2023-09-30

Viikko 39/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 39, joka alkoi maanantaista 25.9.2023 ja päättyy sunnuntaihin 1.10.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/39-23.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Aloitin tämän viikon kuvauksen kirjoittamisen vasta saman viikon lopulla lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika. Muista syömisistä kuin aamupuurosta ja sen yhteydessä paistamastani kananmunasta en yleensä tehnyt muistiinpanoja. 

Sunnuntai 1.10.2023:
  • Lähetin sijaisautopyynnön IF-vakuutusyhtiölle heidän verkkopalvelunsa sisäisenä viestinä samaan paikkaan, missä on  aiempi viestien vaihtomme samasta vahinkotapahtumasta. Sain viestistäni kuittauksen. Lähetin kopion kuitatusta viestisä sähköpostitse yhtiöön, missä autoni on nyt korjattavana. - Jos korjaus olisi kestänyt vain muutaman päivän tai enintään viikon, en olisi pyytänyt sijaisautoa, mutta nyt sen luvattiin valmistuvan vasta kolmessa viikossa, mikä on meille liian pitkä aika olla käymättä autolla kaupoissa.

  • Kävin kyynärsauvan ja sateenvarjon kanssa reppu selässä kävellen S-marketissa.

  • Kirjoitin tämän viikon 39 päiväkirjablogiin keskiviikon ja ilmoitin Facebookissa aikajanallani kavereilleni tämän viikon avaamisesta.

  • Luonnostelin IF-vakuutusyhtiölle lähetettävän sijaisautopyynnön.

  • Kirjoitin drive.google.comissa olevaan taulukkoon verkkojulkaisuissani olevien käyntilaskureiden lukemat, kuten aina kuukauden vaihtuessa. Web-sivuillani ja blogeissani oli rekisteröity syyskuun aikana yhteensä 5.700 käyntiä.  Suosituin sivustoni on nykyisin Svision.net, minne rekisteröityi 1.002 käyntiä. Youtube-videoitani oli katsottu 198 kertaa.

  • Heräsin klo 7:55. Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin illalla keittämästäni kaurasuurimopuurosta annoksen 1/3 ja yhden paistetun kananmunan.

  • Näin jälleen kerran sellaisen unen, missä olen Helsingissä liikkeellä keltaisella Volvo 240 -autolla ANC-647, jonka sain Kansassa ensimmäiseksi työsuhdeautokseni toukokuussa 1980. Unissa olen jättänyt sen palauttamatta erotessani Kansa-yhtiöiden palveluksesta ja kun se koko yhtiöryhmä on sittemmin mennyt konkurssiin, kukaan ei ole sitä autoa kaivannut. Toisaalta minä en ole uskaltanut viedä sitä katsastukseen, ettei siellä ryhdyttäisi tutkimaan vakuutus- tai omistajatietoja. Kuitenkin tässäkin unessa jälleen kerran päätin, että heti kotiin palattuani varaan ajan katsastukseen. Silloin kun aika katsastukseen on varattuna, autolla saa ajaa katsastusasemalle. Unen loppuessa olin kyllä vielä Mannerheimintiellä. Auton jarrupoljin tuntui oudon jäykältä.

Lauantai 30.9.2023:
  • Keitin aamuksi puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista.

  • Kävin S-marketissa reppu selässä kyynärsauvan kanssa kävellen.

  • Vaimoni halusi välttämättä maksaa minulle käteisenä arvioimansa summan, joka kattaa tiettyjen kukkavalojen polttamisen aiheuttaman sähkölaskun, kun niitä poltetaan lähes jatkuvasti valveillaoloaikana vuoden ajan.  

  • Avasin tämän viikon 39 päiväkirjablogin ja kirjoitin siihen viikon avauksen, maanantain ja tiistain.

  • Kuuntelin Heikki-serkkuni linkkinä lähettämän Ruben Stiller -ohjelman Suomen liittymisestä Natoon. Siinä käsiteltiin vasta hiljattain julkisuuteen tulleita tietoja mm. presidentti Niinistön vierailusta presidentti Bidenin luona ja siitä, kuinka Suomessa varauduttiin Venäjän mahdollisiin sotilaallisiin reaktioihin Suomen päättäessä liittymisestä Natoon.

