2023-05-01

Viikko 18/2023

Tämä raportti kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 18, joka alkoi maanantaista 1.5.2023 ja päättyi sunnuntaihin 7.5.2023. Dokumentoin eri päivien tapahtumia tälle sivulle siten, että tuorein sisältö on ylimpänä. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2023/18-23.html   avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.


Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.


Sunnuntai 7.5.2023:

Jatko tulee tähän väliin ...

Klo 14.30:  Vasta klo 14.30 aloin kirjoittaa tätä tämän päivän päiväkirjaa. Olen tuosta edellä kertomastani niin väsynyt, etten jaksa tutkia, mitä tehtäväluettelossa on merkittynä tälle päivälle.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Pohdiskelin ja suunnittelin luovalla tavalla yhtiöni toimintaa. Keksin mielestäni hyvän tavan sen talouden tasapainottamiseksi eli jatkuvan tappiokierteen kääntämiseksi vähitellen voitolliseksi. Kirjoitin suunnitelman Googlen palvelimellle ja tulostin sen paperille kahteen kansioon siltä vartalta, jos minusta aika jättää ennen kuin ehdin täysin toteuttaa nyt keksimääni suunnitelmaa. Sen toteutus vaatii nimittäin toimenpiteitä eri vaiheissa ja vielä ensi vuoden helmikuussakin. Oivalluksista onnellisena nautin puoli purkillista kreikkalaista Del Monte -hedelmäsalaattia kermavaahdon kanssa. Loput laiton lasipurkkiin jääkaappiin vaimolleni, joka on nyt ulkoilemassa. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana Saarioisen "Häränmurekepihvi ja kermaiset kasvikset".   Juomana tomaattimehu ja hiukan myöhemmin tietokoneen äärellä pieni kupillinen murukahvia.

Klo 9-10.30: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Pohdiskelin yhtiöni asioita, erityisesti sen raha-asioita. 

Klo 6-7.30: AAMU
Keitin vaihteeksi kaurapuuroa kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista ja Valio Kiehu -maidosta, joka ei pala pohjaan. Pentiltä USA:sta sain viestin vastauksena hänelle ja Tuulalle USA:an lähettämääni Iltalehden artikkeliin, jossa kerrottiin valokuvin Ukrainan presidentin päivästä Helsingissä 3.5.2023. Pentillä on omakohtaista kokemusta lainaneuvotteluista Ukrainan aiemman valtionhallinnon kanssa. Söin puolet puurosta ja vein loput parvekkeelle huomisaamua varten. Paistoin ja söin myös yhden kananmunan ja menin sitten takaisin nukkumaan.

Lauantai 6.5.2023:

Klo 17-18: PANKKIASIOITA
Määrittelin Nordean verkkopankkiin yhtiöni uudet tilit Alisapankissa uusiksi maksunsaajiksi. Lähetin Hypo-pankkiin viestin, jossa ilmoitin tilisopimuksen edellyttämällä tavalla nostavani tililtäni kolmen pankkipäivän kuluttua torstaina tietyn nostorajan ylittävän summan. Samassa viestissä ihmettelin, miksi viime sunnuntaina yhtiöni tililtä pyytämääni rahan siirtoa ei ole vielä tehty, vaikka kuluneella viikolla oli 4 pankkipäivää ja summa oli pienempi kuin se raja, mistä pitää etukäteen ilmoittaa. Avista-tililtä rahan pitäisi lähteä samana päivänä kun asiakas pyytää.

Klo 13-16.30: KUNINGAS CHARLES III KRUUNAJAISET
Katsoin ohjelman IS.FI videona, IS.FI tekstiselostuksena ja YLE Areena puheselostettuna videona. Viiimeksi mainitun tallensin levylle, vaikka tuskin sitä tulee koskaan toista kertaa katsottua.

Klo 12 alkaen:  ILTAPÄIVÄ
Lähetin Tuulalle ja Pentille USA:n linkin Iltalehden artikkeliin "Zelenskyi vieraili Helsingissä: Kuvat näyttävät, miten historiallinen päivä eteni".

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana Atrian "Metsästäjän pihvi ja sienikastike" sekä pala tuoretta kurkkua. Juomana tomaattimehu ja hiukan myöhemmin tietokoneen ääressä pieni kupillinen murukahvia.

Klo 10-10.45: WEB-SISÄLLÖN PÄIVITYSTÄ
Suoritin sivustoni www.svision.net viikkopäivityksen. Ilmoitin siitä kahdessa Facebook-ryhmässä ja yhdessä Google-ryhmässä.
 
