2023-04-03

Viikko 14/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 14, joka alkoi maanantaista 3.4.2023 ja päättyi sunnuntaihin 9.4.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/14-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Pääsiäissunnuntai 9.4.2023:

Klo 17-18: ILTA
Tietotekninen valmistautuminen seuraavaan viikkoon 15/2023.

Klo 12-17: ILTAPÄIVÄ
Microsoft ToDo-ohjelmassa oli 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 5 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 8 tehtävää kohdassa "Huomenna". Pitäisi alkaa tehdä niitä, vaikka ei yhtään huvita. - Kolme tehtävää sain listalta tehdyksi, kun istuin koko iltapäivän tietokoneen ääressä. Vaimoni siivosi sillä aikaa matkailuautomme sisätiloja. Lopuksi söimme yhdessä savulammaspaistia. - Katsoimme kartalta Lemminkäisen kallion sijainnin seuraavaa lentokoneiden katselua varten.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni tekemä herkullinen jauheliharuoka, Mummon muusi ja pari voileipäkurkkusiivua. Juomana tomaatti- yms, luomumehu. Pieni (muru)kahvi.  Jälkiruoaksi on Kymppi-mämmiä kuohukerman kanssa, mutta syön sen vasta hiukan myöhemmin ilman eri kirjausta. Pitäisi alkaa tehdä niitä, vaikka ei yhtään huvita.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Jatkoin some-keskusteluja ja muokkasin Microsoft To Do -ohjelman tehtävälistoja siten, että siirsin joitakin tehtäviä eri päiville. Lisäksi poistin kokonaan listoilta muutaman sellaisen tehtävän, jotka ovat olleet siellä jo pitkään, mutta olivat edelleen tekemättä. Sellaisia olivat vastaaminen GoDaddy.comin ja Amazon.de:n palautepyyntöihin. GoDaddy.comille olisin halunnut sanoa, että kaipaisin mahdollisuutta kysyä asioita myös kirjoitetulla viestillä eikä vain puhelimitse. Mutta kun kerran aiemmin avasin heidän palautelomakkeen, siellä olisi ollut pakko arvioida monia sellaisia toimintoja, joista minulla ei ole mitään kokemusta. Silloin jätin sen kyselylomakkeen täyttämisen kesken enkä lähettänyt sitä. Amazon.de kysyy nyt mielipidettäni pari kuukautta sitten ostamastani USB-levystä, joka on vielä avaamattomassa tehdaspakkauksessaan.

Klo 6.05 alkaen: AAMU
Laitoin heti herättyäni vastavalitun kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimopuuron valmistumaan. Se kestää tunnin. Sitten sen söin, mutta kananmunaa en tänään paistanut, keittänyt enkä syönyt. Luin some-uutiset ja vastailin saamiini viesteihin.  


Lankalauantai 8.4.2023:

Klo 17-20: ILTA
Jatkoin vielä verkkokeskusteluja uupumukseen saakka. Renkaitteni merkinnälle löytyi lopulta luonteva selitys: keväällä kasvit heräävät, kesällä aurinko paistaa, syksyllä sataa ja talvella on lunta. Siis 4 vuodenajan eli ympärivuotiset renkaat. 

Klo 12-17: ILTAPÄIVÄ 
Nukuin kaupasta tulon jälkeen ja sitten taas syömisen jälkeen. Sitten avasin tietokoneen ja aloitin tämän kirjoittamisen. Söin samalla kahta uutta suklaata. Ehkä kirjoitan vielä joskus niiden vertailun Fazerin perinteisiin suklaisiin verrattuna. Mutta nyt katson ja tallennan ensin kiintolevylle erään eilisen liikennetilanteen. - Kopioin auton tuulilasikameran muistikortilta kiirastorstain ja pitkäperjantain ajeluista tallentamisen arvoiset videonpätkät kiintolevylle. - Suoritin sivuston www.svision.net viikkopäivityksen ja tiedotin siitä kolmessa keskusteluryhmässä.

Klo 11-12: Ruokatunti - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni keittämä kalakeitto. Jälkiruokana Kymppi Mämmi kuohukerman kanssa. Myöhemmin pieni (muru)kahvi.

