2023-09-13

Viikko 35/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 35, joka alkoi maanantaista 28.8.2023 ja päättyi sunnuntaihin 3.9.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/35-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Koko tämän viikon kuvauksen kirjoitin vasta 2 viikkoa myöhemmin lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika. Muista syömisistä kuin aamupuurosta ja sen yhteydessä paistamastani kananmunasta en tehnyt muistiinpanoja. 

Suunnuntai 3.9.2023:
  • Tämän illan kiitollisuuden aiheeksi kirjasin: "Stressi on hiukan helpottanut."

  • Matkailuautoni odottaa edelleen jo marraskuussa tilattua kolarikorjausta. Siihen on tilattu Saksasta muutamia varaosia, mm. asunto-osan ovi. Lähetin illalla korjaamolle aamuksi sellaisen viestin, jossa pyysin, että autoni korjattaisiin syyskuun aikana sellaiseen kuntoon kuin nyt on mahdollista eikä enää odotettaisi sitä ovea. Kun se ei ole lähes 10 kuukauden aikana tullut, ehkä se ei koskaan tulekaan. Autoni pitää katsastaa lokakuussa ja olisi hyvä saada se korjatuksi sitä ennen.

  • Keitin aamupuuron illalla kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ja jätin sen yöksi hellalle hautumaan keraamisessa ruukussa kannen alla.

  • Sähköasentajan pitäisi tulla maanantaina asentamaan tilaamani kiukaan pääkatkaisija eteiseen sähköpäätaulun viereen. Urakoitsija arveli. että hän tarvitsee siihen 4 tunnin työn, jonka aikana kaikki sähköt on asunnossamme poikki. Toin kannettavan Chromebook-tietokoneeni autosta kotiin ja latasin sen akun täyteen huomisen sähkökatkon varalle. Sen akku sallii ainakin 8 tunnin työskentelyn ja pääsen sillä internetiin älypuhelimen kautta.

  • Voitelin matkailuautoni kemiallisen wc-kasetin kumitiivisteet oliiviöljyllä ja palautin kasetin autoon. Lukemani mukaan kasetin tiivisteet kuivuvat ellei niitä ajoittain voitele ja oliiviöljy on siihen tarkoitukseen paras ellei ainoa voiteluaina.

  • Laadin sivustoni Svision.net seuraavan viikkopäivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Päivitin vuoden 2023 luokkakokousten valokuva-albumin Photos.google.comissa ja kokousten lyhyet verbaaliset kuvaukset sisältävän esittelysivun Ahjos.infossa. Tänä vuonna oli pidetty kaksi kokousta, joista jälkimmäinen elokuun lopulla.

  • Sain aamulla sähköpostiviestin, jonka otsikkona oli "Voitit Lotossa". Tietysti menin heti uteliaana tietokoneelle katsomaan, paljonko voitin. Olin voittanut 10 euroa! 

  • Heräsin klo 5:55, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 3/3 ja paistetun kananmunan. Klo 6:40 menin takaisin nukkumaan nauttien siitä, että ei tarvite nousta ylös sen vuoksi, että remonttimiehet voivat tulla ovesta sisään millä hetkellä hyvänsä. Nousin ylös ja pukeuduin klo 9:05 alkaen.

Lauantai 2.9.2023:
  • Kirjoitan Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle jokaisen päivän lopuksi, mistä olen päivän päättyessä kiitollinen. Tämän päivän kohdalle kirjoitin: "Remontti lienee kahta työpäivää ja kahta jälkitoimitusta vaille valmis ja melkein kaikki hyvin tehty."  Sana "melkein" viittaa siihen, että saunan seinäpaneelien käsittelyä sävytetyllä saunanhoitoaineella ei ilmeisesti tehty tuotteen käsittelyohjeen mukaisesti. Luultavasti virolainen työmies ei ollut sitä ohjetta lukenut eikä urakoitsija ollut sitä hänelle neuvonut. Pakko ottaa asia puheeksi urakoitsijan kanssa tiistaina. 

