2023-03-27

Viikko 13/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 13, joka alkoi maanantaista 27.3.2023 ja päättyi sunnuntaihin 2.4.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/13-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Sunnuntai 2.4.2023:

Klo 20 alkaen:  EDUSKUNTAVAALIEN TULOSSEURANTAA
Tarkoitukseni oli valvoa ja seurata eduskuntavaalien tulosseurantaa, mutta oli niin väsynyt, että katsoin vain ennakkoäänten laskennan jälkeisen tilanteen ja menin sitten nukkumaan.

Klo 19:  ILTA-ATERIA
Vaimoni keitti todella herkullista siskonmakkara- ym. keittoa. Söin sitä kaksi lautasellista Vaasan Ruispala Verso -leipien kanssa. Kutsu koski ehkä vain yhtä lautasellista, mutta se oli niin hyvää, että oli pakko ottaa lisää vielä toinenkin lautasellinen.

Klo 17 -18: HUHTIKUUN KUUKAUSISUUNNITELMA
Laadin Ilkka Koppelomäen kirjan "Saa mitä haluat - Elämäsi kirja" ohjeistuksen mukaisen huhtikuun kuukausisuunnitelman lomakkeille, jotka olen kopioinut kirjasta Googlen palvelimelle. Perustin saman kirjan mukaisen viikkoraporttityökirjan viikoille 14-26/2023.

Klo 15-16.30: BIOPANKIT ja FINNGEN.FI
Katsoin tallenteen vierailusta Helsingin Biopankkiin.  Tallenne lähetettiin niille, jotka olivat ilmoittautuneet vierailulle. Olin ilmoittautunut, mutta en osallistunut. Tallenteella esiteltiin yleisesti suomalaiset biopankit ja erityisesti Finngen.fi, jonka esitteli HUSLAB:in tohtoriohjelman ohjaaja Anu Loukola.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ - NATO
Täydensin nato-sivustoani omalla tietokoneellani siten, että pystyn päivittämään sen verkossa hyvin nopeasti heti silloin, kun Suomesta tulee Naton jäsen. -Sen päälle pieni kahvi ja ruokalepo. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Paistettuja kanasuikaleita, makaronia, vihreää salaattia. Juomana tomaattimehu.

Klo 9.50-11: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Ideoin ja aloin hahmotella, kuinka viimeistelen nato-sivustoni, kun Suomesta tulee Naton jäsen luultavasti jo alkavalla viikolla.  Microsoft ToDo-ohjelmassa on 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 2 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 6 tehtävää kohdassa "Huomenna". Tänään on eduskuntavaalien vaalipäivä. Olen jo äänestänyt, mutta illalla seuraan äänten laskentaa.

Klo 6.54 - 7.30: AAMU
Söin jääkaapista yhden vaimoni illalla keittämän kananmunan ja parvekkeelta eilen keittämäni kaurasuurimopuuron. Katsoin uutis- ja some-viestit. Menin takaisin nukkumaan.

Lauantai 1.4.2023:

Klo 20: Suljen tietokoneen ja valmistaudun väsyneenä nukkumaan. Huomenna täytyy taas valvoa myöhään ja seurata eduskuntavaalien äänten laskentaa.

Klo 17 jälkeen: KESKUSTELUA MUISTISTA ja ERÄÄSTÄ MUISTISÄÄNNÖSTÄ
Facebookissa on aikajanallani käyty keskustelua ajokortin uudistamisen yhteydessä 70 vuotta täyttäneiltä vaadittavasta laajennetusta lääkärintarkastuksesta, jossa testataan mm. muistia. Esittelin Facebook-keskustelussa myös lukioaikana keksimäni muistisäännön, jonka ansiosta muistan vieläkin lähes 60 vuotta myöhemmin, mitkä johtopäätteet tekevät vierasperäisistä sanoista saksan kielessä feminiinejä. Yllättäen keskusteluun liittyi myös tuntemani saksan kielen lehtori, joka pyysi saada kertoa muistisääntöni oppilailleen.  Annoin luvan sillä ehdolla, että hän kysyttäessä ja mielellään muutenkin kertoo, mistä se "runo" on peräisin. Sen hän lupasi tehdä. En arvannutkaan, että hänkin seuraa Facebookissa kirjoituksiani omalla aikajanallani.

