiukan liian lyhyt, kun kahdesta pukuhuoneesta toinen on poistettu käytöstä. Sen tunnin aikana pitää saapua, riisuutua, saunoa, juoda ja levätä, pukeutua ja poistua.

Klo 13 alkaen: TIETOKONEEN ÄÄRESSÄ
Aloin kirjoittaa tätä ja sen jälkeen järjestellä omaan kansioonsa aamupäivän webinaarista tallentamiani näytönkuvia ja videonpätkiä. - Merkitsin omaan korkohistoriataulukkooni EKP:n tänään päättämät 0,5% korotetut ohjauskorot.

Klo 12-13: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Tuo webinaari kesti klo 10-12, joten myöhästyin ruokailusta, jonka aloitan normaalisti klo 11. Vaimoni oli lähtenyt asioille ja jättänyt minulle ruokaa. Bonuksena tiskasin lopuksi kaikki tyhjiksi syömäni tai esillä olleet paistinpannut, kattilat, ruokailuvälineet yms. 

Klo 9.15 alkaen: AAMUPÄIVÄ - VALOKUVAUSWEBINAARI
Aamutoimien jälkeen valmistauduin kahden tunnin pituiseen webinaariin, johon olin ilmoittunut. Sen otsikkona oli "4 salaisuutta jotka vievät somekuviesi laadun seuraavalle tasolle ilman teknistä hifistelyä tai kalliita välineitä". Siinä annettiin ilmaiseksi hyviä neuvoja ja markkinoitiin tätä valokuvauksen verkkokurssia pienyrittäjille:  The Kuvauskurssi 2023 - Creator Akatemia  Webinaarin aikana kurssille ilmoittautuneet saivat bonuksena monta lyhyttä kurssia ilmaiseksi ja kokonaishinnasta vielä alennuksen. Kymmenen osanottajaa ilmoittautui kurssille, mutta minä en ollut heidän joukossa. Käytin kuitenkin tilaisuutta hyväkseni ja esitin yhden kysymyksen, jota olen kauan pohtinut. Vastaus vastasi odotuksiani.

Klo 5.49 alkaen: AAMU
Herättyäni katsoin ensin saapuneet viestit, jolloin sain tietää, että minunkin tuntema vaimoni sukulainen  on kuollut arviolta 87 vuoden iässä.  - Aloin keittää kaurasuurimopuuroa, johon käytän yleensä 4 dl Valio Kiehu -maitoa ja noin 1,5 dl vettä. Kun kaadoin pataan 4 dl maitoa, tölkki ei tullut tyhjäksi, kuten laskujeni mukaan olisi pitänyt. Nyt hyödynsin ensimmäisen kerran aiempia punnituksiani. Punnitsin vajaan maitotölkin kirjevaa'alla ja totesin sen painavan 77 grammaa. Muistiinpanojeni perusteella laskin, että siinä oli silloin jäljellä 0,42 dl maitoa. Kaadoin senkin vielä puuropataan ja vähensin saman määrän pataan lisättävästä vedestä. Syötyäni puuron ja yhden paistamani kananmunan otin aamutabut ja jatkoin nukkumista.


Keskiviikko 15.3.2023:

Klo 17-19: SÄÄTIÖREKISTERIOTTEEN SAAPUMINEN JA JAKELU
Patentti- ja rekisterihallituksesta (PRH) saapui tuore säätiörekisteriote, joka vahvisti, että 3.2.2023 lähettämäni muutosilmoituksen mukaiset hallituksen kokoonpanon ja tilintarkastajan vaihdokset perustamassani säätiössä on nyt merkitty säätiörekisteriin. Skannasin säätiörekisteriotteen ja lähetin sen sähköpostin liitteenä kaikille asianosaisille.  PRH lähetti toisessa kirjekuoressa 106,50 euron laskun, jossa on 100 euron toimenpidemaksuun lisätty 6,50 euron laskutuslisä.

Klo 13 alkaen: RENGASHOTELLIN ETSINTÄÄ
Aion pian ostaa autooni uudet "ympärivuotiset" renkaat samasta rengas-online.com -palvelusta kuin viimeksikin. Nykyiset ovat jo 8 vuotta vanhat, joten ne on  kumin kuivumisen vuoksi syytä vaihtaa, vaikka kulutuspintaa on vielä reilusti jäljellä. Tuon suomenkielisen internetpalvelun takana on saksalainen yritys Delticom AG, joka toimii Hannoverissa ja lähettää renkaat Saksasta. Ne voi tilata sieltä omaan osoitteeseen tai johonkin rengasliikkeeseen. Rengasliike, jonne nykyiset renkaat vuonna 2015 toimitettiin ja missä ne asennettiin vanteille, on sittemmin vaihtanut omistajaa. Nykyisin se on Vianor Oy, joka on Nokian Renkaat Oyj:n tytäryhtiö. Delticomilla on Suomessa asennuskumppaneita, joihin Vianor ei kuulu. Alle 5 km päässä meiltä kotoa on 16 Deltacon asennuskumppania. Tutkin niistä kuuden sellaisen tiedot, joilla on luokitus "Top Partner" saamansa erityisen hyvän asiakaspalautteen vuoksi. Kopioin niistä jokaisen esittelytiedot omalle sivulleen Drive.google.comiin ja laadin sitten sinne niistä vertailutaulukon. - Sitten menin syömään vaimoni juuri tekemää herkullista kaalisoppaa!