  • Kirjoitin pitkän viestin ystävälleni, jolla on nyt akuutti kiinteistöperinnön jakamisongelma.

  • Julkaisin sivustoni Svision.net viikkopäivityksen.

  • Kävin vaimoni ja hänen isänsä kanssa tutustumassa tämän vuoden keväällä avattuun uuteen Puuilon myymälään Vantaan Porttipuistossa IKEA:n lähellä. Siellä oli myynnissä räppänöitä, joten ostin yhden. Kotiin tultuani ruuvasin irti saunan ylimmän lauteen päälle kiinnitetyn pyöreän poistoventtiilin, koska se ei mahtunut räppänän alle, mutta jätin räppänän kiinnittämisen remonttimiehen tehtäväksi.

  • Heräsin klo 6:07, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 2/3 ja paistetun munan. Sitten nukuin taas klo 7:20-9:50, jonka jälkeen KÄVIN ENSIMMÄISEN KERRAN SUIHKUSSA TÄYSIN UUSITUSSA ASUNTOMME SAUNAN PESUHUONEESSA. Tuntui ihan kuin olisi ollut hotellissa. Kun suihkuseinä ja suihkuverho vielä puuttuu, piti olla tarkkana, mihin suuntaan suihku osoitti.

Perjantai 1.9.2023:
  • Danske Turvatilin korko on sidottu 3 kk euriboriin ja tarkistetaan maalis-, kesä-, syys- ja joulukuun 1. päivänä. Tänään oli se päivä ja tilini korko nousi 2,762% => 3,070%.

  • Remonttimiesten poistuessa he purkivat remontin ajaksi eteiseen rakentamansa läpinäkyvää muovikelmua olevan välioven, ottivat kaikki työkalunsa ja imuroivat lattiat. Pyysimme heitä jättämään vielä eteisen lattialle teipatun suojan, koska saunan ovi  ja suihkuseinä toimitetaan vasta myöhemmin.  Sähköasentaja sanoi tulevansa vielä asentamaan tilaamani kiukaan pääkatkaisijan. Urakoitsija sanoi, että he tulevat vasta tiistaina tekemään loput työt, mitä silloin vielä haluamme tehtäväksi.

  • Saunassa on kiukaan puoleisessa päädyssä ulkoseinässä lattian rajassa pyöreä aukko suoraan ulos. Siihen oli laitettu aiemman kaltainen kierrettävä venttiili, jolla sen voi sulkea. Ylimmän lauteen takana katossa oli aiemmin perinteinen puinen räppänä, joka pidettiin kiinni silloin, kun otettiin löylyä ja avattiin sen jälkeen, jolloin avautui aukko koneellisen ilmastoinnin poistoilmaputkeen. Siihen oli nyt laitettu ihan samanlainen pyöreä kierrettävä venttiili kuin ulkoseinässä olevaan aukkoon. Sanoin urakoitsijalle, että se on liian hankala saunomisen aikana käytettäväksi, varsinkin kun siinä oli hyvin tiheä kierre, jolloin sen avaaminen ja sulkeminen vaati tosi monta pyöritystä. Urakoitsija sanoi, että se räppänä oli 40 vuotta vanhaa tekniikkaa eikä sellaisia enää ole.

  • Perjantain päättyessä pesuhuone oli suihkuseinää, suihkuverhotankoa ja vaatekoukkuja vaille valmis. Lisäksi sähköasentaja sanoi, että peilikaapin päällä olevan lampun ja seinän välinen rako pitää tiivistää silikonilla päältä ja suihkun puoleiselta sivulta. Sauna oli ylimmän lauteen korotusta, etukaidetta, ovea ja kiukaan pääkytkintä vaille valmis.

