2024-06-17

Viikko 25 / 2024

Tämä raportti kertoo vuoden 2024 kalenteriviikosta 25, joka alkoi maanantaista 17.6.2024 ja päättyi sunnuntaihin 23.6.2024. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2024/25-24.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.

Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista
Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat (päivitetty 11.5.2024, "Päivän pohteet" päivitetty 18.6.2024).

Sunnuntai 23.6.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Taloushallinto. HTML-kieliset sivustot. Viikkoraportointi.
  • Danske Bank: Olin saanut jo pari päivää sitten Danske Bankilta ilmoituksen, että he ovat lähettäneet minulle verkkopankkiin viestin. Se oli asiakastyytyväisyyskysely. Kirjoitin arvostavani Dansken kilpailukykyisiä talletuskorkoja, mutta useimpiin kysymyksiin valitsin vastaukseksi vaihtoehdon "En tiedä".

  • Uudistin verkkotunnuksen Kanfi.com maksun kahdeksi vuodeksi eteenpäin ja laitoin yhtiöni kirjanpidon muiltakin osin ajan tasalle.

  • Laiton SMH-viikkosuunnittelulomakkeet ajan tasalle. Merkitsin tiistain ja perjantain vihreällä värikoodilla, torstain, lauantain ja sunnuntain vihertävällä ja muut päivät harmaalla värikoodilla.

  • Olen ollut huolissani siitä, voiko Microsoftin BitLocker estää ulkoisten USB-liitäntäisten levyjeni myöhemmän käytön toisessa tietokoneessa. Tänään tutkin asiaa alustavasti ja sain sen käsityksen, että koska pöytäkoneessani on Windows 11:n Home-versio, siinä ei ole BitLocker-suojausta.

Lauantai 22.6.2024 - Juhannuspäivä:
PÄIVÄN POHTEET: Asunnon siivousta. Sauna?
  • Pesin klo 9-11 viisi parvekelasia, jotka ovat parvekkeemme eteläreunalla. Se on aina tärkeää tehdä aamupäivällä ennen kuin aurinko on ehtinyt lämmittää ne. Parvekkeemme länsireunalla on lisäksi kolme parvekelasia, jotka pesen vasta joskus myöhemmin.

  • Kotilounaan jälkeen nukuin sikeästi pari tuntia. Sitten purin autosta tuomani varavaatteet kaappeihin ja odottelen, että tulee vaimoni hyväksymä saunan lämmitysaika.

  • Sauna lämmitetty, saunottu ja juotu sen päälle tölkki suosikkioluttani, joka on vain Lidlissä myytävä Fink Bräu Alkoholfrei.
MUITA ASIOITA:
  • Julkaisin Suomen Syöpäpotilaat ry:n Facebook-ryhmässä "Allogeeninen kantasolusiirto" tervehdyksen, johon liitin 13 vuotta sitten Meilahden Kolmiosairaalassa otetun valokuvan tilanteesta, kun olin juuri saanut allogeenisen kantasolusiirron. Kerroin siinä omasta toipumisestani. Se on nykyisten potilaiden kannalta tärkeää rohkaisua. Ilman parantuneiden tervehdyksiä ryhmästä voisi saada sellaisen käsityksen, että kenenkään hoito ei onnistunut.

Perjantai 21.6.2024 - Juhannusaatto:
PÄIVÄN POHTEET: Tekniikka ja tallenteet
  • Tarkoituksena kopioida tänään kahden VHS-nauhakasetin sisältö tietokoneen Videoarkisto-levylle sekä poimia vaimoni minulle vuonna 2011 jakamista valokuvista parhaat eilen perustamaani Google Kuvat -verkkoalbumiin. Kuulostaa ehkä vähäiseltä, mutta nauhaa voi kopioida levylle vain sen sisällön katselunopeudella, jolloin kahden 180 minuutin nauhakasetin kopiointi kestää 6 tuntia. Monilla nauhoilla on lopussa tyhjää, mutta kopioinnissa on muitakin työvaiheita.  

  • Juhannustanssit: Kopioin tietokoneelle kaksi tanssikurssiaiheista VHS-nauhaa, joilla on Blomqvistin jatkokurssi (videokurssi 3) sekä useita Seppo Kaltiaisen ja Liisa Kinnusen "Opi Tanssimaan" -kursseja. Jälkimmäisissä oli paljon sellaisia kohtia, joissa näytössä ei hetken ajan ollut mitään, mutta ääni kuului kuitenkin ilman katkoja. Kopioinnin jälkeen siirsin nauhat eteiseen sekajätelaatikkoon.

