Tämä raportti kertoo vuoden 2024 kalenteriviikosta 39, joka alkoi maanantaista 23.9.2024 ja päättyi sunnuntaihin 29.9.2024. Muutin tämän blogin sivujen esitystapaa 19.1.2024 alkaen siten, että tuorein päivä on edelleen ylimpänä, mutta kunkin päivän sisällä tapahtumat etenevät nyt ylhäältä alaspäin. Linkistä http://timontti.ahjos.info/Viikot/2024/39-24.html avautuu sama sisältö siten, että sivu alkaa maanantai-aamusta ja tuorein sisältö on alimpana. Kirjoitan tuoreen tekstin aina ensin tähän blogiin ja kopioin sen vasta hiukan myöhemmin tuolle toiselle sivustolle.
Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista
Lukijan oletetaan tietävän ennestään pysyvällä sivulla Selitykset kerrotut asiat ("Päivän pohteet" päivitetty 22.8.2024), muilta osin 11.5.2024.)
Sunnuntai 29.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Punnitus. Kävely. Taloushallinto. HTML-kieliset sivustot. Viikkoraportointi.
- Punnitus: Punnitsin itseni ja suoritin rasvaprosentin arvioinnin.
- Kävely: Tänään käymme autolla Kirkkonummella enkä tee erityistä kävelylenkkiä.
MUITA ASIOITA:
- Tiistaina minulla on sisätautilääkärin vastaanotto, johon kuuluu mm. verenpaineen mittaus. Koska lääkärin vastaanotolla tulee aina korkeammat arvot kuin kotona, olen aina näyttänyt lääkärille kaksi tuoreinta sivua taulukosta, jossa on omat mittaustulokseni. Lisäsin siihen tämänaamuiset arvot, koska huomenna tai tiistaina en ehdi aamulla mitata verenpainetta ennen lähtöä rokotukseen ja sinne sisätautipoliklinikalle.
- Puolen päivän aikaan lähdin vaimoni kanssa omalla autolla serkkuni ja hänen vaimonsa luokse Kirkkonummelle, missä allekirjoitimme jokaiselle edunvalvontavaltakirjan ja testamentteja sekä todistimme ne toisillemme.
- Kotiin tultuamme soitin Rovaniemellä asuvalle serkulleni, joka oli päivällä ilmoittanut tekstiviestinä uuden palvelukotinsa osoitteen.
Lauantai 28.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kävely. Asunnon siivousta. Sauna?
- Kävely: Kävin rollaattorin kanssa S-marketissa. Paluumatkalla keskustelin talomme pihalla pitkään taloyhtiön hallituksen varajäsenen kanssa ajankohtaisista taloyhtiön asioista.
- Asuntoa en tänään siivonnut eikä saunaa lämmitetty, kun saunoimme juuri eilen illalla.
MUITA ASIOITA:
- Valmistelin huomiseksi Kirkkonummelle sovittua asiakirjojen allekirjoitusta mm. kopioimalla omat asiakirjani muokattavassa docx-muodossa muistitikulle, joka on aina avainlenkissäni. Otan ne kyllä mukaan myös kahtena kappaleena paperille tulostettuina.
- Päivitin perustamani säätiön maksuliiketilin tapahtumia nettikirjanpitoon ja tarkistin rahan riittävyyden loppuvuodeksi ilman tilisiirtoja.
Perjantai 27.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kävely. Tekniikka ja tallenteet.
- Kuntosali: Kun en eilen käynyt kuntosalilla, kävin siellä tänään aamupäivällä. Laitoin turhan takia villapaidan takin alle ja olin läkähtyä, kun bussissa oli kuuma ja minulla oli kova jano. Vaihdoin matkan puolivälissä bussista toiseen, jonka pysäkki on aivan kuntosalitalon vieressä. Paluumatkan teen aina kahdella bussilla, mutta yhdellä lipulla.
- Tekniikkaa ja tallenteita en tänään käsitellyt, mutta sen sijaan tarkastin paperille tulostetut asiakirjat, joihin menemme sunnuntaina hakemaan todistajien allekirjoitukset Kirkkonummella. Kysymys on edunvalvontavaltakirjoista ja testamentin liitteestä.