  • Vaimoni kysyi, kuinka se kattovalo avataan, kun lamppu pitää vaihtaa. Sähköasentaja vastasi, että sitä ei voi avata vaan se on kertakäyttöinen ja pitää tarvittaessa vaihtaa kokonaan uuteen. Varmaankin hyvä, että kostean tilan lamppu on sellaisena vesitiivis. Minä totesin, että jokaisen pistorasian alla oli aimmin pieni kyltti "Käyttö kielletty saunan ja suihkun aikana". Kysyin, tuleeko sinne vielä sellaiset. Sähköasentaja sanoi, että niitä ei enää siihen laiteta, koska jokaisessa pistorasiassa on sisäinen vikavirtasuoja. Sellainen on siis myös peilikaapissa, jossa on valo ja kaapin sisällä maadoitettu pistorasia.

  • Sähköasentaja tuli asentamaan ja kytkemään kaikki sähkölaitteet. Sähköjohtoja ei uusittu vaan käytettiin niitä samoja, jotka oli aikanaan Palkki-konsernin tehtaalla Forssassa upotettu seinien sisään. Saunassa on kiukaan lisäksi yksi saunavalaisin ylimmän lauteen alla. Siihen laitettiin valitsemani Airamin saunaan tarkoitettu LED-lamppu. Pesuhuoneeseen asennettiin entisille paikoille kolme uutta maadoitettua kannellista pistorasiaa, joissa on nyt jokaisessa oma vikavirtasuoja. Peilikaapissa on LED-putkilamppu ja maadoitettu pistorasia, yhteisen vikavirtasuojan takana. Uutuutena pesuhuoneen kattopaneeliin asennettiin pyöreä upotettu LED-valaisin, joka tekee pesuhuoneen erittäin hyvin valaistuksi. 

  • Remonttimiehet nostivat pesukoneen eteisestä omalle paikalleen pesuhuoneeseen ja kytkivät sen vesijohtoon ja viemäriin.

  • Virolaiset remonttimiehet (joita oli koko ajan kaksi keskenään venäjää puhuvaa) asensivat lauteet, kiukaan suojakaiteen ja hyllykaapin pesukoneen päälle. Urakoitsija teki itse saunan seinäkaiteen siten, että minä pidin ylimmällä lauteella istuen vasenta kyynärvartta seinää vasten siinä kohdassa, mihin sen kaiteen halusin.

  • Urakoitsija oli kysynyt, mille korkeudelle haluamme saunan lauteet. Annoin hänelle lapun, johon olin kirjoittanut 32 + 32 + 46 = 110 cm. Ne asennettiin kuitenkin hiukan eri korkeuksille.

  • Olin taas laittanut herätyskellon soimaan kuudelta, mutta heräsin jo klo 3:35. Nousin kuitenkin ylös vasta kuudelta, kävin parvekkeella hengittämässä ja söin illalla keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 1/3. Loput laitoin jääkaapppiin pienessä pyöreässä peltipurkissa.

Torstai 31.9.2023:

  • Keitin illalla aamupuuron kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ja jätin sen yöksi hellalle keraamiseen ruukkuun kannen alle hautumaan.

  • Sain pitkästä aikaa sähköpostiviestin pitkäaikaiselta ystävältäni. Hänellä on nyt kiinteistöperinnön jakoa koskeva ongelma ja hän halusi kuulla minun kokemukseni vastaavanlaisesta tilanteesta. Vastasin heti ja se johti myöhemmin muutaman viestin jatkokeskusteluun.