  • Lähetin edellä kuvatun tekstiviestin autoni paikantimeen parikin kertaa, mutta en saanut vastausta. Sitten yritin ladata Telian ohjelmalla rahaa siinä laitteessa olevalle prepaid-kortille, mutta en päässyt kirjautumaan kyseisen puhelinliittymän tilille. Käyttäjätunnus tai salasana oli muka virheellinen, vaikka katsoin ne muistiinpanoistani. Sitten pyysin systeemiä lähettämään uuden salasanan sähköpostiosoitteeseeni, mutta sain vastauksen, että sillä osoitteella ei ole tiliä. Silloin tajusin, mitä oli tapahtunut: Minun olisi pitänyt ladata sille kortille rahaa viimeistään 18.9.2023. Kun en ollut sitä tehnyt, prepaid-liittymä oli suljettu. Ajattelin vielä kysyä Telian verkkopalvelusta, voisiko sen kortin ottaa uudelleen käyttöön, mutta siellä oli teksti, jossa valittaen todettiin, että vanhentuneen prepaid-liittymän numeroa tai saldoa ei voida palauttaa. - Todella harmillista, kun juuri nyt olisi ollut mielenkiintoista seurata, missä autoni on milloinkin! KYLLÄ HARMITTI!

  • Minulla on autossa sellainen paikannin, joka ilmoittaa auton sijainnin. Kun lähettää tekstiviestin 6690000 siinä olevaan prepaid-matkapuhelinliittymään, laite vastaa tekstiviestillä, joka sisältää linkin Google Maps-karttaohjelmaan. Kun sen linkin avaa, puhelimen näytölle avautuu kartta, jossa näkyy auton senhetkinen tarkka sijainti. Noin se siis toimii silloin kun se toimii. Nyt olisi ollut erityisen mielenkiintoista saada karttakuva auton sijainnista Pilpalassa ja lähettää se Pentille USA:an. 

  • Matkailuautoni, jonka jätin korikorjaamoon torstaina, on luultavasti ajettu perjantaina Lopen Pilpalassa sijaitsevaan saman yhtiön automaalaamoon, joka sijaitsee entisessä Pilpalan sahan kiinteistössä. Tuo on sikäli mielenkiintoista, että USA:ssa pysyvästi asuva Pentti, jonka kanssa käyn viestienvaihtoa viikottain, vietti tänäkin kesänä lomaa perheineen sukulaistensa kanssa juuri Pilpalassa, missä he pitävät yhteistä loma-asuntoa.

  • Heräsin klo 6:05. Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 3/3 ja yhden paistetun kananmunan.

Perjantai 29.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle merkitsin kiitollisuuden aiheeksi, että isännöitsijä on hoitanut kattoremontin hankeosuuksien perinnän ajallaan ja ilmeisesti virheettömästi. Toiminnantarkastajana olen luonnollisesti tarkastanut osakkaana saamani laskelmat ja tilinnumeron, jolle maksuja kerätään.

  • Siirsin 30 euroa pankkitililtä Veikkaus.fi -sivustolla olevalle pelitilille, josta maksetaan viikottain 3 euron hintainen lotto-tilaukseni. Pelitilillä oli ennen tätä siirtoa jäljellä vain 3 euroa. 

  • Viimeistelin ja julkaisin viikkopäivityksen Svision.net -sivustolle. Jaoin siitä ilmoituksen Lemmen viemää -aiheiseen Google-ryhmään ja kahteen Facebook-ryhmään. Laadin seuraavan viikkopäivityksen viimeistelyä vaille valmiiksi.

  • Sain taloyhtiöltä laskun hiljattain valmistuneesta kattoremontista. Sitä varten otetusta remonttilimiitistä oli käytetty 810.000 euroa, joka muunnetaan nyt 20 vuoden pituiseksi pääomalainaksi. Minun osuuteni siitä on noin 10.400 euroa. Maksoin sen heti pois. 

  • Kotilounaan jälkeen nukuin taas klo 11:45-13:45.

  • Kävin S-marketissa reppu selässä kyynärsauvan kanssa kävellen.