Klo 16 jälkeen: VERKKOLASKURIEN LUKEMAT
Merkitsen joka kuukauden alussa muistiin, kuinka monta vierailua eri verkkosivuillani on rekisteröity edellisen kuukauden aikana. Lukemat ovat vain suuntaa antavia, koska osa omistakin käynneistäni sisältyy lukemiin, mutta toisaalta monille sivulleni pääsee hakukoneen ohjaamana laskurien ohitse. En viitsi seurata web-isäntien tarkkoja sivukohtaisia tilastoja, vaan vain eräille sivuille itse asentamiani kaikille näkyviä laskureita. Periaatteeni on, että kullakin aihealueella on laskuri jollakin sivulla, jolla sitä aihetta lukeva todennäköisesti käy. Blogeissani ja web-sivuillani on laskurien mukaan käyty yhteensä noin 732.300 kertaa, josta eilen päättyneen maaliskuun aikana noin 5.200 kertaa. Siitä tulee päivää kohti keskimäärin noin 150 käyntiä, jos vähennän omat käyntini.

Klo 12-16:  IMUROINTI ja NATO-UUTINEN
Alkaa asunnon imuroinnilla, jonka välissä pidin virkistysatuon ja söin hedelmäsalaattia valmiina ostetun kermavaahdon kanssa. - Sitten päivitin sivulleni www.ahjos.net/nato tiedon, että Turkin presidentti on hyväksynyt parlamentin päättämän lain Suomen Nato-jäsenyydestä. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana paistetut kanasuikaleet ja makaroni. Juomana tomaattimehu.

Klo 9.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Pohdin lähiaikojen ikävää ohjelmaa. Tänään olen luvannut imuroida. Ehkä siirrän keskiviikoksi varaamani renkaidenvaihtoajan maanantaille. Listalla "Isot ikävät asiat" on seuraavana tumman puvun osto hautajaisia varten. Pitää ennen kauppaan lähtöä katsoa myös valkoinen paita, musta kravatti, nenäliina, käsineet, yms. Tavallisella tehtävälistalla on nyt 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin",  5 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 0 tehtävää kohdassa "Huomenna".  - Rengashotellissa ei ollut yhtään vapaata aikaa maanantaina. Ilmeisesti he pitävät silloin vapaapäivän, kun liike on nyt auki lauantaisin. Siirsin keskiviikoksi varaamani ajan tiistai-iltapäivälle. Ennusteen mukaan -6 asteen yöpakkanen on silloin vaihtunut +3 asteen päivälämpötilaksi eikä ole satanut enää uutta lunta. Nythän ei ole enää lunta Helsingin kaduilla.

Klo 6.30-8.30: AAMU
Paistoin ja söin kananmunan, keitin kaurasuurimopuuron ja söin siitä puolet. Luin some-uutiset ja Facebook-viestit. Aamutoimet. Sitten takaisin nukkumaan.

Perjantai 31.3.2023:
Klo 16 -19: Laadin ja jaoin kolmeen keskusteluryhmään sivuston  www.svision.net viikkopäivityksen.

Klo 12 alkaen: TEHTÄVÄLISTAN TARKASTELUA
Katselin Microsoft ToDo -ohjelman tehtävälistaa todeten seuraavaa:  Kohdassa "Aiemmin" on 13 tehtävää. Kohdassa "Tänään" on kolme tehtävää, joista kaksi on myös erillisellä listalla "Isot ikävät asiat".  Siirrän niitä molempia vielä eteenpäin. Kohdassa "Huomenna" on vain 2 helppoa ja mieluisaa tehtävää. Niistä voisin tehdä toisen jo tänään. Lisäksi palautin mieleen, että varasin eilen uuden rengashotellin (BestDrive Suutarila) ajanvaraussysteemillä renkaiden vaihtoajan ensin viikon keskiviikolle 5.4.2023 klo 13. Sain vanhasta rengashotellista (Vianorista) tekstiviestinä ehdotuksen renkaiden vaihtoajaksi (ma 17.4.2023 klo 09.20). Se raukeaa itsestään, kun en vahvista sitä tämän päivän aikana.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Vaimoni tekemää jauheliharuokaa ja vihreää salaattia. Juomana tomaattimehu. Pieni kahvi.

Klo 6.29 - 7.40: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Paistoin ja söin kananmunan. Söin myös loput eilisestä kaurasuurimopuurosta. Aamutoimet. Katsoin saamani viestit ja some-uutiset.  Sitten jatkoin nukkumista.