  • Totesin, että eniten käyttämäni FFP2-maskit, joissa on uloshengitysventtiili, olivat pian loppumassa. Katsoin Tokmannin sivustolta, vieläkö he niitä myyvät. Kohdasta "Myymäläsaatavuus" näin, että ne oli loppu melkein kaikista muista myymälöistä, mutta Malmilla niitä oli vielä 6 kymmenen kappaleen pakkausta. Lähdin bussilla sinne, ostin yhden pakkauksen ja tulin samalla lipulla takaisin. - Tokmannin myymälöissä on nykyisin se IKEA:sta kopioitu ikävä ominaisuus, että ovelta ei pääse suoraan sille osastolle, mistä haluaisi jotakin ostaa, vaan joutuu kävelemään ensin monen muun osaston läpi. Tosin minulla ei ollut aavistustakaan, millä osastolla hengityssuojaimia myydään, mutta löysin ne loogiselta paikalta työkaluososastolta. Niitähän ei käytetä vain koronalta suojautumiseen vaan myös erilaisissa pölyisissä töissä.

  • Urakoitsija oli ilmoittanut, että he tulevat vasta klo 9. He toivat saunan lauteet, mutta ne purettiin pakkauksesta vasta perjantaina. Torstaina saunan seinäpaneelit käsiteltiin sävytetyllä hoitoaineella. Pesuhuoneeseen tehtiin välikatto valmiiksi valkoiseksi maalatusta puupaneelista. Siinä on avattava luukku, jonka takana ovat vesijohtojen sulkuventtiilit. Torstain päättyessä kaikki vesikalusteet ja allaskaappi oli asennettu. Myös peilikaappi ja kiuas oli asennettu paikalleen, mutta niissä ei ollut vielä sähköä.

  • Putkiasentaja tuli klo 7:15 laittamaan eristeitä ja viimeistelemään asennukset. Hän oli joutunut välillä hakemaan tukkukaupasta eristeitä eikä siksi voinut tehdä työtä valmiiksi jo keskiviikkona.

  • Heräsin klo 5:48, kävin parvekkeella hengittämässä, söin kaurasuurimopuuroannoksen 3/3 ja paistetun kananmunan.

Keskiviikko 30.8.2023:
  • Illan päätteksi kävin vielä selvittämässä läheisellä kaupungilta vuokratulla tontilla olevat autopaikat. Tein tietokoneella karttapiirroksen, johon merkitsin, mihin käyttöön ja minkälaisin rajoituksin sen alueen 34 autopaikkaa on nykyisin merkitty. Meidän taloyhtiöllä on siellä virallisesti 5 vieraspaikkaa. 

  • Posti toi Yliopiston apteekista tekemämme tilauksen. Yliopiston apteekki myy aina silloin tällöin "kaikki" tuotteet tietyllä alennuksella, joka voi olla päivästä riippuen esim. 20 % tai 24%. Siis ilmoituksessa käytetään sanaa "kaikki tuotteet", mutta alennusta ei kuitenkaan saa esim. lääkkeistä tai kliinisistä ravintovalmisteista. Tilaamme kuitenkin samalla kertaa myös niitä - myös reseptilääkkeitä - kulloisenkin tarpeen mukaan ja kotiin kujetettuina. Postin kotiinkuljetuspalvelu toimii nyt todella hyvin. Sieltä tuli ensin viesti, jossa sai valita toimitusajan kolmesta eri vaihtoedosta. Valitsin keskiviikon ilta-ajan klo 17-21, koska remonttimiehet ovat silloin jo poistuneet. Ostosta ei ole pakko maksaa tilausta tehdessä. Valitsen aina tarjolla olevista vaihtoehdoista sen, että voi vastaanottaa tilatut tavarat ensin. Siinä vaihtoehdossa ruotsalainen rahoitusyhtiö Klarna lähettää sähköpostitse laskun, jossa on 30 päivän maksuaika. Klarnan lasku tulee samana päivänä kun Yliopiston apteekki ilmoittaa lähettäneensä tilatut tuotteet. Aiemmin valitsin kuljetusliikkeeksi mieluimmin Budbeen, mutta jostakin syystä se ei ollut nyt valittavissa meidän postinumeroalueella, vaikka läheisessä S-marketissa on sekä Postin että Budbeen pakettiautomaatit.