Klo 8-10: Aamupäivä S-marketissa
Kävin rollaattorilla Malmin S-marketissa ostamassa mm. 2 litraa Valio Kiehu -maitoa ja kaikkea muuta Micrsoft ToDo-ohjelmassa olevan ostoslistan mukaan. Siinä listassa on muutamia kymmeniä tuotteita, joita olen joskus ostanut. Kun klikkaan tiettyä tuotetta, siihen tulee tähti ja se nousee listan kärkeen. Kaupassa toimin niin, että ensin kerään ostoskoriin ne tuotteet, joita muistan tarvitsevani. Sen jälkeen otan puhelimen esille ja poistan ostoslistalla tähden niistä tuotteista, jotka olen jo ottanut koriin, ja nostan listan kärkeen vielä puuttuvat. Ilman tuota listaa olisin yleensä joka kerta unohtanut jotakin. Tällä kertaa huomasin vasta kotona, että olin unohtanut kirjoittaa ostoslistaan uuden suosikkituotteeni Saarioisen  "Tuore vihannessalaatti". Unohdin sen sitten myös ostaa. Kotiin tultuani lisäsin sen ostoslistaan, joten en unohda sitä enää toista kertaa.

Klo 6.13 alkaen: AAMU
Puuromaitona käyttämäni Valio Kiehu oli loppu, joten söin mysliä Valio Kevytmaidon kanssa ja yhden paistetun kananmunan. Aamutoimet ja henkinen valmistautumisen ruokakauppaan lähtöön. Tehtävälistalla oli aamulla 16 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 4 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna".


Pitkäperjantai 7.4.2023:

Klo 18 jälkeen: ILTA 
Katsoin Microsoft ToDo-ohjelman tehtävälistoja. Tumman puvun osto oli yhtenä kohtana luettelossa "Isot ikävät asiat". Siihen luetteloon jäi vielä 5 asiaa, joista seuraavana on vuorossa vaimoni sukulaisen ja minunkin hyvin tunteman leskirouvan hautajaiset ensi viikon lauantaina. Tehtävälistoilla on 16 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 1 tehtävä kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna". Täydensin SMH-viikkoraportin 14/2023 eilisen ja tämän päivän osalta.

Klo 16-18: ALKUILTA
Kotiin päästyäni olin hirveän väsynyt ja nukuin ensin pari tuntia. 

Klo 11-16: ILTAPÄIVÄ - HAUTAUSMAALLA JA JUMBOSSA
Lähdimme autolla ensin Malmin hautausmaalle, missä vaimoni vei isänsä kanssa kynttilän äitinsä haudalle tämän syntymäpäivän kunniaksi. Sitten ajoimme Jumboon, josta ostimme Dressman XL:stä minulle mustan puvun ja mustat sukat ensi viikon lauantain hautajaisiin. Liityin Dressman-klubin jäseneksi, jolloin sain heti puvusta 10% alennuksen. Vaimoni kävi sen jälkeen vielä Jumbon Prismassa ja nautimme autossa hänen sieltä ostaman täytetyn patongin ym. kahvin kanssa. 

Klo 10-30-11: PIKALOUNAS - Mahlzeit!
Nopea ruokailu ennen kauppoihin lähtöä. Söin loppuun toissapäiväisen liha-peruna-porkkanapadan, juomana tomaatti- ym. luomumehu.

Klo 9 alkaen: AAMUPÄIVÄ - VALMISTAUTUMINEN HAUTAJAISPUVUN OSTOON
Aamutoimet. Sovitin valkoista paitaa, jonka pelkäsin käyneen jo ahtaaksi. Iloinen yllätys: Paita on aivan sopiva. Varalla minulla on viime kesänä ostamani siniraitainen kauluspaita.  Löysin myös mustan kravatin. Valkoista nenäliinaa etsin myöhemmin. Sellainen kyllä löytyy, mutta täytynee silittää. Samoin minulla on kaapissa lähes käyttämättömiä hautajaisiin sopivia mustia kenkiä. Joten tänään pitää ostaa vain tumma puku. Ihan musta sen ei tarvitse välttämättä olla. Otin mittanauhan esille ja vaimoni mittasi vyötäröni ympärysmitan. Se tieto helpottaa vaatekaupassa asiointia.

Klo 6.30-8.00: Aamu
Söin kaurasuurimopuuron parvekkeelta, paistoin ja söin kananmunan. Luin uutiset ja some-viestit. Menin takaisin nukkumaan ja pohtimaan päivän ohjelmaa, jonka olennainen sisältö on hautajaispuvun ostaminen. Tarvittaessa myös valkoinen paita ja musta kravatti. Lisäksi ruokatarvikeostoksia. 
 