MUITA ASIOITA:
- Illalla lämmitettiin asunnon sisäinen sauna ja saunottiin.
Torstai 26.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kuntosali. Vaihtelevia tehtäviä.
- Kuntosali: Siirsin sen huomiseksi.
- Olin varannut taloyhtiön mankelin klo 8-10. Kävin silloin mankeloimassa eilen illalla pesemäni pyykin, joka oli kuivaushuoneessa kuivumassa yön yli.
- Kävin vaimoni kanssa Pukinmäen Shellillä tarkistamassa auton rengaspaineet. Niitä ei ollut katsottu huhtikuun jälkeen. Viikonloppuna on tiedossa pidempi ajomatka ja ilmojen kylmetessä renkaiden ilmanpaine laskee. Selvää vajausta oli vain vasemmanpuoleisessa takarenkaassa.
- Katsoin tallenteen Ilana Aallon hiljattain pitämästä puolentoista tunnin pituisesta luennosta "Pysyvän järjestyksen resepti - Piste loputtomalla tavarajumpalle".
- Olin jo sammuttanut tietokoneen yöksi, kun huomasin puhelimesta saaneeni sellaisen sähköpostiviestin, jonka mukaan menetän Burrel+sovellukseen tallentuneet "riistakameran" ottamat kuvat, ellen syyskuun loppuun mennessä ota käyttöön uutta Burrel-sovellusta. Kysymys on kamerasta, jota olen pitänyt autossa turvakamerana, mutta joka on nyt antennin kiinnikkeen murtumisen vuoksi kotona eteisen lattialla. - Latasin nyt puhelimeeni uuden Burrel-sovelluksen ja määrittelin siihen kyseisen kameran yhteystiedot. Siihen latautui automaattisesti 100 tuoreinta sen kameran ottamaa valokuvaa, joilla ei sinänsä ole pysyvää arvoa. Silloin kun se kamera oli autossa, se lähetti sähköpostiini kuvan auton sisään tulleesta ihmisestä.
Keskiviikko 25.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kävely. Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen (venäjän alkeet).
- Kävely: Kävelin rollaattorin kanssa Pukinmäen kirjastoon ja takaisin. Kävin hakemassa yli puoli vuotta sitten varaamani Ilana Aallon kirjan Vartin voima - 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi. Olen ostanutkin sen e-kirjana jo helmikuussa, mutta en ole sitä vielä lukenut. Tuo matka kotoa Pukinmäen kirjastoon on minulle hiukan liian pitkä ilman rollaattoria kyynärsauvan kanssa kuljettavaksi, kun siinä ei voi matkan varrellan istahtaa mihinkään.
- Kielitaidon kertaaminen tai kartuttaminen ei tänään edistynyt.
MUITA ASIOITA:
- Aloitin tänään hammaslääkärin eilen suositteleman 3 kuukauden kuurin, jonka aikana pesen hampaani vain hänen määräämällä erikoishammastahnalla ja vielä niin, etten huuhtele suuta puhtaaksi sen jälkeen vaan puhdistan hammasvälit silikonitikulla siten, että hammastahnaa menee myös hammasväleihin.
- Kerroin eilen illalla Facebookin Malmi-ryhmässä käynnistäni Malmin K-Citymarketin kahviossa. Siihen kirjoitukseeni oli tähän iltaan klo 19 mennessä tullut 54 tykkäystä ja 29 kommenttia.
- Koska tänään on kuukauden 25. päivä, vaihdoin lakanat. Kokeilin nyt ensimmäisen kerran laittaa peiton pussilakanan sisään tavalla, joka esitettiin Lemmen viemän jaksossa 4237. Kerroin siitä tänään julkisesti omalla aikajanallani Facebookissa ja lähetin siitä viestistä kopion myös sähköpostiryhmälle Tuula-Pentti-Heikki. Viestissä kerroin, että se kyllä onnistui, mutta ei ihan yhtä helposti kuin tv-ohjelmasta sieppaamallani videolla https://ahjos.info/videotest/Pussilakana_SDL4237.mp4 koska oma pussilakanani ei ole jalkopäästään auki koko leveydeltä.