  • Nordeasta tuli tavallisena kirjeenä uusi Visa Debit -kortti, joka korvaa syyskuun lopussa vanhenevan Visa Electron -korttini. En ollut pyytänyt korttilajin muutosta. Noissa on se ero, että Debit-kortilla voi maksaa silloinkin, kun myyjällä ei ole verkkoyhteyttä pankkiin. Kaikki vanhan kortin määritykset olivat valmiina myös uudessa kortissa. Siis sama PIN-koodi, samat itse määrittelemäni turvarajat ja käyttöalueen rajaus, sama veloitustili ja K-Plus -ominaisuus. Se tunnistetaan siis K-kaupoissa myös K-Plus-kortiksi.

  • Päivän päättyessä meillä oli valmiina kaikki vesi- ja lämpöputket, hanat, suihku seinätelineineen, lämpöpatterit, pesuallas ja sen alla peltinen kaappi. 

  • Kun putkiasentaja sai työnsä valmiiksi, olin lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Hän oli muistanut ja ottanut huomioon kaikki toivomuksemme. Vain yhdessä kohdassa oli tapahtunut pieni väärinymmärrys: Kun olin näyttänyt paikan, missä pesuhuoneen aiempi lämpöpatteri oli, tarkoitin, että patterin reuna oli osoittamassani paikassa. Minulla ei ollut tietoa siitä, että uusi patteri tuli olemaan hiukan erimuotoinen. Nyt putket ovat siinä kohdassa, missä oli vanhan patterin reuna, ja uuden patterin reuna on siitä 12 cm vasemmalla. Mutta kaikki muut vesiliittymät ja kaapit ovat täsmälleen halutuilla paikoilla ja olimme onnistuneet tilaamaan oikean mittaiset kalusteet. - Myönteisenä yllätyksenä tuli se, että kaikki pinta-asennusputket ovat kromattuja. Eräässä näkemässäni saman talon asuntomyynti-ilmoituksen kuvassa pinta-asennusputket oliva valkoisia. Kromatut putket tekevät pesuhuoneesta arvokkaamman näköisen.

  • Putkiasentajan aloittaessa päivän työt meillä oli kaksi aivan tyhjää huonetta eli sauna ja sen pesuhuone, missä ei ollut muuta kuin lattia ja seinät. Meidän piti kertoa putkiasentajalle, mihin haluamme mitäkin. Mitään paperille piirrettyä suunnitelmaa ei ollut. Kaappien ja vesikalusteiden paikat näytimme paikan päällä ja ilmoitimme niiden mitat vain suullisesti. Kaikki putket tulivat nyt pinta-asennuksina, lähtien pesuhuoneen välikaton päälle jäävistä sulkuventtiileistä. Pääsääntöisesti siis uudet putket kulkevat välikaton päällä tiettyihin kohtiin, mistä ne tulevat pinta-asennuksina suoraan alas käyttökohteeseensa. Kuitenkin saunan lauteiden alla olevaan patterin putket tulevat alas pesuhuoneen seinän pinnalla ja menevät sitten saunan patterin korkeudella seinän läpi saunan puolelle. Me emme voineet maallikoina määritellä putkien kulkureittejä. Meidän piti vain kertoa putkiasentajalle huomioon otettavia asioita, kuten se, että olimme tilanneet pesukoneen päälle seinään kiinnitettävän metallisen hyllykaapin, jonka takana ei saa olla kaapin seinäkiinnitystä estävää putkea ja että pesukoneen hanalle pitää löytää kalusteiden väliin sopiva paikka.