  • Heräsin klo 7:15. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 2/3 ja yhden paistetun kanamunan. Klo 7:50 menin takaisin nukkumaan.

Torstai 28.9.2023:
  • Kotiin päästyämme olin niin väsynyt päivän seikkailuista, että nukuin noin klo 18-21:40. Varsinaisesti nukkumaan menimme vasta klo 1:n jälkeen.

  • Poistuimme P-junasta Malmin asemalla. Kävelimme laiturin eteläpäähän, missä ei ole liukuportaita vaan vain tavalliset pitkät portaat ja hissi ylös bussilaitureille. Hissi näytti olevan alatasolla eli kerroksessa 1, mutta ovi ei auennut nappia painamalla. Olimme jo lähtemässä portaille, kun hissin valot kertoivat sen lähteneen kerrokseen 2. Hetken odottelun jälkeen se palasi kerrokseen 1, ovi avautui ja hissistä poistui ihmisiä. Menimme hissiin ja pääsimme sillä kerrokseen 2 normaalisti.

  • Kivistön asemalta seuraava asema oli Aviapolis ja sitten Lentoasema, missä juna seisoi paljon pidempään kuin muilla asemilla. Luulin sen syyksi, että sillä asemalla junaan tulee ja siitä poistuu toisinaan paljon lentomatkustajia.  Myöhemmin luin Iltasanomista, että kaikki lähijunat seisoivat silloin jonkin aikaa liikenteenohjauskeskuksen tietojärjestelmän vian vuoksi.

  • Laskeuduimme Kivistön asemalla liukuportaita maan alla olevalle laiturialueelle. Hetken ajan olimme epätietoisia siitä kummalleko laiturille pitäisi mennä, kun molemmista seuraava juna lähtee Helsinkiin. Monitoria tarkemmin tutkimalla näkyi väliasemia ja sillä perusteella menimme junaan, joka juuri saapui. Oli yllättävää, että junilla on siellä vasemmanpuoleinen liikenne. 

  • Taksi oli valkoinen Mersu. Kysyin kuljettajalta, onko se sähköauto vai mitä se "eco" tarkoitti. Hän sanoi, että se on diesel-auto eikä tiennyt "econ" merkitystä. Hän kyyditsi meidät ihan Kivistön aseman oven eteen. Maksoin lähimaksulla. Tiliotteella maksun saajana lukee "Lähitaksi", mutta kuitissa ei ole sitä vaan "Joonaksen Vossikka". Kun tuon taksin tilaamisesta oli kulunut odotusajaksi arvioitu 18 minuuttia, olimme jo junassa.

  • Määrittelin uudelleen, että haluan kyydin Vantaalla Kistolantie 3:sta Kivistön asemalle. Nyt se tarjosi vain kahta vaihtoehtoa: Lähitaksi ja Lähitaksi(eco). Molemmat olivat saman hintaisia 17,04€, mutta jälkimmäisellä oli pidempi arvioitu odotusaika, peräti 18 minuuttia. Valitsin kuitenkin sen, koska arvelin, että "eco" tarkoittaa sähköautoa, enkä ole koskaan ollut sähköauton kyydissä. Näytölle piti sitten tulla jotakin, mistä voi seurata tilaamani taksin saapumista, mutta siihen tulikin teksti, jonka mukaan tilaamani taksi tulee pian ja se tulikin parin minuutin kuluttua tilaamisesta. 

  • Sen jälkeen yritin tilata samalla "02 Taksi"-sovelluksella uuden taksin, mutta sen sovelluksen yläreunassa oli punaisella pohjalla teksti "Ei internet-yhteyttä". Muilla sovelluksilla oli kyllä toimiva internet-yhteys. Kun tuon ilmoituksen poistumista olin aikani odotellut, poistin koko sovelluksen kännykästäni ja latasin sen uudelleen Google Play -kaupasta. Uudelleenasennuksen jälkeen se toimi taas normaalisti.