- Illalla pesin pyykkiä taloyhtiön pesutuvassa. Jätin ne yöksi kuivaushuoneeseen kuivumaan ja mene aamulla mankeloimaan.
- Joskus vuosia sitten Pukinmäen kirjastossa käydessäni siellä oli suuri määrä koululaisia välituntia viettämässä. Kirjasto on Pukinmäen peruskoulun kanssa samassa rakennuksessa Nyt siellä on lappu, jossa kerrotaan: "Kirjasto ei ole välituntialuetta, mutta olet tervetullut kirjastoon koulun jälkeen."
- Yliopiston apteekin verkkokaupassa YA.fi oli taas tänään klo 20 päättynyt alennuskampanja, jonka aikana "kaikista" tuotteista sai 24% alennuksen. Kirjoitan heidän käyttämän sanan "kaikista" lainausmerkkeihin, koska alennusta ei saa kuitenkaan läheskään kaikista tuotteista, kuten lääkkeistä tai kliinisistä ravintovalmisteista. Teimme taas hiukan yli 150 euron tilauksen kotiin kuljetettuna ja laskutettavaksi jälkikäteen Klarnan kautta.
Tiistai 24.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kävely. Muistelmien valmistelu.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Hammashoito esilääkityksineen
- Kävely: Paluumatkalla Puistosairaalan C-rapusta kävelin ensin A-rapun eteen, mihin tilasin taksin, sitten Pasilan asemalla taksista asemalaiturille ja junaan, Malmilla asemalaiturilta K-Citymarketin kahvioon, sieltä Postiin ja Yliopiston apteekkiin sekä edelleen bussin 70 päätepysäkille ja bussipysäkiltä kotiin. Kävelyä yhdellä kyynärsauvalla tuli siis ihan riittävästi ja uupumukseen saakka.
- Hammashoito: HUS Suusairauksien poliklinikalla minulta paikattiin 2 hammasta ja kuvattiin kolmannen juuri, josta todettiin, että se hammas ei vaadi hoitoa. Lisäksi purentakiskoon tehtiin uusien paikkojen vaatima säätö. Hammaslääkäri kirjoitti reseptimuotoisen potilasohjeen koskien kerran vuodessa toteutettavaa 3 kuukauden kuuria hampaiden reikiintymisen ehkäisemiseksi käyttäen natriumfluoridi 5 mg/g hammastahnaa.
MUITA ASIOITA:
- Tilasin "Taksi Helsinki"-sovelluksella kiinteähintaisen 39,40 € kyydin kotoa Puistosairaalan C-rappuun, missä em. hammasklinikka sijaitsee. Kuljettaja ei tiennyt reittiä C-rapulle, mutta neuvoin sen hänelle. Hoidon jälkeen kävelin sisäkautta A-rappuun ja tilasin taksin sinne, koska kaikki taksit eivät tiedä C-rappuun johtavaa reittiä. Ajoin sitten taksilla Pasilan asemalle, kiinteäksi sovitulla hinnalla 16,80 €.
- Minun piti hakea Postista sinne saapunut lähetys ja sitten käydä Yliopiston apteekissa, joka on samassa "Malmin Nova" -kauppakeskuksessa kuin Posti ja K-Citymarket. Olin aika uupunut, kun joka paikassa oli lämmin ja minulla oli turhaan takin alla villapaita. Jos siinä talossa olisi vielä ollut Baquette -niminen kahvila, olisin juonut siellä kahvia ja syönyt mustikkapiirakan. Mutta kun Baquettea ei enää ole, kävelin K-Citymarketin perällä olevaan pieneen itsepalvelukahvioon. Siellä oli kahvileipiä varten 6 koria, joista 4 oli tyhjiä, yhdessä oli yksi korvapuusti ja yhdessä kaksi karjalanpiirakkaa. Söin sen korvapuustin (2,19 €) pienen kahvin (1,50 €) kanssa ja virkistyin.
- Sitten menin Postiin noutamaan Kärkkäisen verkkokaupasta tilaamani paketin. Ensin säikähdin jonon pituutta, mutta jonotuslappuautomaatissa olikin kaksi painiketta sen mukaan, tuliko hoitamaan postiasioita vain muita asioita. Kun painoin "Postiasioita", minun edellä ei ollutkaan kuin yksi asiakas. Muut ihmiset olivat siis tulleet hoitamaan veikkaus- yms kioskiasioita. Paketin saatuani kävelin Yliopiston apteekkiin.