  • Tämä päivä omistettiin putkiasennuksille. Aiempi kylpyhuoneemme eli sauna+pesuhuone oli valmistettu Forssassa Palkki-konserniin kuuluneessa tehtaassa, tuotu sieltä rekka-autolla Helsinkiin ja nostettu nortokurjella paikalleen. Kaikki vesi- ja sähköjohdot oli upotettu rakenteiden sisään. Lavuaarin alla oli avattava luukku, josta pääsi käsiksi sulkuventtiileihin. Nyt kaikki vesiliittymät oli suljettu ja poistettu. Niitä oli ollut 5: suihkua, pesuallasta, pesukonetta, pesuhuoneen lämpöpatteria ja saunan lämpöpatteria varten.  Edellisellä käynnillään putkiasentaja oli ne poistanut ja samalla asentanut uudet valkoisella muovilla päällystetyt kupariputket aiemmista sulkuventtiileistä pesuhuoneen kattoon. Sinne tuli uudet sulkuventtiilit, jotka jäävät myöhemmin asennettavan puisen välikaton yläpuolelle. 

  • Olin laittanut kellon soimaan klo 6, kuten joka aamu, mutta heräsin ja nousin ylös jo klo 5:05. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin puuroannoksen 2/3 ja paistetun kananunan. 

Tiistai 29.8.2023:
  • Valmistauduin ottamaan taloyhtiömme yhtiökokouksessa 6.9.2023 puheeksi pysäköintialueen vieraspaikkoihin liittyvän ongelman. Sitä varten halusin etukäteen selvittää, ovatko vieraspaikkoja koskevat vaatimukset edelleen samat kuin ne olivat vuonna 1978, kun tämä taloyhtiö perustettiin. Olin lähettänyt Kiinteistöliiton jäsenneuvontaan sähköpostitse kysymyksen, kuka heidän neuvontaorganisaatiossa tuntee sellaisia asioita. Sain sähköpostitse vastauksen, että he eivät vastaa sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin. Siksi soitin talossamme asuvalle osakkaalle, joka on tänä vuonna jäänyt eläkkeelle Aalto-yliopiston kiinteistötalouden professoin virasta. Hän lupasi kysyä asiaa Helsingin Kiinteistövirastossa työskentelevältä entiseltä oppilaaltaan. 

  • Kävin rollaattorilla S-marketissa ja ostin sieltä tavanomaisten elintarvikkeiden lisäksi yhden riisin tulostuspaperia. Onneksi S-market myy myös sitä, ettei tarvitse kauempaa hakea. Aiemmin olen ostanut Prismasta valmiiksi rei'itettyä paperia, mutta sellaista siellä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Kerran tilasin sellaista Verkkokauppa.comista, mutta sen hinta oli kaksinkertainen rei'ittämättömään paperiin verrattuna. 

  • Saunan aiemmat lauteet oli hävitetty. Meiltä odotettiin mielipidettä, minkälaiset lauteet haluamme ja mille korkeuksille. Selvittelin asiaa vaimoni kanssa ja lähetin urakoitsijalle viestin toivomistamme lauteiden korkeuksista.

  • Remonttimiehet tekivät ja asensivat saunaan seinä- ja kattopaneelit valitsemastamme kuusipuusta. He sahasivat niitä rappukäytävässä. Päivän päätteeksi he veivät kaikki tavaransa pois rappukäytävästä ja toinen miehistä imuroi huolellisesti koko kerroksen käytävän. - Urakoitsija oli suositellut paneelien materiaaliksi tervaleppää, joka olisi kauniimman väristä ja oksatonta. Se olisi kuitenkin tullut maksamaan arvioimme mukaan 350 euroa enemmän. Taloyhtiö ei olisi sitä maksanut. Emme pitäneet oksattomuutta sen hinnan arvoisena ja sitäpaitsi kuusipuinenkin paneeli oli mahdollista sävyttää saunansuoja-aineella lähes tervalepän väriseksi.

  • Heräsin muistiinpanojeni mukaan taas klo 5:36 eli täsmälleen samaan aikaan kuin edellisenä päivänä. Kävin parvekkeella hengittämässä, kuten jokaisena aamuna, vaikka en ole  muistanut sitä pitkään aikaan mainita, ja söin illalla keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 1/3 sekä paistetun kananmunan.