  • Tuon jälkeen soitin FixuTaxin numeroon. Kysyin näkevätkö he sellaisen taksin sijainnin, jonka rekisteritunnus päättyy muistamiini numeroihin. Puhelimeen vastannut mies sanoi, että heidän lähimmät taksit olivat sillä hetkellä lentoasemalla ja Kaivokselassa. Mielestäni ei kummankaan kannattaisi ajaa sieltä saakka 10 euron matkan vuoksi Kaivokselaan.  Kysyin, voiko hän peruuttaa tilaukseni. Sen hän sanoi voivansa tehdä ja niin sovittiin. Tuokin puhelu oli maksullinen myös odotusajalta.

  • Taksin tilattuani kännykän näytölle tuli hetken ajaksi sen taksin rekisterinumero, joka oli hyväksynyt tilaukseni. Painoin siitä mieleeni vain rekisteritunnuksen numero-osan. Mutta pian se katosi enkä saanut sitä enää näkyviin. Taksin oli siis arvioitu tulevan 9 minuutissa. Kun tilauksestani oli kulunut jo lähes 30 minuuttia, soitin 02 Taksi -palveluun. Kysyin neuvoa, mitä voin tehdä. Puhelimeen vastannut henkilö sanoi, että hän ei voi tehdä muuta kuin tilata minulle uuden taksin. Sanoin kuitenkin, että tilaan sen mieluummin kännykällä. Tuo puhelu oli maksullinen myös odotusajalta.

  • Olin ladannut jo kauan sitten kännykkään sovelluksen "02 Taksi" ja harjoitellut sen käyttöä, mutta nyt tilasin sillä ensimmäisen kerran taksin matkalle Kistolantie 3 - Kivistön asema. Sovellus tarjosi 3 autoa, joista tilasin halvimman. Se oli FixuTaxi, jonka arvioitu saapumisaika oli 9 minuuttia ja kiinteä hinta tuolle matkalle noin 10,50€. Kaksi muuta olivat Lähitaksi ja Lähitaksi(eco), molemmat 7 minuutin arvioidulla saapumisajalla ja hintaan 17,04€.

  • Kotimatkan olin suunnitellut sellaiseksi, että ajamme ensin korjaamolta Klaukkalasta taksilla Kivistön asemalle, sieltä P-junalla Malmin asemalle ja lopuksi bussilla 69 tai 70 kotiovelle.  Niin teimme.

  • Olin sopinut, että viemme autoni korikorjaamoon torstain aikana mihin aikaan tahansa. Lähdimme sinne noin klo 13. Sovittiin kolmesta työstä: 1) Vakuutusyhtiön kustannuksella korjataan auton asunto-osan oikealle puolelle 1.11.2022 Bilteman pysäköintipaikalla toisen auton aiheuttamat vauriot. 2) Samalla estetään auton vasemmalla puolella asunto-osan seinässä olevien pienten lovien tai reikien laajeneminen.  Ne ovat niin pieniä ja korkealla, että luultavasti joku on heittänyt autoa kivillä. 3) Suoritetaan kaasulaitteiden vuositarkastus ja jääkaapin kaasusuuttimen vaihto. Siinä ei ole ollut mitään toimintahäiriötä, mutta 10 vuoden iässä se kuulemma vaatii jo huoltoa. - Työmääräykseen merkittin, että töiden pitää valmistua viimeistään keskiviikkona 18.10.2023. 

  • Vein kotona tyhjentämäni WC-kasetin autoon. Toin sieltä invakortin ja repullisen erilaisia kaapeleita kotiin siltä varalta, jos niitä tarvittaisiin kotona auton ollessa korjaamolla. 

  • Stockmannin hallituksen puheenjohtajana monta vuotta toiminut Kaj-Gustaf Bergh oli aikanaan myös Hofen hallituksessa ja tarjosi minulle sen jälkeen omasta firmastaan hyvää työpaikkaa. Se ei kuitenkaan vastannut omaa käsitystäni osaamiseni laadusta. Nyt oli mielenkiintoista lukea hänen näkemyksensä Stockmannin tilanteesta.

  • Heräsin klo 5:55. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin illalla keittämästämi puurosta annoksen 1/3 ja yhden paistetun kananmunan. Klo 6:35 menin takaisin nukkumaan. Kun olin lukenut edellisinä päivinä useita artikkeleita Stockmannista, näin sellaisen unen, missä olin menossa Stockmannin tavarataloon. Kävellessäni Aleksanterinkadun ylitse huomasin yhtäkkiä, että olin unohtanut kyynärsauvan kotiin. Pystyin kävelemään ilman sitä ja vieläpä selkä ihan suorana. Klo 8 heräsin uudelleen ja nousin ylös.  