  • Löysin pitkän etsimisen jälkeen edellä mainitut valokuvat vuodelta 2011 ja kopioin ne mainittuun verkkoalbumiin, mutta en kovin tarkkaan arvioinut, mikä kustakin tilanteesta otetuista kuvista on paras. Latasin sinne nyt aika runsaasti kuvia, joista osan poistan joskus myöhemmin verkkoalbumista.

  • Klo 18: Edellä kuvattujen tehtävien tultua suoritetuiksi valmistaudun käymään ulkona. Vien autoon kotona latauksessa olleen turvakameran akun ja tuon sieltä kotiin Valkeakosken matkalle mukaan ottamani varavaatteet, auton jääkaappiin jääneet saunaoluet ja pitkävartisen pesuvälineen parvekelasien huomiseksi suunniteltua pesua varten.
MUITA ASIOITA:
  • Rahastoraportti: Aloitin 21.3.2024 rahastosäästöohjelman, josta kerroin Selitykset -sivun kohdassa Rahastovertailu. Seuraan kuukausittain, kuinka korkea kuvitteellisen kiinteäkorkoisen pankkitilin koron pitäisi olla, että se olisi tuottanut saman verran kuin nuo todelliset rahastosijoitukseni. Tilanne 20.6.2024: EU-rahasto 16,3%, US-rahasto 36,4%. Johtopäätös: Mikään todellinen pankkitili ei olisi tuottanut kolmessa kuukaudessa noin hyvin, mutta rahastojen tuotto voi vielä romahtaakin. Aikaa myöten rahastosijoitusten vuosituotto tulee noista lukemista ihan varmasti alenemaan. (Nordean laskutavan mukaan näihin rahastoihin sijoittamani pääoma on kasvanut  2,73% (EU) ja  6,07 % (US). Noissa luvuissa kasvua ei ole mitenkään suhteutettu aikaan.) 

Torstai 20.6.2024:
PÄIVÄN POHDE: Vaihtelevia tehtäviä
  • DNA-laajakaistaliittymän ja Matkanetin laskutus: Uudistin sopimukseni 27.5.2024, mutta maksoin kesäkuun käytön vielä 15.6. vanhan sopimuksen mukaisesti. Eilen sain uuden laskun, joka oli ajalta 27.5.-31.7.2024. Minusta näytti siltä, että kesäkuun käytöstä veloitetaan nyt toiseen kertaan. Tänään aamulla tulostin molemmat laskut ja ajattelin soittaa DNA:lle. Mutta kun tutkin eilisen laskun erittelyä suurennuslasin kanssa, huomasin, että siinä olikin hyvitetty päivän tarkkuudella kaikki, mitä olin aiemmin maksanut ajalta 27.5.-30.6.2024. Laskutus oli siis aivan oikein eikä ollut mitään aihetta soittaa puhelimella. Helpotuksen huokaus!

  • Perustin Google Kuviin jaetun albumin, mihin vaimoni voi ladata minua varten ottamiaan valokuvia. Kun hän latasi sinne kuvia hiljattain pidetyistä serkkuni hautajaisista, ne eivät menneetkään albumin pääsivulle vaan oikeaan sivupalstaan "Tapahtumat", joka avautuu ylävalikon kohdasta "Näytä toiminta". Kun en keksinyt, kuinka saisin kuvat kopioiduiksi sivupalstasta albumin pääsivulle, kysyin neuvoa tekoälyrobotti ChatGPT:ltä. Se neuvoi ottamaan tietystä paikasta esille painikkeen "Lisää albumiin", mutta minulla ei ollut sellaista. Sitten se neuvoi käyttämään ylävalikon ikonia, jossa on pilvi ja nuoli, mutta minulla ei ole sellaistakaan. Kolmantena keinona se neuvoi lataamaan sivupalstan kuvat yksitellen omalle koneelle painikkeella "Lataa" tai Shift+D. Niin tein. Lopuksi sitten latasin kyseiset kuvat omalta koneelta verkkoalbumiin. Niitä ei tarvinut ladata yksitellen vaan sain kaikki 26 kuvaa ladatuksi kerralla ja se tapahtui yllättävän nopeasti. Ehkä se ohjelma tajusi, että ne kuvat olivat jo ennestään siinä albumissa, vaikka näkyivätkin vain sivupalstassa, eikä niitä tarvinut ladata minun koneelta Googlen palvelimelle. Vaikka kyseiset kuvat ovat nyt viimekädessä minun lataamia, albumissa jokaisen kuvan vasemmassa alanurkassa näkyy vaimoni nimi. Oikein hyvä systeemi!
MUITA ASIOITA:
  • Nordea ilmoitti eilen, että - mikäli oikein ymmärsin - jokaiselle asiakkaalle on määritelty turvaraja, jota suuremmat mobiilipankin tai verkkopankin kautta lähetetyt maksut pysäytetään, kunnes asiakas soittaa pankkiin ja pyytää niiden maksamista. Hyvä uudistus, jos sillä pystytään estämään siepatuilla pankkitunnuksilla lähetettäviä maksuja.