Kiirastorstai 6.4.2023:

Klo 22 jälkeen: YÖ
Parvekkeella käydessäni kiinnitin huomiota taivaalla loistavaan "tähteen". Otin siitä muutamia kuvia ja julkaisin ne Facebookissa aikajanallani. Kannelmäessä, Espoon Laurinlahdessa ja Keravalla asuvat ystäväni näkivät kirjoitukseni ja kertoivat, että se sama näkyy myös heillä.  Sillä perusteella voi uskoa, että se on tähti. Aluksi oletin, että se on jokin ilmavalvontalaite, jonka saimme tänne Natoon liittymisen myötä.

Klo 18-21: ILTA
Saunan jälkeen olin hirveän väsynyt ja nukuin pari tuntia. Sen jälkeen söin vaimoni laittaman kevyen tuoreen jauheliha-vihersalaatti-aterian.  Facebookissa Karavaanarien niksipalsta -ryhmään oli tullut eiliseen rengaskuvio-aiheiseen aloitukseeni 38 kommenttia. Sivun ylläpitäjä oli tullut väliin, poistanut yli 30 kommenttia ja estänyt uusien kommenttien kirjoittamisen. Siitä operaatiosta ja ryhmästä eroamisesta alkoivat sitten eräät keskustella aloittamassaan uudessa keskusteluketjussa, johon on linkattu myös minun eilinen avaukseni. Yksi keskustelija lähetti minulle vielä Messenger-viestin samasta aiheesta. 

Klo 17-18: SAUNA
Saunavuoro taloyhtiön saunassa. Sauna on lämmin, mutta suihkusta tulee nykyisin vain haaleaa vettä. En tiedä, johtuuko se jostakin energiansäästötoimesta. En ole tehnyt vikailmoitusta.

Klo 12-16: ILTAPÄIVÄ
Tunnen itseni vielä toipilaaksi, kun ilmeisesti vilustuin toissapäivänä renkaidenvaihtoreissulla. Autossa on jokin vika, joka estää lämpimän ilman tulon ohjaamoon.  Lievän sairaalloisuustunteen vuoksi en odota edistyväni tänään tehtävälistan lyhentämisessä. Siinä on nyt 17 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 2 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna". - Teinkin heti yhden tälle päivälle merkityn tehtävän. Samaan aikaan sain Nordealta tässä kuussa erääntyvän Master Card -luottokortin laskun. Hyväksyin sen heti maksuun ja tallensin laskun liitteenä olevan luottokorttitilin tiliotteen pöytäkoneeni kiintolevylle.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit! 
Pääruokana liha-, peruna-, porkkanapata ja vihreä salaatti, juomana tomaatti- yms luomumehu. Pieni (muru)kahvi.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Osallistuin eilen aloittamaani keskusteluun Facebook-ryhmässä "Karavaanareiden niksipalsta". Kysyin siellä eilen, mitä uusissa renkaissani oleva neliapilakuvake tarkoittaa. Siitä alkoi yllättävä keskustelu, johon on tähän mennessä tullut jo 37 viestiä. Ne ovat lähes kaikki huumoriksi tarkoitettuja typeryyksiä tai keskustelua keskustelun epäasiallisuudesta. Vasta tänään aamupäivällä tuli pari sellaista viestiä, joissa edes yritettiin vastata esittämääni kysymykseen. Olennaisin vastaus on se, että kyseinen kuvake ei ole virallinen yleisessä käytössä oleva vaan rengasvalmistajan oma merkintä, jonka täsmällinen merkitys jäi vielä arvailujen varaan.

Klo 5.30-7.00: AAMU
Herättyäni laitoin kaurasuurimopuuron valmistumaan. Se kestää tunnin. Luin some-viestit ja uutiset. Sitten söin puolet siitä puurosta, yhden paistetun kananmunan ja aamun lääkkeet (D3-vitamiini, magnesiumsitraatti ja verenpainelääke). Kommentoin eilen aloittamaani keskustelua yhdessä Facebook-ryhmässä ja menin takaisin nukkumaan.