Klo 9.30-10: AAMUPÄIVÄ - HARMITUSTA
Aamutoimet. Olin hyvin masentunut siitä, että en pääse tekemään suunnittelemiani asioita, kun eräät minusta riippumattomat asiat ovat viivästyneet. Esimerkiksi: 
- Tunnetussa asemassa oleva mies kolhi autoani pysäköintipaikalla marraskuun 1. päivänä. Tilasin auton korjauksen heti samana päivänä, mutta sitä ei ole vieläkään tehty. Vieläkin odotetaan Saksasta tilattua ovea. Tuleekohan sitä koskaan? Muut vaihdettavat osat ovat jo korjaamolla.
- En pääse aloittamaan taloyhtiön toiminnantarkastusta, kun tilinpäätöstä ei ole vielä tehty, vaikka lain mukaan se olisi pitänyt tehdä huhtikuun loppuun mennessä. Enkä ole saanut vielä muutakaan pyytämääni aineistoa luettavaksi.
- Ajokorttini uudistaminen ei onnistunut terveyskeskuksen sähläyksen vuoksi. Nyt odotan korjattua lääkärintodistusta, joka on lähetetty minulle eilen perjantaina. Ajokorttini menee vanhaksi ensi viikon jälkeisellä viikolla.
- Hypo-pankki ei ole vielä toteuttanut jo sunnuntaina lähettämääni toimeksiantoa rahan siirtämiseksi avista-tililtä Nordeaan käyttötilille.
- Jne. On vielä muutakin, mitä en viitsi tässä julkaista.

Klo 7-8.30: AAMU
Söin vanhenevaa mysliä kevytmaidon kanssa ja yhden paistamani kananmunan. Luin Tuulalta ja Pentiltä USA:sta saamani viestit. Tuulan viestissä oli pitkä artikkeli Liettuasta. Luin sen alusta loppuun ja lähetin Tuulalle kiitosviestin. Kävin parvekkeella hengittämässä, otin aamulääkkeet ja menin takaisin nukkumaan.

Perjantai 5.5.2023:

Klo 14 eteenpäin: ILTAPÄIVÄ ja ILTA
Loppupäivä meni tuon artikkelin laatimisesta ja julkaisemisesta toipumiseen.

Klo 12-13: Viimeistelin ja julkaisin blogiartikkelin
Kokemuksia Hypo-pankista talletusasiakkaana.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni juuri paistama herkullinen liharuoka - eräänlainen kassler kuulemma sekin, vaikka erilainen kuin mitä olen aiemmin syönyt - ja salaaatti. Juomana tomaattimehu ja hiukan myöhemmin pieni kupillinen murukahvia.

Klo 9 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Katsoin Nordean verkkopankista, onko Hyposta pyytämäni rahan siirto jo tullut. Ei ollut. Aloin sitä odotellessa kirjoittaa erillistä blogiartikkelia "Kokemuksia Hypo-pankista".

Klo 7.50-8.50: AAMU
Söin vanhenevaa mysliä kevytmaidon kanssa. Kävin parvekkeella hengittämässä. Paistoin ja söin yhden kananmunan.

Torstai 4.5.2023:

Klo 19: HARMITUSTA
Totesin, että Hypo-pankista jo sunnuntaina pyytämääni rahan siirtoa vastatilille Nordeaan ei ole vielä tehty. 

Klo 17-18: SAUNASSA
Jokaviikkoinen saunavuoro taloyhiön saunassa. 

Klo 13.30: MIELUISAA POSTIA VEROHALLINNOLTA
Sain verohallinnolta mieluisaa postia Vero.fi -sivustolle: Perustamani säätiö todettiiin yleishyödylliseksi. Verohallinto päättää sen asian vuosittain. Omistamani yhtiön tappio vuodelta 2022 vahvistettiin.  Kummallakaan ei ole maksettavaa eikä palautettavaa veroa. 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Microsoft ToDo -ohjelmassa on edelleen samat vanhat 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 6 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 0 tehtävää kohdassa "Huomenna". Kohdassa "Isot ikävät asiat" on 4 tehtäväkokonaisuutta. - Aloitin mieluisimmasta tehtävästä ja päivitin verkkoalbumin  ARD4.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Ruokana paistetut kanasuikaleet ja vaimoni tekemä salaatti. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia.

Klo 9-10.30: AAMUPÄIVÄ
Jatkoin yhtiöni kirjanpidon uudelleenmuotoilua. Eilen terveyskeskukseen lähettämääni Maisa-viestiä ei ollut luettu. Sain terveyskeskuksesta tekstiviestin, jossa kerrottiin, että jos eilen jättämäni takaisinsoittopyyntö ei ole enää tarpeellinen, voin poistaa sen vastaamalla "1". En poistanut. Noin klo 10 terveyskeskuksesta soitettiin. Kerroin, että saamani lääkärintodistus ei kelvannut Ajovarmaan, koska siitä puuttui merkintä, että se koski laajennettua lääkärintarkastusta. Minulle soittanut sairaanhoitaja kertoi asiasta heti lääkärille. Hän soitti uudelleen hetken kuluttua ja lupasi, että uusi lääkärintodistus postitetaan Ajovarmaan. Totesin vielä Maisasta, että hän oli lukenut eilen lähettämäni viestin ja kirjannut tämänpäiväisen puhelinkeskustelumme asiallisesti, mainiten siinä aivan oikein Ajovarman osoitteen, minne lääärintodistus pitää lähettää, ja että ajokorttini vanhenee jo kahden viikon kuluttua. - Sen jälkeen jatkoin yhtiöni kirjanpidon työstämistä. - Lopuksi aamutoimet.