Keskiviikko 19.6.2024:
PÄIVÄN POHDE: Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen (venäjän alkeet).
  • Aluksi tein kotona jokaviikkoinen testin, muistanko venäläiset painokirjaimet aakkosjärjestyksessä. Tällä kertaa unohdin kirjaimet Ж ja З.

  • Kahvin juotuani laitan reppuun kirjat Ponjatno!1 ja Koneshno! ja menen autoon jatkamaan niiden opiskelua. Minulla on avainlenkissä muistitikku, johon olen kopioinut kummankin kirjan äänitteet niiden mukana tulleilta CD-levyiltä. Siitä pystyn kuuntelemaan niitä auton tietokoneella.
MUITA ASIOITA:
  • Sain Verohallinnolta ilmoituksen, että minulle tulevaa veronpalautusta on korotettu 233,30 eurolla. Syynä siihen on veroilmoitukseen toukokuussa lisäämäni työhuone-  ja kuluvähennys toimestani taloyhtiön toiminnantarkastajana. Aiempina vuosina en ole älynnyt sellaista vähennystä pyytää, mutta toissavuonna verohallinto teki sen pyytämättä. - Sitä ihmettelen, että sähköpostiin aamulla saamassani viestissä kerrottiin näin: "Hei, vastaanottajalle Timo-Tapio Ahjos Y-tunnus 1680125-9 on saapunut OmaVeroon päätöksiä tai kirjeitä (henkilön tulovero)."  Eihän minulla pitäisi henkilönä olla Y-tunnusta. Henkilötunnustani viestissä ei ole.

Tiistai 18.6.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Muistelmien valmistelu.
  • Useina viikkoina on käynyt niin, että en ole jaksanut tehdä mitään muistelmieni valmistelun hyväksi. Luulen sen ainakin osittain johtuvan siitä, että maanantaille tulee usein paljon muita pakollisia tehtäviä sen vuoksi, että se on viikon ensimmäinen päivä. Sen vuoksi siirsin tänään muistelmien valmistelun pysyvästi tiistaille ja vastaavasti tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsinnan maanantaille. Jos niiden karsinta jää jollakin viikolla tekemättä, se ei aiheuta suurta vahinkoa.

  • Niinpä tänään klo 13 aloitan Kansassa vuonna 1987 kirjoittamieni muistioiden ja kirjeiden skannauksen.

  • Klo 14 pidin kahvitauon ja esitin tekoälyrobotti ChatGPT:lle tällaisen kysymyksen: "Laadin HTML-sivustoa, johon linkkaan liitteitä, jotka ovat minulla nyt useissa PDF-tiedostoissa. Onko olemassa jokin tekniikka, joka näyttäisi lukijan avaamat liitteet niin, että niistä ei jäisi pysyviä kopioita hänen laitteelleen?" Sain vastauksen, jossa on useita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Minun pitää tutkia niitä myöhemmin.

  • Klo 15:30 mennessä olin skannannut 18 asiakirjaa, joista useimmat olivat 2-5-sivuisia, ja lisäksi ottanut niistä varmuuskopion ulkoiselle USB-liitäntäiselle levylle. Asiallisesti pääsin mapissa maaliskuun 1987 loppuun, paitsi että olen sijoittanut siihen mappiin päällimmäisiksi erikoisimmat muistot, kuten kuvauksen Kirsti Paakkasen kanssa Genevessä 7.3.1986 syömästäni illallisesta. 
MUITA ASIOITA:
  • Kun olin väsynyt skannaamiseen, katselin seuraavaksi käsiteltäviä VHS-nauhoja. Yhden nauhan vein eteiseen sekajätelaatikkoon, kun siinä on samaa sisältöä, jonka olen jo kopioinut tietokoneelle muilta nauhoilta. Sitten tutkin vuonna 2002 ostamaani VHS-nauhurin puhdistuskasettia, joka oli vielä avaamattomassa pakkauksessa. Siinä ollut puhdistusneste (100% isopropyylialkoholi) oli haihtunut avaamattomasta pullosta, mutta kokeilin sitä puhdistuskasettia hiljattain ostamani kasetin puhdistusnesteellä. 