Klo 0.00 - 1.30: TURKIN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Lähetin Turkin parlamentin päätöksen tiedoksi USA:ssa asuville suomalaisille ystävilleni, täydensin tiedon aikajanalleni Facebookissa ja päivitin sivustoni www.ahjos.net/nato . Sitten menin nukkumaan.

Torstai 30.3.2023:

Klo 23-24: TURKIN PARLAMENTTI HYVÄKSYI SUOMEN NATO-JÄSENYYDEN
Lyhyen nukkumisen jälkeen heräsin ja menin tietokoneen luo katsomaan tilannetta. Vaimoni huusi, että suora lähetys on alkanut. Videoruutu oli ollut mustana siihen saakka, kunnes Suomen asiaa alettiin käsitellä. Iltalehden sivulla se ruutu oli edelleenkin mustana, mutta Hesarin sivulla näkyi elävää kuvaa Turkin parlamentista. Käynnistin sekä videotallennuksen että suomenkielisen tekstitallennuksen.  Klo 23.55 Turkin parlamentin puhemies julisti äänestyksen tuloksen: "Turkin parlamentti hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden. Ääniä annettiin 276. Kaikki äänestivät Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. - Toivotamme hyvää Suomen kansalle!."

Klo 18-22: TURKIN PARLAMENTIN NATO-KÄSITTELYN ODOTTELUA
Turkin parlamentti oli jo klo 14 aloittanut kokouksen, jonka esityslistalla oli kolmantena asiana Suomen Natoon liittymisen ratifiointi. Se piti näkyä Reuterin suorana lähetyksenä sekä Iltasanomien että Iltalehden sivustolla. Pidin pöytätietokoneessa molemmat sivustot auki siten, että Iltalehti oli videon tallennusvalmiudessa ja Iltasanomien sivu oli tekstiselostuksen tallennusvalmiudessa. Esityslistan kahdeen ensimmäisen kohdan käsittely kesti kuitenkin niin kauan, että klo 22.10 menin nukkumaan, jättäen kuitenkin verkkoyhteyden ja nuo molemmat sivustot auki. 

Klo 17-18: SAUNA
Jokaviikkoinen saunavuoro taloyhtiön saunassa.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Vastasin Maisaan tulleeseen kyselyyn hoidon vaikuttavuudesta, johon piti vastata 1.4. mennessä. Sitten arkistoin viimeaikaisia videotallenteita uutisista ja webinaareista.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Saarioisen palapaisti + muusi, viimeinen käyttöpäivä tänään. Lisäna vaimon eilen tekemä porkkanaraaste, jossa muutakin kuin porkkanaa. Pieni kahvi.

Klo 9 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Microsoft ToDo-ohjelman tehtäväluettelossa on 14 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 9 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna". Tämän päivän jännittävin asia on, päättääkö Turkin parlamentti tänään Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnista, kuten presidentti Niinistö eilen ennusti. Alan tehdä listalla olevia tehtäviä. - Kuitenkin ihan ensimmäiseksi lähetin tehtävälistan ulkopuolelta taloyhtiön hallitukselle, isännöitsijälle ja kirjanpitäjälle kysymyksen kevään aikatauluista, milloin saan toiminnantarkastajana tilinpäätöksen ym. tarkastettavaksi. - Kopoin autokameravideoita omalle levylleen.

Klo 6.32-8.00: AAMU
Herättyäni keitin kaurasuurimopuuroa ja paistoin kananmunan. Puuron teko kestää minulla tunnin. Sitä odotellessa luin Iltasanomien verkkolehdestä artikkelin "Päivi Lipponen kuvailee Maria Veitolalle yksinäistä arkeaan".  Sitten söin munan ja puolet puurosta. Menin takaisin nukkumaan.


Keskiviikko 29.3.2023:

Klo 20.30 alkaen: ILTA
Syötiin vaimon kanssa Hoviruoka-mämmiä kuohukerman kanssa. Meille muodostui yhteinen käsitys siitä, että tämä ei ole meidän suosikkimämmiä. Mieluummin syömme Kymppi-mämmiä, mutta kaikkein maukkainta on Saarioisen mämmi.  - Menen aikaisin nukkumaan odottaen huomista, jolloin Turkin parlamentin odotetaan päättävän Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnista.