- Apteekin ovella on myös jonotuslappuautomaatti. Kun valitsin siinä "Reseptiasia", sain sellaisen jonotuslapun, että ehdin vain istahtaa ihan lyhyeksi hetkeksi. Ostin jo pitkään käyttämääni verenpainelääkettä ja erikoishammastahnaa, johon sain reseptimuotoisen potilasohjeen hammaslääkäriltä tuntia aikaisemmin. Sitä voi ostaa myös ilman reseptiä, mutta sitä ei ole hyllyssä, vaan se pitää aina pyytää farmaseutilta, koska se ei sovellu jatkuvaan käyttöön.
- Vaikka ajelen toisinaan taksilla, julkisissa kulkuvälineissä eräänlaisena "urheilutavoitteenani" on asioiden hoitaminen "yhdellä lipulla", joka on voimassa 80 minuuttia. Tänään onnistuin tekemään tämän matkan yhdellä HSL:n AB-vyöhykkeen arvolipulla: Pasilan asemalta - juna - Malmin Nova - K-Citymarketin kahvio - Malmin posti - Yliopiston apteekki - Bussi 70 kotiin.
- Kotona ollessani Maisasta tuli ilmoitus uudesta viestistä. Hammaslääkäri oli kirjoittanut sinne pitkä tekstin minusta, sairaushistoriastani ja tänään saamastani hoidosta. Sen lopussa oli mieluisa päätös: Ylemmän tason seniorilääkäri on tänään hyväksynyt, että minut pidetään edelleen erikoissairaanhoidon potilaana. Pääsen sinne siis taas joskus myöhemmin hammashoitoon ilman uutta lähetettä. Nykyinen hoitosuhde alkoi kaupungin sisätautilääkärin kirjoittamalla lähetteellä.
Maanantai 23.9.2024:
PÄIVÄN POHTEET VIIKKO-OHJELMAN MUKAAN: Kuntosali. Viikon erityistehtävien aloitus tai tarpeettomien tavaroiden tai tiedostojen karsinta.
VIIKON ERITYISTEHTÄVÄ: Hammashoito esilääkityksineen
- Kuntoilu: Koska pistin eilen huomista hammashoitoa varten itseeni Nivestim -kasvutekijää neutrofiilitason kohottamiseksi tilapäisesti, en pitänyt järkevänä mennä tänään kuntosalille rehkimään. Kuitenkin kävelin aamulla Malmin sairaalan laboratorioon ja takaisin.
- Hammashoidon esilääkitys: Minusta tutkittiin tänään vain perusverenkuva + neutrofiilit. Verinäyte otettiin klo 7 ja Maisa ilmoitti klo 11:30 puhelimeeni, että labrat on analysoitu. Tulos oli hyvä: Neutrofiilien määrä oli noussut 0,29 -> 12,4 kun viitearvot on 1,5-6,7 ja hammashoidossa pitää olla vähintään 1.0. Huomiseksi suunniteltu hammashoito voidaan siis toteuttaa.
- Oli myös hyvä uutinen, että punasoluja on taas veressäni hiukan enemmän kuin elokuun lopussa ja hemoglobiini on noussut ainakin tilapäisesti 114 -> 124 enkä enää tunne sellaista energian puutetta kuin heinä-elokuussa. Tosin hemoglobiinin viitearvojen alaraja on miehillä 134, mutta tuolla tasolla se oli koko alkuvuoden ainakin toukokuun loppuun saakka (jolloin työskentelin ahkerasti) ja ehkä vielä kesäkuun ajan, jolloin sitä ei mitattu. Tunsin aivoväsymystä kesäkuun lopusta alkaen, jolloin työtehoni romahti.
