2023-12-20

Viiikko 51/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 51, joka alkoi maanantaista 18.12.2023 ja päättyi sunnuntaihin 24.12.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle niin, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/51-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat.

Sunnuntai 24.12.2023 - Jouluaatto:
  • Klo 12: SUOMEN TURKU JULISTI JOULURAUHAN

  • Noin klo 11:50 samassa talossa asuva vaimoni isä tuli meille perinteiselle jouluaterialle, jonka aloitamme aina katsomalla ensin joulurauhan julistuksen.

  • Vähän klo 11 jälkeen suoritin loput aamutoimet ja otin kylmän suihkun. Laitoin Chromebookin katseluvalmiiksi olohuoneen sohvalle. Avasin siinä Areenasta suorana lähetyksenä ekumeenisen jumalanpalveluksen YLE TV1:stä.

  • Jätin vielä nukkuvalle vaimolleni viestin, mistä saakka kinkku on paistunut, ja aloin nukkua.

  • Klo 4:00 alkaen kävin parvekkeella hengittämässä, otin lääkkeet ja söin mysliä.  ("Alpen - No Added Sugar Swiss Style Muesli") En ollut keittänyt puuroa, koska tiedän vaimoni aikovan keittää joulupäiväksi suuren määrän riisipuuroa.

  • Kun oli sellainen olo, etten saa unta, koristelin joulukuusen klo 3:30-3:50.

  • Heräsin klo 0:35. Arvelin, että niin aikaisin en sentään voi kinkun paistamista aloittaa. Tein sen klo 3:03 valvottuani siihen saakka. 

  • Olin laittanut kahden puhelimen herätyskellot soimaan klo 6. Vaimoni ohjeen mukaan kinkun paistaminen piti aloittaa viimeistään silloin, mutta jos herään aiemmin, sen saa aloittaa aikaisemminkin.

  • Vaimoni oli antanut minulle lauantai-iltana tehtäväksi kytkeä paistinuuniin sähkö päälle varhain sunnuntai-aamuna. Hän laittoi kinkun valmiiksi uuniin ja lämpötilanupin oikeaan asentoon (120 astetta).  

Lauantai 23.12.2023:
  • En avannut pöytätietokonetta koko päivänä.

  • Toin Chromebookin autosta kotiin ladattavaksi huomisen joulurauhan julistamisen katsomista varten.

  • Tein lumityöt auton ympäriltä. Se oli raskas urakka. Ensin vedin hiljattain ostamallani Masi-lumilastalla lumet yli metrin päähän autosta. Lopuksi hain taloyhtiön lumikolan, jolla kuljetin lumet kauemmaksi.

  • Kävin S-marketissa kyynärsauvan kanssa reppu selässä kävellen. Ostin hautakynttilöitä, mandariineja ja banaaneja. 

Perjantai 22.12.2023:
  • Imuroin asunnon. En avannut pöytätietokonetta koko päivänä.

  • Söin lounaaksi Saarioisen härkäruukun, jonka viimeinen käyttöpäivä lähestyi, tiskasin kertyneet tiskit ja söin vaimoni Lidlistä ostamaa herkullista joulukakkua (kermakakkua).

  • Heräsin klo 8:15 IF-vakuutusyhtiön lähettämään teksti-viestiin, jossa kerrottiin, että minulle on lähetetty salattu viesti. Käyn lukemassa sen vasta joulun jälkeen, koska arvaan, että siitä tulee paha mieli.

Torstai 21.12.2023:
  • Päivitin Windows-pöytäkoneessa Chrome-selaimen, koska lehtiartikkelin mukaan siitä on löytynyt vakava turva-aukko. Sitä ei ole Chromen puhelinversioissa, joten sitä en päivittänyt.

  • Tarkistin Veikkauksen pelitililini saldon. Se oli 25 euroa, joten joulukuussa ei ollut tullut voittoja.

  • Jaoin Svision.net -päivityksen "8.1.2024 alkavan viikon henkilövaihdokset". Valmistelin seuraavan viikon päivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Saimme kassillisen jouluherkkuja. Annoin vastalahjaksi kassin, jossa oli suklaakonvehteja, marmelaadeja ja Ilkka Koppelomäen tuore kirja "Onnellisuusminuutti" (Viisas Elämä 2023).

  • Sijoitin joulukuuseen vanhan sähkökynttiläsarjan, jossa on 10 hehkulamppukynttilää, ja sain ne palamaan.

