2023-09-20

Viikko 37/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 37, joka alkoi maanantaista 11.9.2023 ja päättyi sunnuntaihin 17.9.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/37-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Koko tämän viikon kuvauksen kirjoitin vasta seuraavalla viikolla lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika. Muista syömisistä kuin aamupuurosta ja sen yhteydessä paistamastani kananmunasta en tehnyt muistiinpanoja. 

Sunnuntai 17.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjoitin kiitollisuuden aiheeksi sen, että olin työkykyinen aamusta iltaan.

  • Kirjoitin ja julkaisin päiväkirjablogin viikon 36 avauksen sekä sen viikon maanantain ja tiistain tekstin.

  • Imuroin asunnon, paitsi eteisen, jonka olin hiljattain imuroinut erikseen.

  • Söin lounaaksi ensimmäisen kerran annoksen "Atria Artesaani: Härkää puolukka-pippurikastikkeella ja kermaperunoita". En osta sitä toista kertaa.

  • Kävin S-marketissa kyynärsauvan kanssa kävellen reppu selässä. Onneksi otin menomatkalla autosta sateenvarjon mukaan, vaikka silloin ei vielä satanut. Paluumatkalla alkoi sataa. Kovan sadekuuron ajan istuin jo autossa.

  • Heräsin klo 6:20. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 3/3 ja yhden paistetun kananmunan.
Lauantai 16.9.2023:
  • Kirjoitin Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kiitollisuuden aiheeksi, että USA:ssa asuva Tuula oli hiljattain kaksi kertaa ilmoittanut olevansa kanssani samaa mieltä.

  • Kylpyhuoneurakoitsija soitti ja ilmoitti tulevansa remontin valvojana toimivan teknisen isännöitsijän kanssa maanantaina klo 14 tarkastamaan tehdyn remontin, joka on vielä kesken kahden jälkitoimituksen osalta. (Saunan ovi ja suihkuseinä puuttuu vielä.)

  • Kirjoitin sähköpostiryhmälle Heikki-Tuula-Pentti pitkän viestin "Itäkeskus => Lähi-itäkeskus".

  • Viimeistelin ja julkaisin Svision.netin viikkopäivityksen. Laadin seuraavan viikon päivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Heräsin noin klo 8:30. Lihaksissa tuntui eilinen kävely. Aamutoimien jälkeen nukuin uudelleen klo 10:30 - 12:15 eli siis yli normaalin ruokatuntini.
Perjantai 15.9.2023:
  • Vietin Ilkka Koppelomäen ideoiman onnellisuusminuutin Malmin sairaalapuiston "Koivukujalla".

  • Li Anderssonin ilmoitettua olevansa käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi annoin Facebookissa aikajanallani julkisesti vinkin vasemmiston vastustajille: He saavat Li Anderssonin pois päivänpolitiikasta äänestämällä hänet presidentiksi :)

  • Kävin taas S-marketissa kyynärsauvan kanssa kävellen reppu selässä.

  • Ilmoitin viikon 35 päiväkirjablogin valmistumisesta aikajanallani Facebookissa ja sähköpostitse keskusteluryhmälle Pentti-Tuula-Heikki.

  • Kirjoitin viikon 35 päiväkirjablogiin torstain, perjantain, lauantain ja sunnuntain (31.8.-3.9.2023).

  • En saanut yöllä unta ennen puoli neljää. Siirsin yöllä vessassa käydessäni puuron hellalta jääkaappiin. Nukuin klo 3:30-7:00. Suoritin tavanomaiset aamutoimet ja jatkoin sen jälkeen nukkumista klo  9:15 -.
Torstai 14.9.2023:
  • Kirjoitin Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kiitollisuuden aiheeksi: "Edistyin blogin kirjoituksessa ja sain hiukan liikuntaakin."

  • Keitin illalla kaurasuurimopuuron aamuksi. Jätin sen yöksi hellalle hautumaan keraamisessa ruukussa kannen alla.

  • UUDEN KÄYTÄNNÖN ALOITUS: Kävin S-marketissa kyynärsauvan kanssa kävellen reppu selässä. 

  • Kirjoitin viikon 35 päiväkirjablogiin maanantain, tiistain ja keskiviikon (28.-30.8.2023).

  • Heräsin ja vastasin klo 5:17 Pentiltä Baltimoresta saamaani viestiin. Klo 5:26 hän vastasi jo minulle. Kysymys oli sivustoilla IS.fi ja IL.fi esitettävien tiedotustilaisuuksien näkymisestä USA:ssa. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 3/3 ja yhden paistetun kananmunan. Klo 7:40 menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudelleen klo 8:50.