Klo 15:sta eteenpäin: LOPPPUILTAPÄIVÄ
Lepäilin kahden päivän rasitusta tekemättä mitään erityistä. Katsottiin vaimon kanssa eilinen autokameravideo, kuinka vanha kamera toimii ilman akkua. Hyvin toimii muuten, paitsi että aikaleima alkaa moottorin jokaisen käynnistyksen jälkeen tammikuun 1. päivästä 2012 klo 0.00:sta.  Tuolle videolle tallentui historiallinen tapahtuma, kun elokuussa 2008 alkanut asiakasuhteeni yhteen rengashotelliin päättyi ja vein siellä olleet vuonna 2015 ostamani ympärivuotiset Vredestein- renkaat viimeiselle matkalleen toiseen rengashotelliin. Sen pihasta poistuessani sinne tuotiin Saksasta ostamani uudet ympärivuotiset Vredestein- renkaat.

Klo 14.30 alkaen: TEHTÄVÄLISTAN TARKISTUS
Microsoft ToDo-ohjelmassani on nyt 14 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 1 tehtävä kohdassa "Tänään" ja 8 tehtävää kohdassa "Huomenna". Lisäksi aivan erillisessä luettelossa "Isot ikävät asiat" oli 8 asiaa, joista "Ajokortin uudistaminen" on jo hyvällä alulla. Renkaiden uudistamisen poistin nyt kokonaan tältä listalta ja merkitsin vain ensi maanantaille jokakeväisen renkaiden vaihdon. 

Klo 14 alkaen: RENGASTOIMITUKSEN VARMISTAMINEN
Soitin Helsingin Rengashotelli Oy:hyn ja kysyin, ovatko Saksasta heidän osoitteeseen tilaamani renkaat tulleet jo perille. Olivat tulleet eilen iltapäivällä. Saksalaisen myyjän systeemin mukaan ne oli toimitettu perille jo maanantaina, mutta Vantaalle. Tuo rengashotelli ei ole Vantaalla vaan Helsingissä, mutta aihetta huoleen ei siis ole. 

Klo 12-13.30: PÄIVÄLEPO
Kahden raskaan tapahtuman (eilisen rengasasian ja tämänpäiväisen muistitestin) jälkeen nukuin sikeästi. Näin unta Kansasta, missä oli ollut Erkki Nurmisen viimeinen työpäivä ennen eläköitymistä. Juttelin hänen poistuttuaan Eläke-Kansassa osastopäällikkö Leo L:n ja johtaja Markku V:n kanssa monien muiden työntekijöiden läsnäollessa. Itse en ollut siellä enää työssä. Lähdin polkupyörällä kotiin Kumpulaan, missä unissani yleensäkin asun.
 
Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana vaimoni tekemää kassleria ja vihreää salaattia Mummon muusin kanssa. Juomana tomaattimehu.

Klo 8.30 - 10: MUISTIKOE AJOKORTIN UUDISTAMISTA VARTEN
Lähdin Suvitien pysäkiltä klo 9.30 bussilla, muistin jäädä pois Malmin sairaalan pysäkillä., kävelin terveyskeskukseen ja vein päällysvaatteeni toisessa kerroksessa olevaan vaatekaappiin. Kaikki kaapit olivat kaikki vapaina, ilmoittauduin toimistossa ja menin huoneen 27 edessä olevaan tuoliin odottamaan.  Minulla oli klo 9:20 varattu aika. Olen kuvannut testin Facebook-seinälläni, joten en kirjoita siitä tässä enempää kuin että lukuja piti luetella 100:sta alkaen 7 välein. Kello piti piirtää näyttämään aikaa 11:10. Päivämäärä, viikonpäivä, yms kysyttiin, mutta ei presidenttejä. Yhden pienen virheen tein: Unohdin yhden kolmesta sanasta, kun niitä kysyttiin yllättäen myöhemmin toisen kerran. Testin jälkeen tulin kotiin vielä samalla lipulla bussilla 70, jossa olin ainoa matkustaja. 

Klo 6.49 alkaen: AAMU
Herättyäni paistoin kananmunan, söin eilisen kaurasuurimopuuron, suoritin aamutoimet ja aloin lukea Facebook-kavereitteni kokemuksia vastaavasta muistikokeesta, mikä minulla on tänään edessä. Varmistin vielä, mikä viikonpäivä ja päivämäärä tänään on, koska niitä varmasti kysytään. Googlasin myös Suomen presidentit, joita yhdeltä kaveriltani oli muistitestissä kysytty. Kertasin vielä 7:llä vähenevät lukusarjat alkaen luvusta 100 ja 103 sekä vastaavat 8:lla ja 6:lla vähenevät alkaen luvusta 100. 


