Tämä raportti kertoo vuoden 2026 kalenteriviikosta 6, joka alkoi maanantaista 2.2.2026 ja päättyi sunnuntaihin 8.2.2026. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2026/06-26.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.
Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista
Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat ("Päivän pohteet" päivitetty 5.11.2025), muilta osin 4.2.2025.)
Sunnuntai 8.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Punnitus. Kävely. Taloushallinto. HTML-kieliset sivustot. Viikkoraportointi.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- Punnitus: Suoritin aamulla punnituksen ja rasvaprosentin arvoinnin.
- En käynyt ulkona. Lämmitin saunan.
MUITA ASIOITA:
- Viimeistelin ja julkaisin blogissa tahjos.blogspot.com sivun "KANSA", johon kokosin linkit Kansa-yhtiöitä koskeviin muistelmiini. Jaoin sen linkin Facebookissa, missä sitä katsottiin klo 19.30 mennessä 490 kertaa.
Lauantai 7.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Verenpaineen mittaus. Kävely. Asunnon siivousta. Sauna?
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- Verenpaineen mittaus: Tein sen aamulla aamupuuron ja kahvin nauttimisen jälkeen. Paineet olivat ihanteelliset.
- Eilisen korvahuuhtelun jälkeen saamani ohjeen mukaisesti suihkutin Otocur-öljyä korviin vain yhden kerran iltapäivällä.
- Asunnon siivous sovittiin lykättäväksi viikolla ja sauna huomiseen.
MUITA ASIOITA;
- Lähetin Mastermind-kumppanilleni seuraavaa kokoustamme koskevan suunnitelman.
- Aloitin muistelma-artikkelin "1985-1987 Kansan hallinnon virheet".
- Kävin rollaattorilla S-marketissa tekemässä tavanomaisia ostoksiani.
Perjantai 6.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali tai kävely. Tekniikka ja tallenteet.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- Tänään olisi ollut kuntosalipäivä, mutta en voinut lähteä sinne, kun minut oli kutsuttu klo 10 Malmin terveyskeskukseen korvien huuhteluun. Ne piti nyt puhdistaa ensi keskiviikkona tehtävää kuulotutkimusta varten. Vaikka olen nyt viikon ajan suihkuttanut molempiin korviin Otocur-öljyä aamulla ja illalla, molemmissa korvissa oli kuitenkin aika paljon vahaa, jonka irroittaminen teki kipeää. Onneksi minulla oli hiukkasmaski suun edessä, ettei hoitaja nähnyt irvistystäni, kun oikein sattui.
- Kävely: Kävelin Malmin terveyskeskukseen ja sieltä kotiin käyttäen yhtä kyynärsauvaa kuin kävelykeppiä.
MUITA ASIOITA:
- Kopioin Facebook-kaverini hauskan idean ja pyysin ChatGPT:tä tekemään minusta karikatyyrin ottaen huomioon kaiken, mitä se minusta tietää. Julkaisin tuloksen Facebookissa, missä se sai paljon myönteistä huomiota.
- Serkkuni oli kysynyt Gemini-tekoälyltä, mitä yhteisiä ja erilaisia piirteitä on MAGA-liikkeen ja Perussuomalaisten politiikalla. Mielestäni hän sai vastauksena oikein hyvän analyysin. Kommentoin sitä sähköpostiryhmässä.
Torstai 5.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely tai kuntosali. Vaihtelevia tehtäviä.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- Kävely: Kävin rollaattorilla kirjastossa noutamassa kaksi varaamaani kirjaa, jotka olivat nyt noudettavissa. Siellä olleeseen lehtitoivekyselyyn merkitsin, että Kotimikro -lehti olisi kiva saada sinne.
- Viikon erityistehtävä: Tulostin ja tarkastin sivu sivulta säätiön hallituksen vuosikokouksessa manantaina käsiteltävän aineiston. Laadin esityslistaksi kokouksen pöytäkirjan luonnoksen. Kirjoitin myös viimeistellyn kokouskutsun, mutta en vielä lähettänyt sitä.
MUITA ASIOITA:
- Desinfioin kirjastosta lainaamani kirjat ja lueskelin niitä.