Keskiviikko 5.4.2023:

Klo 20-21: ILTA
Iltapäivä kului rengasasioiden selvittelyssä. Vaimoni otti uusista, auton alle eilen asennetuista renkaista 8 kuvaa kännykällään ja minä 5 kuvaa taskukamerallani. Renkaan kyljessä olevat pienet tekstit näkyvät selvästi vain vaimoni ottamissa kuvissa. Sain niistä kootuksi kaikki tekstit erilliseen tekstitiedostoon. Netin kautta Saksasta ostamani renkaat ovat juuri sellaiset kuin niiden pitikin olla. Renkaassa olevista symboleista yksi (neliapila) jäi minulle epäselväksi enkä löytänyt sille selitystä Googlen tai Bingin kuvahaulla, mutta kovin tärkeä se ei voi olla. 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Ensin pieni (muru)kahvi. Sitten päivitän tiedostojani pöytätietokoneen kiintolevyllä ja Googlen palvelimella. Microsoft ToDo-ohjelmassa on 17 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 3 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 2 tehtävää kohdassa "Huomenna".

Klo 11-12: RUOKATUNTI- Mahlzeit!
Pääruokana eilinen, mutta edelleenkin herkullinen pataruoka, juomana tomaatti- ym. luomumehu. Kävimme vaimoni kanssa valokuvaamassa eilen autoon asennetut uudet renkaat. Niissä olevia pieniä tärkeitä tekstejä ja muita merkintöjä on todella vaikea lukea tai saada valokuvassa näkymään. Hän jatkoi siitä isänsä kanssa autolla ruokakauppoihin, minä tulin kotiin päivittämään tiedostoja pöytäkoneen kiintolevyllä ja drive.google.comissa.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Paistoin ja söin kananmunan. Aamutoimet. Lähipäivien kauppareissujen suunnittelua vaimon kanssa. Ruokaa pitäisi ostaa ja minulle tumma puku ensi viikon hautajaisiin.

Klo 4.30-5.00: AAMU
Ensimmäinen herääminen Nato-Suomeen.  YYA-Suomessa en ollut aamuisin yhtä ahdistunut kuin nykyisin, mutta ei se ahdistuneisuus Natoon liittymisestä johdu. Päinvastoin olen huojentunut siitä, että enää ei kannata harkita kakkosasunnon hankkimista Virosta päästäkseen Nato-suojaan. Siitä olen kyllä hiukan huolissani, toteutuuko Putinin Suomessa käydessä lausuma "hänen ystävänsä ennuste", että jos Nato ja Venäjä alkavat sotia keskenään, Nato taistelee viimeisen suomalaiseen mieheen - ilmeisesti puolustaessaan Viroa ja muita Baltian maita. - Söin parvekkeelta eilen keittämäni kaurasuurimopuuron, katsoin uutisviestit  ja menin takaisin nukkumaan.


Tiistai 4.4.2023:

Klo 19 jälkeen: ILTA
Söin aivan tuoretta vaimoni tekemää herkullista pataruokaa (lihaa, perunaa, porkkanaa, yms). Siirsin autokulukirjanpidon päivittämisen ja tänään tallentamieni videoiden käsittelyn väsymisen vuoksi huomiseksi.

Klo 12 -19:  ILTAPÄIVÄ - PALJON OHJELMAA
Ensin klo 12 Naton pääsihteerin tiedotustilaisuus. Sitten renkaiden vaihtoon uuteen rengashotelliin. Minulla oli renkaiden vaihtoaika juuri silloin, kun Brysselissä käytiin läpi Suomen Natoon liittymisen viimeisä vaiheita. Laitoin tietokoneen tallentamaan suoraa lähetystä ajastimella. Siitä minulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta hyvin se onnistui.  Ehdin vielä kotiin katsomaan, kuinka Suomen lippu nostettiin salkoon Brysselissä Naton rakennuksen edustalla ja kuulemaan siinä yhteydessä pääsihteeri Stoltenbergin ja presidentti Niinistön puheen. Sen jälkeen päivitin oman natosivustoni
 www.ahjos.net/nato, jossa Suomi-sivu tuli valmiiksi ja avasin erillisen Ruotsi-sivun.  Julkaisin tuon sivustoni linkin aikajanallani Facebookissa ja liitin sen myös kahteen lähettämääni syntymäpäiväonnitteluun. - Täytin ja lähetin rengas-online.comin pyytämät kaksi palautelomaketta, joista toinen koski heidän omaa toimintaa ja toinen käyttämäni suomalaisen rengasliikkeen toimintaa. Annoin kummallekin 5 tähteä ja muutenkin hyvät arvostelut.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana siskonmakkara- ym. keitto Vaasan ruisleipäpalan kanssa. Pieni kahvi.