Keskiviikko 27.9.2023:
  • Keitin aamuksi puuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista.

  • Kirjoitin viime viikon eli viikon 38 päiväkirjablogiin perjantain, lauantain ja sunnuntain. Ilmoitin Facebook-kavereille ja sähköpostiryhmälle Heikki-Pentti-Tuula viikon 38 päiväkirjablogin valmistumisesta.

  • Hain autosta kotiin ja kellariin erilaista omaisuutta, jota on turha jättää autoon, kun se viedään ja jätetään seuraavana päivänä korikorjaamoon. 

  • Olin valveilla klo 3:sta alkaen. Klo 5:40 nousin ylös, söin puuroannoksen 3/3 ja tein muita aamutoimia. Klo 6.10 menin takaisin nukkumaan ja olin taas ylhäällä klo 7:30 alkaen.

Tiistai 26.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjasin kiitollisuuden aiheeksi sen, että vaimoni on ahkera ja tarmokas ja että hän osaa tehdä asioita. Se rengaspaineiden tarkistuskin jäi hänen tehtäväksi, koska minun on nykyisin vaikea olla kyykyssä.

  • Kotipihalle päästyämme vietimme aikaa autossa ja vaimoni uudisti sohvan istuintyynyn tarranauhat, joiden tarkoitus on estää istuintyynyn luisuminen pois paikaltaan. Biltema on näköjään lopettanut sieltä aiemmin ostamani 5 cm levyisen tarranauhan myynnin, mutta onneksi vaimollani oli käyttämätöntä 2,5 cm levyistä tarranauhaa.

  • Kävin vaimoni ja hänen isänsä kanssa Pukinmäen Shellillä tarkistamassa auton rengaspaineet. Renkaat ovat tänä keväänä ostetut "ympärivuotiset", joissa pitäisi olla edessä 4,1 bar ja takana 4,5 bar paine. Paineita ei ollut tarkastettu yhtään kertaa renkaiden käyttöönoton jälkeen. Eturenkaissa oli vieläkin toivottu 4,1 bar ja oikeassa takarenkaassa toivottu 4,5 bar, mutta vasemmassa takarenkaassa oli vain 4,1 bar. Emme usko, että tuo yksi rengas olisi vuotanut vaan epäilemme, että siihen oli vahingossa laitettu sama paine kuin eturenkaisiin. 

  • Jaoin Lemmen viemää -aiheisessa Google-ryhmässä ja kahdessa Facebook-ryhmässä sarjan nykyisistä näyttelijöistä otetun ryhmäkuvan, jossa he juhlivat sitä, että sarjan ensimmäisen jakson esittämisestä Saksan televisiossa 26.9.2005 tuli tänään kuluneeksi 18 vuotta. Viestiini tuli yhdessä päivässä yli 120 tykkäystä ja tätä kirjoittaessa niitä on jo 168.

  • Täydensin sivustoani Svision.net eräillä saksalaisesta verkkolehdestä lukemillani tuoreilla tiedoilla.

  • Vaimoni ei ollut illalla onnistunut kirjautumaan käyttämäänsä verkkopankkiin ja sama ongelma jatkui aamulla. Hän pyysi minulta apua ongelman selvittämisessä. Olen myös asiakkaana samassa pankissa eikä sisään kirjautuminen onnistunut minultakaan, kunnes poistin VPN-yhteyden käytöstä. Sitähän nimenomaan suositellaan turvalliseen pankkiasiointiin, mutta tässä tilanteessa se jotenkin esti sisäänkirjautumisen.

  • Olin varannut taloyhtiön pesutuvan yhteydessä olevan mankelin klo 8-10, mutta menin sinne jo paljon aiemmin, koska joku muu oli varannut pesutuvan samaksi ajaksi. Mankeloidessa selkäni väsyy ja haluan välillä istua alas lepäämään, mutta vain pesutuvan puolella on penkki, missä voi istua. Niinpä suoritin edellisenä iltana pesemäni pyykin mankeloinnin käyden välillä viereisessä huoneessa penkillä istumassa siten, että klo 8:10 lähdin jo kotiin. Pesutuvan varannut ei ollut silloin vielä tullut sinne.