  • Kävin rollaattorilla auton luona tekemässä lumityöt. Jätin autoon peruslämmön päälle, koska odotettiin lumisateita. Kun diesel-lämmittimen säätönuppi on kohdalla "1", auton sisälämpötilaksi tulee noin +5 astetta, riippumatta ulkoilman lämpötilasta.

Keskiviikko 20.12.2023:
  • Keitin puuron aamuksi.

  • Kirjoitin tähän päiväkirjablogiin viikon 51 avauksen ja maanantain, mutta en vielä ilmoittanut niistä.

  • Viimeistelin edellä ja yllä mainitun sivun Selitykset ja jaoin sen aikajanallani Facebook-kavereille ja sähköpostiryhmälle Heikki-Tuula-Pentti.

  • Mittasin verenpaineen ennen ja jälkeen kylmän suihkun, jonka otin 7. kerran. Tunnin kuluttua ensimmäisestä mittauksesta verenpaine oli palautunut ihan samaksi, joten pitkäaikaista vaikutusta kylmällä suihkulla ei ole. (Ennen suihkua 147/77 63, tunnin kuluttua kylmän suihkun jälkeen 147/71 60.)

  • Blogiviive aamulla vain 2 päivää eli sen verran tämä päiväkirja oli ajasta jäljessä.

Tiistai 19.12.2023:
  • Menin nukkumaan, mutta nousin "kupsuttamaan" ja kirjoitin tiedoston Selitykset . Menin uudelleen nukkumaan klo 0:44.

  • Vaimoni parturoi hiukseni.

  • Viikon 50 päiväkirjablogin julkaisu onnistui. Tiedotin siitä aikajanallani Facebookissa ja sähköpostiryhmälle Heikki-Pentti-Tuula.

  • Klo 18 jälkeen kotona pöytäkoneella drive.google.com avautui, mutta ei timontti.blogspot.com. Kirjoitin viikon 50 päiväkirjablogiin lauantain ja sunnuntain poikkeuksellisesti siten, että kirjoitin tekstin pöytäkoneen levylle HTML-kielisenä ja lähetän sen nettiin sitten kun yhteydet avautuvat.

  • Vein rollaattorilla kellarista autoon kannellisen muovilaatikon, jossa on hiekoitussepeliä, sekä pienen Motonetista ostamani metallilapion, jolla sitä sepeliä saa siitä laatikosta. Toin kellarista kotiin pahvilaatikon, jossa on joulukuusen koristeet.

  • Kirjoitin tähän päiväkirjablogiin viikon 50 keskiviikon, torstain ja perjantain.

  • Toin joulukuusen parvekkeelta sisälle ja huuhdoin sen suihkulla. Ostin Bilteman muovikuusen jouluksi 2011, kun minua oli kielletty menemästä tavallisen joulukuusen lähelle, koska ne levittävät sieni-itiöitä. Immuniteettini oli silloin vielä leukemiahoidon jälkeen alentunut. Jos sieni pesiytyy keuhkoihin, sitä on hyvin vaikea saada pois. Alkuvuosina pakkasin kuusen aina kesäksi alkuperäiseen laatikkoonsa, mutta laatikon hajoamisen jälkeen olemme pitäneet sen lasitetulla parvekkeella muun ajan kuin joulusta tammikuulle.

Maanantai 18.12.2023:
  • Vaimoni oli isänsä kanssa autolla Tammiston kaupoissa. Kun he tulivat kotiin, peittelin auton ja voitelin auton vaatekaapin juuttuneen lukon. Se on aika hankala homma, joka vaatii oven väkivaltaisen avaamisen oven karmia ruuvimeisselillä raottaen ja lukon purkamisen. Olen tehnyt sen kerran aiemminkin. Myös muiden kaappien lukot pitäisi purkaa ja voidella ennen kuin ne juuttuvat, koska yläkaappien ovia ei saa enää kunnolla kiinni, jos ne kerran väkivaltaisesti avaa. Silloin sieltä voi pudota tavaroita ajon aikana.

  • Ostin S-marketista repullisen ja laukullisen omaan käyttöön ja lahjaksi kaikenlaista epäterveellistä, kuiten suklaakonvehteja ja marmelaadia, mutta myös Valio Kiehu -maitoa, joka saattaa loppua kaupoista, kun ihmiset alkavat keittää riisipuurojaan.