Tiistai 28.3.2023:

Klo 19 alkaen: ILTA
Söin ensin vaimoni aiemmin tekemää kassleria salaatin kanssa ja sitten yhdessä hänen kanssaan mämmiä ja kuohukermaa. Tämä oli minulle fyysisesti tavallista raskaampi päivä. Nyt alan katsella hiukan some-uutisia ja levätä huomisaamua varten. Minulla on aamulla klo 9.20 varattu aika muistikokeeseen, joka vaaditaan ajokortin uudistamiseksi.

Klo 12-18: RENKAIDEN SIIRTO RENGASHOTELLISTA TOISEEN
Olen ollut ainakin syksystä 2008 alkaen rengashotelliasiakkaana liikkeessä, joka oli aiemmin nuoren miehen yritys, mutta keväästä 2015 alkaen Vianor Suutarila. Ostin hiljattain uudet kesärenkaat netin kautta Saksasta (rengas-online.com). Ne voi tilata suoraan rengasliikkeeseen, joka on heidän palvelukumppani. Vianor on Nokian Renkaat Oyj:n tytäryhtiö eikä ole tuon saksalaisen firman palvelukumppani. Sellaisia on kuitenkin tässä 5 kilometrin säteellä meiltä kotoa peräti 16 rengasliikettä. Valitsin Helsingin Rengashotelli Oy:n, joka käyttää nykyisin markkinointinimeä BestDrive Suutarila. 

Auton päällä ja ympärillä oli taas runsaasti tuoretta lunta. Vaimoni auttoi lumitöissä. Järjestin auton sisällä tavarat niin, että siirrettäville renkaille tuli paikka parisängyn päällä. Siinä oli sitten patjan, peittojen ja päiväpeiton päällä iso paksu suojakangas ja sen päällä vihreä vedenpitävä kevytpeite. Vianorissa oli nyt työssä vain yksi nuori mies. Hän istui toimistossa tiskin takana, haki sitten renkaani varastosta ja nosti ne autoni sängyn päälle. Siitä oli melko lyhyt matka uuteen rengashotelliini. Siellä oli enemmän miehiä työssä, mutta sielläkin sama tiskin takana asiakkaita palveleva nuori mies, jolle selitin asiani, haki renkaat autostani sängyn päältä ja vei ne varastoon odottamaan asennuksia. - Kotimatkalla ostin tankin täyteen talvidieseliä, joka oli halvempaa kuin pitkään aikaan (1,889 euroa/litra). Kotipihalla järjestin autossa tavarat taas normaaleille paikoilleen ja peittelin auton odottamaan vielä luvattuja lumisateita.

Klo 11-12. RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana Saarioisen Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset, jonka viimeinen käyttöpäivä oli tänään. Juomana tomaattimehu.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Heräsin uudelleen tasan klo 9 ja suoritin tavanomaiset aamutoimet.

Klo 7.04 alkaen: AAMU
Luin Pentiltä Baltimoresta tulleet kaksi lyhyttä viestiä. Paistoin ja söin kananmunan, laitoin kaurasuuripuuron valmistumaan ja menin työhuoneeseen tietokoneelle. Aluksi vastasin Pentin molempiin viesteihin. Jaoin kahdessa Suomen Syöpäpotilaat ry:n vertaistukiryhmässä uutisartikkelin, jossa kerrotaan Meilahden sairaala-alueelle avatusta kaikille avoimesta apteekista. Se sijaitsee uuden Siltasairaalan sisäänkäynnin yhteydessä ja on nimeltään Meilahden apteekki.  Jaoin apteekkiartikkelin myö omalla aikajanallani Facebookissa. Sitten aloin tutkia Microsoft ToDo-ohjelmaan kirjaamiani tehtäviä. Siinä on nyt 10 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 10 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 3 tehtävää kohdassa "Huomenna". - Sitten menin takaisin nukkumaan.