Klo 6.30-8.20: AAMU
Söin vanhenevaa mysliä kevytmaidon kanssa ja paistetun munan. Kävin parvekkeella hengittämässä. Katsoin some-uutiset. Ei ollut yhtään viestiä, johon minun pitäisi reagoida. Menin takaisin sänkyyn pohtimaan päivän asioita.

Keskiviikko 3.5.2023:

Klo 20: ILTA
Microsoft ToDo -ohjelmassa oli edelleen samat 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin" ja tässä vaiheessa enää 3 tehtävää kohdassa "Tänään". Niistä vain yksi on sellainen, jonka hyväksi olisin voinut tehdä jotakin, jos olisin ollut päivän kotona. Kaksi muuta voin aloittaa vasta sitten, kun saan tiettyjä dokumentteja isännöitsijätoimistosta tai pankista. Kohdassa "Huomenna" on 3 tehtävää.

Klo 16-19: ILTA
Lepäilin matkailuautossa kotipihalla.

Klo 13-16:  ILTAPÄIVÄ Lähetin Maisan kautta terveyskeskukseen pyynnön, että kyseinen lääkäri lähettäisi pikaisesti Ajovarmaan täydennetyn lääkärintodistuksen. Yritin myös soittaa terveyskeskukseen, tarkoituksena hoputtaa heitä välittämään lähettämäni Maisa-viesti kyseiselle lääkärille. Vain vastaaja vastasi ja tallensi takaisisoittopyynnön. - Klo 16 terveyskeskuksen sulkeuduttua Maisa-viestiäni ei ollut luettu eikä takaisin ollut soitettu.

Klo 12.30-13.30: ASIOINTI AJOVARMASSA 
Tarkoituksena oli jättää hakemus parin viikon kuluttua vanhenevan ajokortin uudistamiseksi. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska nuori terveyskeskuslääkäri ei ollut osannut täyttää vaadittavaa lääkärintodistuslomaketta oikein. Kerroin tarkemmin siitä ja muistakin hankaluuksista Facebookissa aikajanallani. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana paistetut kanasuikaleet ja Saarioisen "Raikas kasvissalaatti". Juomana tuoremehu ja pieni kupillinen murukahvia.

Klo 9.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Valmistautumista Ajovarmaan lähtöön, ajokorttia uudistamaan. 

Klo 7.05-9.30: AAMU
Huomasin heti nukkumaan mentyäni, että myöhään illalla tekemässäni taulukossa pitää korjata yksi kohta ja toinen, 5-sivuinen teksti on vielä kesken. Halusin heti korjata ja täydentää ne, mutta sitä ennen täytyi kuitenkin nopeasti syödä mysliä kevytmaidon kera, paistaa ja syödä kananmuna, pestä vaimoni jättämät tiskit ja käydä parvekkeella hengittämässä. Sitten pääsin tietokoneen ääreen viimeistelemään illalla aloittamani työt. Hiukan yli klo 9 sain ne valmiiksi ja laitoin ne yhtiöni pysyvien dokumenttien kansioon. Viisisivuisen dokumentin otsikkona on "Tilikartta ja kirjaussuunnitelma". Sen aiempi versio oli jo päässyt vanhenemaan. Kaksisivuisessa taulukossa on lueteltu kirjanpidon tilien otsikot tilivihkon sivuittain, hiukan uudelleen järjestettyinä.  

Tiistai 2.5.2023:

Klo 22-23.45: MYÖHÄISILTA - TALOUSHALLINTOA
Sain yhtiöni kirjanpitoa koskevan idean, jonka halusin toteuttaa heti.

Klo 12-20: ILTAPÄIVÄ - TALOUSHALLINTOA
Iltapäivä kului taloyhtiön ja oman yhtiön taloushallinnollisten asioiden käsittelyssä.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana loput siskonmakkara-kasviskeitosta, joka ei ollut enää yhtä herkullista kuin vielä eilen. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia tietokoneen ääressä.