Klo 11.30 -13 alkaen: ILTAPÄIVÄÄ
Olin jo hyvissä ajoin ruokatunnilla käväissyt työhuoneessa käynnistämässä pöytätietokoneen ja kaapelimodeemin, joka avaa yhteyden internetiin. Kun sitten menin kahvikupin kanssa koneen ääreen tarkoituksena alkaa työskennellä sillä, parin minuutin kulutta Windows alkoi päivittää itseään. Onneksi se ei kestänyt tällä kertaa kovin kauan ja käytin sen ajan juomalla kahvin selkä suorana tietokoneen ääressä.

Huomasin jo sägyssä puhelimella, että Facebook-ryhmässä HYKKYLÄ oli julkaistu ryhmäkuva koulumme opettajista lukuvuonna 1966-67. Olin aiemmin julkaissut blogissani tahjos.blogspot.com ja samassa Facebook-ryhmässä samanlaisen kuvan ja liittänyt siihen taulukon, jossa on kuvassa olevien opettajien nimet, lempinimet ja opetusaineet. Kaivoin sen esille, mutta huomasin, että se kuva olikin edelliseltä lukuvuodelta 1965-66. Siinä opettajat olivat eri järjestyksessä. Lähetin sen nyt kuitenkin tänään käytävään Facebook-keskusteluun, koska siitä taulukosta selviää niiden opettajien nimiä, joita nyt taas yritetään palauttaa mieliin.  - Sen jälkeen lisäsin vielä tekoälytekstieni kansioon eilisen sivun www.ahjos.info/ai/007_Saalfeld.pdf  Siinäkin on pahoja asiavirheitä. - Sitten jatkoin sähköpostiviestintää niiden kolmen kaverini kanssa, jotka eivät ole Facebookissa.

Klo 10.30-11.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Eilistä vaimoni tekemää jauheliharuokaa, makaronia ja monipuolista vihreää salaattia, juomana tomaattimehu. Ruoan jälkeen pieni kahvi työpöydän ääressä.

Klo 8 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Heräsin vasta klo 8. Koska puuroa ei ollut valmiina ja sen keittäminen kestää tunnin, paistoin vain kananmunan ja söin vaihteeksi mysliä kevytmaidon kanssa (Alpen, "No added sugar Swiss style muesli"). Tunsin itseni aika väsyneeksi ja raihnaiseksi eilisen erittäin runsaan ja intensiivisen ajattelun ja tietokonetyöskentelyn jälkeen. Sen aiheena oli lähinnä ChatGPT-tekoälysovellus, jota olin kokeillut useilla, kansioon www.ahjos.info/ai/ tallentamillani teksteillä.  Liiallinen tietokoneen ääressä istuminen aiheuttaa minulle oireita, joihin hyvin sopii se, mitä on kirjoitettu vagus- eli vaeltajahermon rasituksesta. Tänään aamupäivällä en avannut tietokonetta lainkaan. Luin kyllä matkapuhelimella sängyssä saamani viestit ja yleiset uutiset sekä Ilkka Koppelomäen aamutervehdyksen, jossa hän juuri tänään puhui siitä, kuinka tärkeää on välillä levätä. Niinpä lepäsin tämän aamupäivän.

Tiistai 14.3.2023:

Klo 19-21: TEKOÄLYPOHDISKELUA
Totesin, että kieliopintojen kannalta on parempi lukea eri kielisiä Wikipedia-artikkeleita kuin kysellä asioita ChatGPT:ltä chat.openai.comissa, koska jälkimmäisen kanssa tähän mennessä käymissäni keskusteluissa on pahoja asiavirheitä.

Klo 17-18: LUKITUSWEBINAARI
Kotitalo-lehden webinaari taloyhtiöiden lukitusjärjestelmistä. Asiantuntijoina kaksi ABLOY-yhtiön edustajaa.

Klo 14.30 alkaen: KESKUSTELUA TEKOÄLYROBOTIN KANSSA
Baltimoressa asuvan Pentin mielestä olin jututtanut ChatGPT -tekoälyrobottia liian yksinkertaisilla asioilla. Hän ehdotti, että kysyisin Hegelin filosofian peruspilarit venäjän kielellä. Välitin kysymyksen tekoälyrobotille ja kävimme siitä seuraavan keskustelun: 
www.ahjos.info/ai/008_Hegel.pdf

Klo 11.30 alkaen: ILTAPÄIVÄ - LEPÄILYÄ
Hiukan epämiellyttävä olo, ehkä sateisesta säästä johtuen. Olen viimeaikoina työskennellyt liian intensiivisesti pöytätietokoneen ääressä, mikä tuntuu mm. oikeassa olkapäässä lihaskipuna. Ulkona en ole käynyt moneen päivään muualla kuin parvekkeella.  Päätin ottaa tänään vähän löysemmin ja olen vain loikoillut sängyn päällä älypuhelinta selaillen ja Facebookiin kirjoitellen.