Maanantai 28.8.2023:
  • Illan päätteeksi keitin kaurasuurimopuuron aamuksi ja jätin sen yöksi hellalle keraamiseen ruukkuun kannen alle hautumaan.

  • Virolaiset remonttimiehet viimeisteli saunan ja pesuhuoneen laattalattian, josta tuli erittäin hyvä ja hyvän näköinen. Myöhemmin olemme testanneet, että lattialle kaadettu vesi valuu todellakin uuteen lattiakaivoon eikä minnekään jää vesilätäkköä.

  • Laadin ja julkaisin viikon 33 päiväkirjablogin.

  • DB Schenkerin kuljettaja soitti ja kertoi tuovansa kiukaan 15 minuutin kuluttua. Kerroin hänelle, että asumme kulmatalossa, jonka C-rappuun on lyhyempi matka Syystieltä kuin Tyynelänkujalta, joka on postiosoitteemme ja lähetyksen toimitusosoite. Hän vaikutti ulkomaalaiselta, joka ei ymmärtänyt, mitä sanoin. Menin ulos odottamaan. Toinen virolaisista remonttimiehistä oli siellä juuri tupakalla. Kerroin hänelle, että tulin odottamaan kiukaan saapumista. Ulkona satoi, mutta seisoimme kastumatta katoksen alla. Schenkerin ilmeisesti etelämaalainen kuljettaja tuli pihan toisesta päästä työntäen kiuasta haarukkavaunulla kastuen samalla vesisateessa. Hän oli pysäköinyt autonsa jonnekin Tyynelänkujalle eikä neuvoni mukaisesti Syystielle, mistä olisi ollut paljon lyhyempi kävelymatka. Kuljettaja laski 64 kiloa painavan kiuaspaketin maahan ja vei kuljetuslavan mukanaan.  Virolainen haki oma-aloitteisesti eteisestämme leikkurin, jolla hän katkaisi pakkausta koossa pitäneet muovinauhat. Sitten hän kantoi pyytämättä 2-3 käynnillä kaikki asuntomme eteiseen vaimoni järjestämään paikkaan. Toimitukseen kuului kaksi 20-kiloista kiuaskivilaatikkoa ja 24 kiloa painava kiuas.

  • Rappukäytävän ulko-ovessa oli isännöitsijän ilmoitus, jonka mukaan yleisissä tiloissa olevat osakkaiden tavarat poistetaan keskiviikkona 30.8. ilman eri ilmoitusta. Lähetin isännöitsijälle viestin, jossa kerroin, että meille tulee juuri tällä viikolla paljon kylpyhuoneremonttiin kuuluvaa tavaraa. Jos niitä on sillon C-rapun ala-aulassa, niitä ei saa viedä pois. Isännöitsijä vastasi heti, että hän on antanut I-rapun luona olevan ison saunan pukuhuoneen kylpyhuoneurakoitsijalle varastokäyttöön.

  • Heräsin klo 5:36, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 3/3 sekä paistetun kananmunan ja kävin aamupesulla taloyhtiön saunassa.

Viikon 35/2023 avaus:
Asuntomme saunan ja sen pesuhuoneen remontti eli ns. kylpyhuoneremontti jatkui edelleen. Jouduimme vieläkin määrittelemään remontin tekijöille asioita, joita ei voi enää myöhemmin muuttaa. Jouduin nousemaan sängystä joka aamu klo 6 ja käymään tarpeen mukaan aamupesulla taloyhtiön saunassa, koska remonttimiehet tulivat asuntoomme pääsääntöisesti klo 8, mutta toisinaan jo sitä aiemminkin.  Näistä syistä tämäkin viikko oli meille erittäin stressaava.

Marraskuussa kolhittu matkailuautomme odotti vieläkin Saksasta jo silloin tilattuja varaosia ja se pitäisi korjata ennen lokakuista katsastusta.