Klo 9.30 -10.45: Laadin Ilkka Koppelomäen kirjassa "Saa mitä haluat - Elämäsi kirja" julkaistun ohjeistuksen mukaisen toimintasuunnitelman toukokuulle. Siinä käydään ensin läpi edellisen kuukauden muistiinpanot hyvän fiiliksen saamiseksi. Hämmästyin, kuinka paljon asioita huhtikuussa tapahtui ja olen itsekin tehnyt.  Sitten käydään läpi vuoden alussa laadittu "Master-suunnitelma", sitä tarvittaessa korjaten. Vaikka olen tehnyt kaikki pakolliset tehtävät, monet tämän vuoden tärkeimmiksi kirjaamistani asioista eivät ole edistyneet lainkaan. Toukokuukin kuluu luultavasti pääasiassa sellaisia pakollisia asioita tehdessä, joita ei voi väistää eikä lykätä.

Klo 8.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Paistoin ja söin yhden kananmunan. Siirryin tietokoneen ääreen. Microsoft ToDo-ohjelmassa 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin". Puhelimessa sen kohdan otsikko on "Myöhässä". Joskus nekin pitäisi tehdä! Kohdassa "Tänään" on 5 tehtävää ja kohdassa "Huomenna" 2 tehtävää. - Lisäsin tälle päivälle vielä yhden tehtävän huomattuani, että rannekelloni on pysähtynyt. Pitää siis käydä vaihdattamassa siihen uusi paristo. 

Klo 6.30-7.20: AAMU
Söin eilen keittämäni kaurasuurimopuuron. Kävin parvekkeella hengittämässä. Katsoin some-uutiset. Ei ollut yhtään viestiä, johon minun pitäisi reagoida. Menin takaisin nukkumaan.

Maanantai 1.5.2023:

Klo 19: VIESTI ALISAPANKKIIN
Aion ottaa Alisapankin omistamani osakeyhtiön toiseksi pankiksi Nordean rinnalle ja Hypon tilalle. Olen jo avannut asiakassuhteen ja tutustunut heidän verkkopankkinsa toimintohin, mutta rahaa en ole vielä siirtänyt. Äsken lähetin sähköpostitse yhden kysymyksen. On mielenkiintoista nähdä, mitä siihen vastataan, ja myös se, kauanko vastauksen saaminen kestää.

Klo 14.30-15.30: VERKKOALBUMIN PÄIVITYS
Etsin edustavan valokuvan saksalaisesta Joachim Lätsch -nimisestä näyttelijästä, joka esitti noin 16 vuoden ajan hotelli Fürstenhofin keittiöpäällikkö André Konopkaa tv-sarjassa "Lemmen viemää" (Sturm der Liebe). Löysin sopivan kuvan ja lisäsin sen verkkoalbumiini ARD4. Hän täyttää 67 vuotta ensi sunnuntaina 7.5.2023 ja halusi nyt lopettaa tuossa roolissa esiintymisen, vaikka sarjassa on edelleen kolme häntä huomattavasti vanhempaakin näyttelijää.

Klo 12-14.30: VERKKOLASKURIT - KIRJANPITOA
Kirjasin ylös verkkolaskurien lukemat internetistä. Blogeissani käytiin huhtikuun aikana noin 1300 kertaa ja muilla sivustoillani noin  2700 kertaa. Youtube-videoitani katsottiin huhtikuussa 212 kertaa. -  Sitten laitoin yhtiöni kirjanpidon ajan tasalle.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni tekemät jauhelihapihvit ja vihreä salaatti, juomana tomaattimehu ja hiukan myöhemmin pieni murukahvi.

Klo 9.30-11: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet ja päivän suunnittelua. Minulla oli Microsoft ToDo -ohjelmassa 9 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 4 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 4 tehtävää kohdassa "Huomenna". 

Klo 6.30-7.50: AAMU
Keitin aamupuuron kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Sen valmistumista odotellessa pesin vaimoni minulle jättämät tiskit. Söin puurosta puolet ja yhden paistamani kananmunan. Kävin parvekkeella hengittämässä. Katsoin some-uutiset. Ei ollut yhtään sellaista viestiä, johon minun pitäisi vastata.  Menin takaisin nukkumaan.

Viikon 18/2023 avaus:
Nyt alkavalla viikolla on maanantaina Vappu. Sitä en vietä muulla tavalla kuin juomalla ehkä lasillisen simaa. Autossa on donitseja, mutta sima on kotona. Tiistaista alkaen odotan rahan siirtoa Hyposta, missä ilmoitin lopettavani yhtiölläni ainakin 15 vuotta olleen talletustilin. Keskiviikoksi olen varannut ajan Ajovarman toimistoon ajokortin uudistamiseksi. Loppuviikolle ei ole vielä kalenteriin merkittyjä tehtäviä. Kuitenkin listalla "Isot ikävät asiat", on kolme sellaista asiaa, joiden toivoin tässä vaiheessa jo edistyvän, mutta ne ovat lykkääntyneet (taloyhtiön toiminnantarkastus, auton kolarikorjaus ja asuntomme kylpyhuoneremontti).