Maanantai 17.6.2024:
PÄIVÄN POHTEET: Muistelmien valmistelu tai viikon erityistehtävien aloitus.
  • Tälle viikolle ei onneksi ole mitään sellaista erityistehtävää, joka estäisi tekemästä tavalliseen viikko-ohjelmaani kuuluvia töitä.

  • Klo 19: Päivän varsinaisena työnä piti olla Kansassa vuonna 1987 kirjoittamieni muistioiden ja kirjeiden skannaamisen aloittaminen, mutta tähän mennessä en ole vielä aloittanutkaan sitä työtä vaan tehnyt kaikkea muuta koko päivän. Mahdollisesti kaupungille lähettämäni palaute estää jonkun kävelemisen suoraan auton alle, kun autolle palaa vihreä valo ja jalankulkija ei näe omaa punaista valoaan.
MUITA ASIOITA:
  • Aamulla pääsin vaimoni kyydissä vuokravarastolleni. Vein sinne alumiinisalkun, jota käytän vain kerran vuodessa viedessäni säätiön kirjanpitoaineiston tilintarkastajalle. Siinä vein nyt arkistoon perustamani säätiön ja omistamani yhtiön vuosien 2022-2023 kirjanpidollista aineistoa, jota en enää tarvitse kotona.

  • Kotiin palasin bussilla 69 jääden pois bussista S-marketin kohdalla. Tein siellä tavaomaisia ostoksiani. Sen jälkeen otin valokuvan Syystien ja Kirkonkyläntien risteyksessä olevasta jalankulkijoille tarkoitetusta liikennevalosta, joka on sijoitettu outoon paikkaan. Jätin siitä palautetta Helsingin kaupungin palautesysteemiin lauantaina.  Kuvan otettuani jatkoin samalla lipulla vielä yhden pysäkinvälin kotiovelle.

  • Kotilounaan syötyäni täydensin lauantaina kaupungille jättämääni palautetta tänään ottamallani valokuvalla ja julkaisin sen myös Facebookin Malmi-ryhmässä. Siihen tuli lyhyessä ajassa yli 40 tykkäystä. 

  • Ilmatieteen laitoksen ja Forecan yhteisessä säätiedotuksessa varoitettiin tälle seudulle tänään tulevasta ukkosmyrskystä, joka alkaa rankkasateella. Sammutin vahinkojen välttämiseksi pöytätietokoneen ja kaapelimodeemin. Kuten yleensä aina ennenkin vastaavanlaisten varoitusten jälkeen meillä on ollut aivan tyyntä ja sateetonta eikä ukkosesta ole kuulunut yhtään jyrähdystä.  Ilma oli kuitenkin sellainen, että nukuin sikeästi pari tuntia noin klo 15 alkaen.  - Myöhään illalla alkoi kyllä rauhallinen vesisade.

  • Vasta herättyäni huomasin saaneeni DB Schenkerin kuljettajalta tekstiviestin, jossa hän kysyi, olenko kotona ja mikä on meidän alaoven ovikoodi. Vastasin hänelle tekstiviestillä, johon hän vielä vastasi kiitosviestillä. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen saanut DB Schenkerin kuljettajalta tekstiviestejä. Aiemmin he ovat aina soittaneet, mutta aina en ole vastannut tuntemattomasta numerosta tulleeseen puheluun. - Kysymys on Yliopiston apteekin verkkokaupasta viime viikolla tekemäni tilauksen toimittamisesta. Se tuotiin klo 20:55, kun ovikoodi lakkaa toimimasta klo 21.

Viikon 25 avaus:
Alkavan viikon lopulla on juhannus. Se ei merkitse minulle tässä iässä enää mitään. Lapsena se oli suuri juhla, jolloin käytiin aina katsomassa Kumpulan uimalassa upea ilotulitukseen päättyvä show, jonka järjesti uimaseura Kuhat. Tällä viikolla odotan jännityksellä, kuinka 21.3.2024 aloittamani rahastosäästöhanke on tuottanut kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Viikon lopulla tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun sain allogeenisen kantasolusiirron tuntemattomalta rekisteriluovuttajalta. Toisin sanottuna omat verta muodostavat kantasoluni, jotka ovat pitkien luiden sisällä luuytimessä, korvattiin toisen ihmisen kantasoluilla. Ilman sitä olisin kuollut silloin leukemiaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.