MUITA ASIOITA:
- Sen jälkeen kun olin eilen illalla jo viimeistellyt viikon 38 päiväkirjablogin, katsoin vielä muutaman tunnin ajan Brandenburgin televisiosta siellä eilen pidetyn osavaltiovaalin tulosseurantaa. Pitkästä aikaa minulla oli hyötyä VPN-ohjelmasta, sillä kyseinen ohjelma oli geoblokattu näkymään vain Saksassa. Kirjauduin siis nettiin Saksassa pöytäkoneeni oston yhteydessä tilaamaani Gigantin tukipalveluun sisältyvällä McAfeen VPN-ohjelmalla.
- Kirjoitin Facebook-seinälleni Brandenburgin osavaltiovaaleista tällaisen tiedotteen, jonka lähetin myös sähköpostiryhmälle Tuula-Pentti-Heikki:
"Brandenburgin eilisen osavaltiovaalin tuoreimmat näkemäni tulokset, jotka julkaistiin tänään klo 00:09. Pieniä tarkennuksia voi vielä tulla, kun kaikki äänet on laskettu.
SPD 30,9% (muutos +4,7), AfD 29,2 (+5,7), BSW 13,5 (+13,5), CDU 12,1 (-3,5), Grüne 4,1 (-6,6), Linke 3,0 (-7,7), muut pienet yhteensä 7,2 (-6,0). BSW on uusi puolue, jonka Sahra Wagenknecht -niminen nainen perusti tämän vuoden alussa. Brandenburgin parlamenttiin lienee 5% äänikynnys, joten sekä Linke että Grüne putoavat sieltä pois.
Jokainen saa tietysti arvioida vaalitulosta omilla kriteereillään. Omasta puolestani sanon, että siinä toteutuu hienosti kaikki toivomani asiat. Arvostan sitä, että maltillisuudestaan ulkomailla moititun liittokansleri Scholzin sosialidemokraattinen puolue saa pitää pidetyn pääministerinsä Brandenburgissa. Onnittelen aloitteellisia AfD ja BSW -puolueita niiden saamasta menestyksestä verrattuna pitkään valtaa pitäneisiin puolueisiin CDU, Grüne ja Linke. Viimeksi mainitut ovat tehneet Saksassa monia sellaisia toimia, joita ainakin Suomesta katsottuna on vaikea pitää järkevinä. Eilen äänestettiin vain yhden osavaltion hallinnosta, mutta toivottavasti sama suuntaus jatkuu myös ensi vuonna pidettävissä liittovaltiovaaleisssa." - Kannatin eri puolueiden nuorisojärjestöjen käynnistämää kansalaisaloitettta "Yle kuriin nyt" https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14101
Viikon 39 avaus:
Tätä viikkoa edeltäneenä sunnuntaina pistin itseeni Nivestim-kasvutekijää, jonka pitäisi nostaa neutrofiilitaso tilapäisesti riittävän korkeaksi tämän viikon tiistaille varattua hammashoitoa varten. Maanantaina käyn aamulla verikokeissa, syön Malmin sairaalan herkullisen ja edullisen puuroaamiaisen ja kävelen sitten autolleni odottamaan, että verikokeiden tulokset tulevat Maisaan. Jos neutrofiilejä on riittävästi, tulen kotiin. Jos niitä ei ole riittävästi, ajan heti bussilla Yliopiston apteekkiin ja tilaan sinne Nivestimiä. Sitä ei ole valmiina missään apteekissa ja sitä myydään vain 5 ruiskun pakkauksessa, joka maksaa noin 150 euroa (miinus Kela-korvaus). Jos tarvitsen toisen pistoksen Nivestimiä, tiistaiksi sovittua hammashoitoa pitää lykätä.
Verikoetuloksista näkyy myös, miten punasolujen määrä ja hemoglobiini ovat kehittyneet. Jos ne ovat edelleenkin paljon viitearvojen alapuolella kuten elokuun lopussa, aivoni ja lihakseni eivät saa happea normaalia määrää. Matala hemoglobiini aiheuttaa väsymystä ja suorituskyvyn laskua.
Tällekään viikolle ei ole edellä sanotun lisäksi mitään erityistehtävää. Edelleenkin pitäisi vain suorittaa viikko-ohjelman mukaisia tehtäviä ja lisäksi purkaa pitkäksi venynyttä tekemättömien töiden listaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita! Kirjoita tähän tai Facebookiin aikajanalleni.