  • Sairaalasta kävelin rollaattorilla S-marketiin ja pudotin joulukortit sen edustalla olevaan kirjelaatikkoon. Kun postin ilmoittama joulukorttien viimeinen postituspäivä oli edellisenä päivänä eli sunnuntaina 17.12.2023, jolloin kirjelaatikoita ei tyhjennetty, pelkäsin, että kirjelaatikko voi olla aivan täynnä. Korttipakkani putoamisesta kirjelaatikon pohjalle kuului kuitenkin sellainen ääni kuin se laatikko olisi ollut ihan tyhjä.

  • Sairaalan kahvilan 4,55 euron hintaiseen aamiaiseen kuuluu edellä mainitun leivän ja sen höysteiden, puuron, puuromaidon ja ison kahvin lisäksi vielä lasillinen tuoremehua. Kun olin niitä syömässä, aulaan ja kahvilaan ilmestyi noin metrin korkuinen robotti pesemään lattiaa. Minut ja pöytäni se kiersi noin puolen metrin päästä. Kun olin aamiaisen nauttinut, kirjoitin vielä yhden joulukortin. Minulla oli kaikki ne tarvikkeet repussa mukana.

  • Kahvilassa ei ollut enää sellaista tavallista siivutettua sekaleipää, jonka päälle olen aiemmin kerännyt lihajalosteet, juusto-, kurkku- ja tomaattisiivut. Sen sijaan oli sellainen uusi neliskanttinen sekaleipä, jonka päälle noiden siivujen keräily oli helpompaa. Yksi arabimies teki siitä leivästä hampurilaistyyppisen paketin, jossa oli toinen leipä kantena ja hänen (oletettu) äitinsä söi sen haukkaamalla kuin hampurilaisen.

  • Kahvilan puurona oli tällä kertaa ruispuuro. Edelläni asioi mies, joka otti ensin Voimariinia tyhjään puurolautaseen ja sitten kauhallisen puuroa sen päälle. Matkin häntä ja tein samoin. Jos jonossa on muita asiakkaita, ei ole oikein luontevaa tulla ottamaan "voisilmää" enää sen jälkeen, kun on ottanut puuron lautaselle, mutta tuossa järjestyksessä se käy sujuvasti, kun tyhjät puurolautaset ovat linjalla ennen puuropataa.

  • Kävelin Malmin sairaalaan rollaattorilla, jonka korissa oli repussa edellisenä päivänä kirjoittamani postikortit. Vaikka minulla oli aika varattuna, otin kuitenkin myös jonotuslapun. Kun jonoa ei juurikaan ollut, 7 putkea verinäytteitä otettuna olin jo kahvilassa klo 8, kun se avattiin.

  • Heräsin herätyskellon soittoon klo 6, koska olin varannut verinäytteiden ottamisen ajan Malmin sairaalan laboratorioon klo 8:10. Kutsun mukaan minun ei tarvinut mennä sinne ravinnotta, mutta halusin varata itselleni mahdollisuuden syödä Malmin sairaalan kahvilassa herkullisen puuroaamiaisen. Siksi söin kotona vain lääkkeet, paistetun munan ja 1/4 omenaa, mutta en puuroa. Otin kylmän suihkun nyt 5. peräkkäisenä päivänä.

Viikon 51 avaus:

Tämä viikko päättyy jouluaattona. Siitä seuraa, että viikolla on tehtävä paljon jouluun liittyviä pakollisia tehtäviä. Olen aina haaveillut, että minäkin voisin joskus viettää joulun jossakin muualla kuin kotona, mutta se ei ole koskaan ollut mahdollista. Aina on ollut joku sellainen läheinen, jota ei voi jättää jouluksi yksin ja joka ei myöskään suostu lähtemään mukaan jonnekin muualle jouluksi.

Vakuutusyhtiö maksoi korvauksen auton viideltä seisontapäivältä, kun auto oli korjaamolla kuukauden. Siitä on pakko valittaa, kunhan saan vastauksen kysymyksiini korvauksen perusteluista ja minne siitä voi valittaa. Vaimoni on saanut asuntomme saunan katon ja seinien viimeistelyn valmiiksi urakoitsijan jäljiltä. Löylyhuoneen ja pesuhuoneen välisen puuvalmiina asennetun oven käsittelyyn on tarvikkeet nyt valmiina, mutta työ on vielä tekemättä.