Klo 10.30-11.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana spagetti ja jauheliharuoka, juomana luomu-tomaattimehu, pieni kahvi

Klo 8 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Nukuin ja kävin sitten keskusteluja Facebookissa.

Klo 5.39 alkaen: AAMU
Heti herättyäni luin Facebookista saamani kommentit ja Pentiltä Baltimoresta tulleen sähköpostiviestin. Paistoin ja söin kananmunan. Lämmitin parvekkeelta ja söin eilen keittämäni kaurasuurimopuuron. Sitten käynnistin tietokoneen ja aloin kirjoittaa tätä.

Klo 01-02: AAMUYÖLLÄ
En saanut unta, kun pohdin mieleeni tullutta ideaa, kuinka voisin hyödyntää tekoälysovellusta omassa elämässäni: Koska se näyttää puhuvan täysin virheetöntä suomea, varmaankin se osaa yhtä hyvin muitakin kieliä. Voisin keskustella sen kanssa kaikilla niillä kielillä, joita olen opiskellut. Kielikursseilla joutuu keskustelemaan opettajan antamista aiheista, mutta sen kanssa voisin keskustella itse valitsemistani aiheista ja ainakin toistaiseksi täysin ilmaiseksi. Halusin heti varmistaa, suostuuko se puhumaan kanssani myös muita kieliä. Nousin ylös sängystä, avasin tietokoneen ja kävin chat.openai.comissa tällaisen keskustelun: www.ahjos.info/ai/006_kielikoe.pdf  Siinä kysyin ensin, puhuuko hän kanssani myös ruotsia. Saatuani myönteisen vastauksen kysyin ruotsiksi, onko Volvo vielä ruotsalainen auto. Hän vastasi siihen kertomalla Volvosta. Sitten kysyin saksaksi, puhuuko hän kanssani myös saksaa ja mikä on Lidlin säätiö. Lopuksi kysyin venäjäksi puhuuko hän kanssani myös venäjää ja minkälainen kaupunki on Petroskoi. En osaa venäjää nyt ollenkaan, mutta laadin venäjänkieliset kysymykset Googlen kääntäjällä. Lopuksi kiitin venäjäksi. Kerroin heti oivalluksestani ja lähetin tuon kielikoe-tiedoston linkin Facebook-aikajanalleni sekä kolmelle sähköpostiystävälleni, jotka eivät ole Facebookissa. Sitten menin tyytyväisenä takaisin sänkyyn ja nukahdin heti.


Maanantai 13.3.2023:

Klo 19-21.30: ILTA - KESKUSTELUJA
Keskustelin eri aiheista Facebook-ryhmissä ja sähköpostitse.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - KESKUSTELUJA TEKOÄLYSTÄ
Keskustelin  Facebookissa ja sähköpostitse kokeilemastani tekoälysovelluksesta chat.openai.com   Lisäsin siinä yhteen eiliseen  tekoälyrobotin kanssa käymääni keskusteluun huomautuksen virheellisestä tiedosta. Hän pahoitteli virhettään ja tarjosi sen tilalle uutta tietoa. Sekin on osittain virheellistä, mutta en viitsi huomauttaa toista kertaa. - Lopuksi kysyin tekoälyrobotilta, mitä se tietää Malmin kaupunginosasta. Julkaisin sen keskustelun Facebookin Malmi-ryhmässä. Siinäkin on asiavirheitä, mutta ei yhtään kielivirhettä. - Sitten nukuin pari tuntia.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni eilen tekemä jauheliharuoka ja keitetty peruna. Juomana luomu-tomaattimehu.

Klo 8 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Puuron valmistumista odotellessa lukaisin jo nopeasti Pentiltä Baltimoresta saamani pitkän sähköpostiviestin ja Facebook-aikajanalleni kirjoitetun kommentin. Vasta puuron ja paistetun kananmunan syötyäni palasin tietokoneen ääreen vastaamaan niihin ja lukemaan muita viestejä ja uutisia.

Kävin läpi Ilkka Koppelomäen verkkokurssin "Mielenhallinnan voima" oppitunnit 39 ja 40, joiden aiheina oli "Mielikuvien hyödyntäminen rentotumisessa" ja "Ankkurien hyödyntäminen rentoutumisessa ja elämässä".

Klo 6.38 alkaen:  AAMU
Heti herättyäni katsoin, onko sivustoni www.ahjos.info kansilehti päivittynyt eli näkyykö siinä eilen lisäämäni "Tekoäly (Artificial Intelligence)"-linkit ja näkyykö niiden avaamassa hakemistolistauksessa kaikki eilen sinne lataamaani 4 PDF-tiedostoa. Eilen näkyi vain 3, mutta nyt näkyvät kaikki 4 - ainakin silloin kun sivun lataa avaamisen jälkeen uudelleen. Hienoa! - Tuon todettuani laitoin kaurasuurimopuuron hellalle valmistumaan ja tulin tietokoneelle kirjoittamaan tätä eli avaamaan päiväkirjablogiin viikkoa 11/2023.