Klo 8.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Tänään on paljon jännittävää ohjelmaa, jota pohdiskelin. Lähetin eilen matkailuautokorjaamolle sähköpostitse kyselyn, edistyykö autolleni tilattu kolarikorjaus. Se on ollut vireillä 1.11.2022 alkaen, jolloin autoani kolhittiin Bilteman pysäköintialueella. Nyt minulle soitettiin ja kerrottiin, että asunto-osan ovea vielä odotellaan Saksasta. Muut tarvittavat osat on jo saatu. - Microsoft ToDo -ohjelmassa on 17 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 5 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 0 tehtävää kohdassa "Huomenna".

Klo 5.20-6.40: AAMU
Keitin kaurasuurimopuuron ja söin siitä puolet sekä yhden paistetun kananmunan. Katsoin uutiset ja some-viestit. Sähköpostiviestejä ei ollut tullut. Jatkoin nukkumista.

Maanantai 3.4.2023:
Klo 16-20: Tämä päivä on mennyt eduskuntavaalien tuloksen ja Natoon liittymisen pohtimiseen sekä niistä aiheista keskusteluun mm. omalla Facebook-aikajanalla. Microsoft ToDo-ohjelman otin esille vasta klo 19. Siinä on 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 7 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 3 tehtävää kohdassa "Huomenna". 

Klo 15-16: ENNAKKOTIETO HUOMISESTA NATO-SEREMONIASTA
Lisäsin sivulle www.ahjos.net/nato tasavallan presidentin kanslian julkaisemat tiedot huomisesta tapahtumasta Brysselissä. Sen aikana Suomesta tulee Naton jäsen.

Klo 14 jälkeen: KYSYMYS AUTON KORJAUKSESTA
Autoani kolhittiin Bilteman pysäköintipaikalla 1.11.2022. Sain IF-vakuutusyhtiöltä 5.11.2022 viestin, jossa vahingot luvattiin korvata syyllisen vakuutuksesta. Tarvittavat varaosat tilattiin Saksasta jo silloin, mutta sen jälkeena asiasta ei ole kuulunut mitään. Lähetin nyt korjaamolle kysymyksen, voitaisiinko autoni jo lähiaikoina korjata. Onneksi vahingot ovat sellaisia, että ne eivät estä auton käyttöä.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Perustin tämän sivun 14/2023 blogiin ja sen kopiosivustolle. Huomasin uutisen, että Suomesta voi ehkä tulla Naton jäsen jo huomenna, jos vielä puuttuvat asiakirjat voidaan luovuttaa Brysselissä ulkoministerikokouksen yhteydessä USA:n ulkoministerille eikä tarvitse odottaa niiden tallentamista Washingtonissa olevaan USA:n ulkoministeriön holviin.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana samaa herkullista siskonmakkarakeittoa kuin eilen illalla, mutta nyt mikrossa lämmitettynä. 

Klo 8.40 alkaen: AAMU ja AAMUPÄIVÄ - EDUSKUNTAVAALIEN TULOKSET
Jatkoin vaalitulosten tutkimista  ja keskustelua niistä Facebookissa ja sähköpostitse. 
En keittänyt kaurasuurimopuuroa, koska se kestää aina tunnin. Sen sijaan söin paistamani kananmunan lisäksi Alpen mysliä ("No Sugar Added Swiss Style Muesli"). Syömieni kaurasuurimoiden tuottaja Teemu Kinnari, Kinnarin tilan isäntä Hollolasta, pääsi eduskuntaan Kokoomuksen ehdokkaana  7.371 äänellä.

Klo 2.30-3.30: Heräsin, luin eduskuntavaalien tulokset ja jatkoin sitten nukkumista.


Viikon 14/2023 avaus:
Viikko alkaa uuden eduskunnan kokoonpanon ja mahdollisten hallituspohjien pohdiskelulla. Vaalin tulos selvisi maanantain vastaisena yönä. Sitten odotetaan tietoa Suomen liittymisestä Natoon. Se on kiinni enää muutamasta muodollisuudesta. Henkilökohtaisella tasolla jännittää nähdä Saksasta netin kautta ostamani auton renkaat ja onko rengasliike tehnyt kaikki pyytämäni toimenpiteet. Sen jälkeen minun pitää löytää ja ostaa itselleni tumma puku pian edessä olevia hautajaisia varten.