Maanantai 27.3.2023:

Klo 20 saakka: UNKARIN PARLAMENTTI
Omistin koko iltapäivän Unkarin parlamentin istunnolle, jossa hyväksyttiin Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointi. Ensin odotin muutaman tunnin, milloin luvattu suora lähetys alkaa. Sitten katsoin sen alusta loppuun siten, että tallensin videota pöytäkoneella ja samalla luin ja tallensin näytönkuvina Iltasanomien tekstiseurantaa. Lopuksi päivitin oman sivustoni www.ahjos.net/nato 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄN IHMETTELYÄ
Viikkosuunnitelman mukaan minun piti tässä vaiheessa kuljettaa kausisäilytyksessä olevat kesärenkaat yhdestä rengashotellista toiseen, mutta kun auton päällä on nyt paljon lunta ja lisää lunta on luvattu satavan vielä tänään, taidankin ottaa käsiteltäväksi tehtävälistaltani jotakin muuta. Samalla kyttään, milloin ilmestyy uutinen Unkarin parlamentin äänestyksestä.

Klo 11-11.30: NOPEA RUOKAILU - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni paistama herkullinen kassler, keitetyt perunat ja vihannessalaatti. Juomana tomaattimehu. Myöhemmin luultavasti jälkiruokana pieni kahvi tai mämmiä kuohukerman kanssa. 

Klo 10-12: MAISASSA
Lähetin Maisan kautta viestin leukemiaseurannasta vastaavalle sisätautilääkärille, joka tilaa minulle labrakokeita neljännesvuosittain. Selitin hänelle, että tänään otetut muut verikokeet oli määrännyt terveyskeskuslääkäri, koska olen pyytänyt lääkärintodistuksen ajokortin uudistamista varten. Samalla yritin muutta Maisassa yhden aiemmin ilmoittamani ravintolisän annostusta, mutta se ei ollut mahdollista. Siellä pystyy vain ilmoittamaan, että on lopettanut aiemman lääkkeen tai ravintolisän käytön ja syöttämään sitten saman uudelleen uudella annostuksella. Sekä lopetus- että aloitusilmoitus menevät  ammattihenkilön hyväksyttäviksi. - Klo 11.30 suurin osa aamulla otetuista verinäytteistä oli jo analysoitu ja tulokset olivat jo Maisassa luettavissa - mutta ei kuitenkaan vielä aivan kaikki. Veriarvoissani ei ole ollut mitään olennaista muutosta moneen vuoteen enkä ole sairastanut mitään - edes flunssaa -  maaliskuussa 2020 saiarastamani keuhkokuumeen jälkeen.

Klo 8-9: MALMIN SAIRAALAN LABRASSA ja KAHVILASSA
Labrakokeisiin otan yleensä jonotuslapun, vaikka on aika varattuna. Tänään pääsin näytteen ottoon jonotuslapulla, jolloin heti ilmoitin näytteenottajalle, että varatun aikani voi peruuttaa.  Verinäytteiden oton jälkeen söin sairaalan kahvilassa herkullisen ja edullisen puuroaamiaisen. Siihen kuuluu: 1-2 viipaletta sekaleipää Voimariinin tai Keijun kanssa, oman valinnan mukaan juustoviipaleita, makkarasiivuja, ohutta lihaleikkelettä, kurkkusiivuja, tomaattisiivuja ja/tai vihreä salaatinlehti (=?), lasillinen appelsiini-, omena- tai ananastuoremehua, mukillinen kahvia ja kauhallinen kaurapuuroa maidon kanssa.  Kaikki tuo yhteishintaan 4,55 euroa klo 8-9.30 välisenä aikana. Muina aikoina puuroa ei ole lainkaan tarjolla.
- Verrattuna viime aikoina itse keittämääni kaurasuurimopuuroon, kaupunginkin kaurapuuro on kyllä oikein hyvää, mutta löysempää ja miedomman makuista kuin itse keittämäni.

Klo 5.21 alkaen: AAMU - VERIKOKEISIIN
Herättyäni aamutoimet ja lähtö mitään syömättä kyynärsauvan kanssa kävellen Malmin sairaalan laboratorioon verikokeisiin. Aika varattu klo 8:20. Sitä ennen pitäisi istua 15 minuuttia, jotta veri tasaantuu fyysisen rasituksen jälkeen. - Microsoft ToDo -ohjelman tehtävälistalla on 13 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 9 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna".

Viikon 13/2023 avaus:

Alkavan viikon jännittävin asia on, päättääkö Unkarin parlamentti ratifioida Suomen liittymisen Natoon maanantaina kuten on luvattu. Henkilökohtaisella tasolla suuritöinen asia on kausisäilytyksessä olevien kesärenkaiden vieminen rengashotellista toiseen. Sen jälkeen minun pitää löytää ja ostaa itselleni tumma puku pian edessä olevia hautajaisia varten.