  • Heräsin klo 5:37. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin annoksen 2/3 aiemmin keittämästäni kaurasuurimopuurosta ja yhden paistetun kananmunan.

Maanantai 25.9.2023:
  • Ilkka Koppelomäen viikkosuunnittelulomakkeelle kirjoitin kiitollisuuden aiheeksi, että vaimoni jaksaa toimia ja kävi tänäänkin autolla Lidlissä ostamassa suuren määrän elintarvikkeita.

  • Pesin pyykkiä taloyhtiön pesutuvassa vakiovuorollani, jonka varaan joka kuukauden 25. päiväksi klo 19-21. Aiemmasta käytännöstäni poiketen en kuivannut mitään kuivausrummussa, koska se kuluttaa tekstiilejä. Varsinkin froteepyyhkeistä on tullut lähes läpikuultavia riepuja. Sen sijaan jätin kaikki pyykit yöksi kuivaushuoneeseen kuivumaan. - Pesukoneiden toiminta-ajan käytin rästissä olleisiin sähköpostiviesteihin vastaamiseen. Lopuksi soitin vaimoni auttamaan pyykkien ripustamisessa kuivaushuoneen naruille.

  • Nukuin noin klo 14:30-16:30.

  • Katsoin suorana lähetyksenä "Työmies Putkosen viimeisen tuumaustunnin" klo 12-13 Perussuomalaisten puoluetoimistosta.  Hän on pitänyt niitä yli 10 vuotta, mutta jäi nyt eläkkeelle. En ole niitä aiemmin katsonut. Nyt siellä oli vieraina Riikka Purra ja Jussi Halla-aho. Purra sanoi hauskasti, että Putkonen oli aiemmin demari kunnes valaistui. Putkonen itse vastasi YLE:n toimittajan kysymykseen tuosta valaistumisesta. Hän totesi, että aiemmin demarit olivat työtä tekevien työläisten asialla, mutta nykysyin he ajavat työtä tekeville työläisille vieraita asioita.

  • Kerroin eräälle neuvoa kysyneelle sivustolla Karavaanarit.fi, kuinka asensin autooni peruutuskameran sähkö- ja videokaapelin.

  • Laadin ja jaoin Lemmen viemää -aiheiselle Google-ryhmälleni artikkelin "Kauden 19 loppuvaiheet". Sen viimeisenä kohtana kerroin, että aion lopettaa sarjan aktiivisen seuraamisen kauden 19 lopussa. Se on minulle suuri päätös. En saanut siitä mitään palautetta keneltäkään.

  • Heräsin klo 5:09. Kävin parvekkeella hengittämässä, söin illalla keittämästäni kaurasuurimopuurosta osan 1/3 ja yhden paistetun kananmunan. Sitten menin takaisin nukkumaan ja nukuin noin klo 7:40-8:11. Aamulla tämä päiväkirjablogi oli 3 päivää ajasta jäljessä.

Viikon 39/2023 avaus: 
Asuntomme saunan ja sen pesuhuoneen remontti eli ns. kylpyhuoneremontti oli viikon alkaessa kahta jälkitoimitusta vaille valmis. Saunan ovi vielä puuttuu, samoin suihkuseinä ja suihkuverho. Saunan oven arvioidusta 4-6 viikon toimitusajasta tulee keskiviikkona kuluneeksi 5 viikkoa. Suihkuseinän toimitusajaksi sanottiin 4 viikkoa, mutta en tiedä, milloin urakoitsija sen tilasi. Uutta kiuasta ei ole vielä kokeiltu. Suihkussa käydessä pitää olla tarkkana sen suhteen, mihin suihku osoittaa, kun suihkuseinää ja suihkuverhoa ei vielä ole.

Marraskuussa kolhitulle matkailuautolleni on nyt sovittu korjaamoaika. Auto pitää viedä ja jättää sinne tämän viikon torstaina, joten sitä ennen pitää hoitaa asioita, joissa autoa tarvitaan ja tuoda sieltä osa tavaroista kotiin tai kellariin.