Keskiviikko 13.9.2023:
  • Avasin viikon 35 päiväkirjablogin.

  • Sain viikon 34 päiväkirjablogin valmiiksi. Ilmoitin siitä Facebookissa aikajanallani ja lähetin linkin sähköpostitse keskusteluryhmälle Tuula-Pentti-Heikki.

  • Lisäsin yhden valokuvan verkkoalbumiin ARD4, joka avautuu sivuston Svision.net kansilehden linkistä "Valokuvia: Tuotantokaudelta 19".

  • Heräsin klo 7:30, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 2/3 ja yhden paistetun kananmunan. Sitten menin takaisin nukkumaan ja heräsin uudelleen klo 9:15.
Tiistai 12.9.2023:
  • Matkailuautokorjaamon pomo soitti. Sovittiin, että vien autoni korjattavaksi torstaina 28.9.2023 mihin kellonaikaan tahansa. Korjaus alkaa seuraavana päivänä eli perjantaina 29.9.2023, mikä on syyskuun viimeinen arkipäivä. Kauanko autoni on sitten siellä korjaamolla, siitä ei puhuttu.

  • Soitin taas matkailuautokorjaamoon, missä minulla oli jo yli viikon vanha takaisinsoittopyyntö. Asiakaspalvelumies vastasi puhelimeen. Hän tulosti pomolleen sunnuntaina 3.9. lähettämäni hoputusviestin, jossa olin pyytänyt, että autoni laitettaisiin syyskuun aikana sellaiseen kuntoon kuin nyt on mahdollista, odottamatta enää jo marraskuussa Saksasta tilattua asunto-osan ovea.

  • Laadin 7-sivuisen muistion viimeviikkoisesta yhtiökokouksesta, mutta en vielä lähettänyt sitä kenellekään.

  • Herättyäni uudelleen kävin parvekkeella hengittämässä ja suoritin normaalit aamutoimet.

  • Heräsin jo klo 2:30. Aloitin silloin puuron keittämisen kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Puuroa syötyäni menin takaisin nukkumaan klo 3:30. Olen kirjoittanut muistiin, että näin silloin jonkin painajaisunen, mutta en muista enää, mitä se oli.

Maanantai 11.9.2023:
  • Tehtyäni pitkän ja täysipainoisen työpäivän olin niin väsynyt, että nukuin päivävaatteissa vähän yli puolen yön ja menin vasta sitten varsinaisesti nukkumaan.

  • Kotiin tultuani kopioin pöytätietokoneella kirjoittamani blogitekstit Ahjos.infoon.

  • Työskentelin autossa kannettavalla Chromebook-tietokoneella klo 16 saakka kirjoittaen päiväkirjablogiin keskiviikon, torstain ja perjantain 23.-25.8.2023.

  • Lounaaksi söin autossa kotoa tuomaani vaimoni eilen tekemää liharuokaa Saarioisen "raikkaan kasvissalaatin" kanssa.

  • Katsoin Ilkka Koppelomäen verkkokurssista "Mielenhallinnan voima" oppitunnin 47/65 "Miten uskomukset syntyvät?".

  • Meillä oli tänään hääpäivä, mutta vaimoni luvalla sain viettää tänään retkipäivän matkailuautossani "Camping Suvikujalla". Lähdin sinne jo klo 7. Nautin autossa aamukahvin Perheleipomo Salosen aamiaissämpylän ja autossa paistamani kananmunan kanssa.

  • Heräsin klo 5.35, kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 3/3.
Viikon 37/2023 avaus:
Asuntomme saunan ja sen pesuhuoneen remontti eli ns. kylpyhuoneremontti oli lopputarkastusta ja kahta jälkitoimitusta vaille valmis. Saunan ovi vielä puuttuu, samoin suihkuseinä ja suihkuverho. Uutta kiuasta ei ole vielä kokeiltu ja suihkussa käydessä pitää olla tarkkana sen suhteen, mihin suihku osoittaa. - Minua harmitti vielä edellisenä keskiviikkona pidetty taloyhtiön ylimääräinen yhtiökokous, missä kokouksen puheenjohtaja keskeytti toiminnantarkastajana esille ottamieni ongelmien käsittelyn ennen kuin oli päädytty mihinkään ratkaisuun.

Marraskuussa kolhittu matkailuautomme odotti vieläkin Saksasta jo silloin tilattuja varaosia ja se pitäisi korjata ennen lokakuista katsastusta.