Keskiviikko 4.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely. "Mökkipäivä". Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- En käynyt ulkona enkä tehnyt muutakaan viikko-ohjelman mukaisia tehtäviä tai säätiön asioita.
MUITA:
- Päivitin tämän päiväkirjablogin ajan tasalle ja tein muutamia päivityksiä myös Ahjos.net -sivustolla.
- Sähköpostiviestittelyä USA:ssa asuvan ystäväni kanssa.
Tiistai 3.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kuntosali tai kävely. Muistelmien valmistelu.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten suihkuttamalla korviin joka aamu ja ilta Otocur-öljyä.
- Kuntosali: Kävin aamulla kuntosalilla suorittamassa vakio-ohjelmani. Paluumatkalla vaihdoin bussia Malmin Prisman kohdalla ja kävin sieltä ostamassa päärynöitä, joihin olemme nyt erityisesti mieltyneet.
- Muistelmat: Lisäsin sähköpostiryhmälle lähettämäni viestin "Allopaattiset ja funktionaaliset lääkärit" sivuston Ahjos.net Käyttölyriikka-kansioon.
- Viikon erityistehtävät: Sovin säätiön hallituksen jäsenten kanssa, että hallituksen vuosikokous pidetään ensi maanantaina 9.2.2026 illalla Google Meet -videokokouksena.
MUITA ASIOITA:
- Lähetin säätiön tilintarkastajalle hänen toimistonsa pyytämät tiedot säätiön hallituksen jäsenistä. Viime syksynä voimaan tulleet rahanpesumääräykset vaativat, että tilintarkastajalla pitää olla tiedossa tarkastettavan yhteisön hallituksen jäsenistä nimi, henkilötunnus, rooli hallituksessa, kansalaisuus, asuinmaa ja mahdollinen poliittinen vaikutusvalta.
- Sain terveysasemalta kutsun kuulotutkimukseen ensi viikon keskiviikoksi 11.2.2023.
Maanantai 2.2.2026 - kirjoitettu keskiviikkona 4.2.2026:
VIIKKO-OHJELMAN MUKAISET POHTEET: Kävely tai kuntosali. Viikon erityistehtävien aloitus tai tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsinta.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄT: Perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu. Korvakäytävien puhdistaminen vahasta kuulotutkimusta varten.
- En muista, kävinkö maanantaina ulkona. Ainakaan kuntosalissa en käynyt enkä karsinut tarpeettomia tavaroita tai tiedostoja.
- Jatkoin perjantaina ohjeistettua korvakäytävien puhdistamista vahasta suihkuttamalla korviin aamulla ja illalla Otocur-nimistä öljyä.
MUITA ASIOITA:
- Pidin elämäni ensimmäisen Mastermind-kokouksen erään Facebook-kaverini kanssa, joka oli ainona ilmaissut kiinnostuksensa julkaistuani Facebookissa ilmoituksen halukkuudesta perustaa sellaisen ryhmän. Pidimme kokouksen etänä Google Meet -ohjelmalla. Meille tuli yllätyksenä, että siinä maksuttoman kokouksen pituus voi olla enintään 60 minuuttia, joten lopetimme kokouksen silloin, vaikka puhuttavaa olisi riittänyt vielä toiseksikin tunniksi.
- Sovimme, että pidämme Mastermind-kokouksen joka kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 16 siten, että keskustelemme videopuheluna Messengerissä ja jos haluamme näyttää jotakin tietokoneelta, käynnistämme silloin Google Meet -istunnon enintään tunnin ajaksi kerrallaan.
- Tutkin, että myös Microsoft Teamsissa maksuttoman videokokouksen enimmäispituus on 60 minuuttia ja Zoomissa vain 40 minuuttia. Kaikissa systeemeissä pidemmät videokokoukset edellyttävät maksullisen jäsenyyden, joka olisi aivan turhan laaja ominaisuuksiltaan ja kallis minun tarpeisiin.
Viikon 6 avaus:
Alkavan viikon erityisohjelmana on perustamani säätiön hallituksen vuosikokouksen valmistelu, vahan poistaminen korvakäytävistä kuulotutkimusta varten sekä elämäni ensimmäisen Mastermind-ryhmän käynnistäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.